IRC-Galleria

Eipä ole tullut kirjoiteltua päiväkirjaa. Vaikka olisi ollut aiheitakin. Mutta on ollut mutakin tekemistä. Meinaan kaikki vapaa-aika koeella on mennyt adressien perkaamiseen.

Pistin joulukuun puolivälissä liikkeelle vetoomuksen seksuaalirikosten rangaistusten oikeudettomuudesta. Hormonien tilaamisesta kiinasta postitse omaan käyttöön saa kahdeksan kuukautta ehdotonta vankeutta, tyttären kahdeksan vuotta jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä viisi kuukautta ehdollista.

On siinä rangaistukset suhteessa. Toisessa myrkytetään vapaaehtoisesti oma akehoa ja saadaan ehdotonta vankeutta, toisessa myrkytetään lapsen mieli ja saadaan ehdollista. Oi aikoja, oi tapoja, oi oikeutta.

Mutta aika on siis kulunut palautuneita sähköposteja peratessa. Parhaana päivänä on tullut takaisin lähes 500 vetoomuslistaa, yhteensä niitä on kä'siteltynä ja käsittelyä odottamassa noin 4 000 kappaletta.

Nimiä on perattu lopulliseen listaan noin 2 300 kappaletta ja tämänhetkisissä perkamaista odottavissa listoissa on varmaankin noin 20 000 nimeä. Siin pelkällä puhtalla matematiikalla, keskiarvoxlistojen määrä laskutavalla.

Oma tavoite on saada puhtaaksi peratusi 10 000 nimen lista ja loput listat liitetään mukaan perkaamattomina. Mutta jos jostain löytyisi sponsori niin palkkaisin yhden työttömän valtion tuella perkaamaan listoja pariksi kuukaudeksi. Mutta ei taida löytyä.

Ilta-Sanomien pedofiilivetoomuksen allekirjoitusmääriin en ihan pääse mutta samalla hyvällä asialla olemme molemmat. Kuten jokainen yksityinen kansalainen allekirjoittaessaan jonku niistä useista vetoomuksista joissa vaaditaan uudenlaista suhtautumista erilaiseen seksuaalirikollisuuteen.

Mielenkiintoista tämä viestien vastaaottaminen on ollut. Olen saanut palautetta ihmisiltä joita on käytetty hyväksi tai raiskattu, samoin tällaisten nuorten ja lasten vanhemmilta. On tullut kirjoituksia myös lääkäreiltä, terapeuteilta, papeilta ynnä muilta ammatti-ihmisiltä, jotka ovat oitaneet seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan kohteeksi joutuneita ihmisiä.

Homma jatkuu. Nimiä kerätään maaliskuun puoliväliin jonka jälkeen vetoomus luovutetaan maamme päättäjille. Pääministerille, oikeusministerille ja eduskuntaryhmien puheenjohtajille.

Jonka jälkeen käynnistyy tarkka seuranta sitä, mitä päätöksenteossa tapahtuu näiden vetoomusten pohjalta.

Nähty on jo synkät pohjat.
Juostu paikkaan kaukaiseen.

Tuntuu, vihdoinkin sain ohjat.
Käyntiin lähden uudelleen.

Sinua katson, nyt sen tiedän.
Elän ja kuolen, seison tässä näin.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja entiseen uudelleen
ei palata ennalleen.

Kuultu on ne järjen lauseet.
Tehty paljon, liikaakin.

Puitu oudot, hullut vaiheet.
Viety loppuun virheetkin.

Käteni annan, tartu siihen.
Valosi kannan, seison tässä näin.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja entiseen uudelleen
ei palata ennalleen.

Kuva on kirkas vain katsomalla.
Sydän on puhdas vain tuntemalla.
Vierelläs tiedän mä nousta
ja kaatua voin.

Kaiken nään nyt paljon selkeemmin.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja entiseen uudelleen
ei palata ennalleen.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja uudelleen entiseen
ei palata ennalleen.

Näin Anna Eriksson uusimmalla levyllään. Jonka toiveitteni mukaisesti sain joululahjaksi.

Jostain syystä kuitenkin ensimmäinen kuuntelu siirtyi uuteen vuoteen saakka. Johdatusta johon minä en koskaan usko? Sattumaa? Onko elämä sattumaa? Ei ainakaan satumaa. Monasti sattuvaa osumaa.

Ensimmäinen kappale soi varmasti kymmenen kertaa. Sanat kolahtelivat minuun. Siinähän olivat Rakas Vaimoni ja minä. Me kaksi keskellä kaiken tämän. Takana tunkio, edessä uusi vuosi.

Minulla on ollut tapana lähettää liki sata uudenvuoden tervehdystä. Kännykällä. Yhteystiedoista kaikille kavereille, joukossa melkoinen määrä ystäviäkin. Tänä vuonna ei huvittanut. Heistä kun niin moni tietää, mitä minulle syksyllä on tapahtunut. Että olen menettänyt yhden rakkaista lapsistani.

Olen kokenut olevani tuon menetyksen kanssa yksin. Jos ei Rakasta Vaimoa olisi ollut kestämässä ja puhumassa järkeä, olisin varmasti ollut vielä synkempi. Ja hankalampi.

"Nähty on jo synkät pohjat.
Juostu paikkaan kaukaiseen.

Tuntuu, vihdoinkin sain ohjat.
Käyntiin lähden uudelleen.

Sinua katson, nyt sen tiedän.
Elän ja kuolen, seison tässä näin."

Iskulauseen omaisesti olen joskus sanonut, että Rakas Vaimoni on paras ystäväni. Kuin parhaista parioppaista oppineena olen tuota mantraa toistanut. Ehkä ajattelematta ihan pohjia myöten mitä se tarkoittaa.

Mutta kun olen menneen vuoden lopulla nähnyt, itse kokenutkin, miten maailma sattaa ihmisiä potkia, olen tuon totuuden ehkä hieman paremmin ymmärtänyt. Ja osaan arvostaa, toivottavasti vaaliakin, tuota ystävyyksistä tärkeintä.

"Kuultu on ne järjen lauseet.
Tehty paljon, liikaakin.

Puitu oudot, hullut vaiheet.
Viety loppuun virheetkin.

Käteni annan, tartu siihen.
Valosi kannan, seison tässä näin."

Sain kännykkääni kolme spontaania uuden vuoden tervehdystä. Siis sellaista, jotka eivät olleet vastauksia omiin viesteihini. Kahdelta tutulta, ystävältä. Kiitos Jatta, Arto ja Joke.

"Kuva on kirkas vain katsomalla.
Sydän on puhdas vain tuntemalla.
Vierelläs tiedän mä nousta
ja kaatua voin."

Näinhän se on. Tästä alkaa uusi vuosi. Ilman yhtäkään tyhjää uuden vuoden lupausta. Päivä päivältä elämällä, kohti parempaa kulkemalla.

Mustia kuvia näkee tummien lasien lävitse, kirkkaita kuvia vain katsomalla ilman minkään värisiä laseja. Ei edes ruusunpunaisia niin sairaan kaunis maailma kuin niiden lävitse onkin.

Sydän on puhdas vain tuntemalla.

Minä tunnen, siis elän.

Entistä paremmin tänä juuri syntyneenä vuonna.

Toivottavasti myös sinä.

Jos tarvitset siinä apua, olen käytettävissä. Sitä vartenhan ihmiset toisilleen ovat. Naapurit naapureille, tutut tutuille, kaverit kavereille, ystävät ystäville, rakkaat rakkailleen.

Moni noista minäkin tahdon olla. Jopa muita parempi.

Siinä on minun kilvoitteluni korkea veisu.

Hyvää vuotta 2008. Jokaiselle.

Meillä on ollut monella tapaa valkoinen joulu.

Visuaalisesti se selittyy ennenkaikkea juuri jouluksi sataneella lievällä lumikerroksella. Ei sitä korkeussuuntaan montyaa senttiä ollut mutta pituussuuntaan silmänkantamattomiin. Kun puihinkin vielä aatonaaton kostean pakkasen myötä kehittyi ihana huurapeite niin täällä Käärmelahdessa oli todella kaunista.

On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa
Kun yhtä puhdas itse olla voisin
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa
Kuin harras sävel sisälläni soisi

Nyt tuosta lumesta tosin ei oole kuin purot ja lätäköt jäljellä, jouluyön myräkkä sulatti niin huurat kuin hiutaleetkin.

Sisäisemmin valkea joulu koostuu hieman useammasta seikasta.

On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta

Tuohon kirkkauteen on monta syytä.

Tuskaisen syksyn jälkeen perhetilanteen selkiytyminen ja rauhoituminen joulun valmisteluun ja viettoon. Vaikka suuri ikävä on edelleen mielessä ovat ajatukset kuitenkin suuntautuneet tulevaan. Kaikkia maailman asioita et voi muuttaa, kaikkia maailman lapsia et pelastaa. Mutta jäämällä mutaan makaamaan estät senkin hyvän työn johon sinusta vielä olisi.

Tärkeää on myös se, että kaikki elossa olevat lapsemme ovat kokoontuneet jouluksi Käärmelahteen. Johan tässä olikin useampi joulu jolloin emme olleet koossa koko sillä joukolla joka henkisesti perheestämme elossa vielä on.

Toki mukana joulussamme ovat myös muistoissa ja mielikuvissa perheestämme poistuneet. Omassa mielessäni päälimmäisenä Isoisä ja Mikko. Ensinmainittu jo arpeutuneena kauniina muistona, jälkimmäinen vielä hieman vuotavana avoimena haavana. Jonka senkin parantuminen on päässyt käyntiin. Huolimatta siitä, että jokin tilanne vielä repiikin ruven auki.

Isoäitikin oli joukossamme viitisen tuntia joskin on todettava, että loppuajasta hieman hämmentävänä. Kun voimat ovat vähissä ei rankka juhliminen oikein sovi yli kasikymppisele mammalle. Uupumus iski niin että paluukyyti jouduttiin järjestämään invataksin sijaan ambulanssilla.

Olenhan minä jo useamman joulun ajatellut, että kyllä tämä nyt todennäköisesti oli viimeinen joulu jona Isoäiti jaksaa aattoa Käärmlahdessa viettää. Tänä vuonna tuo ajatus oli taas mielessä ja hankalasta tilanteesta ja pienestä mielipahasta huolimatta olin iloinen, että hän jaksoi tulla.

On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta

Minun kaikkeuteni on Rakas Vaimo. Vaikka sen yritän sanoilla ja teoilla tunnustaa arkenakin niin juhla herkistää mielen vielä syvemmin. Eikä tuota tunnetta pysty sanoiksi pukemaan vaikka sana kohtuullisesti hallussa onkin. Ehkä tämä vuosi haasteineen ja vastoinkäymisineen on vielä vahvistanut tätä tunnetta. Kun on aikuisten maailmassa ollut kovin kaksin näiden perheen haasteiden edessä niin tämä side on osoittanut merkityksensä.

Tuon rakkauden tunteen synnyttämä rauha todellakin leijui sisimpääni.

Juuri ennen kuin nukahdin.

Kiitos ystävät

Eilisestä vetoomuksesta (päiväkirjassani 16. 12. 2007) tuli hyvää palautetta. Sekä idea julkaista vetoomus myös adressisivuilla.

Siellä se nyt on.

Osoitteessa: http://www.adressit.com/seksuaalirikos-on-henkinen-tappo

Pistä sana kiertämään.

Raks Vaimo luki minulle eilen illalla Helsingin Sanomista uutisen joka ei jättänyt minua rauhaan edes yöllä. Perinteisen kello kolmen kusikeikan jälkeen en saanut unta vaan ajattelin, miten tällainen on oikeusvaltiossa mahdollista.

Päätin tehdä asialle jotain. Kirjoitin vetoomuksen johon toivon tulevan tuhansia allekirjoituksia. Itse lähetin sen noin 150 ihmiselle. Toivottavasti ketjut eivät katkea.

Kaikkien ystävieni ja esimerkiksi irc-tuttujeni sähköpostiosoitteita minulla ei ollut. Joten jos et ole saanut minulta sähköpostia niin kopioi se tästä, liitä omaan sähköpostiisi, allekirjoita ja lähetä eteenpäin omille ystävillesi.

Niin teemme parempaa maailmaa.

Ja sitten itse viestiin:

Hyvä Ystäväni

Olen huolissani Suomen nykyisestä oikeuskäytännöstä seksuaalirikosten osalta. Lopullisesti minut sai liikkeelle Hämeenlinnan käräjäoikeuden joulukuussa 2007 antama päätös, jossa isäpuoli tuomittiin kahdeksan vuotta jatkuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vain viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Haluan käynnistää asiasta laajempaa keskustelua joka johtaisi myös lainsäädäntömme ja ennen kaikkea oikeuskäytäntömme muutokseen niin, että seksuaalirikosten tuomiot vastaisivat edes jotenkin sitä vahinkoa ja tuskaa, jota teot aiheuttavat uhreille ja heidän läheisilleen.

Mikäli haluat olla kanssani muuttamassa yhteiskuntaamme tältä osin oikeudenmukaisemmaksi, lue ja allekirjoita tämä vetoomus ja lähetä se sen jälkeen sähköpostina kaikille ystävillesi, tutuillesi, työtovereillesi ja muille joiden sähköpostiosoitteet sinulla on tiedossasi.
Allekirjoittaessasi vetoomuksen muista kirjata nimesi eteen myös järjestysnumero monesko allekirjoittaja tässä vetoomuksessa olet. Jos olet vetoomuksen 50. allekirjoittaja, lähetä vetoomus ja allekirjoitukset oman allekirjoituksesi jälkeen kopiona myös takaisin minulle osoitteella: kimmotus@saunalahti.fi

Kerään vetoomuksia kolmen kuukauden ajan jonka jälkeen allekirjoitetut vetoomukset toimitetaan pääministeri Matti Vanhaselle, oikeusministeri Tuija Brax’lle sekä eduskuntaryhmien puheenjohtajille.

Savonlinna 16. 12. 2007

Kimmo Käärmelahti



Vetoomus pääministeri Matti Vanhaselle, oikeusministeri Tuija Brax’lle sekä Suomen eduskunnan eduskuntaryhmien puheenjohtajille

Seksuaalirikokset aidosti rangaistaviksi teoiksi

Olette mahdollisesti lukeneet Hämeenlinnan käräjäoikeuden joulukuussa 2007 tekemästä ratkaisusta tapauksessa, jossa kaksi eri isäpuolta käyttivät perheen kolmea tytärtä seksuaalisesti hyväksi yli kymmenen vuoden ajan.

Perheen ensimmäinen isäpuoli hyväksikäytti tytöistä vanhinta kahdeksan vuoden ajan. Kaikesta tästä hän sai rangaistuksenkeksi viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Nuorempien siskojen hyväksikäyttö jatkui viiden ja kolmen vuoden ajan ja siihen syyllistyi äidin jälkimmäinen puoliso. Tämä mies puolestaan tuomittiin teoistaan seitsemäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Syyttäjä vaati molemmille ehdotonta vankeutta. Tuomio oli kuitenkin lievempi, koska uhrit eivät kyenneet selvittämään, kuinka usein heitä käytettiin hyväksi. Pitäisikö siis kahdeksan vuotta hyväksikäyttöä kärsineen lapsen pystyä luettelemaan, montako kertaa häntä on käytetty seksuaalisesti hyväksi? Hämeenlinnan käräjäoikeuden mielestä pitäisi.

Meidän allekirjoittaneiden oikeuskäsityksen mukaan näissä tapauksissa täyttyy kiistatta Suomen rikoslain mukaiset lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön kriteerit. Suomen rikoslain 20. luvun seitsemäs pykälähän määrittelee lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön osalta mm. seuraavaa: Kun rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi, on rikoksentekijä tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Mielestämme lapsen on voitava tuntea isäpuoltaan kohtaan erityistä luottamusta ja hänen on myös katsottava olevan isäpuolestaan erityisen riippuvaisessa asemassa. Tältä osin ei pitäisi olla minkäänlaista epäselvyyttä siitä, täyttyykö isän käyttäessä lastaan seksuaalisesti hyväksi lain edellyttämät lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön kriteerit.

Lainsäädäntömme mutta ennen kaikkea oikeuskäytäntömme on muutenkin seksuaalirikosten osalta aivan liian löysä. Esimerkiksi raiskaustapauksissa lieventäviä asianhaaroja käräjäoikeuksien ja jopa korkeampien oikeusasteiden mielestä ovat mm. raiskauksen lyhyt kesto, uhrin pukeutuminen ja humalatila tai vaikkapa tekijän nuhteeton menneisyys ja asian julkitulon tuoma negatiivinen julkisuus.

Me tämän vetoomuksen sähköpostitse allekirjoittaneet kansalaiset haluamme vedota maan hallitukseen ja eduskuntaan asiantilan pikaiseksi korjaamiseksi. Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä on mielestämme mahdollisimman nopeasti uudistettava niin, että eri tyyppisistä seksuaalirikoksista annettavat tuomiot edes jotenkin vastaavat sitä tuskaa ja kärsimystä, mitä kyseiset teot aiheuttavat uhreissa ja heidän läheisissään.

1. Kimmo Käärmelahti, Savonlinna

Lumi tuli, lumi meni.

Onneksi meni, sillä kinosten alta paljastui paljon talteen korjattavaa. Oli kukkapatoja ja -purkkeja, kasteluletkuja, roskis ja grilli, roskasäkkejä...

Ihan oikeesti valkoisen lumen alta paljastunut maa muistutti 2000 luvun Putkinotkoa. Ja minunhan pitäisi edustaa kauppaneuvos Könölinin inkarnaatiota tällä vuosituhannella eikä suinkaan Juutas Käkriäisen uudelleen syntynyttä hahmoa.

Eilinen päivä oli kuitenkin tehokas syyssiivouspäivä. Isommat tytöt siivosivat Pikilän, pojat vaihtoivat leluvarastossa kesätavarat talvitavaroihin, nuorin tyttö auttoi Rakasta Vaimoa ja minua pihan yleissiivouksessa.

Hienoa jälkeä saatiin aikaiseksi. Sietää pakkasten ja lumisateiden tulla uudelleen. Ja vaikka eivät tulisikaan olisi kartanon tienoo kuitenkin olennaisesti siistimmi ottaakseen joulun vastaan.

Joulun valmistautumisen aikataulukin sai eilen muotoaan. Kauhukseni huomasin aikaa olevan jäljellä kaksi viikkoa ja listan olevan huomattavan pitkän. Mutta hyvällä suunnittelulla ja lopullisesti viimetipan rutistuksella sillä kyllä selvitään. Ja mikä jää tekemättä ei ole niin tärkeää, etteikö sitä ilman joulu saisi tulla omalla ajallaan.

Joten ei muuta kuin hommiin.

Heti maanantaina.

Joka muuten on tänään.

Luin muutaman viimeisimmän päiväkirjani. Eipä noita montaa ole puolentoista kuluneen kuukauden aikana kertynyt. Mutta nekin sitten sitä melankolisempia vuodatuksia. Ei oo ollut lääkitys kohdallaan.

Tai oikeastaan lääkitys on ihan kohdallaan mutta tutun Tuomo-sedän sanojen mukaan mielen reikäleivässä on kolme palaa. On se johon voi yrittää auttaa lääkkeillä mutta se ei paljon auta mikäli ei kajota myös nykyiseen elämäntilanteeseen ja menneisiin murheisiin.

Nykyiseen elämäntilateeseen käski Kirsti-tätikin kajota. Kunto on rapistunut mutta paino sentään noussut. Hyvät aikomukset eivät enää riitä, pitää tehdäkin jotain. Askel kerrallaan, pienissä paloissa, ei niin että tukehtuu.

Menneet murheet on surtava pois mutta niihin ei saa jäädä rypemään. Se on se reikäleivän kolmas sektori. Se sopii tietysti hyvin tähän synkkien metsien miehen mielenlaatuun. Senhän tunisti jo Leinon Einokin.

Ne tulevat niinkuin kotihin,
ne tuovat uusia vieraitakin,
jotka nimeltä tunnen ma juuri.
Se murhe, mi eilen mun murtaa oli,
suli hymyks, kun tänään suurempi tuli -
koska tulee se suurin, se suurin?

Kyllä se on hienoa, että pystyy noin hyvin ennakoimaan ja odottamaan tulevaa. Jos ei muuten niin pohtimalla milloin tuleekaan se suurin murhe. Kun ei nykyiset riitä.

Mutta minulle riittää. Meinaan menneet murheet. Kuolleet eläimet, kadonneet lapset, tyhmät ihmiset, oman napansa tuijottajat, unohtuneet ja unohtaneet ystävät jotka hiipuvat kavereiksi, tutuiksi ja lopulta muistoiksi menneisyydestä.

Minusta tulee nyt parempi ihminen. Sillä minä ja kaikki Rakkaani ovat sen ansainneet.

Ihan ensimmäiseksi minusta tulee Jouluihminen. On nimittäin enää kaksi viikkoa aikaa ja niin paljon mukavia asioita tekemättä. Lahjoja hankkimatta, koristuksia tekemättä, valoja asentamatta, ihmisiä muistamatta, herkkuja hankkimatta...

Sitten viikoksi lomaihminen, hauskanpitoa Rakkaan Vaimon, lasten ja toivottavasti joulun jälkeen monta päivää myös Rinsessa Aavan kanssa.

Tuon jälkeen onkin vuorossa Uuden Vuoden aloittaminen. Raketteja, pommeja, tulipatoja, tinoja, hauskanpitoa ja kaikkea sellaista vuoden vaihtumiseen liittyvää.

Ja sittenhän käynnistyykin jo juhlavuosi.

Ei oo ihme, etten jaksa ajatella
Asioita.
Pääni täynnä kaikenlaista joutavaa, jok' ei kuuluis sinne ollenkaan.

Tänä yönä mun kroppa valittaa
Jokaista kokemaansa kolhua.
Tänä yönä tunnen heikkouteni tarkemmin kuin koskaan.

Ei vuodet kulu, ne kuluttaa.
Puree palan, sitä mutustaa.
Se, minkä koetat jättää taa,
Muistaa muistuttaa.

Outoo, että kavahdan nyt
Joitain tekemiäni tekoja.
Tehty mikä tehty, ne takuulla kasvaa jo sammalta.

Kadun vai kaipaan? En minä tiedä,
Unohtaisin mieluiten.
Ei oo yö näin pimee ja hiljainen, kun vierelläsi vietän sen.

Osoita taas elämän tarkoitus,
Oon ehtinyt jo unohtaa sen.
Opeta taas elämän tarkoitus.

Niinpä. Näin opettaa Kolmas nainen. Kappale soi ihan oikeasti päässäni viime yönä. Joten oli pakko kaivaa sanat ja kirjata ne tähän. Ne kun kuvastavat viimeaikaista oloa valitettavan hyvin.

Jos luettelisin kaikki kokemani kolhut viimeiseltä kuukaudelta ei kukaan uskoisi listaa todeksi. Vain minä ja Rakkaani tiedämme, että se on tosi. Kolmatta ihmistä ei ole jakamaan tuota tietoa, sillä yhdellekään ystävälle, sukulaiselle saatika tutulle ei kumpikaan ole uskaltanut kertoa koko kolhujen galleriaa.

Sielu on hakattu siniseksi kuin täryjyrän alle jäänyt mustikkaämpäri. Liiskana, sinisenä massana maassa. Niin on sielu. Jos sitä nyt onkaan. Epäilen suuresti.

Jokainen voi tajuta, tai ainakin kuvitella, miltä tuntuu lapsensa vaikkapa Jokelassa menettäneestä vanhemmasta. Tai Jokelan ampujan vanhemmista. Mutta miksi on niin saatanan vaikea ymmärtää, että sijoitettua lastakin voi rakastaa kuin "omaansa". Jos nyt joku omistuksenhaluinen yleensä haluaa omistaa toisen ihmisen.

Kuinka sitä voikaan saada idioottimasia kommentteja. Varmaankin lohdutukseksi tarkoitetuja mutta enemmänkin loukkaavia. Tuliskohan kellekään mennä sanomaan samanlaisia kommentteja kuolleen lapsen isälle.

Toivottavasti ei.

Eläimistä luopuminen on surullista. Etenkin tapaturmaisesti tai muuten aivan liian nuorena poistuvista eläimistä. Kuten nyt Hanna Hanhesta.

Vaikka tiesinkin, että Hanna on lähiviikkoina lähdössä uuteen perheeseen, niin se olisi ollut aivan eri juttu. Hanna olisi saanut jatkaa ihmisten utealiasta tarkkailua, talon tehokasta vahtimista ja kovaäänistä keskustelua ihmisten kanssa uudessa ympäristössä. Mutta olisi saanut kuitenkin elää vielä vuosia, ehkä vuosikymmeniäkin.

Mutta sitten jostain saatanan mädän ulkorakennuksen raosta hyökkää minkki tai supi ja raatelee meidän vitivalkoisen hanhemme veren punaiseksi. Ja taas minä joudun hautausurakoitsijaksi. Onhan niitä hautoja kaivettu kaneille, ankoille ja kanoille mutta aina se tuntuu yhtä pahalta. Ja nyt ehkä vielä pahemmalta sillä Hanna oli niin ylväs eläin ettei sen olisi pitänyt vielä siirtyä Nangijalaan. Hannan lähtö on hieman eri asia kuin sairaan kanin tai pitkään reumasta kärsineen ankan.

Käärmelahden eläinten hautausmaalla on jo melkoinen määrä hautoja. Nopeasti laskin, että kymmenkunta eläintä on haudattu pihalammen ympärille. Kuka heistä kasvaa mitäkin kukkaa tai pensasta, sillä nyttemmin olen hautauksen yhteydessä istuttanut jokaiselle haudalle jonkin kasvin. Viimeisen viikon aikana olen haudannut ankan ja nyt Hanna Hanhen. Molemmat saivat kasvikseen ritarinkannuksen. Katsotaan sitten ensi kesänä, millaisen voiman ne saavat kasvuunsa.

Pyhäinpäivän illan kynttilä sai näin ihan uuden ulottuvuuden. En aluksi meinannut sitä edes viedä kun ajattelin pysyä tyynenä. Mutta olihan se sitten loistavan juhlaruokailun jälkeen salaa käytävä tuoreimmalle haudalle sytyttämässä.

Kyynelillä eilinen päivä alkoi ja kyyneliin se melkein loppuikin.

Hector soi, aamu on rauhallinen, ajatus kulkee verkkaasti kuin harvesteri suossa. Mutta kulkee kuitenkin, tasaisesti ja varmasti kohti kovaa maata.

Olishan se hienoo...

"Kun tää on vain tällaista, täydellisen vajavaista, samanlaista aina kuitenkin..."

Miksi pitäisi haikailla menneitä, miksi pitäisi miettiä mitä teen sitten kun...

Inhoan silloin kun ja sitten kun elämää. Haluan elää tässä ja nyt. Täysillä saatana. Meinaan on tää sen verran ainutkertaista, ainakin minun uskoni valossa. Kerran kun täältä lähdetään ei ole paluuta. Joten pitää olla valmis lähtemään niin että ei harmita mitä kaikkea jäi tekemättä.

On kaunis pakkasaamu, aurinko nousi punaisena punaten samalla puoli taivasta. Hiekka ja nurmikko rahisee muutaman asteen pakkasen puraisemana. Nuutuneet miekkaliljat muistuttavat, että haluavat tänään suojaan kellariin. Ja valkosipulit vastaavasti keittiöstä maahan.
Jälkimmäinen onnistuu vielä tänään ilman rautakankea. Ja kasvoivat ne sinäkin kesänä jota edeltävänä syksynä se upotettiin maahan rautakangen avulla.

Hector on jo vajonnut hysteriaan.

"Tää eihän jatkua voi näin, tää eihän jatkua voi näin, tää eihän jatkua voi näin..."

No ei voi ei. Muutaman ajan ovat taistelut ja murheet myrkyttäneet mieltä.

"Ne iskee mihin vaan, ne iskee mihin vaan, ne iskee mihin vaan..."

Niinhän ne ovat tehneet mutta nyt se on ohi. Tai iskekööt vaan mutta minä en enää ota iskuja vastaan ilman suojausta. Tylsyttäkööt kirveensä kilpeeni, purkakoot pahan olonsa pansaariini. Mutta jos he haluavat raottaa kuortani, olen siihen valmis.

"On meillä yksi elämä, on meillä yksi elämä, on meillä yksi elämä..."

Tuppaa joskus itseltäkin unohtumaan että meillä todellakin on vain yksi elämä. Ei siis mitään iänkaikkista elämää. Yksi rupeama, mitaltaan kovin epävarma. Minulla ainakin 51,10 vuotta. Mutta toivottavasti vielä huomattavastt pidempi. Tuohon mittaan kun voi vaikuttaa itsekin. Enkä nyt puhu pelkästä fyysisestä kunnosta. Vaan enempi henkisestä.

Annoin pari viikkoa sitten erään paikallisen urheiluseuran tulevaan lehteen tervehdyksen. Maksoin hieman ylimääräistä jotta sain mukaan oman sloganin. "Ei terve ruumis liikuntaa kaipaa ja sairas ei kestä". Saas nähdä painavatko sen myös lehteen. Mokomankin rienaavan säkeen.

Ja nyt Hector on jo kertomassa Nuorallatanssijan elämästä... ja kuolemasta. Yksi ehdottomasti parhaimmista Hectorin sanoituksista. Olen jo sianlihalla, ennen kuin kappale on lopussa joudun pyyhkäisemään yhden jo toisenkin pisaran silmänurmasta.

Meillä jokaisella on elämässämme oma Nuorallatanssijamme. Ei ihminen vaan jokin muu. Joillakin toki ihminenkin.

"En mitään kauniimpaa mä tiennyt, niin todeks tunsin kaiken sen.
Että voi kaikki lait muutaa ja kaikki rajat rikkoa.
Ettei oo mikään maailmassa mahdotonta oppia."

Paras kuitenkin lopettaa kirjoittaminen ennekuin päästään Juodaan viinaa tai Lähes onnellinen mies osiohin. Tulee liikaa elämänviisauksia. Lainattuja sellaisia.

Paras elää omaa elämää.

Muita rakastaen ja kunnioittaen.

Mutta oman oikeutensa ja tilansa vaatien.