IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

PikaystäväkierrosTorstai 29.06.2006 11:48

Miten mahduttaa yhteen päivään mittava osa ystävistä? Edes pikaisen tapaamisen merkeissä. Nyt sekin on kokeiltu.

Aamulla Rakas Vaimo ja kolme Kääpiötä OssiBussiin (toistaiseksi rekisteröimätön joukkojenkuljetusneuvon nimi). Sitten yksi leirille lähtevä Kääpiö ystäväperheen luokse kaverikylään odottamaan leirille lähtöä ja kinnerin nokka kohti Helsinkiä.

Matkalla muuten varmistu, että Aava Rinsessa, isänsä Risto I ja Erikoinen tuleepi huomenna Käärmelahteen. Mukana myös Sini 5V. Vai oliko Sani? Taisi olla Suvi, en minä vielä muista. Erikoisella taitaa olla ystävysten lastenvahtivuoro joten tyttö pääse maalle. Hyvä näin. Etenkin, että se mahdollistaa Rinsessa Aavan vierailun Muhkulassa.

Mutta takaisin ystävyysmatkaan. Matkalla tehtiin muutama kaupallinen poikkeama ulkomaanliikkeisiin kuten Lidliin ja Ikeaan. Sitten RV ja kaksi Kääpiötä shoppailemaan kaupungille ja sitten eikun itse saunailtaan. Jossa olikin paikalla neljä ystävää. Poikien saunailtahan se oli vaikka mitäs poikia me enää ainakaan iältämme olemme. Minäkin ainut alle viiskymppinen. Vielä hetken.

Oli virkistävää kuulla, miten maa makaa. Ja sanoa vielä muutama savolainen kommentti soppaa maustamaan. Jolloin luonnollisesti vastuu oli kuulijalla. Onneksi pääsin mukaan, tällä elää taas pitkään tätä poliittisen eläimen kaipuuta vanhoille riistamaille.

Ja saunanraikkaana RV:n ja kääpiöiden etsintään kaupungille. Ja löytyiväthän he sieltä monta kokemusta rikkaampina. Olivat muun muassa törmänneet kimppuun hyökkäävään vessaan.

Ihan vaan vinkiksi muille rahojaan säästeliäästi käyttäville maalaisille Helsingin kävijöille. Että jos metron vessaan änkee yhdellä kolikolla kolme ihmistä, niin sieltä pitää poistua myös yhdellä ovenavauksella. Jos meinaan käy niin, että yksi poistuu ennen muita, kuvittelee vessa olevansa typötyhjä ja aloittaa itsepesun. Jossa kastuu takuuvarmasti mikäli on vessan sisällä. RV säilyi kuivana mutta kaksi Kääpiötä kastui melko reippaasti.

Lauman löytymisen jälkeen nokka kohti Vihtiä ja yhden pitkäaikaisimman ystävän viiskymppisiä. Tuo kouluaikainen tuttu, myöhemmin myös ystäväksi kasvanut ei viettänyt varsinaisia juhlia vaan otti onnitteluja vastaan Vihdin Kesäteatterin esityksen jälkeen. Jossa hänellä taas kerran on päärooli.

Väkeä oli melkoisesti ja tuttuja joukossa jokunen. Toki heti huomasti, että seitsemässä vuodessa porukat ehtivät vaihtumaan jonkin verraan. Ja teatteriinkin on kasvanut melkoinen joukko aivan uutta polvea.

Mutta oli sielä paljon tuttujakin. Juhlakalu Maritin ja hänen Arinsa sekä Severinsä lisäksi Päiviä, Kakea, Ilkkaa, Aimoa, Raijaa, Reijaa, Kalevia, Mikkoa, Jarmoa, Jattaa, Tuijaa, Jyrkiä...

Ihan mukava iltapuhde tuttujen kanssa löpistessä. Joskin huomasi, että yhteisestä taipaleesta on jo melkoisesti aikaa. Jutun juuret kun pyörivät monasti tasolla "no mitä sinulle..."

Mutta niiden mutaman syvälisemmän ystävän pikainenkin näkeminen oli mukava kokemus. Pikainen siksi, että jo yhdentoista maissa käänsimme nokan kohti Käärmelahtea. Severi matkalla vielä kotiinsa ja sitten baanalle.

Pikku hiljaa porukka putosi nukkumaan, RV viimeisenä sinnitteli hieman Lahden pohjoispuolelle. Sen jälkeen matkanteko olikin melko yksinäistä, kolmesta tuhisijasta ei ollut paljon kuljettajalle seuraa.

Kahden stopin taktiikalla kuitenkin tultiin ja Käärmelahdessa oltiin hieman ennen neljää aamuyöstä. Ja nyt, pätkää ennen kahdeksaa Onni päätti, että unet riittivät. Joten tässä sitä nyt ollaan muiden nukkuessa.

Pirteänä kuin peipponen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.