IRC-Galleria

Kun aloittelimme perhekotielämää liki kymmenen vuotta sitten, jaoimme töitä ehkä osin vahingossa, osin tarkoituksella niin, että minulle jäi aikaa kodin ulkopuolisten töiden tekemiseen. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän, mutta harvoin olen antanut 100 prosenttia panoksestani tämän perheen pyörittämiseen.

Nyt koittaisi tuon panostuksen aika. Puhuimme aikoinaan, että kun lapset tulevat murrosikään, kasvaa minun vastuuni kasvatustyössä merkittävästi. Minä kun olen hankkinut kokemusta murrosikäisistä katutyössä, nuorisokahvilassa, nuorisotalolla, sovittelussa, tukihenkilönä, ehdonalaisvalvojana ynnä muissa vastaavissa rooleissa. Minun pitäisi olla siis heidän kasvattamisessaan jonkinlainen asiantuntija.

Omasta mielestäni joskus jopa guru. Niin luulin silloin kun ei tarvinnut huolehtia omista murkuista 24/7. Nyt tuntuu, että asiantuntemus on vähintäänkin ruostunut vuosien saatossa.

Olisi aika rapsuttaa ruosteet pois ja tarttua tosi toimin sorviin. Meillä kun tuntuu juuri nyt tuota murrosikää pukkaavan pintaan. Osalla ennenaikaisesti, osalla ajallaan, osalla jälkijättöisesti. Kun lasten iät ovat 10, 13, 14, 15, 15, 16 ja 24, niin kyllähän tuohon puberteettia mahtuu ihan kivasti. Ja ikähaitarin ääripäissä muuta elämän tuskaa. Ja kun osalla vielä on oikea ja väärä kadoksissa oikein kunnolla, osa katsoo karsaalla silmällä kaikenlaista vastuunkantoa ja sitoutumista, osa ihannoi yli kaiken röyhtäily- ja pieruhuumoria, osalla pukkaa pintaan lapsuusajan traumaattisia kokemuksia ja kaiken huipuksi me aikuiset ollaan loppuunajettuja kuin vuoden 1982 Lada niin johan tästä sopan keität.

Jota nyt pitäisi yrittää ryhtyä lusikoimaan.

Joten ei kun kauha käteen, mössö lautaselle ja hommiin.