IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

ÄssäpariLauantai 22.07.2006 10:29

Käärmelahdessa kävi eilen pariskunta tutustumassa elämään perhekodissa. Liki kolme tuntia meni keskustellessa meidän elämästämme. Kuten myös heidän. Toivottavasti rehellinen kertomuksemme perhe-elämästämme ei karkottanut heitä sijaisperheajatuksista. Sillä siinä olisi oiva perhe oikeille lapsille. Perhehoidossa tarvitaan monenlaisia perheitä, mutta tuollaisista perheistä on pulaa. Tarkemmin sanoen, en ole nähnyt juurikaan vastaavaa näinä kymmenenä vuotena, jotka olen perhehoidon kentässä kahlannut. Toivottavasti he tulevat syksyllä alkavaan Prideen.

Myös Iso Äiti oli eilen kotivierailulla. Osin nämä vierailut menivät päällekäin, mutta onneksi Kääpiöt järkkäsivät Isolle Äidille mukavan kahvihetken sillä aikaa kun me lätisimme vieraidemme kanssa. Hiukan ehdin minäkin istumaan hänen kanssaan. Oli taas matroonalla vahti päällä. Pitäisköhän keskustella lääkärin kanssa lääkityksestä. Tuntuu duracel-annos olevan ylärajoilla. Mutta hyvä kai niin, eihän masennu niin helposti näiden suurten muutosten edessä, joita elämä tällä hetkellä hänelle tarjoilee.

Kolmas merkitävä asia eilisessä päivässä oli Jussin mopon tervehtyminen. Asko oli tehnyt ihmeitä vuorokaudessa, nyt mopo oli paremmassa kunnossa kuin hieman yli kuukausi stten kaupasta tulessaan. Tehoa oli hieman lisää (vain laillisin keinoin), mutta ennenkaikkea hengenvaarallinen etupään laakerivaurio oli korjattu. Miten viisisataa kilometriä ajetussa mopossa voi olla tuollaisia vikoja. Kertokaapa minulle jos teillä on lähipiirissä kokemuksia vastaavista Fundai/Samurai-mopoista tai yleensä tämän Myllymäen postimyynnin myymistä tuotteista. Minusta touhu on edesvastuutonta. Ainakin toistaiseksi.

Eilen oli myös yhden suuren henkilökohtaisen ratkaisun hetki. Lähestyvät 50-vuotissynttärit on nyt päätetty pitää. Lopullisen sysäyksen ratkaisulle antoi Ystävä, joka ilmoitti saapuvansa juhlistamaan tapahtumaa oikein Helsingistä saakka. Olipa sitten juhlat tai ei. No nyt on sitten järjestettävä juhlat jo pelkästään sen takia, että yksi Ystävä kaiken kiireensä keskellä raivaa kalenteriinsa tilaa saapuakseen Savonlinnaan. Perin monille pääkaupunkiseudun tutuille ja ystäville kun tuo matka tänne Savoon tuntuu ylivoimaisen pitkältä.

Kurkistus gallerian kuvakommenteihin hieman himmensi iloa eilisestä päivästä. Erikoisen tuska on myös minun tuskaa. Vaikka ei luonnollisestikaan samassa mittakaavassa kuin Erikoisella itsellään. Jotain on nyt kuitenkin hakoteillä mutta en vaan tiedä mitä. Joten en tiedä myöskään miten auttaa. Toivottavasti Erikoisen pahanolonlaatikko avautuu jossain kohtaa minun kohdallanani. Ennenkuin se täyttyy revetäkseen.

Syli on avoin.

Kankut kipeenäPerjantai 21.07.2006 09:45

Kuvittele tilanne jossa 150 kiloa treenamatonta miesmassaa kipuaa Oiva-pyörän satulaan ja hurauttaa kylmiltään 15 kilometrin lenkin. Arvaa vaan, olisiko tuollaisesta suorituksesta seuraavana päivänä kankut kipeenä. Voin sanoa, että olisivat. Ja ovat.

Eilen oli taas yhden kesälupauksen lunastuksen vuoro. Oli tullut sanottua Tiitukselle, että tehdään jossaan vaiheessa kesää pyöräretki. Jotenkin se oli Kääpiön aivoissa kääntynyt pyöräilyksi Sillan baarille. Joka on kesäinen saaremme huvittelukeskus. Kauppa, pubi, kahvila, kaikki nuo yksissä viehättävissä puitteissa. Moinniemen saaren merkittvin kaupallinen palvelu. Ja käytännössä myös ainut. Ja saari on sentään maan kahdeksanneksi suurin sisävesisaari. Sillan baari on muuten ihan aidosti miellyttävä pysähtymiskohde. Liikkuipa sitten autolla tahi pyörällä Moinsalmentietä tai veneellä sisempää väylää Savonlinnasta Punkaharjulle. Suosittelen pistäytymistä.

No eikun takaisin pyörän selkään. Matkaan olivat Tiituksen lisäksi innostuneita lähtemään myös Tilli, Sansku ja Mikko. Joten polkemaan. Tarkassa järjestyksessä, vähintään kymmenen metrin väleillä. Sansku ryhmänjohtajana ja minä peränpitäjänä. Toisinaan toki enemmänmkin kuin kymmenen metriä edelläni ajavasta Tiituksesta.

Menomatka oli jo ensimmäisen kilometrin jälkeen melkoista tuskaa. Hiki pukkasi pintaan ja persvakoon, keuhkot huusivat happea ja sydän pumppasi verta kuin vpk:n suurtehopumppu. Mutta sinnikkäästi olimme hieman yli puolen tunnin pyöräilyn jälkeen hikisinä Sillan Baarilla. Jossa baarin viehättävä täti heti lohduttelemaan, että helppoahan tänne on teiltä tulla kun on melkein koko matka alamäkeä. Jonka minäkin tuossa vaiheessa tajusin. Jopa käänteisenä. Eli kotimatkalla on paljon enemmän ylämäkeä kuin tänne tultaessa.

Hetki rentoutusta, puolen litran pullo vissyä korvaamaan haihtunutta nestettä, lapsille maistui jostain syystä makeampikin juominen ja syöminen. Jätskiä ja limsaa tankattiin kotimatkan tarpeiksi vähemmän oikeaoppisesti.

Lopulta oli pakko kivuta takaisin pyörän satulaan ja ryhtyä kelaamaan kotia kohti. Totta oli sekin, että kotimatkalla oli ihan samat mäet kuin menomatkallakin. Nyt vain väärässä asennossa. Eli alhaalta ylöspäin. Hyytelöksi iski polvet, setsuuriksi reidet ja vastaavasti tiukoiksi perslihakset. Kerrankin oli perse timminä, pyöräilystä kireiksi jännittyneiden lihasten ansiosta.

Kotona yritin saunalla avittaa lihasten palautumista mutta jo yöllä tuntui, että aamu ei ole kovin helppo. Reisikin vielä kramppasi niin että tähdet vaan kimoilivat silmissä. Mutta eiköhän tämä tästä. Mutta hieman jäykkää on meno, ei ole perinteistä rentoutta liikkumisessa.

Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin.

Kalaa pukkasTorstai 20.07.2006 10:20

Pieni Pietarin kalansaalis eilen. Olimme mökillä Rakkaan Vaimon, Tiituksen ja Sanskun kanssa. Ja kahden jälkimmäisen kanssa pistettiin veneen moottori ekaa kertaa tänä kesänä hyrisemään, lastattiin virvelit veneeseen ja lähdettiin kalaan. Ajattiin lokkiluodoille joilta poikaset olivat jo poistuneet elämänharjoittelun seuraavaan vaiheeseen. Ja ryhdyttiin virvelöimään.

Muutaman heiton jälkeen minulla oli hauki kiinni, sitten Sansku nosti kalliolle liki kiloisen hauen. Sitten oli taas minun vuoroni ja neljäntenä nousi kalliolle keikan suurin hauki, 2,1 kiloinen mötkäle Sanskun vetämänä. Minä lopettelin jo heittelyn mutta Sansku veti vielä viidennen kalan kalliolle. Tiitus yritti myös sinnikkäästi joskin hermo paloi ajoittain kun heitot eivät oikein sujuneet ja kalaa ei hänelle tullut. Mutta virvelin vaihto Jussin virveliin helpotti heittelyä ja kerran oli jo kalakin kiinni, muta pääsi valitettavasti karkuun. Joten saaliimme jäi viiten haukeen. Ja kolmeen onnelliseen kalastajaa.

Kalareisun päätteeksi haukien perkuuseen, saunaan ja uimaan. Tämn jälkeen vielä rauhalliset saunakahvit ja taisin ottaa pienet torkutkin. Tällaisista mökkireisuista minä pidän, harmi vaan ettei ollut mahdollisuutta jäädä yöksi. Se tässä lasten kasvamisessa on kuitnkin hyvä, että nyt kotiin voi jo jättää suruttomasti ne lapset, jotka kokevat löytävänsä mukavampaa tekemista kotoa kuin mökiltä.

Eilen vietiin Jussin kanssa mopo Askolle katsottavaksi. Laite kun on osoittautunut varsinaiseksi murheen kryyniksi. Etulaakeri paskana ja kone on siinä kunnossa, että nyt se ei enää jaksa kuljettaa miestä suurempia mäkiä ylös. Muutenkin käynti on huono, kone hyytyy muutaman minuutin ajon jälken ja sitten on taas odoteltava jonkin aikaa. Viidensadan huolto tehtiin mopomyyjän valtuuttamassa huoltoliikkeessä josta kuului, että vastaavanlaisia ongelmia on ollut muillakin saman merkin samasta postimyynnistä ostaneilla. Pitänee alkaa tutkia asiaa, eli jos joku tietää tai tuntee tyyppejä, joilla on ollut ongelmia näiden Fundai/Samurai mopojen kanssa niin yhteyttä tänne.

Onneksi Asko otti mopon tutkiakseen. Miehellä kun on melkoinen kokemus kaikenlaisista kaksipyöräisistä, nelipyöräisistä ja näköjään myös siivekkäistä moottorivempaimista. Joten eiköhän siinä pajassa löydy ratkaisu mopon ngelmiin. Harmittaa vaan Jussin puolesta tällaiset takaiskut mopoilun taipaleella. Hyvää tässä mopoepisodissa on vain se, että me saimme Askon kanssa taas keväällä Jussin rippijuhlien tiimoilla tulehtuneet ihmissuhteet kuntoon.

Siis onni onnettomuudessa.

Ei jaksa sataaKeskiviikko 19.07.2006 11:53

Akkainviikon toinen päivä eikä sada. Jo on maailman kirjat sekaisin. Voiko mihinkään enää luottaa.

Eilen oli vierailupäivä. Tiituksella ja Mikolla oli kaverit kylässä. Tai Mikolla on edelleenkin, Teemu jäi ihan yökylään. Tuhisevat aitassa.

Ainakin näillä Kääpiöillä olisi vielä melkoisesti hiomista vierailuisännän taidoissa. Mutta ei kai se taito kehity kuin harjoittelemalla. Joten lisää kavereita kylään. Kunhan vaan jaksavat tulla kun isännät huuhailevat mitä huuhailevat.

Myös meillä aikuisilla kävi vieraita. Tutustumiskylässä oli perhe, joka vakaasti harkitsee sijaisvanhemmuutta. Tai siis ei enää harkitse vaan olisi valmis ottamaan lapsen vastaan kunhan vaan sijoittaja ehtisi sijoittamaan. Heidänkin odotusaikaansa kuunnellessa ei uskoisi, että tässä maassa on pulaa sijaisperheistä. Rohkaisimme heitä olemaan yhteydessä muihinkin tahoihin kuin siihen yhteen ainoaan sijoittajaan, joka heidät on kouluttanut. Toivottavasti tuottaa tulosta.

Illan lopuksi innostuin (Rakkaan Vaimon herättämänä) katsomaan Punaista Lankaa ja Jukka Mäkelää. Toivottavasti se tulee vielä uusintana että näkisin sen alusta saakka. Oli todella mielenkiintoista tekstiä, sopi kuin nenä päähän joihinkin meidänkin perheen tilanteisiin. Ja antoi ymmärrystä siitä, miksi jonkin Kääpiön tilanne on sellainen kuin on. Ja myös uskoa sekä voimaa sen suhteen, että jotain on tehtävissä. Kun vain jaksaisi jatkaa.

Aamulla luin myös Erikoisen päiväkirjaa. Joka vahvistaa ajatuksiani siitä, että jotain on menossa. Meinaan tuossa suuressa pääkopassa. Mutta mitä, sitä ei tunnu Erikoinenkaan ihan tarkkaan tietävän. Kuinka sitten muutkaan. Mutta yhdessä asiassa hän on oikeassa. Pitää oppia puhumaan ajatuksistaan, tunteistaan, toiveistaan, epäilyksistään... yleensä vaan kaikesta mikä mieltä jäytää.

Puhu Lapseni, puhu.

Akkain viikkoTiistai 18.07.2006 12:26

Alkoivat pitkään kaivatut vesisateet. Ja lämpötila putosi kerralla liki 15 astetta. On akkain viikko. Ja joku väittää ettei vanha kansa olisi ollut enustuksissaan ajantasalla. Valitettavasti oli. Nyt meinaten sataa viikon.

Tämä sade tekee hyvää meidän perunoille ja naapurin kuiville heinille. Ja myös meidän heinille. Jotka ovat edelleen keräämättä niityllä. Saamarin saamari. Hellepäiviä tuohon hommaan olisi ollut riittävästi. Mutta tällaisessa hovissa on niin paljon kaikenlaista työtä.

Piti leikata nurmikkoa, piti korjata pumppu, piti purkaa kanaan epäonnistunut lantlaatikko, piti ajaa tienvarret, piti kaivaa juhannusruusun taimet esiin heinikon seasta, piti rakenta grilliin ritilä... Kaikenlaista piti tehdä.

Vaan ei tullut tehdyksi

Matkailu avartaaMaanantai 17.07.2006 11:46

Huomenta taas.

Tuli vietettyä pidennetty viikonvaihde matkailun merkeissä. Perjantaiaamuna Tilli meni viikoksi Muksumäkeen, Jussi jäi talonmieheksi ja Rakas Vaimo sekä neljä Kääpiötä ahtautuivat täyteen pakattuun OssiBussiin. Keula kohti etelää, tavoitteena juhlat.

Muutaman pysähdyksen ja Hyvinkään Amarillossa nautitun loistavan valkosipulipihvin (ei ole maksettu mainos mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla jos vaan joku maan Amarilloista matkalle sattuu) jälkeen löysimme tiemme Rinsessa Aavan luokse. Vierailu tapahtui Rinsessan yksivuotispäivän merkissä. Tosin kaksi päivää varsinaisen H-hetken jälkeen mutta vastaavasti päivä ennen varsinaiia juhlallisuuksia.

Rinsessa oli taas oppinut paljon uutta josta ehdottomasti järisyttävin oli kävelytaito. Ei kovin vakaata vielä mutta kävelyä kuitenkin. Ei mitään sohviin nojailua tai kahden haparoivan askeleen yrityksiä vaan ajoittain jo melkoisia spurtteja. Siitä se Rinsessan maailma avartuu. Ja Erikoisen kunto kasvaa Rinsessan perässä juostessaan.

Rinsessan esisynttäreillä oli myös Jenni kolmen viikon ikäisen neitokaisensa kanssa. Hellyyttävä parivaljakko myös tämä.

Näiltä esisynttäreiltä tiemme vei kohti Karkkilaa ja aivan Oivan taa kummipoika Miskan vanhempien mökille valmistautumaan lauantain juhliin. Paikalla meitä odottikin vanhin serkkuni Matti Jattansa kera. "Mukava nähdä pitkästä aikaa"-tuli tällä kertaa ihan sydämestä.

Melkoisen huvilan piharakennuksinen, saunoineen, grillikotineen ynnä muineen Matti oli tuon erämaalammen rantaan luonut. Kyllä tämä kateus on inhoittava sairaus. Mutta taas sairastetaan. Toki kun kuulin, millaista puurtamista homma on ollut, väheni kateuskin muutaman asteen.

Teltat pihapiiriin pystyyn, mukavaa rupattelua ja etenkin Jatalla ja RV:llä lauantain valmistelua, maukas iltapala jättimuurikan ääressä, lapset ehtivät saunaankin ja kaikin puolin kiva iltapuhde. Joka olisi osaltani jatkunut ehkä pidempäänkin, kunnes tajusin aamulla olevan edessä melko varhaisen herätyksen. Joten teltaan, Janna, Sansku ja Mikko toiseen, Tiitus RV:n ja minun kanssa toiseen.

Kohtuullisten yöunien jälkeen uimaan ja aamupalalle. Ja sitten ykköset niskaan ja kohti Läyliäistä jossa Miskan juhlan virallisempi alkuosuus järjestettiin. Me tosin karkasimme kesken nelituntisen juhlan mökin avaimet taskussa siivoamaan aamun jälkiä ja pistämään paikkoja kuntoon. Ja jonkin ajan kulkuttua perässä seurasivat myös Miskan sisko Minttu ja veljet Miikka ja Milko sekä Miikan sydänkäpy Mari.

Kaikki olikin valmista varsinaisen juhlaväen saapuessa. Ja pikku hiljaa paikalle valui lisääkin väkeä joista erityisen mukava oli pitkästä aikaa tavata Jatan veljeen Lasseen sekä serkkuihini Kariin ja Jarmoon joukkoineen.

Mutta lopulta oli aika lopettaa juhliminen, purkaa teltat ja kääntää nokka kohti kotia. Hitaasti mtta varmasti matka johtiki aina Tammelan Venetsiltaan johon pystytimme teltat seuraavaksi yöksi. Ja puolen yön maissa tapahtuneen yösaunan jälkeen ei teltassa paljon tarvinnut unta etsiä. Se löytyi helposti ja sitä riitti sunnuntaina liki puolipäivään asti. Myöhäinen aamuherätys muutti hieman sunnuntain suunnitelmia, joten lähdimme valumaan kohti Savonlinnaa kirpputorien, uimapaikkojen ravintoloiden ja huoltoasemien kautta.

Hitaasti mutta varmasti.

Oltiin jäähylläPerjantai 14.07.2006 09:36

Terve taas

Pari päivää jäähyä on nyt kärsitty. Syykin selvisi. Oma alastonkuvani noin 48 vuoden takaa oli liian paljastava. Eli se, jossa seisoin kesäisesti pihalla ilman rihman kiertämääkään. No nyt se kuva on poistettu.

Ymmärrän tiukan linjan lapsipornon suhteen mutta jotenkin vaan tuntuu hassulta tuon kuvan kohdalla. Mutta rajanveto on tietysti oltava selkeä, alastonkuva mikä alastonkuva.

Toivotavasti rajanveto myös muiden "kiellettyjen aiheiden" osalta on yhtä selkeä. Ainakin itseäni tuollaista 1 vuotiaan pihalla pippelisillään peuhaamiskuvaa enemmän ärsyttää väkivaltaa, viinaa ja suvaitsemattomuutta tihkuvat kuvat ja kommentit. Joita voisimme yhdessä yrittää karsia täältä.

Mutta se tuosta synkästä yksinpuhelusta. Tänään on edessä taas yksi retkelle lähtö. Nokka kohti Vihtiä ja Karkkilaa. Iltapäivällä Rinsessa Aavan yksivuotisjuhlien merkeissä vierailu Nummelaan, illalla kummipojan vanhempien mökille valmistautumaan huomisiin kummipojan rippijuhliin.

Kotikääpiöiden vanhimmalla eli Jussilla on nyt näytön paikka. Mies jää tänne talonvahdiksi, eläinten hoitajaksi ja pääpuutarhuriksi. Tehtävälista on pitkä mutta kiitettävän vastuullisesti hän ainakin eilisessä kenraaliharjoituksessa on asian suhtautunut. Joten luottavaisin mielin me lähdemme matkaan.

Tie kutsuu.

Jossain palaaKeskiviikko 12.07.2006 09:16

Heräsin tänä aamuna voimakkaaseen savun hajuun. Nopea nenäanalyysi kertoi, että kyseessä on maastopalon synnyttämä savu. Ei siis suoranaista huolta, mutta eipä unikaan enää tullut. Savua on sen verran reilusti, että herkemmät palovaroittimet saattavat pian piipata. Mutta tässä tapauksessa herkin hälytin oli kuitenkin oma nokka. Pitääpä katsoa nettiuutisista, josko siellä olisi tietoa missä palaa.

Eilen oli taas synkän yksinpuhelun aika. Rakkaan Vaimon ja itseni mitta poikien velmuilusta alkoi täyttyä kukkuroilleen. Kotityöt ei maita, ainoa järkevä tekeminen tuntuu olevan musiikin lataaminen netistä ja pleikkarin peluu, vanhimmalla sen hakkaa vielä mopolla ajo. Mutta muu kesäinen touhuaminen ei juuri innosta. Lentistä tosin olivat pelaamassa mutta senkin riemun tuntui katkaisevan "paska ukko" (siis minä) joka tuli huomauttamaan kybällä pauhaavista stereoista kentän reunalla. Mutta lasten ilakoinnista syntyvät äänet lähitienoon mökkiläiset vielä ehkä sulattavat mutta bassonjytke ei kuulu kesäiltaan. Vaikka eilen kuuluikin. Ja valitettavan kovaa kuuluikin.

Otettiin isommat pojat luokalle ja pidettiin pieni puhuttelu. Oikein näki, miten innostuneesti pojat kuuntelivat. "Puhu mitä puhut"-ajatuskuplat vaan kelluivat molempien pään päällä. Mutta eivät miehenalut taida muistaa, miten vittumainen mies minä olen sille päälle satuessani.

Nyt alkaa toinen tahti, kotihommat hoidetaan asialisesti, muut touhuilut katsotaan vähän kunkin Kääpiön ikäkauden mukaisesti. Omat 15-, 12- ja 9-vuotiaat eivät kulje koko aikaa kolmen katkeamattomana ketjuna. Nyt tuetaan hieman oman ikäkauden mukaisten kavereiden kanssa toimimista.

Myös musamaailmaan haetaan hieman rajoja. Ei 9-, 12- eikä mielestäni edes 15-vuotiaan mielimusiikin sanoituksen tarvitse olla huumeista katuelämää ja naisten esineellistämistä ihannoivaa jumputusta. Ja jos ei muu musiiikki kiinnosta, niin tuleehan sitä ilman musiikkiakin jonkin aikaa toimeen.

Jotenkin toivoisi lasten kaveripiirin hieman enemmän valittavan omista kotitöistään. Kun tiedän heidän tekevän päivittäin kotona useamman tunninkin töitä, niin olisi hyvä meidänkin lasten kuulla tuosta työnteosta kavereilta itseltään. Mutta kun he eivät valita useankaan tunnin työvuoroista kokiessaan ne normaaliksi osaksi maalla asumisen oikeutta.

Ei meillä olisi kaupungissa varaa yli 200 neliön asuintiloihin, 50 neliön verstastiloihin, omaan kuntosaliin 120 neliöisen puuhasteluhuoneen nurkassa. Ei oli satojen neliöiden nurmikenttiä omassa pihassa, ei kolmea ammetta pihalla joissa kelliä helteellä, ei omassa pihapiirissä kiertelevää mopocrossirataa, ei kahta omaa saunaa joita lämmittää milloin haluaa. Koirakin olisi joka pissihädän vuoksi kytkettävä remmiin ja lähdettävä kävelyttämään, neljää kissaa, minipossua, ankaa, hanhia, kanoja, kukkoa tai ehkä ei kaniakaan voisi kuvitella pitävänsä. Lista on pitkä mutta silti puolen tunnin päivittäinen työrupeama saa naamat ruvella.

Ikäänkuin kaiken tämän voisi saada ilmaiseksi.

Reppu sekaisinTiistai 11.07.2006 09:41

Yksi Kääpiöistä sairastui toissa iltana. Ensin tuli melkoinen kuume, ajateltiin josko olisi auringonpistosta tai jotain. Mutta sitten tauti käänsi repun nurinniskoin. Mikään ei pysynyt sisällä. Eilen oli sitten hieman yritystä ruoan suhteen, mutta huonolla seurauksella.

Illalla sitten Rakas Vaimo ja pari muuta Kääpiötä valitti päänsärkyä. Toivotaan, että hälytys oli väärä. Sillä mitään vatsatautiepidemiaa en todellakaan halua tämän helteen keskelle.

Ammeillakin on käyttöä. Kolme ammetta rivissä ja parhaimmillaan jokaisessa on joku pulikoija. Osa haluaa pulahtaa heti kun ammeeseen lasketaan kaivosta alle kymmenasteinen vesi, osa odotta aurinkoenergian myönteistä vaikutusta ja pulahtaa killumaan vasta kun vesi on reilusti yli kaksikympistä. Yksi jo ideoi ammeen alle pientä nuotiota. En innostunut, sillä pian meillä saattaisi olla keitettyä Kääpiötä.

Helle on muuten kestänyt nyt sen aikaa, että hirsitalon pohjoissivustan huoneissakin alkaa olla kuuma. Ylensä siihen menee hieman toista viikkoa ennenkuin auringon porotus oikeesti jaksaa kuumentaa pohjoisnurkassa olevan makuuhuoneemme. Nyt tuo etsikkoaika on kulunut umpeen. Viime yökin olin perin tuskainen ja uni katkonainen.

Oli niin hikikin.

Ötökät vähenevätMaanantai 10.07.2006 10:08

Mulla on nyt offeja ja raideja parempi ötököidenkarkoitusvinkki. Hankkikaa kaksi linnunpoikasta joille pitää metsästää kärpäsiä, hyttysiä, paarmoja... yleensä vaan kaikenlaisia siivekkäitä pikkuörvelöitä. En ole aikoihin nähnyt Kääpiöiden vähentävän lentävien ötököiden määrää pihapiirissämme samalla innolla kun nyt kahden pääskynpojan tarvitessa syömistä.

Niin siis eilisestä tiedonannosta poiketen myös myöhäisempi pääskynpoikanen on oppinut nyt syömään. Ja molemmat ovat ottaneet Kääpiöt emoikseen, kun häkin luukku avataan ovat molemmat nokka avoimena huutamassa ruokaa. Saa nähdä, miten tämä kasvatusprojekti onnistuu. Mutta ainakaan yrityksen puutteesta meidän sijaisvanhempia ei voi syyttää.

Minuakin tässä hankkeessa hyödynnettiin. "Istu ihan paikoillasi ja anna paarman purra. Mä tapan sen sitten". No, yritin istua paikoillani. En vielä ihan varmasti tiedä, kumpi koski enemmän. Paarman puraisu vai sitä seurannut tappoisku.

Eilen vietimme myös muutaman tnnin laatuaikaa Punkasalmen uimalassa. Jossa on hyppytelineet, matonpesupaikka ja mukava hiekkaranta. Jokainen sai jotain. Kääpiöt saivat hyppiä, Rakas Vaimo pestä mattoja ja minä nukkua koivun katveessa rantapeitolla. Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä rupeaman jälkeen.

Osa oli tyytyväinen retkeen, osa siihen että se päättyi vihdoinkin.