IRC-Galleria

Tämänkertainen teksti jolla itseäni hauskuutan, on laina ja muokattu. Alkuperäisen löysin sivulta: Beeduska75

Ripustettavaksi lemmikkien luettavaksi ERITTÄIN MATALALLE jääkaapin oveen- eli n. kirsun korkeudelle.

Rakkaat koirat ja kissat,

Astiat, joissa on tassunkuvia ovat teidän ja sisältävät teidän ruokaanne.

Muut astiat ovat minun ja ne sisältävät minun ruokaani.
Huomioikaa, että tassunjäljen asettaminen keskelle ateriaani ei tee siitä teidän ruokaanne.
En myöskään pidä tassunkuvaa ruokani keskellä esteettisesti miellyttävänä.


Taloamme eivät suunnitelleet F1-insinöörit, eikä se ole kilparata.
Minun päihittäminen portaissa ei ole tavoitteena.
Kampittamiseni ei auta, koska kaadun nopeammin, kuin te juoksette.

En voi ostaa mitään jättisänkyä suurempaa. Tästä olen erittäin pahoillani.
Älkää luulko, että jatkan sohvalla nukkumista varmistaakseni teidän hyvän olonne.
Koirat ja kissat voivat oikeasti käpertyä pieneksi palloksi nukkuessaan.
Ei ole tarpeellista nukkua vaakatasossa muihin nähden levittäytyneenä mahdollisimman pitkäksi. Tiedän myös että hännän pitkäksi venyttäminen ja kielen ulkona roikottaminen tilankäytön maksimoinniksi ei ole enää muuta kuin sarkasmia.

Viimeisen kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia.
Jos jonkin ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistun saamaan oven kiinni, eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun oven ali saaminen, tai muutkaan temput, ole tarpeellisia. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta, kuin josta menin sisään. Lisäksi, olen käyttänyt WC:tä useita vuosia -- kissa- tai koiraeläinten avustus ko. tapahtumassa ei ole tarpeellista.

Oikea järjestys on: Suudelkaa minua ENSIN, sitten voitte mennä haistelemaan toisen koiran tai kissan takapuolta. Tätä en voi painottaa riittävästi.

Vastapalvelukseksi teille, rakkaat lemmikkini, olen liimannut etuoveemme seuraavan viestin:

Kaikille ei-lemmikin omistajille, jotka haluavat käydä kylässä ja silti valittaa eläimistämme:

1. He asuvat täällä. Sinä et.
2. Jos et halua heidän karvojaan vaatteillesi, pysy poissa huonekaluista.
3. Pidän lemmikeistäni enemmän, kuin monista ihmisistä.
4. Sinulle lemmikkini on eläin. Minulle hän on adoptoitu poika/tytär, joka on lyhyt, karvainen, kävelee neljällä jalalla ja puhuu hieman epäselvästi.

Muista: Monella tapaa koirat ja kissat ovat lapsia parempia, koska:

1. He syövät vähemmän.
2. He eivät ole jatkuvasti ruinaamassa rahaa.
3. He ovat helpompia kouluttaa.
4. He tulevat kutsumalla, yleensä.
5. He eivät koskaan pyydä saada ajaa autoa.
6. He eivät hengaile huumehörhöjen ja varkaiden kanssa.
7. He eivät polta eivätkä juo.
8. Heidän ei tarvitse ostaa jatkuvasti uusinta muotia olevia vaatteita. (ellei äiskä halua)
9. He eivät tahdo käyttää vaatteitasi. (ne voi kuitenkin imeskellä ja pureskella..)
10. He eivät tarvitse miljoonia euroja koulunkäyntiin.

Ja mikä parasta,

11. Jos he sattuvat hankkiutumaan raskaaksi, voit aina myydä heidän lapsensa.

Rakas Vaimo kiinnitti eilen huomiota päiväkirjamerkintöihini. Ettäkö noinko huonostiko meneekö? Itsesäälin savon ennätys, paskassa pyörimisen pohjoismainen mestaruus, kurjuuden korkea veisu...

Sellaisiahan osa minun viimeaikaisista kirjoituksistani ovat olleet. Mutta niihin on oiva selitys. En halua katkeroittaa tuttaviani. En halua kehua elämälläni. Pröystäily ei ole kivaa eikä sovi suuhuni...

No ei nyt ihan, mutta kyllä minä sen olen huomannut, että viimeaikoina on tullut valitettua turhasta. Kun 90 prossaa elämästä on mallillaan niin miksi ei osaa iloita siitä?

Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki. Niin on vähän minullekin käynnyt. Sen sijaan että tekisin tuolle kymmenelle prosentille jotain, sen sijaan että nauttisin täysillä tuosta 90 prosentista jään valittamaan niitä pieniä kurjuuksia jota elämään jokaisella sisältyy.

Jos nyt yhden päivän paska lentää kuin varpusparvi ja oksennusryöppy on Imatran vapautetun kosken voimainen, niin mitä sitä suremaan. Se kesti vain yhden päivän, housuihin ei tullut kertaakaan ja oksentamaankin ehdin vessanpönttöön. Jos näitä onnistumisia nyt luettelisin.

Toiseksi oli hieno huomata, että en ole korvaamaton. Kaikki hoitui kodissa kunnolla vaikka makasinkin liki vuorokauden putkeen. Jos olisi tarvinnut väen päästä kaupunkiin, olisi varmasti tuttavapiiristä lytynyt kuljetusapua.

Meillä vietettiin aikoinnaan muutama kuukausi villasukkapäiviä. Eli toinen aikuisista sai pitää vapaata kokona toisen pyörittäessä balettia. Varastettu idea muistaakseni Tommy Helstenin perheestä. Mukava järjestelmä joka ajoi karille kun RV ei osannut relata kotona. Tekemättömät työs kuin hyppivät silmille. Kyse ei siis ollut siitä, ettenkö olisi osannut pyörittää balettia. Vaan ympärillä vellovasta keskeneräisyydestä, tekemättömien töiden viidakosta. Niinpä RV luopui villasukkapäivistään. Minä yritin vielä pari viettää, mutta jotenkin se ei enää tuntunut samalta kuin silloin kun niitä vietettiin vuoroviikoin. Niin jäivät villasukat lojumaan vaatekaapin alalaatikkoon.

Nyt arjen ilonhetket ovat laatuaikaa RV:n kanssa kierrätyskeskuksen kirpputorilla, kahvit prisman kahviossa kun kauppatavarat on kärrätty autoon, ajelu kotiin tai kaupunkiin kauniissa kevättalven auringonpaistossa yhdessä, illan löhöämiset ja lukemiset sängyssä, kirpputoritavaroiden kokoamiset ynnä muut.

Olemme kasvaneet yhteen kuin tatti ja koivu. Minä olen se leccinum versipelle , koivun punikkitatti. Ja RV se korkea koivu. Molemat toisilleen tarpeellisia. Toki kumpikin pärjää omillaan mutta parempaa on elämä yhdessä. Tai todellisuudessa koivun punikkitatti ei taida pärjätä luonnossa ilman koivua. En ainakaan itse ole milloinkaan löytänyt sitä kuusinärreiköstä.

Mitä komeampi koivu sitä paremmin voiva punikkitatti sen juurelta löytyy. Ja komeita koivuja kasvaa valoisilla paikoilla, sopivassa maaperässä, sopivasti kosteutta ja ravinteita saavina. Kun koivu halutaan oikein komeaksi ja hyvinvoivaksi on sen ympäriltä raivattava roskapuut pois.

Sen verran minäkin olen metsänhoidosta oppinut.

Täällä Savon sydänmailla.

Dementikkojen horinaa tuollainen. Sanovat synttärihaastattelussaan, etteivät vaihtaisi päivääkään elämästän. Ei kai kun eivät muista puoliakaan. Tai näyttelevät läpionnellisen elämän eläjää. Höpöhöpö.

Mulle tuli taas yksi päivä jonka vaihtaisin mielelläni pois. Melkein mihin vaan.
Meinaan eilinen päivä. Vaikka ei se tainnut norovirusta ollakaan (onneksi) niin tarpeeksi paskamainen pöpö kuitenkin.

Aamu meni tyhjennysharjoituksessa, päivä sängyssä reporankana, illalla selkä krampissa ja pää pyörryksissä. Mikä päivä...

Onneksi nyt tuntuu paremmalta.

Ja ruokakin maittaa...

Anteeksi vaan, etten ole kirjoitellut liki viikkoon.
Mutta kun piti siivota paikkoja, piti järjestää verstasta, piti tehdä lumitöitä ja piti koota apteekkarin lipastoa Isolle Äidille hänen uuteen vanhainkotiasuntoonsa.
Siis piti. Vaan ei tullut tehtyä kuin tuota viimeisintä. Joka sekin olisi pahasti kesken ellei Rakas Vaimo olisi tullut kokoamaan laatikota avukseni.
Minä kyllä sain rungon kasaan parin pysähdyksen taktiikalla. Vähän välillä purettiin ja taas jatkettiin ohjeiden numeroitujen kuvien järjestyksessä. Huomasin, että ohje ei menekkän järjestyksessä 123789 vaan 123456789... sen jälkeen kokoaminenkin oli helpompaa. Oiva oivallus.
Nyt lipasto on kuljetusta vailla valmis. Josko vaikka tänään kun on kaupunkipäivä. Kuten melkein kaikki mutkin päivät.
Eilenkin taas kaksi kertaa. AAmulla laatuaikaa RV:n kanssa Prismassa kun oli ensin viety neljä kylän lasta seurakunnan poikapäivään. Ja sitten siis Prismaan. Auton pakkaamisen jälkeen oikein rauhassa kahvillekin.
Mutta kun tultiin kotiin niin johan meikäläinen osaa taas töpätä oikein kunnolla. Tarjoamalla yhdelle lapselle erikoisoikeuden aamupalaan vaikka aika olikin jo ummessa. Ja RV juuri kieltänyt. Tietäähän sen, mitä siitä seurasi...
Tunnelma kohosi kuitenkin hieman iltapäivään kun yhdessä tyhjenneltiin kirjahyllyä kirpputorille. Kunnes kävi ilmi, että ystäväperhe oli lupauksistaan huolimatta unohtanut ottaa yhden lapsistamme matkaansa kaupunkiin kaverikylään, syömään ja elokuviin. Ja vaikka lapselle pitääkin tuottaa kuusi pettymystä joka päivä, niin nyt minä päätin lähteä heittämään lasta kaupunkiin. Ottamatta RV:n mielipidettä huomioon.
Olen ajattelematon ja tyhmä paska. Ei sitä kukaan muu minulle ole sanonut, ihan itse minä sen olen oivaltanut. Kokemusperäisesti voin todistaa, olen oikeassa. Kerrankin.
Mutta tänään siis RV:n kanssa napa kohti kaupunkia. Yksi lapsi isompien poikien poikapäiville seurakuntaan, yhden lapsen rippikoulukesän ensimmäinen kirkko ja informaatiotilaisuus, osa siksi ajaksi luistelemaan, yksi lapsi kuuntelemaan ja katselemaan Mestarilaulajia, osan porukan kanssa uimaan kun ripariinfo on ohi, yhden lapsen haku kaverikylästä, viimeinen veijari neljän aikaan poikapäiviltä kyytiin.
Jos kaikki menee hyvin, on viiden ajoissa kotona kuusi lasta ja IRV eli Iloinen Rakas Vaimo. Sekä minä.
SVÄ eli Saatanan Väsynyt Äijä.

Kauhistuttavat sanat Rakkaan Vaimon suusta. Taas eilen lausutut. Kun makasimme sängyllä aamupalan jälkeen pötköttelemässä.

-Olen koko ajan ajatellut sitä huoneasiaa ja nyt minusta kyllä pitäisi tehdä ratkaisuja.

Tehdä ratkaisuja on sama kuin miesten kielellä nyt ryhdytään töihin. Siis RV:n mielestä ei vain voi tehdä ratkaisuja ja odottaa toimeenpanon aloittamista arkipäivään.

-Mutta jos sinulla on jotain tärkeämpää tekemista niin ei sitten tehdä muutosta vielä tänään.

Voiko sanoa, että löhöäminen on tärkeämpää? Ja tarkoittaako tuo kysymys sitä, että RV kuitenkaan pidättäytyisi muuton aloittamisesta? Yksi sana riittää vastaukseksi molempiin kysymyksiin: EI.

No niin, Tiitus sai huonekaverin Mikosta, Tilli siirtyi vihreään huoneeseen, Sansku vaaleanpunaiseen salonkiin, Janna jäi yksin asumaan keltaista salonkia ja Jussi Sinistä huonetta. Todellisuudessa ainut, jonka huoneessa ei tapahtunut asukasmuutoksia oli Jussi. Joka myös oli pottuuntunein muutoksiin kun naapurihuoneesta lähti Mikko ja tilalle muutti tyttö.

Aika hyvin muutettu yhden päivän hommaksi. Tavarat tosin seuraavat lopullisesti muuttajia vasta tämän alkuviikon aikana. Mikäli löytyvät, eivät joudu kirpputorille tai vintille tai saa kokosovituksissa uutta omistajaa.

Nyt on kaikki sikinsokin. Ei pelkästään vaatteet ja tavarat vaan myös henkilösuhteet. Ja osan sielunelämäkin kun kokivat muuton rangaistukseksi. Vaikka vaikutin oli se, että isompien koululaisten oli saatava oma huone opiskelumahdollisuuksien parantamiseksi. Jonka seurauksena kaksi nuorinta joutui yhteiseen huoneeseen.

Ja minä olen pirteä. Uskokaa pois. Hyvin levätty viikonvaihde. Lauantaina koulutuksen vetämistä 6 tuntia ja mehut pois heikkokuntoisesta miehestä. Eilen muuttoa koko päivä ja loputkin mehut pois. Ja sitten aamulla RV herättää minut 03.50 ja väittää että kuorsaan. Mitä varmaan teinkin sillä olin niin puhki. Mutta kun tajusin, että kellon soittoon on tunti aikaa niin eihän se uni enää tullut. Joten nousin 04.25 pystyyn.

Jossa olen vieläkin. Tosin heikosti.

Taidan ryhtyä uskovaiseksi.

Muista pyhittää lepopäivä on käsky, jota olisin valmis noudattamaan.

Aamulla viideltä pystyyn viimeistelemään päivän koulutusrupeamaa ja lämmittämään kämppää. Fläpit kuntoon, ajatukset kasaan, klapeja uuniin, kahvia vatsaan ja lopulta baanalle ja kohti PRIDE-valmennettavien toista valmennuspäivää.

Koko seitsemän perheen porukka kasassa ja mukavan keskustelevana. Joten meillä oli Leilan kanssa loppujen lopuksi ihan helppo päivä. Työtä oli lähinä siinä, että saatiin päivä ajoissa pulkkaan. Mutta siinäkin onnistuttiin. Jos sama tahti jatkuu, tulevat jotkut sijoitettavat lapset saamaan näistä perheistä oivan kodin.

Päivän jatkoksi saunaan ja syömään. Jonka jälkeen nyt on täysi työ pitää itseni hereilä. Muu porukka katselee MissiSuomi kisaa silmät tapillaan. Oikea älyohjelma. Pitäisi kuulemma olla kiinnostunut kun joukossa on yksi savonlinnalaislähtöinen. Joanna Väre. Rakkaan Vaimon mielestä kuulema kaunein mutta auttamattoman lyhyt kuten kuten me savolaiset yleensäkin.

Kaivan verta nenästäni. Tarkoituksella.

Tuo tämän päivän oletuskuva hersyttää katkerimmat kommentit. Silava, läski, homo, pervo, pedofiili, urpo, idiootti...

Ainakin nuo kommentit on saatu tuolla kuvalla aikaiseksi.

Luulin ensin, että se johtuu tuosta rekvisiitasta kunnes eräs sydämistynyt nimittelijä kertoi ärsyyntyneensä tuosta ilmeestä. Oli kuulema homohymy...

Homohymy???? Kyllä se on ihan heterohymy, uskokaa pois.

Miksi sitten pidän tuota kuvaa esillä? Koska se huvittaa minua, saa minut hyvälle tuulelle, kertoo minusta jotain. Rakkaan Vaimon ompelema pinkki oloasu. Lapsilta on tainut tulla muu rekvisiitta joulahjaksi jos en väärin muista. Koko sotisopa saa minut iloiselle tuulelle.

Ja tähän pakkasen keskelle on hankittava hauskuus sisältä päin kun ei oikein halua kylille lähteä riemua metsästämään. Perinteinen lumikolaannojauskuva muistuttaa liikaa nurkkia paukuttelevasta 30 asteen pakkasesta.

Joten vaihdoin hieman hilpeämpiin tunnelmiin.

Miten sitä onkaan viime aikoina joutunut miettimään, että pitääkö turpansa kiinni ja unohtaa kasvattamisen vai avaako tuon värkkinsä, yrittää kasvattaa mutta samalla satuttaa tahtomattaan sitä, jolle sanoo.

Mikä sitten satuttaa? Aiheeton sanominen tetysti. Mutta entäpä jos aikuisen elämänkokemuksella tietää sanomisen aiheeliseksi mutta vastaanottajan elämänkokemus ei samaan toteamukseen vielä riitä. Todennäköisesti sekin satuttaa ainakin neuvonnan kohdetta.

Mutta satuttaahan ilmeisesti sellainenkin sanominen, jonka sekä sanoja että kuulija kokee aiheelliseksi. Useimmiten.

Onko kehitystä ilman pahastumista ja jopa satuttamista? Kyllä varmaan eikä meidän tarvitse olla mitään besserwissereitä. Mutta onko aikuisen vastuu sitä, että sanottava on vaikka sattuisikin. Kyllä vaan.

Seitsemän lapsen "isänä" tätä joutuu miettimään usein. Viikonvaihteessa ja alkuviikosta vielä enemmän kuin Erikoinenkin oli käymässä kotona. Ja tuli taas käytyä keskusteuja myös hänen murrosiästään. Sekä nykyisestä elämästään oman lapsen kasvattajana. Huomasin hetkittäin menneeni rajalle, ehkä ylikin. Hyvä näin.

Mutta selkeämmin huomaan sen kotona olevien lasten suhteen. Ja kun tämän porukan ikärakenne on 9v, 12v, 13v, 14v, 15v ja 16v niin uskotte varmaan, että rajaloukkauksia sattuu päivittäin.

Vaikea saada heitä uskomaan, että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Pienestäkin huomautuksesta saattaa syntyä syvä haava. Toisinaan sitä ei edes sano pienesti vaan ampuu tykillä kärpäsen. Toki kuolee kärpänen mutta syntyy siinä jysäyksessä liikaa turhia vaurioitakin.

Pitäisi hankkia kärpäslätkä tälaiseen kevyempään käyttöön.

Tietysti toinen lukijoistani ajattelee, että noinhan sen on pakko kirjoittaa. Että näyttää hyvältä. Kuinka iloitseekaan vanha mies lapsista.

Mutta näin ei ole. Siis että tämä olisi pakkokirjoitus. Paitsi sisäinen pakko.

Erikoinen, Rinsessa Aava ja Risto I tuli eilen illalla muutamaksi päiväksi kylään.

Oli ihanaa nähdä Erikoinen, vaikka ei se ikävää ollut Rinsessa Aavan eikä Risto I:n tapaaminenkaan.

Erikoinen ei vierastanut kuten Aava teki. Enkä minä pelännyt ottaa Erikoista syliini rutistukseen kuten pelkäsin ottaa Aavan. Erikoinen ei hajoa eikä pelästy syliäni, Aavan täytyy saada tottua ainakin tähän aamupäivään saakka.

Miten ihanaa olikaan nähdä muiden lasten suhtautuminen Aavaan. Vilpitöntä mielenkiintoa, suurta kiinnostusta, ihastusta, riemua ja enollista sekä tädillistä rakkautta.

Aava, Erikoinen ja Risto I ovat tärkeitä opinkappaleita. Kuten heille niin kotoana vielä oleville lapsillekin me edustamme ahkulamuhkulaa, muut sisarukset tärkeää osaa elämässä ja sisarusten lapset merkittävää osaa uutta sukua.

Vaikka ei tästä sakista juuri virallista sukupuuta synnykään niin ihan oikea Käärmelahden sukupuu kuitenkin. Sen päätin.

Siitä tulee meistä juuristoon päin biologinen sukupuu, meistä latvastoon päin sosiaalinen sukupuu. Uusi laji sukupuiden metsässä, savolaonen bisopuu. Haluan tehdä sen itselleni mutta myös läheisilleni.

Meidän lapsilla, heidän puolisoillaan ja yhteisillä lapsillaan on siihen oikeus. Sen rakentaminen alkaa heti maanantaina.

Eikä se olekaan mikään savolaisten hetimaanantai. Joka muuten on parittoman vuoden elokuun ensimmäinen maanantai.

Rakas Vaimo kirjoitti päiväkirjassaan Tontuista (SeijaSofia). Vaikuttaa ihastuneelta Tonttu Toljanteriin. Perustanut hänelle oikein yhteisönkin. Käykää vaikka tsekkaamassa. Tonttu Toljanterin ystävät. Liityin itsekin yhteisöön, sillä minustakin Tonttu Toljanteri on maan mainio veikko.
Mutta pitäskö olla mustasukkainen? Voiko Tonttu viedä paikkani? Nyt he ovat jo kirjeenvaihdossakin. Tonttu Toljanteri lähettää jo jotain lahjojakin. Pitäskö valittaa pukille?
No olkoon, kyllä tämä Rakkaus yhden Tonttusuhteen kestää. Kun on kestänyt paljon muutakin. Jopa verkonsoudun. Kokeiliskohan vielä opetusluvalla jokortin hommaamista RV:lle????

Tonttujen historiaa olen tutkinut melkoisesti. Savonlinnan seudullakin heistä on merkintöjä mm. kalliomaalausten ja muinaislinnojen tiimoilta jo useiden satojen vuosien ajalta. Olavinlinnan rakentaminen lisäsi Tonttujen määrää Savonlinnan seudulla merkittävästi. Vielä vanhempia tarinoita olen heiltä kuulut jääkautta varhaisemmista ajoista sekä Kyrönviraan käännöksestä noin 5 000 vuoden takaa.

Aiemminhan virta vei etelästä pohjoiseen, maan kohoamisen ja Vuoksen puhkeamisen myötä virran sunta kääntyi pohjoisesta etelään. Tapaamani Tonttu-vanhus kertoi, millainen shokki tuo muutos oli silloiselle alueen Tonttuyhteisölle. Osa pelkäsi jopa maailmanloppua, osa epäili avaruudesta saapuneiden vihamielisten heimolaisten sabotaasia, osa ilmastomuutoksen aiheuttamia ongelmia. Ilmasto lämpiäminenhän oli tuolloin ollut todella vauhdikasta, muutamassa tuhannessa vuodessa jäät sulivat vetäytyen kaus pohjoinavalle. Mutta Tietäjien valistus tehosi epäluuloiseen Tonttu-yhteisöön perin nopeasti ja virran kulkusuunnan muutos tuli kaikkien Tonttujen ymmärtämäksi luonnon normaaliksi ilmiöksi.

Oma tarinansa on myös kuuluisa Olavinlinnan pihlaja. Ihmistarujen mukaanhan se kasvaa muuriin muurattun naisen sydämestä, mutta Tontuilla on siitäkin tarkempaa tietoa. On totta, että nainen muurattiin muuriin elävänä hänen yritettyä vältää vihamielisten ihmisten keskinäistä verenvuodatusta. Ei ollut pasifistin elämä helppoa tuolloinkaan. Mutta Pyhä Pihlaja ei kasvanut neidon ruumiista vaan karhun. Kun neito oli muurattu elävänä muuriin ja väki ryhtyi ryyppäämään urotyöstään innostuneena, astuivat Tontut kuvaan. Osa tontuista lähti etsimään lähimetsistä kuollutta eläintä, osa ryhtyi vapauttamaan neitoa muurista. Yhden yön aikana neito vapautettiin ja tilalle muurattiin kuollut karhu. Joka ilmeisesti oli syönnyt viimeiseksi ateriakseen pihlajan marjoja. Kuinka järkeviä Tontut olivatkaan. He ymmärsivät, että ellei muurista nousisi kuolleen lihan löyhkä, epäilisivät pahat ihmiset neidon vapautusta. Niinpä tilalle oli muurattava sijaisruumis.

Olisihan näitä juttuja. Ja koko ajan Tontut sekä muute Heimolaiset kertovat niitä lisää.

Pitäisi kirjata ne kaikki, jotta eivät unohtuisi.