IRC-Galleria

Tavalliset jauhot loppuivat kesken, joten pistin loput graham-jauhoja. Siitä johtuu tummempi väri. Ihan pullilta kuitenkin maistuivat. Terveellisempi vaihtoehto, ei pelkkää valkoista jauhoa.

Tein taas paahtovanukasta =)Keskiviikko 09.04.2008 22:47

Tällä kertaa laitoin enemmän kardemummaa, noin 1 1/2 tl ja 2 tl vaniljasokeria. Ainakin lämmityksen jälkeen se maito oli tosi hyvän makuista. Täytyy pitää peukkuja, kun huomenna saan maistaa. =)

Tein taas suklaaleipiäSunnuntai 02.03.2008 23:51

Panda valkosuklaata ja taloussuklaata, Fazerin tummaa kaakaojauhetta. Nam.

SitruunajogurttikakkuSunnuntai 02.03.2008 17:02

Säädä uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka.

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita joukkoon sitruunankuori ja jogurtti. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne lopuksi. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua noin 45 min. Varmista kypsyys puutikulla.

Tee kakun paistuessa sitruunasiirappi. Mittaa aineet kattilaan ja keitä kohtalaisella lämmöllä 3-4 min.
Leikkaa jäähtyneen kakun pintaan pieniä viiltoja tai pistele sitä ohuella tikulla. Valele kakkua sitruunasiirapilla- jätä puolet käytettäväksi tarjoiluun.

Halutessasi voit viimeistellä kakun sitruunamelissan lehdillä ja siivilöidä päälle tomusokeria.

125 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
2 munaa
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1 1/2 dl luonnonjogurttia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

Sitruunasiirappi:
1 1/2 dl sitruunamehua (noin 2 sitruunaa)
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1 1/4 dl sokeria

Koristeeksi:
sitruunamelissan lehtiä ja tomusokeria

Kiisseli eri ohjeella (Aura Liimataisen ohje)Keskiviikko 13.02.2008 02:21

Marjakiisseli

6 dl laimennettua hyvänmakuista mehua
3 rkl perunajauhoja
(sokeria)
3-4 dl tuoreita tai pakastettuja marjoja

pinnalle:
sokeria

1.sekoita mehu ja perunajauhot kattilassa. Lisää tarvittaessa vähän sokeria. Kuumenna seosta koko ajan pohjaa pitkin puuhaarukkalla sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee ja ensimmäiset kuplat näkyvät. Nosta kattila pois liedeltä
2.Lisää seokseen paloitellut mansikat, kovapintaiset marjat hyvin survottuina ja vadelmat kokonaisina. Sekoita mahdollisimman vähän, ettei kiisseli sitkisty.
3.Kaada kiisseli matalaan tarjoiluastiaan jäähtymään ja ripottele pinnalle vähän sokeria kuortumisen estämiseksi.

Käytin Ekströmsin Mustikka-vadelmamehua.

KerroskiisseliKeskiviikko 13.02.2008 02:19

Sais olla värikkäämpää mehua. Ohje seuraa perästä. Pinja sekotti aineet kylmänä ja mä kiehautin. Tyytyväinen olin lopputulokseen


Marjakiisseli

kokonestesuurustus
1 l nestettä (vettä ja mehua)
5 rkl perunajauhoja
(3-5 dl marjoja)

1. Mittaa kattilaan kylmä neste ja perunajauhot. Sekoita.
2. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa.
(3. Lisää marjat)
4. Tarkista maku ja ripottele vähän sokeria pinnalle kuortumisen estämiseksi.



Vaniljakiisseli

kokonestesuurustus
1 l nestettä (maitoa tai kermamaitoa)
2 munaa
6 rkl maissitärkkelysjauhoja
noin 4 rkl sokeria
1 ja 1/2 rkl vaniljasokeria

1. mittaa kattilaan kylmä neste ja muut aineet. Sekoita hyvin.
2. Kuumenna sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee. Hauduta kypsäksi noin 3 min.

Käytimme Ekströmsin Vadelma-mandariinimehua, mehun tulee olla tarpeeksi vahvaa, että se maistuu kiisselinä joltakin, maku laimenee hiukan keitettäessä. Ja kerroskiisselihän syntyy niin, että ensin tehdään vaniljakiisseli ja laitetaan annosmaljaan ja sitten tehdään mehukiisseli, joka sitten laitetaan sen vaniljakiisselin päälle.

Munakkaan maustamiseen ehdotusTiistai 05.02.2008 23:48

teelusikallinen merisuolaa
juustokuminaa oman maun mukaan
oltermanniraastetta

Marokossa juustokuminaa laitettiin keitettyjen halkaistujen kanamunien päälle, joskus mukana oli myös suolaa.

En pidä kovasti keitetyistä kanamunista ja nyt vasta olen oikeastaan oppinut syömään munakasta, mutta näillä mausteilla siitä tulee erittäin hyvää.

MustikkaherkkuPerjantai 01.02.2008 21:41

2 dl mustikoita
1-1 1/2 dl ruishiutaleita (kaurakin käy)
2 rkl fariinisokeria

kastike:
1 dl kuohukermaa
1 tlk maitorahkaa
1 dl rasvatonta maitoa
sokeria
( 1/2 tl hienonnettua kanelia)

1. Jaa mustikat annoskulhojen (4-5 kpl) pohjalle.
2. Sekoita mielellään paahdettuihin ruishiutaleisiin (uunissa 200-225 astetta tai liedellä paistinpannussa) fariinisokeri ja lisää seos mustikoiden päälle.
3. Sekoita vatkattuun kermaan kastikkeen muut aineet ja jaa kastike kulhoihin. Tarjoa kylmänä.

(Laitoin kaurahiutaleita ja ihan paahtamatta, hyvää tuli, kuvasta puuttuu vielä kanelihuntu)

[Ei aihetta]Perjantai 18.01.2008 00:13

http://www.youtube.com/watch?v=WyyEc-GNDfQ




Pinja teki kokonaan itse noi sydämet ja koristeli ja painoi noi ukot ja teki hiukset.Mä siis ideoin, kaulin taikinan kaikkiin muihin paitsi sydämiin ja tein kamelit (kuva löytyy oletusalbumistani). Hauskaa oli. =)
Kaupasta muuten löytyy valion vaniljalla maustettua maitorahkaa, sitä vois kai hyödyntää tuossa aprikoosipiiraassa.

Tein suklaisia ruisunelmia-juustokakun täytteen. Ja hyvää tuli, siis söin sitä ihan kuin rahkajälkiruokaa.

1 appelsiini
4 dl kuohukermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl hienoa sokeria
1 rkl vaniljasokeria


Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto ja mausta sokereilla. Raasta pestystä appelsiinista kuori ja purista siitä mehu. Sekoita kuoriraaste ja mehu vaahtoon.