IRC-Galleria

muumisaari

muumisaari

 
400 g kierrepastaa
3 rkl korppujauhoja
tuoretta basilikaa
hieman oliiviöljyä
1 sitruuna
suolaa
100 g parmesaanijuustoa raasteena

1. Valmista ensin korppujauhotahna. Laita korppujauhot ja hieman basilikaa tehosekoittimeen. Lisää tilkka oliiviöljyä ja anna sekoittua.

2. Keitä kierrepasta suolalla maustetussa vedessä. Lisää keitinveteen muutama basilikan lehti ja puolikkaan sitruunan mehu. Valuta ja huuhtele pasta kevyesti.

3. Yhdistä keitetty pasta ja korppujauhoseos ja sekoita hyvin. Lisää juustoraaste ja hieman öljyä. Sekoita.

4. Leikkaa jäljelle jäänyt sitruunan puolikas lohkoiksi tai viipaleiksi ja tarjoa pasta sitruunan ja parmesaanijuustoraasteen kera.


Pastasta tulee mehevä, kun käytät runsaasti oliiviöljyä. Makua voit säädellä basilikan määrällä. Korppujauhotahnan sekaan voisi laittaa myös raastettua sitruunankuorta lisämakua antamaan, valmiin annoksen päälle puristettavan sitruunamehun sijaan. Myös sitruunaöljy sopisi hyvin ruokaan. Rapeutta tahnaan saa paahtamalla korppujauhot ensin kuivalla kuumalla pannulla.


Mä tykkäsin kovasti tästä, tosin meillä olis saanut olla isompi sitruuna. Raastoin sitruunan kuorta tahnan joukkoon, laitoin enemmän basilikaa ja oliiviöljyä ja paahdoin korppujauhot. Laitoin keitinveteen koko sitruunan mehun, koska sitruunamme oli niin avuttoman pieni. AS ei tykännyt ja näytti sen vain jättämällä puoli kattilallista pastaa huoneen lämpöön yöksi. Eipä syödä sitä enää tänään.

UunibataatitSunnuntai 14.09.2008 23:39

1–2 bataattia
½ dl oliiviöljyä
3–4 rkl juoksevaa hunajaa
(1½ rkl muskottipähkinää)
reilusti mustapippuria

Harjaa bataatti juuresharjalla, ja leikkaa se maksimissaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Laita bataattisiivut paistonkestävään vuokaan. Sekoita öljyyn hunaja, (muskottipähkinä) ja mustapippuri. Kaada seos bataattien päälle ja sekoita, kunnes öljyseos on tasaisesti kaikkialla. Kuumenna uuni 180 asteeseen ja paista uunin keskiosassa 15–20 minuuttia. Uunibataatit ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä ja sopivat myös liharuokien lisäkkeeksi.


Etsin tänään, että mitä voisin tehdä bataatista (siis muutakin kuin keittoa) ja löysin tämän ohjeen. Muskottipähkinää ei tähän hätään ollut. Ja mä kuorin bataatin+ sivelin öljy-hunajasekoituksella molemmin puolin ja ripottelin mustapippuria päälle.

Tein sen kanssa uunikalaa, jonka ohje löytyy jostain täältä päiväkirjastani (3.11.2007).

TonnikalakiusausTorstai 11.09.2008 22:03

Pohjalle:
Kaaliraastetta
Tonnikalaa
Fetaa (murusina)
Lime-Curry katkarapuja (Pirkka)

Päälle: (tässä järjestyksessä)
Pussillinen perunasipulisekoitusta
Ruokakermaa
Mustapippuria

Paista 200 asteessa n. 45 min.

TonnikalalasagneTiistai 02.09.2008 23:39

(määrät riippuvat siitä kuinka paljon haluaa lasagnea tehdä ja maistamalla selviää maustaminen)

pinaattilasagnelevyjä

kastike 1:
tonnikalaa (tavallista tai Rainbow mexicana tonnikalaa)
paseerattua tomaattia

Sekoitetaan kylmänä. Ei kauhean juoksevaista. Maustetaan sitruunapippurilla, oreganolla ja basilikalla.

kastike 2:
Blå bandin sitruunakastiketta
juustoa esim. punaleima Emmentalia

päälle juustoa

Laitetaan uuniin, joka on 200 asteinen ja otetaan pois, kun näyttää valmiilta n. 45 min. (Uunini paistaa aivan liian hyvin kaiken, joten ajasta en ole täysin varma)

KasviskeittoMaanantai 01.09.2008 23:04

puolikas kukkakaali
3 pientä porkkanaa
bataatti
1 prk Viola yrtti-pippuri tuorejuustoa
kasvisten keitinlientä

Kuori, paloittele ja keitä pehmeäksi kasvikset suolalla maustetussa vedessä. Soseuta yleiskoneessa, lisää kasvisten keitinlientä sopivasti. Keitosta ei saa tulla litkua, mutta ei saa jäädä liian paksuksikaan. Ota keitto yleiskoneesta ja kaada takaisin kattilaan, sekoita joukkoon tuorejuusto. Lämmitä tarvittaessa.

Lisäksi:

Voissa ruskistettuja kurpitsansiemeniä. Anna ruskistua hyvin. HUOMIO! Kurpitsansiemenet poksahtelevat ja saattavat hyppiä.


Kuvaa ei ole, koska tein tämän AS:lle. Maistoin ja hyvää oli. =)

KasvisnyytitSunnuntai 31.08.2008 12:40

Sose:

pieni pala kaalia
3 porkkanaa
1 suuri valkosipulinkynsi
ripaus mustapippuria
1/2 tl harissaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
Yrttitarhan sekoitus- yrttimaustetta

Kuori porkkanat ja pilko ne ja kaali. Keitä pehmeäksi suolalla maustetussa vedessä. Laita yleiskoneeseen ja soseuta. Mausta ja maista onko mausteita tarpeeksi. Pyöritä vielä hetken yleiskoneessa mausteiden laittamisen jälkeen.

Taikinana käytin kaupan croissantti-taikinaa. Sose oli liian löysää, että olisi pysynyt croissanttin sisällä, joten muotoilin ne eri tavalla.

Sose oli tosi hyvää myös pastan kanssa! Ja sitä tulee tarpeeksi, joten voi syödä loput kastikkeena.

Uuniomenoita =)Maanantai 25.08.2008 00:10

Sisällä kaurahiutaleita, kanelia ja sokeria. Omenat ovat vaahtoutuva vaniljakastike pedillä.

"Näkymätön kastike"Tiistai 12.08.2008 22:16

Tölkki anjoviksia
1 valkosipulinkynsi
öljyä
mustapippuria

Öljyä laitetaan kattilan pohjalle, niin että pohja peittyy. Lämmitetään ja lisätään valkosipuli ja anjovis. Annetaan anjovisten "sulaa" mutta huolehditaan, ettei ne pala. Lopuksi lisätään mustapippuria ja kaadetaan kastike pastan joukkoon.

Tää on yks mun lempiohjeista. Isäni teki joskus tätä. Anjovikset tosiaan sulaa, Janssonin fileillä se ei onnistu ihan täysin mutta maku on sama.

KesäkeittoaSunnuntai 10.08.2008 23:43

Mulla oli ristiriitaiset tunteet tehdä kesäkeittoa. Pelkäsin ensinnäkin epäonnistuvani, koska olen kerran polttanut kesäkeiton pohjaan. Toisaalta en halunnut onnistua hyvin, koska en halua rikkoa mummuni luomaa kuvaa kesäkeiton ihanuudesta ja rikkoa lapsuusmuistojani.

Mutta minkälaista ruokaa osaa tehdä parhaiten ja tietää tarkalleen miltä sen pitäisi maistua? Tietenkin sellaista, jota on syönyt koko elämänsä ja josta on aina pitänyt eniten. Niinpä otin itseäni niskasta kiinni ja yritin. Ei siitä nyt ihan mummun kesäkeiton veroista tullut, vaikka se oli ihan syötävää ja ok tällä kertaa.

1/2 l vettä
suolaa
500-600 g= 1 l kasviksia (perunaa, porkkanaa, kukkakaalia, herneitä [ ja pinaattia] )
1/2 l maitoa
persiljaa

1. Lisää kiehuvaan suolalla maustettuun veteen kuoritut, paloitellut kasvikset. Lisää pisimmän kypsymisajan vaativat ensimmäisinä.

2. Lisää maito vasta, kun kasvikset ovat lähes kypsiä, ja anna maidon kuumentua.

3. Ripottele valmiin keiton pinnalle hienonnettua persiljaa.


Paras tulos tulee täysmaidon ja voin kanssa, mutta valitettavasti mulla oli vaan Oivariinia ja Rasvatonta maitoa. Liemen voi maustaa myös kasvisliemikuutiolla. Tämä ohje oli vaan suuntaa antava ja tosiaan lisäsin Oivariinia antamaan makua. Ja käytin pakastekasviksia, kun parhaan tuloksen saisi kyllä "ihan oikeilla kasviksilla".

Enkeltenkakku ja Marianne-brownietKeskiviikko 30.07.2008 00:36

Marianne-browniet (n. 40 pientä palaa)

150 g tummaa suklaata
150 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
150 g Marianne Crush- rakeita

1. Sulata suklaapalat ja voi mikrossa. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita hieman jäähtynyt voi-suklaaseos munavaahtoon. Lisää joukkoon jauhot, vanilja ja piparminttusuklaarakeet.

2. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, mitat noin 23 x 30 cm. Kypsennä 175- asteisessa uunissa noin 30 min. Anna jäähtyä ja pane yöksi jääkaappiin. Leikkaa pieniksi paloiksi. Jos haluat, voit koristella pinnan sulatetulla ja kermatilkalla ohennetulla suklaalla.