IRC-Galleria

Minua ei oltu varoitettu. Tulin paikalle tietoisena, että 'Nelivitonen' on yksi valtakunnan tunnetuimmista rokkiluolista. Sitä minulle ei oltu kerrottu, että paikassa oli alusta loppuun asti hyvin epämiellyttävä klangi. Joka suhteessa oli pientä vääntöä ja naljailua asioista.

Vieraslistaa toimittaessani portieeri ilmoitti suorasanaisesti minulle "ei mitään listoja, pari nimeä... jos siinä on yli kymmenen nimeä niin revin sen!". Tämä kaikki tapahtui hyvin huonossa, jopa pelottavassa hengessä. Normaaliahan on, että yhtyeillä on esim. 20-50 nimen vieraslistat Helsingin klubikeikoilla. Heikki tuli pelastamaan tilanteen 'julkkispisteillään', yhtäkkiä alkoi portsarin silmät loistaa - kas kun ei pyytänyt nimmaria lastenlapsille (lue: itselleen).

Sama meininki oli ruokailun kanssa. Vuoropäällikkö aloitti tyyliin "voitte mennä syömään IHAN MIHIN TAHANSA... (hiljaisuus)... ja tuotte kuitin takaisin, niin mä hyvitän siitä viisviiskyt. Jos menee yli, niin maksatte itse." Whaaat? Kyllähän reilulla vitosella Oulussa syö, ei siitä kyse olekaan. Kyse on lähinnä siitä, miten näitä asioita ilmaistaan, artistille ei jäänyt kovin hyvä tunne. (Mies todella maksoi kolmen hengen laskustamme 16.50e. Ei ylimennyttä juomien osuutta, joka oli 1.5e. Hahahaha. Mahtavan epämiellyttävää.)

Tämä kaikki lisänä sille, että meille ei ollut tarjottu majoitusta, eikä penninkään liksaa koko keikasta. Puhumattakaan takahuonetarjoiluista. Yhtyeemme vierailu maksoi siis 45 Specialille 15,50e, koska Heikki maksoi ruokansa itse. (Ei halunnut alentua moiseen pelleilyyn.) Soma-yhtye maksoi siis vedetkin itse. Jes. Ei ole tarvetta mennä uudestaan vettä Ouluun asti ostamaan. No, ei kai pitäisi valittaa, tämä on vaan kertomusta homman varjopuolista.

Keikalle mennessä meininki oli (suurelta osin tästä johtuen) melko lattea. Pitäis pystyä voittamaan tuollaiset ulkoiset jutut, mutta kun mikään ympärillä ei kannusta soittamaan, puhumattakaan toivottaisi tervetulleeksi, niin vaikeaa se on. Takahuonekin alkoi ahdistaa.

Ei kauheasti siis kiinnostanut soittaa, mutta onneksi paikalle kertyi keikan loppua kohti sentään useampi kymmenen ihmistä, jotta tunsi olevansa keikalla. Sunnuntaikrapulaiset toki lavalla ja katsomossa eivät saa aikaan ihan samaa metakkaa kuin perjantain nousussa olevat. Ja ehkä Rovaniemen hyvä meininki sai odottamaan lisää samanlaista, tipautus tuli yllättävän pian. Haa! Pojathan (Jussi ja Juha) soittivat oikeinkin hyvin. Heikin kiertueen vika filli oli paska. Surmanajajasta tuli aikamoinen susi. Haha, ei vaan. Noin sen pitikin päättyä.

/ Radio Suomi soi /
/ Hollywood /
/ Rakkaus on jättänyt Maan /
/ Kaanaan vesitornilla /
/ Vaeltajasydän /
/ Kultainen palomino /
/ Olen tuottanut surua /
/ Vaiheita /
/ Kosketus /
/ Ei ole kysymyksiä /
/ Viimeinen surmanajaja /

Mulla on jotenkin sellainen kuva, että skippasimme jonkun biisin yli. Liekö ollut Vesitorni vai Suru. Hmm. Varmaankin Suru, koska jotenkin ois sellainen fiilis, että Vesitorni olisi ollut tavallista rockimpi versio ehkä juuri tällä keikalla. Ja että Juha olisi soittanut erityisen omituisen soolon.

Lava oli ahdas, kummallinen rautakaide edessä, lavasoundi kohtuullisen ahdistava. Kaikkineen yksi heikoimmista tilaisuuksista ever. Olavi sai jengin mukaan jo paremmin (toki) ja veti ihan kiitettävän keikan, vaikka tila olikin hiukan kirkassoundinen ja korviakin sattui monen päivän tykitys. Nainen joka soitti melodiasoolon, ja meni sen jälkeen takahuoneeseen, joi Jaloviinapullon tyhjäksi ja löytyi sammuneena takahuoneesta. Nainen kannettiin niskaperseotteella bussiin ja vietiin Helsinkiin. Halusi tai ei. Krääk.

Jussi ja Juha luottivat VR:n palveluihin, me muut lähdimme yötä vasten kotiin bussilla. Aika helvetin raskas matka kuljettajille, mutta myös minulle, joka en tokikaan saanut sänkypaikkaa.

Meni viikko toipuessa. Erityiskiitos piti antaa tekniikalle ja OU:n bändille, jotka suhtautuivat meihin täydellisesti, vaikka tavallaan olemme riesa.