IRC-Galleria

Joku kysyi, miksi muutin nimimerkkini, olihan se kuulemma jo legendaarinen hevostalli.netin foorumissa. En ole varma, oliko kirjoittaja oikeasti pahoillaan vai epäilikö hän minun vain yrittävän aloittaa puhtaalta pöydältä kaikkien kovaa älyä vaatineiden kommenttien ja keskustelujen jälkeen. Laiskalle päälle sattuessani totean ainoastaan, että baelaisda oli jostain käsittämättömästä syystä monen mielestä järin vaikea tavata. Joinain päivinä pientä pilkunnussijaa ja kielioppihirviötä alkoi ärsyttää nimemerkin pieni alkukirjain, joka ei sopinut varsinkaan lauseiden alkuun.

Suunnittelin Amiksellekin nimeksi jossain vaiheessa Bae Lianaa. Olisihan se ollut huisin hienoa kietoa nettiminä ja poneja kasvattava reaaliminä yhteen näin harmonisesti. Bae on Bae ja Liana tulee perässä, kutsumanimi ja sukunimi ikään kuin. Nyt ketuttaa, että pitää muutella joka paikkaan mahdollisuuksien mukaan uusi nimimerkki käyttöön. Eihän se sovi, että esiintyy millä nimellä sattuu.

--

Mietiskelen aina silloin tällöin sanaa "ystävä". Olen kovin nihkeästi (kummasti nuo ilmaisut tarttuvat aina uusien tuttavuuksien suusta omaan sanavarastoon) aina kutsunut ihmisiä ystäviksi. Mielummin puhun "tutuista" ja "kavereista", riippuen läheisyys- ja viihdyttämisasteesta. Erittäin tärkeille ihmisille olen varannut ilmaisun "todella hyvä kaveri". Viimeisen vuoden aikana olen harjoitellut kutsumaan yhtä ihmistä "parhaaksi ystäväkseni", ja silti joka kerta tuota ilmaisua käytteässäni joudun tosissani miettimään sitä. Kyllä se merkitsee.

Olen kuullut, että "minä rakastan sinua" on vaikea sanoa jollekin tunteiden ollessa pelissä. Se ei ole kuulunut sanavarastooni edes lapsena, näin äitini on sanonut joskus. Vuosien varrella ei ole ollut tarvetta harjoitella tuollaisen lauseen osoittamista kenellekään muullekaan.

Olen vahvasti sitä mieltä, että teot voittavat sanat, mutta välillä muut tuntuvat olevan eri mieltä. Olenkohan kasvattanut itseäni merkittävästi harjoitellessani yhdellä tärkeimmistä suhteistani vai jäätyvätkö sanat tulevaisuudessakin jo ennen ajatustasolle pääsyä?

Vihaan analysointia, mutta olen ruvennut harrastamaan sitä viime aikoina. Onko tämä vanhuutta, viisautta vai panikoimista?

Teemassa pysyen: Kuinka moni tosissaan olettaa tietävänsä, kuinka rankka kevääni on ollut? En aio määritellä ystäviäni sen mukaan, tietääkö vai eikö, olenhan valittanut jokaiselle jollain asteella. Kuinka moni tietää auttaneensa selviytymisessäni? Harvaa heistäkään kutsun vielä pitkään aikaan ystäväksi, jos kutsun ikinä. Osalle olen pyrkinyt tekemään selväksi, että apu on ollut tarpeen ja olen siitä kiitollinen. Olenko unohtanut ja hylännyt osan? En osaa sanoa, en tiedä. Sanovat, että veri on vettä sakeampaa. Ystävät, kaverit, seura - ne, joiden seurassa nollataan aivot, merkitsevät minulle enemmän.

Kiitos, sekä aina siinä pysyville että aikakausia rakentaville. Älkää hävittäkö minua koskaan, muten hävitän itseni.

--

"Paha tuuli puhaltaa vuoriston vedenpintaan.
Raivatkaa pihamaa, irtaimisto viekää turvaan.
Kiinnittäkää veneet tiukasti rantaan, sulkekaa ulko-ovet tarkkaan.

Määräsin tuulta lempeää, tilasin poutapäivää.
Suojelen sua, lupaan ilmaa lämpenevää.

Paha tuuli puhaltaa, riepottaa piha-aitaa.
Oksat hankaa ikkunaan, viima huoneen nurkat valtaa.
Tuuli keinuttaa, aaveet tanssittaa.
Keinun katon repaleet, raekuuron läpi käyneet.

Määräsin tuulta lempeää, tilasin poutapäivää.
Suojelen sua, lupaan ilmaa lämpenevää.

Sääkartan merkit järjestän ja etsin myrskynsilmän.
Suojelen sua, lupaan päivän lämpimän."