IRC-Galleria

Joku kysyi, miksi muutin nimimerkkini, olihan se kuulemma jo legendaarinen hevostalli.netin foorumissa. En ole varma, oliko kirjoittaja oikeasti pahoillaan vai epäilikö hän minun vain yrittävän aloittaa puhtaalta pöydältä kaikkien kovaa älyä vaatineiden kommenttien ja keskustelujen jälkeen. Laiskalle päälle sattuessani totean ainoastaan, että baelaisda oli jostain käsittämättömästä syystä monen mielestä järin vaikea tavata. Joinain päivinä pientä pilkunnussijaa ja kielioppihirviötä alkoi ärsyttää nimemerkin pieni alkukirjain, joka ei sopinut varsinkaan lauseiden alkuun.

Suunnittelin Amiksellekin nimeksi jossain vaiheessa Bae Lianaa. Olisihan se ollut huisin hienoa kietoa nettiminä ja poneja kasvattava reaaliminä yhteen näin harmonisesti. Bae on Bae ja Liana tulee perässä, kutsumanimi ja sukunimi ikään kuin. Nyt ketuttaa, että pitää muutella joka paikkaan mahdollisuuksien mukaan uusi nimimerkki käyttöön. Eihän se sovi, että esiintyy millä nimellä sattuu.

--

Mietiskelen aina silloin tällöin sanaa "ystävä". Olen kovin nihkeästi (kummasti nuo ilmaisut tarttuvat aina uusien tuttavuuksien suusta omaan sanavarastoon) aina kutsunut ihmisiä ystäviksi. Mielummin puhun "tutuista" ja "kavereista", riippuen läheisyys- ja viihdyttämisasteesta. Erittäin tärkeille ihmisille olen varannut ilmaisun "todella hyvä kaveri". Viimeisen vuoden aikana olen harjoitellut kutsumaan yhtä ihmistä "parhaaksi ystäväkseni", ja silti joka kerta tuota ilmaisua käytteässäni joudun tosissani miettimään sitä. Kyllä se merkitsee.

Olen kuullut, että "minä rakastan sinua" on vaikea sanoa jollekin tunteiden ollessa pelissä. Se ei ole kuulunut sanavarastooni edes lapsena, näin äitini on sanonut joskus. Vuosien varrella ei ole ollut tarvetta harjoitella tuollaisen lauseen osoittamista kenellekään muullekaan.

Olen vahvasti sitä mieltä, että teot voittavat sanat, mutta välillä muut tuntuvat olevan eri mieltä. Olenkohan kasvattanut itseäni merkittävästi harjoitellessani yhdellä tärkeimmistä suhteistani vai jäätyvätkö sanat tulevaisuudessakin jo ennen ajatustasolle pääsyä?

Vihaan analysointia, mutta olen ruvennut harrastamaan sitä viime aikoina. Onko tämä vanhuutta, viisautta vai panikoimista?

Teemassa pysyen: Kuinka moni tosissaan olettaa tietävänsä, kuinka rankka kevääni on ollut? En aio määritellä ystäviäni sen mukaan, tietääkö vai eikö, olenhan valittanut jokaiselle jollain asteella. Kuinka moni tietää auttaneensa selviytymisessäni? Harvaa heistäkään kutsun vielä pitkään aikaan ystäväksi, jos kutsun ikinä. Osalle olen pyrkinyt tekemään selväksi, että apu on ollut tarpeen ja olen siitä kiitollinen. Olenko unohtanut ja hylännyt osan? En osaa sanoa, en tiedä. Sanovat, että veri on vettä sakeampaa. Ystävät, kaverit, seura - ne, joiden seurassa nollataan aivot, merkitsevät minulle enemmän.

Kiitos, sekä aina siinä pysyville että aikakausia rakentaville. Älkää hävittäkö minua koskaan, muten hävitän itseni.

--

"Paha tuuli puhaltaa vuoriston vedenpintaan.
Raivatkaa pihamaa, irtaimisto viekää turvaan.
Kiinnittäkää veneet tiukasti rantaan, sulkekaa ulko-ovet tarkkaan.

Määräsin tuulta lempeää, tilasin poutapäivää.
Suojelen sua, lupaan ilmaa lämpenevää.

Paha tuuli puhaltaa, riepottaa piha-aitaa.
Oksat hankaa ikkunaan, viima huoneen nurkat valtaa.
Tuuli keinuttaa, aaveet tanssittaa.
Keinun katon repaleet, raekuuron läpi käyneet.

Määräsin tuulta lempeää, tilasin poutapäivää.
Suojelen sua, lupaan ilmaa lämpenevää.

Sääkartan merkit järjestän ja etsin myrskynsilmän.
Suojelen sua, lupaan päivän lämpimän."

Perjantaissa ja lauantaissa, yleisesti vapaapäivää edeltävissä vuorokausissa, on yksi paha vika: Jos iltaisin istahdat koneen viereen, vaikka vain hetkeksi odottamaan kyytiä, ja toivot pääseväsi höpöttämään niitä näitä aitajuttuja ja valijuttuja ihan kenen tahansa hyvän höpöttäjän kanssa, ei kukaan ole kirjautuneena mihinkään. Toki olen suuntaamassa viihteelle minäkin, mutta melkein luotin jonkun muun olevan tylsä ja hengaavan vielä yhdeksän aikaan illalla koneella päästääkseen viihdyttämään ei-niin-seinille-hyppivää Baea.

Bae treffaa long time no see -kavereita kaksin kappalein, Rennossa tietenkin. Itse asiassa, treffaus tapahtuu jo aikaisemmin kesämäkeläisen vanhempien autossa, mutta suunta on Rento. Rento, Rento, Rento. Rento! (Rento on menettänyt tietyn hohtonsa tai varmaankin sen tietyn porukan hajaantuminen on vienyt hohtoa, mutta paikka on muodostunut sitäkin suuremmaksi turvapaikaksi turhauttavina ja synkkinä iltoina, Rentoon palaaminen tuntuu aina hieman siltä, kuin kotiin palaisi. Ehodoton kiitos kuuluu aivan ihanalle henkilökunnalle.)

--

"I'm addicted to you, and you know you're toxic."

Puhetta oli, keskusteluja käytiin, itkua tuherrettiin. Järki ja tunteet tappelivat toisiaan vastaan. Vannotin tekemään päätöksen viivyttelemättä, kun sen aika tulee. En halunnut seurata yhtään pitkitettyä tuskaa enää, en halunnut tuntea turhautumista itse. Päätöstä en kuullut koskaan, mutta suru-uutinen saapui täysin yllättäen. Osasin odottaa, ja silti se tuli aivan yllättäen.

Kaunis ja upea Sardana, siniveristen jaloa sukua. Niin täyttäverta ja todellisen hieno luonteeltaan. Kliseinen tie ongelmien kautta voittoon - ja lopulta kaikkien viimeiseen tilaan.

--

"One day while I was searching,
for what I'll never find,
she walked into my story.
Said she could change my mind.
This is the final offer.
She said to make it quick.
Don't lose out on this wonder.
So I had to place my bet.

Welcome to the picture show
watching your life.
Never know which way to go.
It might not be right,
so you better be strong.

What kind of circus is this?
What kind of fools are we?
When is the final curtain?
What can I do to set me free?

Too many games we have to play,
they always change the rules.
You and me just trying to get along.
What can I do?
Got to be strong.
She walked into my daydream.
She told me how it had to be."

Jei, Eetu matkaa oripäiviksi etelään! Hienohienoahienoa. Toivottavasti ei sitten ilmaannu mitään estettä pojan reissulle, koska muuten saatan jättää itse matkani Ypäjällä väliin. Muuten oli suhteellisen kiinnostusta herättämättömän näköinen lista, vaikkakin new forestit olisivat aivan kivoja nähdä, ja Bingolle toivon löytyneen tarpeeksi jälkeläisnäyttöä luvan saamiseksi.

Ihan sama, millaiset pisteet Park's Talent saa tuomaristolta, en tykkää ulkonäöstä. Ehkä se on se kaula.

--

"I'm out of control."

Kyllä, baari-iltojeni teema: Aloitan baari-illan hyvällä tuulella, vauhdilla, menolla ja hankin hyvä humalan, pössiksen, elämän. Joku keksii jonkin hyvän idean, olen mukana. Menee hetki ja en ole enää messissä. Muut haluavat julkiseen tilaan ja päättävät lähteä. Minä päätän jäädä nukkumaan, syystä tai toisesta. Kyllä, osaan juhlia äärettömän onnistuneesti. Hei, hauskaa on loppuun asti.

Tänään otetaan uusiksi ja tällä kertaa pääsen baariin asti. Mahdollisesti en pääse, mahdollisesti pääsen. Rentoa ei lasketa, mutta visiitti Lehemässä kai lasektaan (oli muuten elämäni ensimmäinen kerta). Kävin uhmaamassa lumiseinämää, mutta käännös ympäri ja muutin Humalistonkadulle täyttämään sitä pientä mahdollisesti hieman tyhjentynyttä osaa mahalaukusta. Tosiaan, tuli käytyä jannien kanssa Indimassa. Ah, intialaista ruokaa ja intialaista olutta. Ah, Kingfisher, oli yhtä hyvää kuin silloin aikonaankin. Ah, lassia (joku voisi kyllä kertoa, millä se oli maustettu). Kahdelle hengelle kolmen kasvisaterian tarjoilu - not good idea. Pahaolo oli lähellä, ja saapuikin. Perhan, että olimme täynnä molemmat.

Väsyttää, jokaista täällä asuntokokonaisuudessa. Neljä meitä taitaa olla.

Hyvä olla selvinpäin välillä.

--

"I'm on your side - I clean your fucking shoes."

Tiistaina käppäilin yhtä väsyneenä kuin yleensäkin TYKS:n T-sairaalan ruokalan läpi ja vilkaisin lehtiotsikoita. Pysähdyin pidemmäksi hetkeksi kuin yleensä. Enää ei ollut kyseessä yleens-aamu, vaikka olinkin yllättynyt lukemani uutisen vaikutuksesta aivotoimintaani. Siinä se luki isoin kirjaimin: HEATH LEDGER KUOLI. Toinen, jolle kirjoitin asiasta, ei hemmetti vie edes tiennyt, kuka sellainen tyyppi oli! Sitä ihmettelin, miksi olin niin järkyttynyt, ettei keskittymisestä aivosähkökäyriin meinannut tulla mitään. Enhän ole edes koskaan oikeastaan kunnolla noteerannut koko näyttelijää. Kai se on se Brokeback Mountain, olihan se hieno elokuva (vaikkakin aiheutti pienoisen pettymyksen kaikkien hehkutusten jälkeen) ja australialainen suoritti hyvin roolissaan. Ehtipä tehdä ainakin yhden hyvän työn.

--

Olen viihtynyt äärettömän hyvin viimeisten viikkojen aikana. Hyvä asia sinänsä, mutta alkaa lipsua tuo tunnollisuus ja aivojen käyttö viihtymisen tarpeellisuuden suhteen. Torstaina ulkona, parisen tuntia huonoa unta, perjantaina herätys kello 5.50, perjantaina ulos, pari tuntia enemmän unta, lauantaina herätys kello 8.37 koiranäyttelyyn ja lauantaina ulos. Humalahakuinen lauantai toteutui hyvin, erittäin hyvin. Etkoilta etkoille hakemaan ihmisiä viihdyttämään minua. Muuten hyvä, mutta muiden lähtiessä baarin päätin olla väsynyt ja mennä nukkumaan. Enpä herännyt edes paluumatkalaisten mekastukseen. Well, perjantaina jo kysyivät, olisiko järkevää nukkua välillä.

Mitäs se kello nyt on? Eikös vain jo yli 23, ja olen edelleen hereillä.

--

"Vaikka olet hyvä, et välttämättä paras tuntemaan minua ja tapojani.
Vaikka tiedät paljon, et välttämättä mitään siitä, mitä teen, kun olen yksin kotonani.

Tiedätkö milloinkaan, jos näit sen oikean?
Siinä, kun me seisottiin, mä lähdin eri suuntaan.

Toivottavasti olet tänäänkin yhtä hyvä arvaamaan ne hetket, jolloin jonkun pientä mieltä vaivaa.
Mä en jaksa muistaa, mä teen enemmän töitä, näen sinusta unta harvoin."

Olipa taas mukavan hyvä kotimainen elokuva, sellaista suomalaista eleetöntä mutta todellista surkeutta. I love Outi Mäenpää! En yhtään ihmettele, että tuo nainen on niin monessa suomalaisessa leffassa mukana. Yksinkertaisesti hyvä näyttelijä. (On niitä sitten sellaisiakin näyttelijöitä, jotka ovat mielestäni aivan turhaan niin työllistettyjä kuin ovat.)

Nää vakavat ja hyvät - koskettavat - elokuvat vaan usein aiheuttavat inhottavasti tunteen, että pitäisi mennä märehtimään omaakin elämää viinapullon ääreen. Masentavaa.

--

"Sinisen hetken jälkeen sä sanoit, sä voisit vaan antaa elämän pudota painollaan.
Unohdit jo kaikki tarinat siitä, kuinka sä halusit olla satulinnojesi prinsessa, se jota kaikki rakastaa.
Mä katson, kun tuhkimo itsensä juo taas humalaan.

Sä oot raivo härkää, höyryää sun pää.
Sul on aina nälkä, et kyyneleitä nää.

Sun unesi mies tuli sanomaan, ei tästä ovesta pääse kuin yhteen suuntaan.
Katsot telkkarista, kuinka sun elämä haihtuu savuna tuuleen.
Ei ne tyypit, jotka hukutit kerran, koskaan palaa takaisin.
Sä katsot, kun se saippuasarjamurhaaja tuomitaan."

Joo, nukkumisesta on ollut puhetta, mutta sitä ei olla harastettu kamalasti. Eilen suunnittelin, että voisin nukkua tänään. No, nukuin tänään ja tämän päivän.

(Eikä mulla ollut kuin suunnitelmissa lähteä Helsinkiin tapaamaan ihmisiä. Oli mulle soitettukin muutamaan otteeseen, niin puhelin näytti.)

--

"Why do all the best girls have a loaded gun?
Immortal group of killers ready for landing.
And why do all the best girls never look behind?
Before you cut their long hair and forget to be honest.

I try to get answers from the others
instead of myself.
One of the questions on the road is
'do I ever find a way home?'

Why do all the best girls never look like whores?
They have friends to talk to and hold on to.
And why do all the best girls never fuck it up?
Before you cut their hair and decide to be honest.

I try to get answers from the others
instead of myself.
One of the questions on the road is
'do I ever find my way home?'

I know you have something to look for.
I know you have something you hate to show."

Tämäkin biisi on ajalta, jolloin pienen pieni Bae ja pienen pieni jannie vetivät rundia popparien perässä ja kanssa ympäri Suomea. Miksei elämä voi olla sellaista enää? Silloin en kaivannut uutta ihmistä seurapiirini joka toinen kuukausi, en alkoholia tappamaan aivosoluja, en nollannut tiliäni kahdessa päivässä, en riskeerannut ihmisten henkiä ajamalla puolen tunnin yöunilla, en vaivannut päätäni ihmissuhteilla, en kärsinyt opiskelemisesta.

Takaisin kotona perjantaina ennen iltapäivän kääntymistä illaksi ja Rennossa jo neljän tunnin kuluttua. Ikävähän minulla oli olohuonettamme, halusin päästä turinoimaan ystävän kanssa, kitisemään elämän epäoikeudenmukaisuudesta ja hehkuttamaan sen oikeudenmukaisuudesta. Jatkoinko kotiin? En todellakaan. Sunnuntaina totesin jatkaneeni elämää decameronlaiseen tyyliin, with alcohol. Ehdinkö alkoholisoitua viikossa? En usko, mutta onhan asian kanssa viihdyttävää vitsailla. Sunnuntaina totesin myös, että olisi hienoa löytää oma sänky välillä, Läntiseltä Pitkältäkadulta kun ei edes sijauspatjaa löydy. Nytkö on tiistai? Olen ehtinyt käydä TYKS:ssä ja nukkua puolentoistatunnin päiväunet sekä istua Rennossa, mutta 500 metrin välimatkasta huolimatta ponin sai osakseen vain kivennäisiä ja porkkanoita. Facebookin statusosiossa lukee "has planed to sleep". Mitä ihmettä tuokin tarkoittaa? En ole sitten viime tiistaiyön jälkeen nukkunut kunnolla, viime aamuyönä from 5.50 to 6.30 a.m.. Kertokaa, millä saan kelloni tikittämään erilaisella rytmillä!

Maanantaina alkaa seitsemän viikon harjoittelu. Voisin ottaa vastaan ripauksen motivaatio ja kiinnostusta opintojani kohtaan? Olen verrannut tulevaa kautta helvettiin. Onko se kaikille näin tuskallista? Ei.

--

"We're sickeningly pretty and unpleasantly vain,
something to really drive you insane,
We're voluntarely obsessed with the play.
So, c'mon now, sing with the tempest & rock like a hurricane,

I love to see you high 'cause of me,
I drop you down to put you back on the peak.
You're face to face with pride and you reap what you sow.
Don't you see what you deny, don't you see what you deny?
So afraid to be alone.

There's a winner in me and I'm breaking the ground.
I am technology, I'll be sticking around,
There's a winner in me, the sun in a cloud.
There's a killer in me!

Do the shadows bother you when you're all alone?
Does your mind play games with you or is it me after all?
No time for hesitation, are you ready to fall?
No time for useless patience, so how about some rock'nÂ’roll?
So afraid to be alone."

Kyllä se vaan niin on, että jotkin ajanjaksot muistaa elämästään parempi kuin toiset. Very surprising.

Yksinkertaisesti minä rakastan ulkomailla olemista, vieraita kulttuureja ja kaikkea eksoottista, oli se sitten etelän hetelmää tai kylmänkalseaa jumalanhuonetta. Kaksi viikkoa Panamassa oli aivan liian lyhyt aika. Toki keksin yhtä ja toista valittamista, jotka aiheuttivat kitinää through the whole trip: Päivälämpötilat saivat pulssin nousemaan, vaikka olisin vain maannut aurinkoa ottamassa. Lämpö oikeasti uuvuttaa ihmisen! Kulinaristireissuista ei ole koskaan kyse kohdallani ja olen tottunut marmeladipaahtoleipäpullalinjaan jo Intiassa, mutta viimeinen viikko all inclusive breakfastia vei ruokahaluni pohjalle. En seonnut suihkussakäymisen takia, kuten huonetoverini, mutta sen halvatun aurinkosuojan (suosittelen P20-öljyä, saatuaan imeytyä rauhassa ei ole suurta tarvetta lisäillä eikä tarvi kärsiä tahmaisuudesta) levittämisen jok'ikinen aamu jätin mielelläni taakseni. Espanjaakin olisi varmaan pakko opetella, jos joskus aikoo palata, koska kaikesta amerikkalaisesta historiasta ja jo muutaman vuoden kestäneestä kandalaisesta turistiryysiksestä huolimatta panamalaiset ovat olleet erittäin nihkeitä opettelemaan englantia. (Ei sillä, mä oikeasti haluan oppia espanjaa.) Mitäköhän siitä palvelusta voisi sitten kertoa, jottei kuitenkaan jupisi maan koko työntekijäkaartia suohon? Kaipa kyse oli vain kulttuurieroista, kommunikaation puutteesta, nuoruudesta turistimaana, vaurastumisesta ja vaikka mistä. Oli se kuitenkin välillä perin kummallista, kuinka hampurilaisen saaminen voi kestää tunnin, yhden asiakkaan vaateostosten veloittaminen voi kestää kolmenkin hengen voimin varttitunnin tai yksinkertaisesti tarjoilijana vastataan "pieni hetki", mutta ei palata koskaan takaisin, Oma lukunsa olivat erinäiset vanhemmanpuoleiset naistarjoilijat, joista tuli elävästi mieleen erään Turun seudulla sijaitsevan tallin omistaja vakavine ilmeineen.

C'moon, en mä Suomessakaan pidä kaikesta. Voisin esimerkiksi tunkea tämän pakkasen johonkin kauaksi minusta. Valittaminen on vaan niin simppeliä. Uskokaa tai älkää, kaikki tuo oli loppupeleissä pientä, kun onnistui löytämään ne parhaat puolet Panamasta.

Haluan olla kliseinen: Mikä voisi olla ihanampaa kuin lämmin pimeys merenrannalla, meren jossa varpaat lämpenevät auringonlaskun jälkeen viilentyneen hiekan jäljiltä? Pyörit paljain jaloin hiekassa ja, jos käännät selkäsi hotellialueen valoille, näet horisontissa - vai hetkinen - mahdollisesti aivan rannan tuntumassa muutaman vaatimattoman kalastusaluksen silhuetin. Kun katseellasi lähdet nousemaan horisontista ylöspäin, voit kiivetä askel askeleelta lukemattomia tähtiä pitkin planetaarion kattoon ja pienessä sievessä voit jopa kuvitella pystyväsi koskemaan noihin kaukaisiin aurinkoihin.

Ei voi mitään, olin vaikuttunut tuosta tähtitaivaasta. Näkyykö Panaman yllä enemmän tähtiä kuin Suomessa?

Miksiköhän kuuntelen juuri tätä musiikkiteosta? Viimeisen viikon odottelin kuulevani tämän kappaleen, koska panamalainen trubaduuri sen lupasi soittaa. Ensin ei ollut muistissa lyriikat, sitten oli "sairasloma" vaihtuneen vuosiluvun takia, mutta viimeisenä iltana sain kuin sainkin hymähtää ja kiittää. Uskokaa tai älkää, se oli sitä paitsi kanadalainen naikkonen, joka ensin keksi esittää pyynnön tämän bändin tiimoilta. Loppupeleissä se oli kuitenkin aivan sama, mitä tuo duon parempi puolisko esitti (sanottakoon, ettei toisenkaan puolikkaan musiikillisissa lahjoissa ollut mitään viikaa - paitsi mahdollisesti hysteerinen naurun täytteisen krapulatyöillan aikana). Kyllä vain, olen taas löytänyt lumoavan äänen, jota olisin voinut kuunnella enemmän kuin muutaman illan.

Mitä, eikö näillä kokemuksilla voisi viihtyä koko elämäänsä jossain? En saa päähäni tällä hetkellä mitään muuta. Haluaisin vain olla ja olla välittämättä.

Okei okei. Näimme myös kaimaanin syömässä, ei ympärillä uiskentelevaa kalaa eikä kilipikonnaa, vaan pullaa. Ihmettelimme, mistä tulee nimitys kultapupu, koska eläin näytti aivan rotalta eikä sillä ollut edes pitkiä korvia. Yritimme pelastaa Jesus Christ, a lizard! -jeesusliskoa ja pelkäsimme niin jagulaareja, lepopardeja kuin cocodiilejä. For real, ehkä kamalin paikka oli perhostalo. Kävin siellä ja annoin tuollaisen holtittoman olennon jopa laskeutua kädelleni, mutta ovat ne vaan ihasteltavampia seivästettyinä neulalla tauluksi.

--

(Meinasin kopioida lyriikat tähän, mutta totesin niiden olevan out of reach - elämänihän on kunnossa.)