Kylläpäs ovat jääneet vähäisiksi päiväkirjamerkinnät. Tarkoitushan oli tallentaa muuallekin kuin omaan muistiin ne kaikki merkittävät tapahtumat, ne kaikki parhaimmat jutut ja kaikkein tärkeimmät ihmiset. Monasti olen todennut, että muistelutuokiot ovat viihdyttävämpiä, että itse tunnetilojen muistelemiselle jää paljon enemmän aikaa, kun faktat voi lukea jostain. Parinkymmenen vuoden päästä voisin kuvitella olevan jo todella erikoista lukea näitä sepustuksia, ihmetellä omaa ajatuksenjuoksuaan ja logiikkaan. Voi vain todeta "what the fuck?"
Huomaa, että on ollut kesä ja terassikausi sekä juostu myös muilla paikkakunnilla. Alkoholia on virrannut elimistöä, pankkitiliä ja imagoa rasittamaan liikaa ja liian usein. Hauskaa on kuitenkin ollut, joten turha vatvominen ja katumus menkööt ripittäytymään yksinään. Olen tajunnut nauttia uusista tuttavuuksista ja heidän seurastaan. Tyytyväisempi olen kuitenkin siitä, että olen tajunnut nauttia vihdoinkin sellaisten ihmisten seurasta, jotka ovat roikkuneet jollakin tavalla ympäristössä jo vuosia, mutta nyt vasta onnistuneet tunkeutumaan kunnolla sosiaaliseen elämääni. Kuinka olen voinut jättää heidät huomioimatta aikaisemmin, vaikka olen tiennyt heidät mahtaviksi ihmisiksi? On ihanaa voida vilpittömästi vastata heidän epäilyihinsä, että toki kaipaan heitä seuraani. The more the merrier, totesi yksi tuttu aikoinaan, tarkoittaen sanoillaan tosin aivan muuta kuin minä tällä hetkellä. Muiden kaveridraamoja kuunnellessa olen tyytyväinen vältettyäni suurimmaksi osaksi kaiken sählingin ja pidettyäni lähipiirissäni lähinnä melko tasapainoisia ihmisiä, helppoja ihmisiä. Olen huomannut joiden mielestä helpon, kiltin ja hyväntahtoisen olevan jossain määrin negatiivisia piirteitä ihmisessä. Kenties tällaiset ihmiset nähdään jotenkin nyhveröinä ja muiden tallottavaksi ajautuvina. Olen jopa itsekin joskus saanut kommentin: "mä olen saanut sellaisen kuvan, että sä olet todella kiltti, teet mitä vaan se pyytää". Nyöksnyöks. Hienoa, kilttihän mä olenkin. Siihen sitten nyökyttely loppuukin mun osalta. Mun sanakirjassani kiltti ei tarkoita sitä, että tekee kaiken kyselemättä tai kyseenalaistamatta. Mä olen toki tietyissä tilanteissa suhteellisen auttavainen, mutta kyse on todennäköisesti enemmänkin siitä, että mä en vaan yksinkertaisesti näe jonkun tietynlaisen niin sanotun palveluksen aiheuttavan mulle suurtakaan vaivaa. Huokaus. Elämä vaan on helppoa, kun on itse helppo eikä vaivaa päätään liikaa - sanoo se, joka itkee kun saa välillä muistutuksen ihmisten julmuudesta, maailman realiteeteista ja iskun eettisen kuplaansa.
--
Wanaja Festival oli ja meni. Eipä tullut mitään kirjoitettua, laiskuuttani ja saamattomuuttani. Meillä oli suunnattoman hubaisaa brahenkatukymppiläisen kanssa pienen alkoholievästyksen avustuksella perjantaina ja suhteellisen mehulinjaisena lauantaina. On se niin muksaa olla juhlimassa vieraalla paikkakunnalla. Tunnetusti suuresti en vaikuta välittävän tuosta imagosta täällä kotosallakaan, mutta hienoinen vapaudentunne iskee usein muualla. Jatkoklubin pidimme hotellihuonetankkauksen jälkeen puolityhjässä Circuksessa danssaten melkein kirjaimellisesti kaikki muut tanssilattialta pois. Äitipoloinen sai taas sen kuvan jutuistamme, että olisin riehunut ja haastanut riitaa. Ei, yritin vain saada muutkin rentoutumaan ja ottamaan tuon miehenmetsästyksen hieman enemmän huumorilla. Pakko tosin myöntää, että Hesburgerin järjestysmies kävi pyytämässä äänenvoimakkuuden pienentämistä. Käskystä. Lauantai meni tosiaan enemmänkin löhöillessä ja maisemia ihaillessa. Joo, viime juhannuksena pääkoppani jäätyä jumiin Fairytale Gone Badiin metsästin ennen kauppojen sulkemista Sunrise Avanuen albumia, mutta niin suuri fani en ole, että olisin tajunnut sen keikkailevan vain aniharvoin kotimaassaan. Keikka oli itse asiassa viihdyttävämpi kuin odotin kaikin puolin, mutta taisi se suurin osa viehätyksestä kuitenkin kummuta ihan vain tästä "thank you, ladies and ladyboys" -johtohahmosta. Eihän huberhaber edes istu seuralaiseni tyyliin, mutta niin vain siellä ihmeteltiin molemmat, oliko joku tullut kuuntelemaan musiikkia. Perfecto mies.
--
Keanen coverversio biisistä Under Pressure on melko onnistunut. Solisti on uskomaton, kuulostaa Mercurylta juuri sopivasti samalla kuulostaen ehdottomasti miellyttävämmältä. Miksen mä vieläkään ole ostanut Keanen levyä, vaikka se on ehdottomasti keskivertoa parempi bändi? Ja eikös tämä nyt ole se bändi, jossa ei ole kitaristia ollenkaan? Se, jonka jokainen sekoittaa välillä Manic Street Preechersiin, mikä toisaalta on uskomatonta, koska jälkimmäinen ei ole yhtään niin hyvä? Nimimerkillä "muistelee, kun on istunut nyökyttelemässä kaikkien muiden kanssa Rennon terassilla ja sitten yhtäkkiä jonkun vinkistä kaikki ovat tajunneet kuuntelevansa sitä toista bändiä".
--
"You say you wander your own land,
but when I think about it I don't see how you can.
You're aching, you're breaking, and I can see the pain in your eyes.
Says everybody's changing and I don't know why.
So little time.
Try to understand that I'm trying to make a move just to stay in the game,
I try to stay awake and remember my name.
But everybody's changing and I don't feel the same.
You're gone from here.
Soon you will disappear.
Fading into beautiful light.
'Cos everybody's changing.
And I don't feel right."
