IRC-Galleria

Nam nam, parasta lammasruokaa ikinä. Pataa, jossa oliiveja ja fetaa sekä kaikkea muuta, jota en osaa nimetä. Juu, kyllä mä sen kanelitangon ja ne laakerinlehdet tunnistin - ja jopa tiedän, ettei niitä syödä.

--

Juhlapyhät alkoivat pienimuotoisella tuttavarundilla: Kaveria numero yksi tapaamaan Rentoon. Rennossa törmäsin viime viikonlopun hääbändin solistiin, luokkakavereihin numero yksi ja kaksi sekä bongasin entiseen koulukaverin numero yksi, joka on ollut samaan aikaan armeijassa luokkakaverin numero kaksi kanssa. Kaveri numero kaksi liittyi seuraamme myöhemmin ja hän mainitsi erään pöydän päässä istuvan herran numero yksi yrittäneen iskeä häntä aikoinaan. Herra numero yksi osoittautui moikkaustutuksi (ja äitini bussiseuraksi) numero yksi, joka on myös yrittänyt iskeä kaveria numero kolme ja iskenyt kaverin numero kolme kaverin numero yksi. Moikkaustutun numero yksi seurassa oli entinen koulukaveri numero kaksi. Onnelan jonossa törmäsin entiseen koulukaveriin numero kolme, jonka luokkakaveri numero kaksi myös tunsi. Onnelan jonosta karkasivat pois kaverin numero neljä isoveli, joka ei muistanut edellisiä tapaamisiamme, sekä tämän kaveri numero yksi, jonka olen tavannut kerran aikaisemmin Castlessä tikkaa heittämässä ja joka muisti tapaamisemme. Kaverin numero neljä isoveljen kaveri numero yksi oli tavannut aikaisemmin illalla jo yhden ihmisen, jonka oli tavannut vain kerran aikaisemmin ja vielä samaisena tikanheittoiltana.

Iltani päättyi rauhallisesti kello puoli kahden aikaan kotiovelle, siis kotiovesta sisään ja omaan sänkyyn.

--

Pääsiäinen sujunut ilman alkoholia melko mallikkaasti. Ilmeisesti on perin terveellistä olla hengailematta siinä seurassa, jossa olen harrastanut kyseistä toimintaa muutaman viimeisen kuukauden.

Viime yö sujui tanssien, juoruten, tutustuen uusiin ihmisiin ja nauraen Börsin täyteen ahdetussa yökerhossa. Taas tuntui olevan koko Kaarinan lukio tahi entinen Veitenmäen yläaste liikenteessä. Tokkopa tuo mun iltaani ainakaan pilannut.

Hei kaverit, toi pitkä blondi tyyppi tuolla, se on hengannut aikaisemmin paljonkin Rennossa ja muutamaan otteeseen oon törmännyt muuallakin. Grhm, se on hollantilainen Interin pelaaja. Aih? No yllätys, ettei mulla ollut mitään aavistusta tällaisesta. Sitä paitsi, mä olisin voinut vannoa brittiläiseksi. Pitänee kuitenkin mennä moikkaamaan. Mitä, en mä mitään hiuksia ole värjännyt pitkään aikaan? Aah, mulla on varmaan ollut aina pipo (ja huom! en muistanut, mikä on pipo englanniksi, joten käytin sanaa 'cap', joka ei kyllä sovi laisinkaan yhteen meikäläiseen päävaatetusten kanssa) päässä.

Onpas pojalla kampaus. Joo, sanokaa mun sanoneen kaverinansa, että se nousee sitä mukaa kuin promillemäärä veressä. Toteamus jopa piti käytännössä paikkaansa. Reps. Sitä mukaa, kun humala-aste kasvoi, kädet haroivat tukkaa pystymmäksi.

--

"That never from this day his will they'll take away."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.