IRC-Galleria

Yritin taas käydä keskustelua ihmissuhteista... Ja tulin tulokseen, että kaikki eivät osaa puhua, tai eivät halua, ja se jättää meidät, jotka yrittävät, niin kylmäksi sisältä... Kun purat kaiken, annat repiä itsesi auki, kaiken esille, ja kukaan ei korjaakaan sitä ehjäksi, vaan jättää tyhjälle. Se tuntuu pahalta.

On elämässä siltikin positiivisiakin asioita! Kuten aiemminkin olen sanonut, musiikki on suunnaton asia! Ja ihmiset! Ja talvi sesonki, kun on töitä eikä tarvitse yksin miettiä!

...hell is living with out your love... Jep jep, kyllä alice tiesi silloin 95 mistä lauloi...

Joulukuu on alkanut, salakavalasti se hiipi selkäni taakse, ja ilmoitti eräänä päivänä, että " hei herää, kohta se taas on, se ressaavin päivä vuodesta, jolloin kaikilla on kiire"
Viimeiset kaksi jouluaattoa olen siis ollut suosiolla töissä, ei ole tarvinnut ressata, koska muut tösyävät pää kolmantena jalkana... ja ne kaksi joulua ovat olleet elämäni rentouttavimat ikinä. Toki siitä on tullut hieman huono omatunto, kun vanhemmat pettyvät jne...
Taas menee tänä vuonna joulu töissä, niinkuin uusivuosikin ja muut juhlapäivät, mutta noh, ammatinvalinta kysymys.. Valintakysymys, niinkuin kaikki muutkin..

Kuten sanottua, ajoin lauantai-sunnuntai välisenä yönä sitten ylläkseltä kemiin... rapea 200km, ja lunta tuli, ja väsytti... Mikäs siinä....
Vkoloppuna oli kiva olla tunturissa, vaikka monen vuoden vakiomiehitys olikin uusiutunut lähes kokonaan...
Ja sunnuntain bileet... No kerron niistä myöhemmin, mutta mainittakoon, että Gringo, tuo koti baarini kemissä, oli saanut jukepoksiinsa suosikkini, jota olen keväästä asti vinkunut, The Holliesin levyn, nyt voin illoittain soittaa sieltä Bus Stopin, ja hymyillä kuin naantalin aurinko, koska se vain on niin minun biisi (viime kesän teema biisi. Niille jotka eivät tiedä, mulla on aina joku kesäbiisi, josta tulee vain hyvälle tuulelle, viime kesänä bus stop, sitä edellisenä beegeesin tragedy ja sitä edellisenä tehareiden maailma on sun, ja niin etiäpäin) Ja jotkut kappaleet vain kolisee niin pahasti...
Kuunnelkaa muuten uudelta CMX:n levyltä raita nro 4... Mustat siivet yli taivaan... Siinä on hieno kohta....: "...tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä, suitse mielesi pirut, jos rakkaus loppuu, loppuu kaikki, ei kujan päässä näy valoa, johon matkaisi kuin kotiin...." ja toinen pätkä; "....tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä, suitse mielesi pirut, ja kaiken minkä kykenet, se tee kuin se oli viimeinen tekosi näkyvän valon maailmassa... ja kun aurinko nousee, se nousee liian myöhään, ja kun aurinko nousee, se meidät pyyhkii pois..."
Kaunista, tätä herkistelin ylläkseltä ajaessa varmaan viimeisen 50 km... Se vain kolahti.

Mistä tietää että pikkujoulu sesonki alkaa? Työmäärä tuplaantuu... Torstai meni rattoisasti, ensimmäisenä mentiin tekemään yökerhon laitehuoltoa klo 16... Siitä sitten kotia klo 18, takaisin töihin klo 19, kantamaan ruokaa nälkäisille pikkujoulu kansalaisille, siitä sitten klo 23 vaatteiden vaihtoon ja 23:15 yökerhoa valmiiksi laittamaan ja puoleltaöin ovet auki... Puoli neljältä valomerkki, loppusiivous, puoli viisi, lähtis kotia. Kotona pakataan reppu, koira ja levyt mukaan, ja kohti rovaniemeä, kun seuraavana yönä pitäisi olla ylläksellä... Mutta, no, ammatin valinta kysymys, mikäs siinä, minä tykkään, vaikka välistä väsyttääkin... Niinkuin esim nyt, kun ei ole vielä kerennyt nukkua, ja on herännyt eilen siinä joskus klo 14 aikaan...

Onko tämä päiväkirja systeemi valittamista varten, tuli vain mieleen?

No, sunnuntaina takaisin Kemiin, ihanaa, kahden ystävän syntymäpäivät, on saunatilat vuokrattu ja night life palvelee joka ilta! Eli, ehkä sitten voi hehkua iloisempaakin tekstiä maanantaina, vaikka olisikin oloja, koska ystävistä elämä koostuu, ja pienillä asioilla on suuri merkitys...!
En tosin tiedä, ketä sinnekin tulee, mutta kun on muutama avainhenkilö mukana, ei ilta voi epäonnistua!
Nyt kuitenkin, nukun torstain menneeksi, vaikka jo perjantaita mennään, jotta jaksaa sitten ajaa ylläksellekin, ja tehdä työnsä hienosti ja mallikkaasti!
Palajan ehkä tämän kirjasen kirjoitteluun kun palailen tunturista, kun siellä muistaakseni se henkilökunnan kone on joku aatamin aikuinen, ja vaikka ennen modeemi oli nopea, nyt se tuntuu niin kankealta, kun on laajakaistaan tottunut =)

Ulkona on jo pimeää, vaikka kello on vasta hieman yli neljän... Tästä tietää, että talvi saapuu, kun päivät lyhenevät, ja ulos täytyy pukeutua, ettei näyttäisi viluiselta.

Vaikka maanantaina meni myöhään yöliikkeissä, niin meni eilenkin, tosin eilen meni keskustellessa miehen kanssa, ei humalassa, niinkuin edellisyönä.
Ihmiset ovat outoja, ne ovat valmiita lupaamaan suuria, jotta saavat muut käyttäytymään itselleen sopivalla tavalla. Kun itse pyyteettömästi toimii ja uskoo, saattaa saada takkiinsa, koska ei ole pahempaa, kuin saada lupaus, odottaa että se lunastettaisiin, ja huomata, ettei se sitten ollutkaan toisen mielestä sen arvoinen. Petetty lupaus kun on pahempi, kuin se, ettei lupaa mitään.

Kertokaa, olenko ihan väärässä, eikö tämä ole jotain ystävyyden, rakkauden tms perusasioita; jos ei pysty lupaamaan, ei toisella ole odotettavaa, jos ei ole odotettavaa, ei myöskään ole yhteistä tulevaisuutta? Minusta se taitaa mennä niin.. Koska kaikillahan meillä on odotuksia, ne voivat olla pieniä tai suuria, pitkään kestäneessä liitossa odotus voi olla sanatonta lupaamista siitä, että sinä olet se, jonka viereen tulen joka yö, ja kun niin ei tapahdukaan sitten jostain syystä, ilman ilmoittelua, on liitto kriisissä. Alkuvaiheessa ääneen tehdään ne lupaukset, ja vaaleanpunaisella pilvellä leijuva rakastettu odottaa sydän täristen niiden lunastamista.

Huomaatteko, mie toistan itteäni...
Joten taidan jättää tämän kirjoittelun tähän ja mennä kävelemään koirani kanssa, eli lunastamaan lupaukseni elukalle, jonka sain 6,5 vuotta sitten... Koska minä en tahdo syödä sanojani, vaikka kyseessä onkin nelijalkainen karvainen kaveri. Lupasin sille aikanaan hyvän kodin, ja sen lupauksen voin vain pitää.

Menin eilen käymään iltapäiväkahvilla, ah niin ihanalla panimolla... Ja kuinkas siinä kävikään? Lopputulos oli se, että join läsärit, ja tuskailin tuskailtavia asioita. Tuntui että kyseessä oli harvinaislaatuinen teiniangsti, josta luulin päässeeni kun täytin 22... Mutta mystisiä asioita voi tapahtua...?
Heräilin pitkin aamua, ja mietin, olisiko mahtavaa, jos olisi joku, jonka vierestä aina aamuisin herätä, ja tulin tulokseen, että se veisi taas aikaa tottua, että ensimmäisen viikon jälkeen olisin pahalla päällä, koska varmaan nukkuisin rauhattomasti. Toisaalta, kerkesin viime talvena tottua toisen ihmisen läsnäoloon, mutta sittenpä sekin riistettiin pois, aika kun ei riitä kaikkeen, hänellä, minulla kyllä. Viimeksi herralta olen saanut paljon tyhjiälupauksia, ja odottanut muutaman viikon, että ne lunastettaisiin, aina turhaan, joten kai se on tyydyttävä osaansa, vaikka ei tahtoisi.
Joten kaikki toistaa yhdessä, sen menneen 4vuoden mottoni, ja alkaa noudattaa sitä; "Kuuma kinkku, ikisinkku!" Vai mitä?

Näin se elämä etenee, ja töitäkin on vasta keskiviikkona... Vkoloppuna täytyisi olla ylläksellä, ja voe mahoton...

...taas keskustelu käy kuumana siitä, pitäisikö ravintoloiden mennä täys savuttomiksi... Esitys on valmisteltu, ja jos se menee läpi, on tämä edessä sitten vuonna 2007... Tämä perustellaan sillä, että tahdotaan ajatella työntekijöiden terveyttä.... Mutta meiltä työntekijöiltä ei kysytä, haluammeko me asiakaskadon ja tätä myöten sitten työpaikkojen vähenemistä ravintola-alalla?

Allekirjoitan vanhemman uudistuksen, joka pakotti ravintolat mittaviin ilmastointi parannuksiin, ja tiskillä tupakoinnin kielto oli myös hyvä... Kun muistan vielä, että itsekin poltin tiskillä töissä ollessa, naaman edessä oli 10 ihmistä tupakoimassa ja ilmastointia ei ollut nimeksikään... Silloin muuten se, mitä niisti kotona sitten nenästään, oli varsin jännää materiaalia... Ja olo oli harvinaisen tukkoinen. Mutta, eipä enää ole sitä että ihmiset hönkisivät tiskillä naamalle tupakansavua. Tai tietty muutamat sitä tekevät, mutta nykyisin siihen saa reagoida =) Saa olla oma tiukkapipoinen itsensä!

Vaan aina eivät herrat ajattele, miten kaikki lopulta vaikuttaa. Toisaalta, onhan tuo monessa maassa toiminut, tai niin väitetään, vaikka todellisuudessa monia pieniä kuppiloita on kaatunut, mutta, mene ja tiedä, mene ja pala....!
Tämä tupakointi pohdiskelu vaikuttaa siten, että taidan mennä kahville naapuri baariin ja tupakoida hetken, ennenkuin siirryn yöksi töihin...

Oli taas yksi, ah niin ihanan rattoisa, työilta... Alkuiltaan kuului pukuihmisiä, jotka olisivat tahtoneet kuunnella tanssimusiikkia, mutta sitten kun sitä ei löytynyt, tanssittiin yökerhon tanssilattialla Teräsbetonia poskitangona... No meneehän se niinkin... Jokainen tyylillään...

Tälläkertaa taustalla soi Taiskaa, tuota vanhan mallin rock/iskelmä/näytelmä muusikkoa... Jonka tunnetuimpia kappaleita olivat Mombasa, haltin häät ja moi moi vaan... Mitään nuista kyllä en soittolistaani laittaisi... Paitsi jos Haltin häiden uusi versio olisi levytetty, sen kertosäe kun repi kesän keikalla jonka eksyin katsomaan (se kun oli päiväs aikaan ja ilmainen, meripuistossa siis)

Mutta, kappale, "Oma tie", kaikissa korneissa sovitusratkaisuissaan on varsin hieno kappale sanoitukseltansa, tuo sovitus ei tosin menisi enää tällä vuosituhannella tuottajille läpi, mutta hienoa että aikanansa meni! Ja löytyyhän kokoelmalta vihaista punk tyylistä musiikkiakin ("milloin etsit lastasi")

Lainaan tähän nyt pätkän taiskaa, tiedätte ehkä paremmin silloin, mitkä on taas fiilikset:

"Näen tien, mä taaksepäin, mä minkä kulkenut täällä oon.
Niin usein päätöksein, myös minä väärin tein.
Mun tie, se suora on, ja siitä ylpeä olla voin.
Mä pysyin leirissäin, ja opin virheistäin.

Oma tie, mua vie, saa edessäin kääntyä tuulet minä en.
Olen vain, omillain, ja teossain kuuntelen ääntä sydämen, sydämen.
Oma tie, mua vie. Se kulkekoon myrskyjen kautta tyveneen.
Elämäin, elän näin, nyt näkisin, kun sitä koskaan paenneet ois.

Vaan pysyin leirissäin, ja opin virheistäin, minäkin...

Sen oon, mä oppinut, en vieraan virttä mä laulaa vois.
Mä niitä kuuntelin, mut kaikki hylkäsin.
Mun vain, se laulu on, mä josta ääneni tunnistan.
En elää toisin vois, tää tapa ainut ois.

Oma tie, mua vie, saa edessäin kääntyä tuulet, minä en.
Olen vain, omillain, ja teoissain kuuntelen ääntä sydämen.
Oma tie, mua vie, se kulkekoon myrskyjen kautta tyveneen.
Elämäin, elän näin. Nyt näkisin, kuin sitä koskaan paennut ois...."

Hmmh... Sekavat fiilikset... Angsteja muita ihmisiä kohtaan... =) Outoa, mutta ahdasmielisyys vituttaa tällähetkellä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Musiikki ja hienot ihmiset silti auttavat. Eritoten musiikki, se on paras purkautumiskeino!

Kello seitsemän aamulla... Valvottu yö takana... Mukavaa, kun huomaa, ettei töiden jälkeen väsytä sitten millään, ja aamulla olisi kahdeksalta auton huolto, ja sitten pitäisi hakea kaveri rovaniemeltä...
Tulee mieleen Tehosekoittimen biisi; "Jokin ajaa mua"...:
"mä olen taas, hauras ja kauhtunut, kuin auringon valo vois mut puhki kuluttaa. Valvottu yö, kuppi kahvia aamulla, sun viereltäs nousen jälleen matkaa jatkamaan. Aamun koitosta, illan lempeään pimeyteen, mä jokaisen tunnin sulle antaa tahtoisin. Mut hetkekskään ei pysähdy pyörät nää, tie minne mut kuljettaa, voi kunpa tietäisin..."
Nyt tosin soi Poets of the Fallin "illusion & dream" tauskalla, enkä muista tuota tehareiden biisiä pitemmälle... Eikä kyllä ole ketään kenen vierestä herätä, pitää vain valvoa, hoitaa asioita, vuorokausi on niiiiiin lyhyt :)
Ensi yöksi taas töihin... Kai sitä päivällä kerkeää hetken nukkua, kun muut ihmiset juoksevat normi elämässään...

Jotkut meistä vain ovat yöeläjiä, vailla tiettyä rytmiä...

Gallerian uusista toiminnoista, tämä on ehkä oudoimpia, vaikka lieneehän se ihan hienoa, että ne jotka eivät viitsi blogeja kirjoittaa (niinkuin en minäkään) voivat tällätavoin raapustella ja näpytellä...

Kävin Rovaniemellä pari päivää pyörähtämässä vanhempien luona, eilen sitten taas huomasin, miksi käyn siellä niin harvoin, kuin käyn, vaikka matkaa on vain rapea 100km... Kymmenen aikaan illasta, kun olin veljeni kanssa kaljalla, piippasi puhelin, viestissä luki: "Hei, missä olet, kenen kanssa, milloin tulet? Ajattelin mennä nukkumaan, tule sinäkin jo pois!" ja lähettäjänä äiti... Se oli kuin paluu teinivuosiin, tosin ei niin iloinen sellainen. Aamulla tulikin kiire takaisin omaan kotiin...

Ja yöksi töihin, näin se elämä etenee....