IRC-Galleria

huh hellettä...Sunnuntai 09.07.2006 17:43

No, nyt on rokkailut minun osaltani ohi... Ja 1,5viikkoa tauotonta työtä takana.. Ja voi pojat että väsyttää!
Rokin kolmoslavan juontajana, mulla olikin yllättävästi muutakin hommaa alueella ja kaikennäköisiä outoja juttuja tapahtui, mutta meininki oli äärimmäisen hienoa ja hauskaa oli huudattaa ns. isoa yleisöä, vaikka eihän sivulavalle koskaan paljoa eksykkään jengiä. Mutta, ehdottomasti, palo tuli päästä juontamaan isoja juttuja toistekin =)
Nyt ei vain ajatus kulje, ei sitten pätkän vertaa, mutta kerrotakoon, että poets of the fall oli livenä saatanallisen hyvä ja se olikin ainoa bändi jota kävin katsastamassa, eli karkasin alueeltani ja nakitin sinne toisen kaverin hoitamaan asiaa!
Kerron sitten keikkakokemuksia nuista bändeistä, joita juonsin lavalle, jahka olo hieman tasaantuu, eli alkuviikosta.
Siihen asti kuitenkin, keep on rocking big time!

-Kirsi

Väsymys ja voipumus...Keskiviikko 05.07.2006 00:58

No, eipä sitä vapaata sitten ollutkaan, nei nöy, ei ole näkyny...
Sunnuntai aamuna heräsin 10:30 kun puhelin soi, ja pyydeltiin tulisinko Rovaniemelle auttamaan jutajaisten purkamisessa siinä viiden aikaan. Ja toki, minähän en osaa sanoa ei, joten neljältä sitten olin roissa ja valmiina työhön. Kotona kemissä olin sitten puoli kolmen jälkeen aamuyöstä. Ja voi pojjat että muuten oli paikat jumissa, vaan fyysinen rasitus oli hienoa!
Maanantai yökin meni töissä, ja tänäyönä taas ja huomenna ja sitä seuraavana. Perjantaina sitten rovaniemirocki hommiin, lauantaina sekä rockia että yksi dj keikka (missä välissä kerkeää nukkumaan?!) Ja jos saan sunnuntain liidattua jonnekin, niin olen kuulkaa varmaan suht humalainen! Ja jos en, niin sitten maanantaina. Se jääköön nähtäväksi.
Voi tietenkin olla, että taas kusen vapaa päivät kun olen niin työteliäs ja joviaali...!

Eilen meinasi olla hieman kiire ilta kyllä töissä. Tuntui että puoli kaupunkia oli ottamassa viinaa ja yksin oli baari hoidettavana. Onneksi meillä kuitenkin on joustava ja mahtava ovihenkilöstö. Ne kun tiskasivat mulle astioita ja muutenkin huolehtivat ettei tavara sentään loppunut kesken =) Haleja ja rutistuksia siis ansaitsee tommoset =)

Hmm, ei vieläkään mitään ruikutettavaa, outoa... Pitänee hankkia sydänsuruja niin sittehän ruikutettavaa olisikin ja pitkäksi aikaa... Tai tavallaanhan niitä onkin, mutta ei mitään maata järisyttäviä kuitenkaan, kai. Pitää miettiä asiaa =)

Vaan, nyt pitää joutua työmaalle, kun on muutama toimistohomma mikä pitää hoitaa ennen baarin availua.

Over and out
See you later jne shittiä.
nim. "Broud to be an asshole"

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.07.2006 09:13

Jaaha, niin sitä meni taas suunnitelmat uusiksi; en mene sunnuntaina päiväkeikalle roihin, en lähde maanantaina helsinkiin muuttamaan, kun auton saa vasta tiistaina... Ja tulisi liian kiire reissu kun keskiviikoksi oli jo töihin. Joten otin sitten töitä tiistaista torstaille tänne kemiin (maanantaikin saattaa tulla) ja vkoloppuna sitten rovaniemirockin suomilavaa juontamaan (tulkaa ja hämmästykää!)
Mutta, sunnuntai vapaa, oijoi, saattaa lipsahtaa humalaksi jos ei ole tarkkana... Tai jos maanantai pysyy vapaana, saattaa olla että huitaisen ouluun tai jyskylään... Tilanne selviää huomenna klo 18 jälkeen, kai, toivottavasti ainakin....!

Mutta, kertokaa, miksi ihmiset jotka laihduttavat, puhuvat siitä kuinka tahtovat alkuperäispainoonsa... Ihmisen alkuperäispainohan on syntymäpaino... Ja vastasyntynyt vauva painaa 1-5kg, joten jos aikuinen 165cm ihminen tahtoo alkuperäispainoonsa, mitä jää jäljelle? Pelkästää irtileikattu raaja painaa muutaman kilon... Tarkkuutta niihin hommiin siis! Voisi sanoa vaikka haluavansa laihtua siihen nuoruusajan ihannepainoon, tai nykyiseen ihannepainoonsa, mutta että alkuperäispainoon!

Ja taas on liian korkealentoista ajattelua, parempi huitasta unille ja kattoa mitä seuraava päivä tuo tullessaan!
Over and out.

[Ei aihetta]Lauantai 01.07.2006 23:21

...sä olet niin vip, tahdon sun syleilyys...
Niin, siis täh?
Nyt menee liian hyvin että voisi ruikuttaa. On ruikuttanut niin paljon (*ruik ruik*) että enää ei ole aihetta, vaan voi vain hymyillä ja olla... Toisaalta, vielä tämä ilta ja huominen päivä niin varmasti löytyy joku asiakas josta kertoa ihme juttuja =)

On eräs pelottava seikka josta voisin mainita; onko normaalia, että äiti käyttää tekstiviesteissä hymiöitä ja on oikea messenger häirikkö? Ei minun mielestä, kun kyseessä on kuitenkin 50 nainen, mutta ei kai siinä... Toisaalta, kyllä lähemmäs kasikymppinen mummonikin lähettää sähköpostia ja hoitaa pankkiasiansa netissä... Sukuni on siis täynnä nettiriippuvaisia eli vanhanajan nörttejä, eli mitä minustakaan voi tulla =)

Sukua on helppo syyttää kaikesta. Tämä menee nyt koiran kanssa lenkille.
Dj bambi kuittaa ja poistuu.

viimeinen päiväLauantai 01.07.2006 00:48

Niin, siis kesäkuuta. Palkka tuli, ja melkein heti meni, vaikka hieman jäikin tulevalle helsingin päivälle. Toisaalta, itseni tuntien, kun käyn kauempana vain pyörähtämässä, iskee se vaellusvietti, joka kesäisin tuppaa valtaamaan mielen, ainakin minulla...
Viimeistään elokuussa sitten on pakko päästä jkl-helsinki-tampere turneelle. Tai ainakin jkl:ään, sekun on niiiiiin mainio kesäkaupunki. Tai noh, kattoo miten joutaa, mutta kuitenkin =)
Aina saa suunnitella ja haaveilla. Ja haaveilussa olen hyvä, toiminnan suhteen sitten hieman vaisumpi.
Karvainen, nelijalkainen, elämäni mies lähettää terveisiä kaikille ihmisille. Ja tämä tyttö lähtee taas vaihteeksi töihin...
Mutta, näyttäisi siltä, että päiväkirja on sitten ainakin maanantai-tiistain tyhjillään. Ja ehkä pidempäänkin, en tiiä...
Ei silti, tuskinpa näitä kovin moni lukee, mutta saapahan purkaa itseään terveellä tavalla, eli kirjoittamalla. Sitten kun kirjoittaminen loppuu puoleksivuodeksi, olen siirtynyt hajoittamaan kauppojen ikkunoita ja potkimaan mummoja.
Että näin.
over and out.

[Ei aihetta]Perjantai 30.06.2006 07:36

Työ tahti pitää mielen virkeänä?
Keskiviikkona olin yössä. Torstaina 13:30 - 19 pubilla, 23:30-04:30 yökerhossa.
Perjantaina taas pubilla 13:30-18:00 ja kerhossa 22:30-04:30
lauantaina vain kerhossa
Sunnuntaina roihin ja töihin klo 15:30-22:00
No, ei parane valittaa, hyvä vain kun töitä on?

Pelottaa vain aamun herääminen, kun juuri tullut töistä ja aamulla, ennen baarin avausta pitäisi kuitenkin koira huolehtia ja ehkä suihkiakin pikaiseen...

Työnarkomaanin ongelmana on vain, miten väsyä silloin, kun ei ole töissä?

[Ei aihetta]Torstai 29.06.2006 23:12

Työnarkomaanilla ei ole ongelmia, paitsi lomalla (eeeeeiiiii ooo näkyny)

yksi tämmönen juttu..Keskiviikko 28.06.2006 23:46


Eli kirjottakaa itestänne tällane juttu niiku mäki ja tässon ohjeet mitä ja miten kerrotte:
* Nimesi (toinen nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
* Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
* Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä.)
* Ammattisi (naiskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, mieskäyttäjä isänsä)
* Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
* Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
* Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
* Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
* Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
* Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
* Itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen toisen nimesi ja "adjektiivi"...Esim: sini adjektiivi)

Eli sitten minun tarinani on vastaava:

Nimeni on Pauliina Pirinen. Asun Rovaniemellä. Olen 26vuotias… Ammatiltani hammashoitaja ja olen kahden lapsen äiti. Harrastuksiini kuuluu talvisin hiihtäminen ja kesäisin sauvakävely.Minulla on oranssit hiukset ja mustat silmät. Rakastan oopperaa ja räppiä. Suosikkiartistini on ihan ehdottomasti cmx. Luonteeltani olen mainion rauhallinen ja ihastuttavan kesäinen!

heittelyäKeskiviikko 28.06.2006 23:33

Niin se elämä heittelee eskoseni, et koskaan tiedä aamulla, mitä päivällä voikaan tapahtua!

Niinhän se menee. Ole onnellinen hetki, kummissasi toinen ja haikean surullinen kolmannen hetken tullen.
Outoja asioita.
Toisaalta, sen suuremmin asiaan puuttumatta, olen tottunut kuulemaan itsestäni asioita, joista en ole ollut tietoinen sitä ennen.

Sanottakoon silti, eilen oli mukava ilta, selvinpäin työpaikalla, vaikka oli vapaata. Levyjäkin soittelin kunnes tuli ensimmäinen toivebiisi, siihen loppui motivaatio (SOITA SE HARD ROCK HALLELUJAAAAAAAA! NYT, HETI!!!!) Tännään siitä kuitenkin maksetaan että sitä yön tekee...?

Ja huomenna yhden baarin avaus, yöksi laiffiin. Sitten perjantai lauantai laiffissa, sunnuntaina päivä karaoke roissa ja maanantaina kaveria helsingistä pois muuttamaan.... Ja keskiviikko yöksi taas töihin... On se hyvä kun ei ole tekemisen puutetta =)
Silti, kummastelen, mikä minusta tekee pahan ihmisen muiden silmissä, jotka eivät minua tunne =/

[Ei aihetta]Tiistai 27.06.2006 21:34

Jos ajaa autolla valoa nopeammin, niin mitä tapahtuu jos laittaa ajovalot päälle?