IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Jumalauta mikä päivä!Tiistai 23.09.2008 23:41

Otsikko viittaa vain osin Kauhajoelle - siitä varmasti sadat elleivät tuhannet ihmiset tänne IRC-Galleriaankin ovat jo ehtineet kirjoitella, joten en jaksa osallistua enää siihen.

MUTTA.

Onneksi huoleni ovat paljon isommat ja tärkeämmät kuin muutama random ruumen ja poliisin mukaan vaaraton pyssymies. :)

Satuin tänään katsomaan KAT-TUNista jonkin uutispätkän, missä heitä haastateltiin viime kesän Queen of Pirates -kiertueensa osalta. Ja.. VITTU MÄ VITTUUNNUIN NIIN VITUSTI VITTU!!!

Siinä ohjelmassa näytettiin pätkiä sen kiertueen viimeiseltä päivältä, ja saatoin vain huutaa: "MIKSI MÄ EN OLLUT TUOLLA?!?! __MIKSI__?????" No. Tuo kysymys nyt on melko turha. Vastauksenhan nimittäin tiedän varsin hyvin. Siinä on neljä kirjainta ja se alkaa r:llä. Sillä voi hankkia monenmoista. Muun muassa piletin Japaniin ja KAT-TUNin keikalle. Ja siis tämän asian puutteesta minä kärsin siinä määrin, että jäi Katsaanit näkemättä tällä upealla, mahtavalla, fantastisella, _parhaalla_ kiertueella...

JANIIZUn on sitten paree tehdä QoP-kiertueesta DVD, tai muuten saattaa alkaa idolipoikia katoilla.. :)

Muistoja vuodelta 2006. :DDSunnuntai 21.09.2008 19:17

Tässä pätkä yhdestä kaikkien aikojen legendaarisimmasta mesekeskustelusta ikinä. :D Keskustelussa mukana olivat: Saz-san , Nathaira , Celume ja Pepqtiger
Sazin promilletaso tämän keskustelun aikana oli.. huomattava. Muistan vaan sen, että visioni oli melko sumea. :DD Pitemmittä puheitta:

15. syyskuuta 2006

(23:05) Saz-san: ihan sama!!! Mä aion sADA ISÄNPYSYYS IHAN ITKEKSEEN VAA SIEL lASSIlas, et huomen änne te Hanna ja Miia peppee myöten juoman juomaan!! jkäymään!!!!!!
(23:05) ~Celumë~: :D
(23:05) ~Celumë~: <3
(23:06) Nebilim: :D
(23:06) miu: HAHAHAHA
(23:07) Saz-san: Oikeesti!"! :D
(23:07) Nebilim: :D:D:D:D:D
(23:10) Saz-san: Vittu, me olölaam sit Iercis joittenki teiniebn kuvaamina, ko ne tuli kuvaan eitä Siwan pihal. :D:D:D:D:D
(23:11) ~Celumë~: HAHHA
(23:11) Nebilim: XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
(23:11) miu: nii....mitä? :D
(23:11) ~Celumë~: jotain et teinit kuvas niitä xD
(23:11) Saz-san: No ko me oltii pehmeitä. :D
(23:11) Saz-san: NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN pehmeitä!!! :D:D:D:D
(23:11) miu: :S
(23:11) miu: :D
(23:12) Saz-san: Meistä kuullaan viel norkkulaisten osalta. :D:D
(23:13) Nebilim: viel on aikaa hypätä snällinsillalta:D::D:D
(23:13) ~Celumë~: peppe älä yllytä sitä!!
(23:13) ~Celumë~: :D
(23:13) miu: eiku thelmat ja louiset snällinsillalta
(23:13) Nebilim: :D:D:D:D
(23:14) Saz-san: HAHAHATA!! Me oltii jo Snällik. :D
(23:15) Nebilim: :D::D:D:D
(23:15) ~Celumë~: "snällik" x´D
(23:16) Nebilim: näkykö vedes KALMAREITA??????
(23:16) Saz-san: No Snällil porattii, ko uulin, et un laukku oli kadonnu. XDDDDDD
(23:16) ~Celumë~: HIHIHIHIIII
(23:16) Saz-san: JOO!!!!! KALAMARI(KALMARILKALMARI!!!!'
(23:16) Saz-san: :D:D:D
(23:16) ~Celumë~: toi on iha traditio jo :D
(23:16) Nebilim: :D:D
(23:16) miu: KALAMARI :D:D:Dd

***

HAHAHAHAHAHAHA Hiukan kuolin, ku luin tota aika tarkalleen kaks vuotta vanhaa settiä... :D:D "olölaam", "Snällik", "kalamari" ja tietty toi koko eka lause joka 18-vuotissynttärikorttiinikin pääsi.. :D:D:D:D Niin.. koskas taas otettas? ;DD
NEWS:n Yamashita Tomohisa (23) valmistui kaupan alalta Meijin Yliopistosta 19. syyskuuta. Tavallisesti valmistuminen kestää suositellut neljä vuotta. Viime kevään valmistujaisten aikaan häneltä puuttui kuusi kurssia, joten valmistuminen siirtyi. Meijin Yliopiston tavan mukaan syyskuussa, noin 30 oppilaan kanssa, kaupungin keskustan kampuksella järjestettiin valmistujaisjuhla, johon nämä n. 30 oppilasta osallistuivat.

Yamashita kertoi, "Fanienkaan ei tarvitse enää huolehtia, kun lopulta valmistuin" ja näytti huojentuneelta. "Neljän ja puolen vuoden urakka on nyt saatu päätökseen, ja tein parhaani", hän jatkoi ja katsoi iloisena valmistumistodistustaan.

***

Alkuperäinen lähde: nikkansports.com
Japanista suomeksi kääntänyt: Saz


ウワツ~~!!!Te ette siis tajua, kuinka iloinen olin lukiessani tuon uutisen! Viime keväänä olin kovin pahoillani, kun kuulin, että Yamashita ei vielä valmistuisikaan. (>へ<) Ja kun tänään sitten luin, että Yamashita on eilen saanut koulun päätökseen.. !! パーチー・パーチー!オメデトウ ( ^ _ ^)∠☆PAN!

Ihan hassua, kun ei se minua mitenkään henkilökohtaisesti kosketa, ja yleensä en sellaisista asioista välitä, jotka minua tosiaan eivät henk.koht. koske, mutta nyt taputin ja hyppelehdin täällä innoissani Yamapin kunniaksi. (^▽^*)

Tämä sai minut jopa katumaan sitä, että en mennytkään opiskelemaan kansainvälisen kaupan alaa.. Olisin valmistunut samantyyppiseltä linjalta kuin Yamapi. (´▽`*;)

Tuli samalla tehtyä ensimmäinen pitempi japani➝suomi käännöskin. (^^;; ) Tuli tunne, että tämä ilouutinen on nyt jaettava muidenkin kanssa! (*´∀`*)ゞ

Siispä, vielä kerran: お卒業おめでとう、山下くん!\(○^ω^○)/

Miss U Summer... (;___;)Lauantai 20.09.2008 05:26

Kattelin tos just kesällä lisäämiäni kuvia, ja miten maisemat niissä oli just niin ihanan aurinkoisia ja kesäsiä ku vaan olla ja voi.. Kaipaan kesää ihan älyttömästi. Niin, vastahan syksy alko, mut oon nyt jo ihan lyöty.

Mä en vaan voi sietää tätä pimeyttä ja koleutta. Kylmän ny viel jotakuinki kestää - varsinki talvella tykkään, ku on oikeen kunnolla pakkasta, mutta kun ei enää sitäkään ole... (-___-)

Mutta pimeä. Tajutonta, että mukulana tykkäsin pimeestä yli kaiken ja mielelläni leikin aina ulkona pimeessä. Toisaalta mä myös hirveesti pelkäsin pimeetä, mut pidin sitä myös kauniina. Vaaran viehätys. xD Nykyään taas en voi sietää pimeetä ja rakastan valoisia kesäöitä. (^___^) Se alko kesällä 2005, jollon valvoin yöllä vanhassa kämpässä koneen äärellä ficcejä lukien. Se oli myös ihana kesä se.

Tämmöstä helvetin pimeetä paskaa pitäs ny sitte taas kestää ens toukokuuhun, jollon alkaa olla myöhempään valosaa. Ihanaa asuu pimeydessä 3/4 vuodesta. Ttu. Hankin jonku valtavan valonheittimen tonne takapihalle, joka valasee muutaman neliökilometriä, ni sit mulla on aina valosaa. XD

Nice...Torstai 18.09.2008 19:34

Oon tulos ehkä kipeeks.. Heräsin tänä aamuna kurkku kipeenä ja toinen sierain ihan tukos. Muutenki oon ollu koko päivän ihan veto pois - ei jaksa tehä mitään, ja on vaan sellanen... no, kipee olo. (=___=)

Oon nyt saanu mun vastustuskyvyn huomioon ottaen olla ihan älyttömän kauan terveenä. Kesällä nokkakaan ei ees vuotanu! =O

Varmaan tuli eilen, ku H&M:ssa joku muija, joka tuli mua vastaan, yskäs suoraan päin naamaani. (>o<) Katoin sitä sillee "Hyi saatana, ooksä ihan pimee??", ni se vaan mulkasi mua vihasesti takasin. Hiukan ei silläkään naisella taida piuhat viedä virtaa ihan vinttiin asti... (>___>; )

Guess who?Keskiviikko 17.09.2008 23:27

Että sellasta.

Menenpä tästä tupakalle.

Hmm...Tiistai 16.09.2008 01:59

Tuli mieleen, et mahtaako oppilaitten suun teippaaminen jollaki jeesusteipil ol kiellettyy..? Ku eihän se nyt mitään fyysistä kurittamista ole.. Nokan soukemmalle saamisen yrittämistä vaan. xD

Tota nimittäin voisin kyl johki niihin vitosiin soveltaa.. "Pysyykö se kita kiinni vai teipataanko?"

Huomenna heti ekaks kasista ysiin taas hissaa, ni nyt on niin paljo käsiteltävää, ku joudun oikeen kunnol opettaan niille uuden kappaleen, ni nyt ei oo aikaa kurinpito-ongelmiin ja hälinään. Se on sit heti ulos luokasta, jos ei tottele. Tiukka linja.

Ette oikesti tajuu kuin vitun stressantunu olen! Parin päivän keikasta. Pitäsköhän sittenki viel miettii, et taidanko lähteekään opiskeleen opettajaks.. (=___=) Ihan valtava vastuu. Ainaki tähän hätään tuntuu hiukan liian isolta taakalta ja vastuulta mulle, ku pitää huolehtia diabetesoppilaan verensokerit, kereetä tekeen tuhat asiaa sekunnis, kuunnella näsäviisaita kommentteja, yrittää hillitä itsensä samalla kun hillitsee luokkaa ja tietty pitäis jossain välissä vielä kereetä opettamaankin..

Argh, just shoot me already, pls.
KAUHEETA!! Netti ei oo toiminu tänään lainkaan paitsi vasta nyt. Soitin asiasta isälle, et josko se ois unohtanu maksaa jonku laskun, mut sit ku se soitti Soneraan, ni sielt tuli messagee, et kyseessä on koko maan laajunen häiriö, jota korjataan parhaillaan. Nyt vasta pelittää. Ihme kyllä, en ees saanu pahempaa wammaa, vaan lueskelin sit jotai koneelleni tallentamii ficcei ja kattelin videoi.

Mut sit työasioihin.

JUMALAUTA! Tää yks päivä tuntu tuhannelta vuodelta ainaki mitä tulee stressitasoon.. Olin täysin ventti, ku pääsin töistä. Koko päivän jouduin kaitseen eri ikäsiä ja eri tason oikuttelevia mukuloita, jotka EI VITTU OSAA KÄYTTÄYTYÄ SILLAI, KU KUULUS! Sit mä lopulta vitosten historiantunnilla kypsyin siihen lopullisesti. =D

Ja mitä tein? Aloin karjua pää punaisena, että "OLKAA HILJAA!"..? Ei suinkaan, vaan.. :D

Ensin keskitin muksujen huomion itseeni aloittamalla puhumalla kuuluvalla äänellä, mutta sitten jatkoin tasaisella äänellä.. elämästä. :DD En ny tietty ihan sanatarkkaan muista, miten se meni, mut jotenki näin:

"On se kyllä kumma, ku te luulette, että te voitte käyttäytyä ihan niinku lystää. Teillä ei o minkäännäkösiä käytöstapoja. Ei sillä pelillä tässä elämässä pärjää. Vielä tulee vaihe, jollon teidän on pakko totella."

:DDD Hiukan ne meni "WTF? Oleksä joku psykologiki?" :D:D:D

Mut onhan tuol sit tosi paljon niitä hyviäki hetkiä. Varsinki, ku oon huomannu, et ne oppilaat - jopa ne, jotka mulle vinoilee - oikeesti haluis mun tulevan sinne vakituisesti takasin.

Esim. kutosen poika, joka kuuluu just niihin mulle kenkkuilijoihin, sit lopuks kummiski kysy, et "Mikset sä voi tulla tänne taas sillai kokonaan?" Se oli yks liikuttavimpia hetkiä ikinä. (^.^)

Ja hahahaha. Pahaa settiä, ku sinne oli kutoselle tullu yks uusi poika, jota en siis ennestään tuntenu, ni sit ne se kaverit tuli sanoon mulle, että se uus poika käski kysyy alanko olee sen kaa. CUTEEE~~!! XDDD Jouduin sit kyl kieltäytymään sanoen, et hän on vähän turhan nuori mun makuun. =DD

Sit ne vitoset, joille sitä hissaaki pidin, taas kerran kyseli mun ikää, ja suostuin sit lopulta kertoon, ku ne niin manku. xD Ykski ku sano, et niitten mielestä näytän kasiluokkalaiselta(!), ni oli sitä ny pakko oikasta lapsosten väärät käsitykset.. :DD No ei silti, ihan kiva kuulla näyttävänsä 14-weeltä eli viis vuotta nuoremmalta, ku mitä oikeesti on.. =33 Ja ku sillon joskus aiemminki se joku tyttö sano, et hän oli luullu mun olevan jotain tyyliin 16. JES! En oo viä päässy rupsahtaan! :DD

Vielä huominen.. en kyl enempää jaksaiskaan. Oon todellaki jo ihan naatti tän yhdenki päivän jälkeen. (x__x)

Shopping in Tampere.Lauantai 13.09.2008 00:38

Oli ihanaa päästä taas shoppailemaan Tampereelle. (^___^) Viime kerrasta olikin aikaa jo vuosi! (O__O) Sai ihan rauhassa kierrellä ja kaarrella ympäriinsä - ja niin sitten kyllä tosissaan teinkin! Tuli tosin ehkä riehaannuttua niitten ostosten kanssa hieman liikaakin.. (^^;; ) Plääh! Eikä! Ajattelin, että kun ei tuolla Nääsvillessä nyt kuitenkaan ihan joka päivä tule käytyä, niin ostetaan nyt sitten kerralla hieman enemmän. Niin tulin sitten muutamassa tunnissa kuluttaneeksi sellaisen (minun mittapuussani paljon) n. 130€. (´ω`*)

Ohessa siis kuva ostoksistani: pikkujakku, kolme tunikaa, villatakki, villahansikkaat, bleiseri, laukku, kaulakoru ja korvakorut. I ❤ every piece of them. ^ω^

Löysin muuten ihan sattumalta oikein mainion ilmaisen paikan autolleni - tosin, en ollut aivan varma, saiko siihen pysäköidä, mutta ei sitä missään ainakaan kiellettykään, ja siinä oli muittenkin autoja, joten päätin, että tähän jää. =D Vähän turhan vilpoinen ilma oli asustukseeni nähden, mutta kun olin vasta _menossa_ ostamaan jotakin syyspuseroa.. (*’-^*)

わつ~ Siellä oli myös yllättävän paljon aasialaisia hyvännäköisiä miehiä~~ (;≧∇≦) =3 Esim. Europehouseen mennessäni minua vastaan tuli kolme überhawtia aasialaisjätkää.. jotka itse asiassa kiinnittivät minuun huomiota!! ∑(O_O;)Saz Shock!! Varsinkin se, jonka ohitin vierestä, mittaili minua kiireestä kantapäähän katseellaan.. Varmaan punastuin. (≧∇≦)
Teki mieli sanoa jotain, mutta eivät he ehkä olisi ymmärtäneet.. ja suurin syy miksi en sanonut mitään: en olisi kyennyt. Tilanne oli kuin suoraan jostakin siirappia valuvasta, äitelästä päiväsaippuasta.. tai ficistä.. XDD

Well, anyways, eilinen oli T-O-D-E-L-L-A ihana päivä, ja vaikka takaisin tullessa jouduinkin ajamaan ilman, että näin auton nokkaa pitemmälle kun aurinko sokaisi, eikä minulle _tietenkään_ ollut tullut yölaseja mukaan, niin olen 100% tyytyväinen reissuun. ❤ Voisi alkaa käydä Mansessa vaikka sellainen joka toinen kuukausi tai jtn.. ;DD

Paitsi isä kyllä kertoi, että Poriin on kuulemma tulossa Puuvillaan jotain uusia muotiliikkeitä.. (*___*) "EN MENE SINNE RIEHUMAAN!!" (^^;;; ) =DD Minkähän takia isä jotain tuollaistakin silti tiesi..? >XD

Tulisipa sinne GinaTricot! Ihastuin siihen liikkeeseen ikihyviksi! Sieltä ostin kaksi noista kolmesta tunikasta. Siellä oli niin paljon kaikenlaista hienoa.. mutta jonkinlaisen kohtuuden halusin sentään säilyttää budjetissa.. wait.. mikä budjetti..? XDD

En halua edes tarkistaa yllä olevaa sisältöä, koska siellä ei kuitenkaan ole mitään järkevää, joten olkoon. XP

またね!

Saz - working again.Torstai 04.09.2008 18:30

Aah, kun tuntui hyvältä olla taas töissä. (^___^)

Niin, olen siis nykyään opettajain sijaisrekisterissä, ja aina, kun sijaista tarvitaan, voivat he kutsua minut paikalle. =D

Nyt näitä hommia on aika harvakseltaan, mutta preferoin asian juuri niin. Ei siitä rahallisesti hyödy mitenkään sen enempää kuin, jos olisi tekemättä mitään, mutta _en jaksa_ aina vain kökkiä kotonakaan.. (>___<)

Oli ihana palata tuttuun ympäristöön Kankaan koululle, missä kaikki toivottivat minut iloisesti tervetulleeksi takaisin. (^__________^) Ja oli itsestänikin kiva tavata taas vanhoja työkavereita. =3 Ja ne muksut vasta innoissaan olivatkin, kun minut näkivät! Osa tuli oikein opettajainhuoneen oven taakse minua kyselemään, kun halusivat tavata minut taas. ウワツ~~ Se oli niin ihanaa! ❤

Ja sitten kun tein lähtöä, eräs tyttöporukka ryntäsi luokseni protestoiden, että miksi minä olin vain niin vähän aikaa, ja miksen minä voi jäädä pitemmäksi aikaa. Selitin heille, että tulen aina silloin, kun joku opettaja on poissa ja tarvitaan sijaista. Siihen näiltä tytöiltä tuli ihanista ihanin vastaus: "Kunpa meen opettaja olis koko vuoden kipee, ni sä voisit opettaa meitä!"

Olin kieltämättä melko häkeltynyt, että _näinkö_ paljon minua on kaivattu..? Ja näinkö paljon osa oppilaista minusta pitää..? Teki mieli painella takaisin opettajainhuoneeseen ja pamauttaa: "Minä olen tullu tähän taloon jäädäkseni!" (≧∇≦)

Mutta en kyllä jaksaisikaan taas joka päivä nousta kuudelta ja mennä moneksi tunniksi töihin. Tällaiset pikku pätkät ovat juuri sopivia nyt. Saa välillä vähän kosketusta ulko- ja työmaailmaan, mutta jää silti aikaa riittävästi koneella oloon ja loikoiluun. (≧∀≦)

I'm very happy with my life right now. (^ω^)