IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Taas väsyttää...Keskiviikko 11.01.2006 15:41

On se elämä rankkaa. Tänään olis vielä ratsastajiakin kolmelta tulossa, melko ylivoimainen ajatus...

Ajettiin Minnan kanssa Lento jo aamulla, hankitreenille vähän vaihteluksi käytiin Huhmarissa koppiksilla reilu 12 km hölkkälenkki. Ja kylläpä sille olikin hankitreeni tehnyt hyvää, ravi oli erinomaista ja tuntui että voisi jo ruveta vähän ottamaan vauhtiakin (oma-aloitteisesti). Yhtään ei kyllä tuntunut siltä että olisi jäykistynyt hankipuuhista, päin vastoin oli oikein hyvän ja vetreän ja innokkaan oloinen. Kokeilin siihen pää vinossa kulkemiseen nyt lappuja ja kovasti auttoivat.

Takaisin tullessa tuli pelottavat lastenvaunut vastaan, melkein piti ojaan hypätä karkuun. Rekkoja sun muita sen sijaan ei vaivauduta pelkäämään yhtään. Huhmarintie oli kyllä erinomainen, mikäli olisi pystynyt katselemaan välillä maisemiakin. Vaan tieraa tuli otsaan joka askeleella, visiiri olisi saanut olla päässä :) Ensi lenkille laitettava joku riepu tuohon eteen etteivät lentele syliin.

Kuivikeolkia olisi löytynyt, enää vaan tarvii käydä hankkiin peräkärryyn uusi pohjalevy (entinen meni Lulun mukana monttuun...) ja hakea pari olkipyöröpaalia Sievistä.

Hero on saanut Ht.netissä suosiota, eipä sitä mitenkään voi ruunata vaan täytyy laittaa oriasema pystyyn :) Tosiaan mitattiin se viikonloppuna vain 145-senttiseksi, mutta tokihan tuo pitää mitata uudestaan oikeammilla välineillä ennen kuin rynnätään ilmoittamaan sitä Kiuruvedelle kirjattavaksi.

Onkohan täällä seuduilla niitä alastomia siivoojia tarjolla? Tänne tarvittais yksi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.