IRC-Galleria

iskit mut jäihin, ikiroutaanko lie
ei liikettä jäässä, helvettiin kai tää vie
maanpäällisessä oon jo, tässä vahvinkin hajoaa
ydin kivun kyyneleissä syvyyksiin vajoaa

tässä kylmässä maailmassa kaipaa vaan toista
toivoo yöhön sitä yhtä onnenkantamoista
ois alla tähtien polku joka sinne johtais
päässä koti joka onnen lämpöä hohtais
on yksin täällä raskasta tarpoa maata
unelmat vain, päivät sua ei sinne saata
silti täytyy yllä toivoa pitää, sinne koittaa
uskoo jäässäkin että lopulta se valo voittaa

Diamond_Yhtä kysymysmerkkiä



yhtä kysymystä...
yhtä kysymystä...
yhtä kysymystä...
yhtä kysymystä...

yhtä kysymystä, kasvot seinään päin
yhtä kysymystä, tää ei mee oikein näin
yhtä kysymystä, pitäis jaksaa parempaan
yhtä kysymystä, mustaan sulautua saan

monta vitun päivää vielä pitää pyristellä?
onko maailma enää koskaan muuta, hyvä, lämmin, hellä?
voiko enää täällä mistään mitään hyvää koitua?
olen hukassa ja tämä alkaa eskaloitua
montako askelta astun vielä harhaan?
joudunko unohtamaan tunteen sen parhaan?
voimani vähissä on taakkani myötä
tutun tuskan kanssa kärsin, mietin, tuijotan yötä
montako kertaa vielä pahaan oloon juon?
monestiko vielä turhautumisen tuon?
yritän kyllä hymyillä vaikka jaksais en
mietin, miksi onni toisilla on niin kaukainen?
kuinka monta yötä vielä yksinäisenä vietän?
vaikka tekis mieli huutaa, hiljaisuuden pietän
pitääkö vaan kärsiä vaik ei jaksaskaan?
onko silmät vaan avattava jos on myyny maan?

yhtä kysymystä, kasvot seinään päin
yhtä kysymystä, tää ei mee oikein näin
yhtä kysymystä, pitäis jaksaa parempaan
yhtä kysymystä, mustaan sulautua saan

kuinka paljon saa tällaista tehdä, lukea?
kuinka kauan ymmärrystä, tulee muilta tukea?
entä jos kaiken antanu, eikä riitä sekään?
en syytä niitä kun ei jaksaneet enää nekään
kuinka paljon mahtuu, kuinka kauan jaksan toimia?
voimia niistä hyvistä asioita poimia?
kuinka kauan kuihdun, kuolemaa vuokses teen?
avautunko enää, oonko hiljaa vain itekseen?
oonko liian vähän jotain, liian paljon jotain, mitä?
pitäis ymmärtää ja olla fiksu, ei jaksa aina sitä
”huomenna paremmin”, kuinka monta kertaa kuultu?
toivottu ja koitettu ja aivan turhaa luultu
tosi väsyny oon mutta en vaan unta saa ja makaan
huominenkin tätä samaa paskaa on ja sen takaan
kuinka monta pettymystä, kuinka monta kirosanaa?
puotusta, huokausta, kyynelten tuomaa vanaa?

yhtä kysymystä, kasvot seinään päin
yhtä kysymystä, tää ei mee oikein näin
yhtä kysymystä, pitäis jaksaa parempaan
yhtä kysymystä, mustaan sulautua saan

yhtä kysymystä, kasvot seinään päin
yhtä kysymystä, tää ei mee oikein näin
yhtä kysymystä, pitäis jaksaa parempaan
yhtä kysymystä, mustaan sulautua saan

yhtä kysymystä, kasvot seinään päin
yhtä kysymystä, tää ei mee oikein näin
yhtä kysymystä, pitäis jaksaa parempaan
yhtä kysymystä, mustaan sulautua saan



Tuomas Föhr 13.11.2013

näissä paikoissa kanssas onnen aikaa vietin
enää maassa mieli, menneitä täällä hiljaa mietin
tiedän, lähellä oot mutta silti kaukana musta
ei mitään tehtävissä, poissa toivo haetusta
toivon vaikka tiedän etten kestäis jos sut näkisin
kai pitäisin sitten pokkaa vaikka väkisin
vain siellä puolen on se totuus jonka näyttää pinta
tässä vasten tahtoakin kaivatessa hankalinta
ei voi mitään, tunnen vaikken tahtois enää tuntee näin
iskee tikareina menneet ja taas tulta päin
joku voi vaan unohtaa ja tuosta noin vain poistaa
mulle samaa vanhaa helvettiä päivät toistaa
en tiedä enää ansaittetko tätä ikävää
mutta tää on vaan mun sydän ja tää on vaan mun pää
en silloin sua valinnut, sen teki tämä puolesta
näillä mennään, säälittävää, hukun täällä huolesta

oot vieläkin mulle niin arka aihe
suhde-elämäni kaikista kiduttavin vaihe
arpi ikuinen, kuljet mukanani aina
ei mikään muu maailmassain enemmän paina
tuska mustaa on silmiä kirvellen
sua sammuttaa sydämestäin pois osaa en
tuntuu, tuska teurastaa, ikävä on ikuisuus
taas on edessäni yksi kiduttava yö uus

~~~~~~~~~ .*. ~~~~~~~~~~

tunnut sitäkin enemmän vaik et enää näy
olet huuhtoutunut kuin pian nuillekin käy
kaipaan sua valtavasti, suru mua pohjaan ajaa
sillä lähtösi jälkeen ei ole ollut rajaa

~~~~~~~~~ .*. ~~~~~~~~~~

Kertoo ihmisestä joka ei vain jaksa kantaa taakkaansa ja purkaa tuntojaan...


Diamond_Tuskien taival



tuskien taival lohduton, eikä väistä
repii loppuun rikkinäistä
mustaa, kovaa, kylmää ja niin helvetin jäistä
x2

jos sanon että hyvin menee, että kaikki jees
valehtelisin, hyvä että saan ilmaa ees
haluisin että oisin täynnä iloo, onnee, tarmoa
ei anna elo yhtään mulle murustakaan armoa
saattaa näyttää että pärjään, sisältä mä hajoan
päivä päivältä mä alemmas täällä vajoan
en haluu olla säälikatseen saaja, raukka poloinen
tää alakuloinen, sielu surkeen oloinen
sisimpäni kanssa mielen murusina, uppoudun
yksinäinen vaikken yksin, tää on elämäni mun
oon tehny sovitusti, riittämiin jo koittanu
tärkeet erät silti pimee puoli on vaan voittanu
on lääkkeet, psykiatrit, lääkärit jo tuttuja
sitä samaa jaaritusta, kokeiltuja juttuja
tulee raja vastaan, mitä tässä enää on
jos vain lakkaan pyörimästä mukana tuon komennon

tuskien taival lohduton, eikä väistä
repii loppuun rikkinäistä
mustaa, kovaa, kylmää ja niin helvetin jäistä
x2

ymmärrät tai et, ei väliä oo sillä
tää totuutta vaan on, onni vain ympärillä
miellä miksi haluat, tiedän, tunnen totuuden
itkettää, vituttaa, näyttää saan ja näytän sen
en toimintakunnossa, rikki, poikki, katki
ompeleet sisältä sieltä aivan ratki
täällä neljän seinän sisässä taas virun
henkisesti heikoilla, pauloissa pirun
joo, tuulettunu oon, siellä, täällä kulkenu
vitut auta sekään, tuska tiukkaan syliin sulkenu
joo, omat jutut tuo helpotusta hetkittäin
auttaa vähän mutta ei se mene kuiten näin
ei vaan mikään korvaa sitä mitä pitäis olla
onni sydämestä, sitä ei saa ees haulikolla
sais ees unen hetkeks, ehkä pääsis vähän pakoon
tunneiksikaan pieneen piilopaikan rakoon

tuskien taival lohduton, eikä väistä
repii loppuun rikkinäistä
mustaa, kovaa, kylmää ja niin helvetin jäistä
x2

tässä pienikin asia vaikeeksi muuttuu
helposti turhautuu, kaikkeen suuttuu
en tahtois olla sätkynukke minkään, kenenkään
tää paska sisälläni vaan räjäyttää mun pään
sydämen jämän sammuttaa pian tätä tahtia
loppuneet on rukoilut, en voita mustan mahtia
etsin jotain jota ei ole suotu mulle
turhaa työ ja tunnit, kaikki turhan, tyhjän haaveilulle
tässä sydänveren, aidon tuskan vuodatusta
et usko kuinka paljon ettiny oon suodatusta
joo, lähtee tahtokin yleensä selkäytimestä
se vaipuu maahan vaan taistelussa kun ei kestä
tuntuu et on sitä joukkoo joka vaan yksin jää
ei hän tarraa kiinni miestä loppuun kiitävää
niin raastaa, sanat loppuu, sen vain tuntee todellakin
kohtaloko tämän sai? jos vain kääntäis tämän takin

tuskien taival lohduton, eikä väistä
repii loppuun rikkinäistä
mustaa, kovaa, kylmää ja niin helvetin jäistä
x2


Tuomas Föhr 23.9.2013

yksi yksin monista joka haaveilee
yksi joka koittanut, ei silti hyvin mee
yksi joka toivoo hänen kaipaavan ja näyttäis sen
yksi joka vanki entisen ja tämän kylmyyden

et näe tätä, piilotan, vaik muuta haluaisin
meidän päiviin vielä kumpa palata vaan saisin
voi luoja, koittanut oon kyyneleitä estää
koittanut mä täällä yksinäisyyttä kestää
kosketus tuskan raaka, jätit surun asumaan
rakastaa kuutamon kaunista mä yksin saan
tiedän, haaveet ei suuret kauas särkyneet kanna
senkin ettei elo ilman sua elämistä sanna

DIAMOND_ Sinulle isä

tää on sulle isä...

lähdit luotamme pois aamuna ruskan
jätit kyyneleet, sydämeen valtavan tuskan
meitä jäi tänne kaipaavaa, surevaa monta
niin monta ikävän pisaraa lohdutonta
susta muistuttaa jälleen syksyn aika tää
pian vuosipäiväs taas ja se tekee kipeää
vuodet vierineet on, silti sydämeni hellä
voikin kaipuuta löytyä pienel ihmisellä
olet yhä mieles usein valveilla ja unessain
surullista ettei tehdä voi kuin muistaa lämmöl vain
haluisin että oisit niin kuin ennen vielä täällä
mutta jokaisella aikansa on maailman päällä
tää surun nostaa pintaan kerta toisen uudelleen
jälleen mielessäni matkaa taaksepäin mä yksin teen
muistelen aikaa luonas ja kaipaan usein niin
kumpa takas pääsis, aikaa uutta saisi viimeisiin

mun ikävä on suuri, suru soi näin
sua tänne kaipaamaan isä taas jäin
sua tahtoisin niin nähdä ja lämpimästi halata
vaikka kuinka toivoisin, et voi tänne enää palata

kuka tietää, miten on ja minne vie se tie
aikanaan lähdön aikaan selviää kai lie
ehkä jotenkin joskus voidaan lähdöstäs jatkaa
kilometrejä satoja nyt maallista matkaa
sä lepäät ikiuntas luona pihlajan siellä
tulen käymään luonas taas kun on suunta sillä tiellä
sytytän kynttilän jälleen ainakin luokses
se vähintä kai on mitä tehdä voi vuokses
mietin millaista ois jos vielä täällä oisit
paljon varmaan hyvää vielä elämiimme toisit
näit lapsuuteni, nuoruuteni, nyt oon aikuinen
ymmärtäisin, oisin apunakin, voisin näyttää sen
mutta ei, ei oikein lähtös, eikä sillä lailla
mustin siivin syöpä iski, alkoi taival murheen mailla
aikas loppuun tiimalasis valui liian nopeaa
huokaan pudistaen päätäni ja suru kulkee saa

mun ikävä on suuri, suru soi näin
sua tänne kaipaamaan isä taas jäin
sua tahtoisin niin nähdä ja lämpimästi halata
vaikka kuinka toivoisin, et voi tänne enää palata

välitit ja pietit meistä tavallasi huolta
ei pahaa sanottavaa meidän ajaltamme tuolta
isä omanlainen olit, siitä mitään muuttais en
hassu, ahkera ja taitava, rehti ihminen
isä sanana on pieni mutta suurta merkitsee
sydämeni muisto haalene, ei kulu, pois mee
se säilyy ainakin kunnes mullekin multaa
aikamme aarre ja muistomme kultaa
on kaipuussa silmät ja surussa on suu
tässä tunteeni ja ajatukset ulos kantautuu
tahdoin omistaa ja kertoo jotain näistä tällä
koitan elää ihmisiksi, tehdä hyvää elämällä
ei tietää voi näetkö taikka kuuletko sä mua
sanon silti nämä terveiset, kaivaten sua
kiitän kaikesta ja pyydän anteeks harmeja mun
syksyn yössä ikävöiden rakkaudella poikas sun

mun ikävä on suuri, suru soi näin
sua tänne kaipaamaan isä taas jäin
sua tahtoisin niin nähdä ja lämpimästi halata
vaikka kuinka toivoisin, et voi tänne enää palata
x2



Tuomas Föhr 9.9.2013