IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Sängystä oli paha luopuaPerjantai 28.04.2006 09:30

Olipa vaikea ylösnousemus. Unta olisi piisannut vielä vaikka kuinka pitkäksi aikaa mutta pystyyn oli vaan ponkaistava. Sitä se pari päivää reisussa teettää. Ja toissailtaiset lonkerot. Kokonaista kaksi. Tuppaa ramasemaan vieläkin. Olenko tulossa vanhaksi vai harjoituksen puutettako?

Tänään on lapsilla eri sorttisia vappujuhlia kouluissaan. Ainakin ensimmäisessä kattauksessa 50% on panostanut pukeutumiseen. Oikein ihastutava look. Tällaisia juhlia saisi olla useamminkin. Saa nähdä millaista porukkaa on klo 7 kattauksessa.

Poissaoloni aikana oli tullut oikein mukavaa postia. Meinaan Rakkaalle Vaimolle. Kirjeessä kerrottiin, että hänen omistamalla autollaan oli pari viikkoa sitten ajettu Leppävirralla 80 kilsan alueella 97 kilometriä tunnissa. Näin isoveli valvoo. Kyllä mä jo silloin kameran kohdalla välähdyksestä jotain epäilinkin mutta toivoin sen vaan olevan auringon luoman hallusinaation. Mutta ei ollut. Saatana näitä kesänopeusrajoituksia. Kun juuri on päässyt paahtamaan satasta tyhjällä, kuivalla tiellä ja sitten tuleekin 80-kilsan rajoitus. No, sakothan siitä tulee. Ei ole pitkään aikaan tullutkaan. Meinaan ylinopeudesta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.