IRC-Galleria

Nähty on jo synkät pohjat.
Juostu paikkaan kaukaiseen.

Tuntuu, vihdoinkin sain ohjat.
Käyntiin lähden uudelleen.

Sinua katson, nyt sen tiedän.
Elän ja kuolen, seison tässä näin.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja entiseen uudelleen
ei palata ennalleen.

Kuultu on ne järjen lauseet.
Tehty paljon, liikaakin.

Puitu oudot, hullut vaiheet.
Viety loppuun virheetkin.

Käteni annan, tartu siihen.
Valosi kannan, seison tässä näin.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja entiseen uudelleen
ei palata ennalleen.

Kuva on kirkas vain katsomalla.
Sydän on puhdas vain tuntemalla.
Vierelläs tiedän mä nousta
ja kaatua voin.

Kaiken nään nyt paljon selkeemmin.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja entiseen uudelleen
ei palata ennalleen.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja uudelleen entiseen
ei palata ennalleen.

Näin Anna Eriksson uusimmalla levyllään. Jonka toiveitteni mukaisesti sain joululahjaksi.

Jostain syystä kuitenkin ensimmäinen kuuntelu siirtyi uuteen vuoteen saakka. Johdatusta johon minä en koskaan usko? Sattumaa? Onko elämä sattumaa? Ei ainakaan satumaa. Monasti sattuvaa osumaa.

Ensimmäinen kappale soi varmasti kymmenen kertaa. Sanat kolahtelivat minuun. Siinähän olivat Rakas Vaimoni ja minä. Me kaksi keskellä kaiken tämän. Takana tunkio, edessä uusi vuosi.

Minulla on ollut tapana lähettää liki sata uudenvuoden tervehdystä. Kännykällä. Yhteystiedoista kaikille kavereille, joukossa melkoinen määrä ystäviäkin. Tänä vuonna ei huvittanut. Heistä kun niin moni tietää, mitä minulle syksyllä on tapahtunut. Että olen menettänyt yhden rakkaista lapsistani.

Olen kokenut olevani tuon menetyksen kanssa yksin. Jos ei Rakasta Vaimoa olisi ollut kestämässä ja puhumassa järkeä, olisin varmasti ollut vielä synkempi. Ja hankalampi.

"Nähty on jo synkät pohjat.
Juostu paikkaan kaukaiseen.

Tuntuu, vihdoinkin sain ohjat.
Käyntiin lähden uudelleen.

Sinua katson, nyt sen tiedän.
Elän ja kuolen, seison tässä näin."

Iskulauseen omaisesti olen joskus sanonut, että Rakas Vaimoni on paras ystäväni. Kuin parhaista parioppaista oppineena olen tuota mantraa toistanut. Ehkä ajattelematta ihan pohjia myöten mitä se tarkoittaa.

Mutta kun olen menneen vuoden lopulla nähnyt, itse kokenutkin, miten maailma sattaa ihmisiä potkia, olen tuon totuuden ehkä hieman paremmin ymmärtänyt. Ja osaan arvostaa, toivottavasti vaaliakin, tuota ystävyyksistä tärkeintä.

"Kuultu on ne järjen lauseet.
Tehty paljon, liikaakin.

Puitu oudot, hullut vaiheet.
Viety loppuun virheetkin.

Käteni annan, tartu siihen.
Valosi kannan, seison tässä näin."

Sain kännykkääni kolme spontaania uuden vuoden tervehdystä. Siis sellaista, jotka eivät olleet vastauksia omiin viesteihini. Kahdelta tutulta, ystävältä. Kiitos Jatta, Arto ja Joke.

"Kuva on kirkas vain katsomalla.
Sydän on puhdas vain tuntemalla.
Vierelläs tiedän mä nousta
ja kaatua voin."

Näinhän se on. Tästä alkaa uusi vuosi. Ilman yhtäkään tyhjää uuden vuoden lupausta. Päivä päivältä elämällä, kohti parempaa kulkemalla.

Mustia kuvia näkee tummien lasien lävitse, kirkkaita kuvia vain katsomalla ilman minkään värisiä laseja. Ei edes ruusunpunaisia niin sairaan kaunis maailma kuin niiden lävitse onkin.

Sydän on puhdas vain tuntemalla.

Minä tunnen, siis elän.

Entistä paremmin tänä juuri syntyneenä vuonna.

Toivottavasti myös sinä.

Jos tarvitset siinä apua, olen käytettävissä. Sitä vartenhan ihmiset toisilleen ovat. Naapurit naapureille, tutut tutuille, kaverit kavereille, ystävät ystäville, rakkaat rakkailleen.

Moni noista minäkin tahdon olla. Jopa muita parempi.

Siinä on minun kilvoitteluni korkea veisu.

Hyvää vuotta 2008. Jokaiselle.