IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Varsinainen vierailupäiväTiistai 26.09.2006 09:19

Olihan vilinää. Aamulla toimitajat tekemässä viiskymppisjuttua Itukkaan. Päivällä kaupungissa johtajaa tapaamassa. Välissä puhelinhaastattelu merkkipäivän johdostab Demariin. Iltapäivällä Kääpiöiden yksi mielenkiintoinen opettaja kotikäynnillä. Ei siksi, että hän on Kääpiöiden opettaja vaan sikksi, että hän ihmisenä kiinnosti meitä. Eikä etiäinen ollut tällä kertaa väärä, Jaro on todella mielenkiintoinen tyyppi.

Noi synttärilehtijutut hivelevät narsistista egoani. Kun edellisessä elämässä on ollut pikkukylän jonkinasteinen julkkis, niin savolainen anonyymiys ei ole joka hetki sopinut minulle. Julkisuus, vaikka sitten pienessä piirissäkin, on huume johon jää koukkuun.

Ei siilä, että synttärijutut Itukkaan tai Demariin nyt kovin kummoisia julkisuusmittareita olisivat. Mutta ilmiönä juhlakalua hiveleviä. Juttujen sisällöstä voidaan sitten olla montaa mieltä. Ainakin toisen jutun tarkastusversion luettuani olin pettynyt itseeni. Tuoltako minä todella vaikutin haastattelussa? Niin kai.

Että ei tämä juhlaviikko siis pelkkä viadolorosa ole. Hyviä kavereita käy kylässä, pääsee paistattelemaan lehtien sivuilla ja kaiken kruununa viikonvaihteessa melkoinen joukko ystäviä lähtee kanssani ulos syömään. Kaiken lisäksi perheen sisällä on jotain supinaa joka saattaa juhlahumun jossain vaiheessa jonkinasteiseen säpinään.

Vaikka muulta näytän, taidan kuitenkin pitää tästä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.