IRC-Galleria

Ajattelin heittäytyä tänään mummojen tuupittavaksi. Erään sortin extreme-kokemus tämäkin. Mutta koettava on, jos aikoo viimeisellä viikolla käydä kaupassa.

Ei siihen tarvita kuin Prisman käytävä. Kuinka ollakaan juuri sen hyllyn kohdalle, josta tarvitsen jouluherkkuja on kokoontunut kuuden mummon rypäs jaarittelemaan ja jahkailemaan. Puhumaan naapurin Koistisen aikamiespojan thaimaalaisesta naisystävästä, Niirasen emännän surkeatarjoilullisista Tupperwaarakutsuista tai taivastelemaan kirkkoherran hengetöntä kolmannen adventin saarnaa.

Ei kun sekaan vaan sano siittiö syöksyssä. Pakko on mennä lähemmäs, karauttaa varovaisesti kurkkuaan ja pyrkiä oikean hyllyn luokse. Kun mummolaumassa ei tapahdu mitään liikettä tilan antamiseksi, on sekaan sukellettava surutta. Ja siinä vaiheesas tuo dementikkoparvi säntäilee sivuille, eteen ja taakse kuin villiintynyt virtahepolauma. Pian huomaat olevasi lauman keskellä palloteltavana kuin aikoinaan alakoulun pihalla yläkoulun poikien ringissä.

Kun lopulta saat oikean tavaran käteesi on vielä päästävä ulos tästä sokkelikosta. Vaikeampaa kuin argelogeilla aikoinaan faaraoiden haudoista. Oliko se tuo reitti. Ei, se sulkeutui. Entäpä tuolta. Ei, taas on mummot edessä. Muuttuva labyrintti on helppo peli tähän verattuna.

Yksi juonne tähän asiaan on kauppiaiden ahneus. Kaupan käytävät on kutistettu minimiinsä ja kaiken lisäksi juuri strategisiin kulmiin on kutsuttu joku saatanan konsulentti esittelemään maksalaatikoita, karjalan piirakoita tai emännän käsivoidetta. Näihin konsulentteihin minulla on ehdoton kanta. Kukauteen en osata sen firman tuotteita, joka minun kaupassani käy tukkimassa kulkureittejä maireine hymyineen ja onttoine houkutuksineen.

Kaiken hupennus löytyy sitten kassoilta, joita tässäkin kaupassa on kuutisentoista. Siis liukuhihnoja, kassakoneita ja tyhjiä tuoleja. Viidessä kassassa palaa valo, yksitoista on pimeänä. Jono kasvaa, kärryt tökkivät kantapäille ja hiki haisee. Saatana, tässä kaupungissa on yli 16 prosentin työttömyys mutta kassoja ei ahneuksissaan palkata tarpeeksi. Ei siis riitä se, että kaupassa ei saa asiantuntevaa apua myyjiltä tai mitä ihmeen hyllynlastaajia he nyt ovatkaa vaan vielä kassoillakin saa kärsiä palvelun puutteesta. Ne harvat ihmiset jotka töissä tässäkin automarketissa ovat, ovat toki iloisia ja avuliaita, mutta kun heitä on auttamattomasti liian vähän tämänkin maanantaiaamun tarpeisiin.

Mutta eikun sekaan vaan se on minunkin rynnittävä.

Heti aamusta.

Illalla olisi vielä pahempi ruuhka.