IRC-Galleria

Tänä päivänä oletuskuvaksi siirtyneestä suihkukaivon kaivuukuvasta ei ole kulunut vuottakaan. Ja jo nyt suihkukaivo on historiaa.

Ostimme talvella pihalampun. Kun halvalla saimme. On se ihan komeakin, ei sillä. Lamppu oli ajateltu keskipihan saarekkeeseen, siihen samaan, jossa suihkulähdekin sijaitsee. Tarkempaa suunnitelmaa ei ollut, kunnes Rakas Vaimo sanoi eilen taas ne maagiset sanat: "Mä olen vähän ajatellut..." Sitä ennen olimme keskustelleet siitä, että paneudun nykyään liikaa hauskoihin harrastuksiini ja arjen pyöritäminen jää liiaksi RV:n huoleksi. Saatika että tekisimme tarpeeksi asioita yhdessä. No arvaatte varmaan, että minä en taaskaan osannut ottaa aiheellista kritiikkiä asiallisesti vastaan vaan osoitin mieltäni. Kahdella sanalla sanottuna: Paska äijä.

Mutta alkoihan tapahtumaan. Verstasta siivotiin poikien kanssa enemmän kuin koko talvena yksin yhteensä. Aapiskukon olohuoneeseen löytyi varastosta uusi verhotanko kiinnittimineen (ei tosin vielä seinässä).

Ruokailua ennen ehdimme vielä pitää Mikon HeKoTan, joka tosin kuivui nuorukaisen suhtautumisen vuoksi melko lyhyeksi. Siis HeKoTahan on Henkilö Kohtainen Tapaaminen, tunti-puolitoista henkilökohtaista aikaa jokaiselle lapselle makuhuoneemme sängyllä kerran kahdessa viikossa. Tuota palaveria ei kukaan muu saa häiritä, makuuhuoneen ovessa roikkuu kokous-kyltti, puhelimet on unohdettu keittiiöön ja muutenkin makuuhuoneessa valitsee rauha ja aika on varattu vain kulloisellekin HeKoTan osallistujalle. Nimenomaan hänen esittämille hänen asioileen. Mutta nyt miehellä on niin paha olla, että palaveri meni pelkäksi näsäviisasteluksi, saivarteluksi ja vittuiluksi. Ja tällä kertaa se en ollut minä, joka harrastin noita ominaisuuksia. Vaan Mikko. Joten palaveri keskeytettiin. Ehkä kahden viikon päästä palaveerataan paremmalla menestyksellä.

Ruokailun jälken kävin suihkukaivon kimppuun, kivireunukset ja pohjakivet huitsin nevadaan, saavi pois maan uumenista, kuopan täyttöä ja tiivistystä, lampun jalkalaatan valu.

Olin kuin hämäläisten maakuntalaulu: jos vaan toimeen tartutaan. Ja nyt tartuttiin. RV ei kylläkään ehtinyt mukaan talkoisiin kun Muksumäen Päivi pötkähti pihaan tuomaan yhtä lasta viikonvaihdelomalta. Rouvilla riitti keskusteltavaa ja minä olin jo työkalujen pesuvaiheessa kun Rouva Muksumäki lähti pihasta.

Ehdimme me RV:n kanssa sentään myöhemmin illansuussa yhdessäkin jotain tehdä. Nimittäin asentaa talvella ostetut asuntojen numerolaatat Kartanon ja Aapiskukon ovien pieliin. Etenkin Kartanon numerokilvet olivat todella tyylikkäät ja ympäristöön sopivat. Aapiskukon ovenpieli taas oli niin pielessä, että sitä eivät edes komeat mustat takorautanumerot pelastaneet. Mutta sielä ne nyt kuitenkin ovat.

Paljon tapahtuu kun nainen pistää veret liikkeelle.

Ja kyyneleet.