IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Vajaa VappuTiistai 01.05.2007 11:01

Ylioppilaslakkia en omista, työväenatteen kylläkin.

Joten en voi vetää valkolakkia päähän tämän päivän kunniaksi. Mutta en voi myöskään lähteä vappumarssille tai -juhlaan, sillä en saa leimata perheeseemme sijoitettuja lapsia työväenhenkisiksi. Näin minua on kieltänyt parin lapsen biologinen äiti ja hänen puolelleen asettui myös sosiaalityöntekijämme.

Mietityttää vaan, kumpi on pahempaa leimaamista tässä kaupungissa? Se, mitä me olisimme vappumarssille oallistumisella tehneet vai se, mitä lasten biologinen äiti omalla käytöksellään ja julkisella esiintymisellään tekee.

Mikäli lapsilta kysymme, ja miksi emme kysyisi, he olisivat halunneet vappumarsille. Ainakin vielä silloin, kun vappumarssit meiltä kiellettiin. Onhan tilanne ja suhtautuminen saattanut näiden vuosien aikana muuttua, tiedä häntä.

Tuo vappumarssille osallistuminen onkin liki ainut kasvatukselinen asia, jossa biologinen äiti on halunnut antaa käskyjä perheellemme. Onneksi.

Mutta mitä tämä kieltolaki aiheuttaa minulle? Vitutusta, sillä vappumarsseilla tuli oltua sentään liki 30 vuoden aikana varmaankin 25 kertaa. Tai ainakin vappujuhlassa kun aina ei tarjolla ollut mahdollisuutta osallistua marssille.

Ensi vappuna minä kyllä lähden Rakkaan Vaimon kanssa vappumarsille Helsinkiin. Kysyn etukäteen oikein luvan sosiaalityöntekijöiltä. Että saanko ottaa mukaan lapset, joiden kasvatusvastuu minulle ja RV:lle on uskottu. Jonka toteuttamisesta sosiaalityöntekijät eivät kovin laajasti muuten ole kiinnostuneita. Jos eivät lupaa anna, saavat järjestää lapsille hoidon vapun ajaksi.

Ei se kyllä ole kivaa meille eikä lapsille. Mutta uskon vielä siihen, että sosiaalityöntekijätkin ymmärtävät tässä asiassa lasten parhaan.

Ja mahdollistavat perheemme yhteisen vapun.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.