IRC-Galleria

On kestänyt jo toista vuorokautta. Meinaan vappukrapula. Aika hyvin huomioonottaen etten juonut pisaraakaan alkoholia. Jos ei nyt Rakkaan Vaimon simaa lasketa alkoholiksi. Se oli meinaan siinä ja siinä.

Kyseessä on henkinen krapula. Oli elämäni toiseksi surkein vappu. Ranking-listalla huonommaksi sijoittuu vain 1990-luvun alkupuolen vappu jolloin tukihenkilöni poikaystävä teki itsemurhan. Ja kuin sattuman sanelemana olin tuona vappuyönä noin kello kolmen aikaan juuri terveyskeskuksessa viemässä erästä toista lasta paikattavaksi. Kun tukihenkilöni saapui samalla ambulanssilla kuolleen poikaystävänsä kanssa terkkariin.

Siitä alkoi sekä akuutti etä hieman pitkäaikaisempi tuettavan pystyssä pitäminen. Taka-alalle jäivät tuolloinkin työväen vappu ja jopa oma rakas. Joka tosin ymmärsi kiitettävän hyvin tilanteeni ja merkitykseni tuolle tuettavalleni.

Se oli niitä Yöjalka-ajan vappuja jolloin tunsi itsensä tärkeäksi vappuna auttaessaan Vihdin kaduilla nuoria ja lapsia selviämään vapun kokeiluista. Selviämään henkisesti mutta myös aivan konkreettisesti. Nummelan nuorisokeskukseen pystytetyllä selviämisasemalla.

Oli ne aikoja. Aikoja, jolloin koki olevansa vappuna hyödyksi. Edes jollekin.

Toisin on nyt. Etenkin vappuna 2007.

Olinko hyödyksi Rakkaalle Vaimolle? No enpä juuri. Kun hänellä kupli pitkän ajan pahaolo pintaan niin oliko minusta lohduttajaksi. Ei. Päin vastoin hän joutui hetken päästä lohduttelemaan minua. Kuin maailmani oli kaatumassa.

Entäpä sitten lapset? Oliko minusta jotain hyötyä heille siinä tunteiden tornadossa joka Käärmelahtea pyöritti vappupäivänä? Ei. He jotka ansaitsivat RV:n kitapurjeiden tuuletuksen saivat sen kestää ilman minun tukeani. Ja he, jotka seurasivat sitä sivusta mutta kokivat osan lastista omakseen jäivät hekin täysin ilman tukeani.

Voi hyvä isä.

Kun pisteeksi kaiken loppuun liittyy vielä kuolleista noussut äitini, joka otti käyttöönsä koko vittuiluarsenaalinsa niin johan oli vappu. Kun taaskaan ei lapsi pomppinut hänen pillinsä mukaan, niin johan tuli syyllistämistä oikein luurin täydeltä.

On se kumma, että vanha ihminen jaksaa pari päivää kuoleman portilla käyntinsä jälkeen vittuilla noin tehokkaasti ja satuttavasti. Lauantaina keskussairaalan poliklinikalla tohtorisetä kyselee kautta rantain, että miten on, onko äidillänne jonkinlainen säädös hoidosta, noin niinkun elvyttämisestä ja silleen. Ja kolme vuorokautta tuon jälkeen mamma on saatu sihen kuntoon, että jaksaa pahoittaa lapsensa mielen oikein kunnolla.

On tämä lääketiede ihmeellistä.