IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Suurkaupunki on riskiKeskiviikko 05.04.2006 15:14

Ei ehkä olisi pitänyt eilen matkustaa suurkaupunkiin, sillä sieltä iski tauti. Vai mikä lie, mutta illalla kotiin tullessa ja tänään edelleen on mies vetämättömissä. Eikä ollut kyse sen suuremmasta kaupungista kuin Mikkelistä. Enkä edes ollut yötä pois, en käynyt Nuijamiehessä eikä mitä tällaista syntistä tapahtunut. Missäköhän kunnossa sitä olisi jos olisi matkustanut Helsinkiin? Mutta kyllä tämä tästä.

Palaveri Mikkelissä oli kuitenkin hyvä ja asiat etenivät. Maakuntaohjelmaa oltiin tekemässä ja hyviä ideoita ihmisten hyvinvoinnista Etelä-Savossa kirjattiin oikein roppakaupalla. Katsotaan nyt, miten ne etenevät lopulliseen ohjelmaan. Ja aikanaan toimenpiteiksi.

Aamupäivällä (siis tänään) soitti myös ylpeä Erikoinen. Rinsessa oli kiivennyt ihan itte sitteriin. Taas yksi virstanpylväs pienokaisen elämässä. Olihan se koko ihmiskunnankin kannalta merkittävä vaihe kun noustiin neljältä raajalta kahdelle raajalle. Miksipä ei sitten yksilöllekin. Pian Rinsessaa ei saa enää kukaan kiinni. Ei edes Erikoinen. Onnea vaan.


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.