IRC-Galleria

Huomenna koulua. Oikeastaan aika mitäänsanomaton olo. Ei kiinnosta, ei pelota ei jännitä. EI näin kuuluisi olla, toisaalta tiedän mitä vien, mitä on vikana ja miksi en ole tehnyt parempaa. Mutta siltikin, miljöökuvausta pitäisi alkaa koulussa, seistään torstai jossain lumihangessa varmaan. Se on ihan kiinnostavaa, luulisin.

Tänään otin koirasta 10vk:s kuva, päivän myöhässä. Pakko uskoa että sitä "hius" valoa on laitettava aika reilusti että karvat erottuu. nyt on 3 kuvaa olemassa ja jo niistä näkyy kasvua. Ajattelin että jos jatkaisi tuota kerran viikossa kuvausta 6kk ikään asti, ja sitten kerran kuussa. Tulisi sellainen sopiva kasvusarja.

Kannen kanssa onkin aikaa 12.5 asti, ihan luksusta. Voin tehdä sen uudestaan jos kiinnostaa. Voipi kyllä olla ettei kiinnosta, mutta jos tekisi jonkun maalauksen tms. Olisi ehkä ihan hyvä ottaa välillä käteen jotain muutakin kuin hiiri.

Huomenna pitää tehdä koulutyöt tohinalla valmiiksi. Pakkohan tuo jännitys "mitä jos tulostin ei toimikkaan" on kokea. Pitää tulostella ne jutut mitä on tehnyt, sitten sähköinen tiedosto esitteestä, ja siitä sitten varmaan arvostellaan ne alle postimerkin kokoiset kuvat. loistokasta. Toisaalta ajattelin että ymmärrän tehtävän tahallani väärin, ja en laita siitä esitteestä kuvaa, vaan laitan ne kuvat erikseen, niin joku tolkku tulee arvosteluunkin, koska kiinnostaa oikeasti tietää onko ne käsitelty oikein. Senhän kilometrin päähän postimerkistäkin että kuvattu ne ei ole, mutta teknistä käsittelyä lähinnä, onko käyrä oikein jne. Se edes kiinnostaa... Jos minusta ei tule hyvää kuvaajaa, tulee hyvä photoshoppaaja...

Se kansikuva nyt ei onnistu. Piirtelin ja piirtelin, skannailin ja tulostelin, mutta ihan hirveän näköinen tuo on. En minä ole mikään piirtäjä tyyppi, ja en osaa photoshoppiakaan käyttää piirtämisen hyväksi. Tekisi mieli kiemurrella jotenkin irti. Jälki (mitä nyt olen saanut aikaan) saattaisi hyvässä lykyssä kelvata lehdelle, mutta itse en halua sitä julkisuuteen ainakaan nimelläni. Jotain pitäisi keksiä... ahdistaa.

Tilanne on yhtä ikävä, kun en ole saanut oikein mitään kuvattua kun ennenkin.

Yhteen lehteen tein yhden kuvistuskuvan, innoistuin leikkimään jälkeenpäin irtosavuilla jne (jota syystä tai toisesta oli cd:llinen studioomme ostettu) ja kuvasta tuli ihan siedettävä. Taidan laittaa sen kouluun arvioitavaksi, vaikkei siinä sinänsä mitään erikoista ole, eipä kyllä tilaajakaan haluannut.

Nyt loma ja pitäisi piirrellä se yksi kansi. Ja toivoa että tiistaina ehtisi loput tekemään kouluun, mulla on vain liiaksi selkärankaan nyt koulun kanssa iskostunut, ettei saisi epäonnistua kuvien kanssa, vaikea niellä että tiedän miten noista kuvista saisi parammat, mutten ole sitä osannut tehdä.

Valivali.

Kuten voi huomata, en ole viime viikolla ollut kovin ahkerasti töissä tai missään muuallakaan. Tein yhden kuvan, koiranpennusta, jonka nyt tungen kouluuni, koska sinne on kuvista minulla pula. Ei sovi tehtävän antoihin, mutta laitan sen silti. Haluan kuulla mitä ne ovat siitä mieltä, ja ylipäätänsä tajuaako kuinka nopeasti ja ketkä sen photoshoppauksen määrän, se on kuvan visuaalisen ulkoasun kannalta kaikkein tärkein ollut siinä kuvassa. Laitoin sen myös aukeaan, ja siellähän noi karvapallukat menevät läpi.

Joo-o. Kotiväsymykseni heijastuu töihinkin ja intoa olen edelleen etsimässä. Kuvaus kohde numero yksi ollut viime viikolla tuo koira. Hukutan maailman pentukuviin kohta!

Koulun 2vk aikaa ja kuvat tekemättä. Ja totta helvetissä kamalat paineet onnistua. Opettajani ei ollut tiennyt tästä nykyään jo entisen rehtorin kanssa käydystä keskustelusta opinnon jatkoistani. Luulin että tiesi, no nyt kun tietää, voi olettaa että saan totta vie pitää sen tasoni aina vain parempana mitä se on.

Se ei ole kovinkaan helppoa kun ei ole osannut kuvata mitään ja kuvausideat on hukassa. Menen huomenna pennun kanssa studiolle, ja vaikka meidän kuuluisi kuvata joko ihmisiä tai esineitä, niin jos tuosta vain kuva tulee, tungen sen sinne. Siitä tulee valkoisella taustalla oleva pentu, jossa kuvassa ei ole mitään muuta sisältöä kun minulle itselleni merkityksetön. Koulu kiljuu riemusta, mutta jos valaisen sen muuten "virheettömästi", niin pitäisi kelvata. Odotoksia se ei kyllä täytä.

Kuvia olisi oltava kohta, periaatteessa niitä neljä on, josta kaksi menee juuri ja juuri läpi. Ballerina kuvasta tulee kyllä kouluun mukiinmenevä kuva photoshoppailun jälkeen, mutta olisin haluannut tehdä siitä paljon paljon paremman. Omakuvakin saa kelvata, valaisun ihme sekään ei ole, mutta on edes vähän sitä tyyliä mitä halusin.

Murheen kryyni kaktus ei ole parantunut, vaikka olen mitä taikoja yrittänyt sille tehdä photoshopilla, ja pahempi murhe ihmiskuvan valasuvirheeseen en osaa kyllä puuttua jälkeen päin. En tiedä vienkö sen sinne arvioitavaksi keskeneräisenä, valmiina (kuulemaan haukut) vai jätänkö viemättä. Siinä on idea, mutta se olisi, ja minun olisi oletettu, se toteuttavan paljon paljon paremmin.

Onhan tässä kaksi viikko aikaa tehdä vaikka mitä kuvia, mutta tuntuu että takki on ihan tyhjä ja mikään ei onnistu. Ensi viikko pitäisi olla töissä helppoa, kuluneena tein pitkiä päiviä, yksi reissukin oli.

Motivaatio katosi- tuli osoittain takaisin -ja katosi.

Ensimmäinen syy katoamiseen oli perusvalaisuun kyllästyminen, takaisin tulemiseen oli se oivaltaminen että voinhan minä kaivaa hieman verta neneästäni ja tehdä mitä vaan. Sen jälkeen kun tein mitä vain, se ei ollutkaan kivaa, ja ei tullut kivaa jälkeä. Riman nostin sitten tarpeeksi korkealle.

Kuvasin kaktuksia (kuinka omaperäistä) torstaina. Koitin läikikästä valoa ja ryhmän valaisua. Se mitä yritin tehdä oli sitten taas vaikeaa. Eihän ne kaktuksten piikkien reunat hehku kun ne perkele päästää kaiken valon läpi. Photoshoppaukse on kesken ja ei siitä meinaa hyvinnäköistä, tai sellaista mitä haluan kuvaa tulla siltikään.

Perjantaina lainasin niitä dedoja ja kuvasin sitä yhtä esinekuvaa uudestaan. En osannut, vaikka luonnollisesti olisi pitänyt, käyttää niitä valoja sillä lailla hyödyksi kun olisi ollut tarkoitus. Valot olivat varmaankin liian kaukana minulla kohteesta. Tulee palapelin rakentelua eteen, muutamista kuvista ja toivon että edes niistä saisi näyttökelpoisen. Tai sitten kuvaan uudestaan taas koko paskan. Jos siis saan dedot lainaksi vielä, niistä ollaan (ehkä syystäkin) kovin tarkkoja.

Lauantaina kuvasin kahta kaveria. Kuvaan oli valmis idea jota lähdin suurielkeisesti toteuttaa. Valossa on paljon harjoittelua vielä, koitin tehdä pehmeillä softpokseilla reunaan ääriviiva reunoja takaa. Mutta ei se onnistunut. Törmäsin myös taas kerran liian isojen ja tehokkaiden valojen ongelmaan. Malleista toinen oli krapulassa ja kiireinen joka sitten tarttui minuunkin ja keskittyminen meni ja tein hotasten ja kamalia virheitä joista minut vähintäänkin hirtetään synkkapiuhaan koulussani. Ajattelen koulua edelleen, vaikka yritin sopia itseni kanssa etten tee sinne kuvia, vaan ihan itselleni, sellaisa mitä haluan itse. No se jälki ei ollut sellaista mitä haluan itse.

Itse kriittisyys on kamalana kivaa.

Paikallislehti kyseli kesäkantta. Kauheen hirveän kiva, nyt ne tahtovat minun piirtävän erään valokuvan päälle juttuja. Lupauduin piirrustustaitojani enempiä miettimättä siihen hommaan... Ajattelen että mikä tahansa työ voi poikia lisää töitä ja joskus ehkä sellaisiakin töitä mitä oikeasti "isona" aijon tehdä.

Ensi kuun tehtävät tuli nettiin, sen jälkeen kun lähetin opettajalle mailin että voisiko ne kenties sinne pistää. Minua alkoi vituttaan koko touhu taas. Kaikki kielletään ja mitään ei saa kokeilla ja aarg.

Kävin lukemassa erään amk:n ennakkotehtäviä ja totesin että ne ihan oikeasti ehtisi kuvata vielä. En oikein tiedä pitäisikö, se olisi varasuunnielmana hyvä, jos tuo ketuksen määrä nyt kasvaa. Toisaalta onko sekään sitten paikka jossa jaksan ja viihdyn olla?

Valitettuani motivaation puutteesta koulutehtävien suhteen työnantajalleni, hän totesi että voisin jutella opettajani kanssa. Siellä sitten kävin juttelemassa, ei se pahemmin parantanut olo. Lopussa kehotusta ehkä että voisin ottaa ne pienemmät valot käyttöön (jonka olisin tehnyt ilmankin) ja kokeilla, ja kamala määrä selitystä miksi ne asiat nyt ovat noin ja miksi ne tehdään noin. Selittää ne ainakin osaa pirun hyvin. Sellaisen auktoriteetin tunnun kun oppisi, niin noh, pääsisi ehkä jossain pitkälle. Toisaalta empaattisuus jne saattaa kadota ja se asioiden oikeasti ymmärtäminen. Sain myös selveyden vähän listaan, mitä noudatamme että sitä voi noudattaa myös niin että tekee yhtä tehtävää useamman version, se auttaa vähän.

Olen kotona tehnyt nyt rästikuvia ja lähettänyt kuvatilausta meneen kehitykseen. Saisi omalta tunnoltaan ne luvatut kuvat nyt ainakin pois. Töissä kiukuttelin lähinnä vain.


Olo on että tästä ei tule yhtään mitään taas. Ei auta että teen luokkaani nähden ihan hyviä kuvia, kun motivaatio jatkaa koulua on kovin hukassa... Vaadin liikaa itseläni ja otan ne typerät säännöt liian tarkasti, jos en ottaisi ja kuuntelisin vain haukut ja tekisin mukavan näköisiä kuvia itseni mielestä, se olisi paljon mielenkiintoisempaa. Mutta kun en osaa suhtautua asioihin niinkään.

Olen kuvannut itseäni tänään. Se on koulutehtävä myös. Kuvia joiden valossa ei työnantaja, eikä varmasti koulukaan riemuitse. Mutta jos ne on minusta kuvia, minun omaan esitteeseen (joka on pakko tehdä) niin minusta minulla on oikeis päättää ihan yksioikeisesti että millaisen ja millaisilla valoilla kuvan sinne haluan. Suht ns. helppo valo, vähän mainoskuvamainen + vähän krossausta muistuttavaa käsittelyä., mutta pidän yksinkertaisuudestaan. Sitä paitsi itseään on mahdoton valaista kun ei näe mihin ne valot oikein osoittaa. Toinen mahdottomuus oli asento, minulla on toinen käsi liikaa ja toinen jalka liikaa kuvassa. Mutta eiköhän siitä jotain tule. En jaksa suhtautu noihin koulutehtäviin kovin vakavasti enää, varsinkaan kun niitä ei ole viitsitty meille nettiin laittaa. Kuun loppuun mulla on oikeasti aikaa tehdä noita koulujuttuja, ja sitten loppuu ylimääräinen aika kun se eläin saapuu talouteen.

Ne kaipaamani dedot löytyivät sitten seinän takaa, naapuristudiosta. Kysyin jo valokuvaajalta niitä lainaksi ja lupasi. Pitää ne hakea tässä joskus ja opetella käyttämään.

... En tässä vaiheessa kuvittelisi, että osaisin kuvata paremmin suurinpiirtein parhaiten onnistuneen kuvani. Mutta päätinpähän opettaa sitä. Ei kouluni opeista tunnu hirveästi hyötyä olevan, kuvan fiilis vaihtuu jos tekee niinkuin koulu käskee.

On jännä asia että kuva jonka kuvasin sananmukaisesti taskulamppu suussa, (kädet loppui kesken ja olihan se spottivalo saatava) niin nyt se ei onnistunut paremmin vaikka oli studiollinen valoja käytettävissä. Tosin, olisi pitänyt varmaan mennä sille taskulamppu linjalle. Vaikka tiukkoja kennoja koitin käyttää, niin valoa oli liian suurella aluellaa. Dedot, vai mitkä valot nyt ovat joita on kehuttu, niitä ei ole käytössä vaan isoja elinchromen salamoita. Kädet loppui nytkin ja yksi peilikin palastui kun yritin sitä kiinni nipsulla.

Nojoo, photoshoppailla en hirveästi jaksanut, pitää katsoa mitä sillä saa pohjista irti.