IRC-Galleria

jatkunutta elämääKeskiviikko 31.01.2007 21:36

-ei mitään erikoista.

En ole tehnyt maata mullistavia kuvia, ja on muutenkin ollut hiljaista, kaikilta osin. Hartiakivut haitanneet työntekoa tässä pari viikkoa. Joitan kuvauksia sovittu ensi kesälle, mikä hyvä asia. Olen myös puoli silmällä vlkuillut pääsykoetehtäviä amk:n -alaa en kyllä vaihda enää, mutta no en tiedä mitä haen.

pari viikkoa yksinPerjantai 12.01.2007 23:18

Rapee pari viikkoa mennyt Studiolla yksin. Tai yksin ja yksin, vuokralainen on siellä ollut töissä ja yksi likka aloittaa saman koulun kun minä, tosin koulutusohjelma on sellainen että ei tarvitse opso-paikkaa ja koulua on hieman enemmän. Eli tätä tyttöä on näkynyt, työnantajan sukulaisia ja minäkin tunnen entuudestaan. Auttelin häntä hieman ennen koulun alkua tentin kanssa, asiathan käskettiin selvittämään etukäteen, joten en nähnyt siinä väärää että kaivoin omat alku-tenttini ja katsottiin yhdessä vastauksia, ja yritin sitten selvittää miksi joku asia on niin tai mitä asia on.

Luonnollisesti myös se että kun kuvaan yhden studiokuvauksen siellä sillä aikaa, koulutöitäni, niin juuri silloin naapuristudion kuvaaja hyppii kyselemässä ties mitä lainaan, ja muuten ei näy miestä kahden viikon aikana. Itse annoin tulla etsimään tavaroita, ja ei se mitään mutta hyvä osuma vain tuon ajan kanssa.

Yksi kuvaus meni hyvin, jonka tein omin päineni ja omin lupineni. Toinen asia mikä ei mennyt niin kamalan hyvin oli eräiden työnantajna ottamien kuvien toimittaminen painoon -ne ovat kadonneet, tai en jotenkin löytänyt niitä. Etsin kyllä ja valvoin öitä. Nyt jo pelkään että joku kaivaa ne jostain esille ja kertoo "löytyihän ne ihan helposti", pirun hyvä asia se olisi -mutta ei minulle. Graafikolle on hieman noloa soitella "kuvat on hukassa, mietitäänkö jotain varasuunnitelmaa? ai sitä on jo alettu painaan?".

Mutta hengiss olen ainakin minä, ja tänään myös työnantaja tuli suomeen takaisin. Luonnolliosesti kahden viikon aikana tietenkin puolet tekstiviesteistä ei mennyt perille työnantajalle, -ne tärkeimmät tietenkin.

ei mitäänPerjantai 29.12.2006 00:16

Ei mitään raportoitavaa. Pari viikkoa leikin sihteeriä kun työnantaja on reissussa, puhelin minulla, myin yhden kuvan, en oikein mitään muuta tehnyt. Koulu töitä vähän pakerrellut. Studiolla tuli hyvän joulun toivotukset kun fondin alle on tullut vettä jostain putkenpäästä jota ei oltu tukittu oikeaoppisesti. Vahinko ei näytä suurelta, mutta kuulemma naapurihuoneistossakin vettä on, eli tuskin ihan pikkujuttu sitten, kosteusmittaajat kävivät tänään, mutta en ollut paikalla. Pitää etsiä talonmieskäsiin niin kuulee millaiseen raivausurakkaan pitää alkaa, kuivatetaanko se jostain, onko vesi mennyt muovimaton alle jne.

koulu meni taas Sunnuntai 19.11.2006 23:17

Se että edelliset koulutehtävät meni kivuttomasti ja suhteellisen mukavasti ja hommasta melkein alkoi pitää on tietenkin harhaa joka ei kestä kauan. Perjantaina lähijakson viimeisellä tunnilla päätettiin jakaa uusi tehtävä joka luonnollisesti oli 5 kuvaa (edellinen kolme) ja taas saakelin tiukoilla säännöillä ja jotain lauseita, jotka voisi tunkea hyvin syvälle kuvitettavina. En todellakaan pidä tuollaisista. En tarkoita että pitäisi saada kuvata mitä vaan, missä vaan ja miten vaan mutta sellaiset pilvissäleijuvien lauseita kuvittaminen on perseesstä "se on kuin taivaan sini ja aamun puna ja linnun laulun soitto kun se leijuulee päälläsi" -tyylisiä lauseita.

Melkein voisi sanoa tässä vaiheessa että ihmettelen jos keksin jotain järkevää jota jaksaisin kuvata, on taas olo ettei jaksa yrittää mitään, huonoja ideoita on typerää yrittää kunnolla toteuttaa ja hyviä ideoita saisi aika nopeasti tulla.

kotisivuilla on uudet kuvat kohdassa yksi bändikuva joka oli arvostellussa. Nyt kaikki tekemäni ei sentään ollut paskaa (mitä yleensä ollut) vaan jotain oli tehty oikeinkin myös neiti rehtorin mielestä.

työajatSunnuntai 12.11.2006 01:07

En aijo marista kuvaustaidoistani, mutta marisen työajoista. Kaksi kuvausta ollut tänään, juuri tulin toiselta koneella purkamaan kuvia. Toivon pääseväni nopeammin tilanteeseen, jossa voisi sanoa ei-kiitos kissanristiäisten kuvaamiseen lauantai-iltana. Ihan mukava kuvauskeikka, luultavasti siedettäviä kuvia ja mukavia ihmisiä mutta silti henkisesti vaatii totuttelamista olla lauantai-iltana töissä. Ehkä se on totuttelu kysymys, toivon niin.

Pikkuhiljaa kuvaamiseen tulee varmuutta. Kun en yritä liikoja, vaan teen varmanpäälle ja ennenkaikkea muistan miettiä hetken mitä olen tekemässä, luultavasti onnistun. Tänään 1vuotiaan lapsen kanssa otettiin sekä ne ns. normaalikuvat ja muutama ruutu jossa muutin valaisua enemmän highkeytyyliseksi josta yritän kouluun saada kuvat.

Kai tämä tästä. Omia asiakkaita pitäisi kyllä saada enemmän, ja kyllähän niitä kuvaa vaikka sitten lauantai-iltana.

angstia hävinnytTorstai 26.10.2006 22:40

Minä pehmiän, aivan selvästi.

Jotenkin on positiivisempi olo kuvauksen suhteen. Yksi tuleva koulutyö tuli noin niinkuin vahingossa tehtyä, ja toista ajattelin kehitellä huomenna kun studiolla pitäisi olla tilaa. Sunnuntaina tulee bändi josta saan yhden työn. Tosin bändin piti tulla jo viime sunnuntaina, saa nähdä miten nyt käy.

Yksi yksivuotiskuvaus on sovittu, ja se ei ota päähän mikä on kovin ihmeellistä. Koitan välttää yksivuotiskuvauksia tehokkaasti. Kerroin jo äidille puhelimessa että aijon ottaa lapsesta perinteisiä (ns varmanpäälle) kuvia ja sitten highkeymaisia, joista voisin viedä kouluun mv-version. Työnantajan tuttuja tapaus. Jotenkin ei kauhistuta kuoliaaksi, on olo että kyllä saan ainakin ne peruskuvauksen tehtyä. Riippuu kersasta sitten kuinka hienoa kuvaa siitä saa, kuinka lähelleä saa tuotua taakse tulevia varjostimia ennenkuin ne kaatuvat jne. Ja täytyy muistaa että olen tehnyt sen yhden ihmishighkeyn toistaiseksi, että mikään julmettu kokoemus tuosta ei ole, mutta ei sitä kokemustakaan narisemalla vaikeuksiaan synny.

elämä jatkuu taasMaanantai 16.10.2006 01:21

Koulu ohi, objektiivitutkielma tuli takaisin paikkailtavaksi, eli ei mennyt läpi -kuten ei suurimmalla osallakaan luokastani. Fantasiakuvat tuli tehtyä, sunnuntai iltana otettuun vaatekuvaan tuli mielestäni nättivalo, vaikka koulussa oltiinkin sitä mieltä että pienessä tilassa valo on heijastellut liikaa, mutta minusta softpoksi läheltä toi nätin valon, eikä niitä heijastuksia niin hirveästi ollut -varjot olivat jo muutenkin tukossa. Pitäisi oppia käyttämään tuota pehmeää valoa enemmän ja oppia tuomaan ne valot tarpeeksi lähelle kohdetta.

Koulussa harmaasuotimen käytöstä oli opettajan kanssa näkemyseroa, hänen mielestä meillä on ideaalitilanne, kun lamput voi viedä kaus kun tehoa on liikaa eli ei tarvita. Koitin hieman inistä että ei se ole sama asia kun saada tehoa pienemmälle vaihtoehto. Ei sillä että meillä kameran eteen harmaasuodinta olisi, lamppujen eteen on nd-kalvoa kyllä, ainakin jossain, sen voisi etsiä käyttöön.

Seuraavaksi tuli oikeastaan vain kolme kuvaa tehtäväksi ja aika vapaasti sai päättää mitä kuvaa. Ajattelin että voisin kysyä yhdeltä kaverin kaverilta että tulisiko hän malliksi, niin voisi hämätä mielenkiintoisen näköisellä ihmisellä kuvaustaan.

kiire ahdistaaTorstai 05.10.2006 23:14

Ahdistaa taas kaikki. Koulu viikko tulee taas puskan takaa, yksi saaklin tutkielma tekemättä objektiiveista joka ei kiinnosta juuri laisinkaan, johon ei ole aikaa kirjoittaa juuri laisdinkaan ja josta en oikeasti tiedä mitä helvettiä pitäisi kirjoittaa kun yleisiä faktoja ei saa kirjoittaa vaan omakohtaisia kokemuksia. "omakohtaisesti tämäkin objektiivi piirtää paremmin aukolla 8 kuin 2.8... tätäkö haetaan" huhuh.

Ja kaksi helvetin fantasiaa kuva tekemättä, kaksi tehtyinä huonosti. Bileet pystyyn vaan.

Onneksi pitää sanoa että edelleenkin mielestäni oikeat työt ovat hoituneet suhteellisen kunnolla, maanantaiselta keikalta museolta tuli ihan ok kuvia. Ensi maanantaina olenkin menossa assaroimaan naapuristudion kuvaajaa, muotikuvaus keikalle, joka on varmasti mielenkiintoinen minulle.

tehnyt töitäTorstai 28.09.2006 02:28

Olen tehnyt töitä. En itselleni hyödyllisiä, mutta jollekin taholle toivottavasti kyllä.

Koulukuvista tuli viimeksi juuri sellaista mitä kuvittelinkin, eli en palauttanu laisinkaan pääkuvaa. Ei viitsi palauttaa kuvaa joka vain haukutaan, tiedän itsekin jo ne asiat mitkä kouluni luokittelee virheiksi kuvissa, ja mikä ei käy. Palautan mielummin huonon kuvan sinä päivänä kun ei oel mahdollista saada palautetta -koska en halua sitä.

Uudet kotisivut olen päivittänyt, jos en ole mainnut. Niille kannattaa sankoin joukoin mennä tuijottelemaan kuvia ja sitten tahtoa minut kuvaamaan kaikki kissanristiäiset -tulen onnelliseksi siitä. Kotisivuja saa kehua. Saa niitä (kotisivuja) haukkuakin, mutta se on perusteltava, kehuja ei tarvitse perustella. kuvien koolle voin mahdollisesti tehdä jotain ja yksi hakemisto ei toimi yhdellä sivulla, joku päivitys tms ongelma, en ole sen iWebin kanssa ihan sujut.

Mutta nyt nukkumaan, olen tehnyt alkuviikolla nyt niin paljon töitä että voin loppuviikon nukkua aivan rauhassa, huomenna menen katsomaan mailit ehkä. Sitäpaitsi työnantaja on kölnissä messuilla, joten mitään yllättävääkään ei pitäisi tulla.
Ulkona sataa vettä, ei huvita kuvata. Vähän lämpöä ja kurkkukipeä, ei huvita. Olisi pakko, haluan ennen viikonloppua työ pois, niin voi olla viikonlopun rauhassa, ensi viikolla taas koulua. Koulukuva tuo onkin. Sininen hetki ja plaaplaaplaa.

Käsittelin tänään sitä yhtä yksvuotiskuvauksen kuvia, oli kiva käsitellä kuvia, kun olivat suht oikein valaistuja ja valotettuja. Ei tarvinnut kikkailla.