Äänikirjat töissä <3 Mieli kuuntelee tarinaa, ruumis tekee hommia automaattiasetuksilla. Seitsemän ja puoli tuntia vain lipuu ohi. "Oho, joko kello on yksitoista, kai sitä on pakko pitää lounastauko." "Oho, kello on puoli kaksi, kai sitä täytyy sitten lähteä kotiin, vaikka kirja olikin hyvässä kohdassa."
Jatkuva larppaaminen on muuttanut tapaa, jolla hahmotan Sormusten Herran. Kaikki eeppinen vain naurattaa, sillä been there, done that, ja oikeasti eeppistely on vain tosi kolhoa. Kuuntelen henkilöiden puhetta ja mieleeni tulee muita hahmoja, osa omiani, osa muiden. Se kirja on tosiaan kaiken kulmakivi, lähtöpiste, siitä se alkoi sekä laajemmin että yksilötasolla. Kaikki on nyt jotenkin tuttua eri tavalla kuin ennen. Oman kokemuksen kautta.
Syväintensiivikurssina, psykiatrisia toimia, jotka oman kokemuksen kautta täysin aukee.