IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Minä kirjoitan vain...Tiistai 11.09.2007 01:39

Miks mä _taas_ kirjotan tänne..? Ennen mä kirjotin ehkä kolme kertaa _vuodes_, nyt kolme kertaa päiväs.. LuLZZ...

Mä vietän nykyään niin paljon aikaa jrockhumorissa ja xjrockmacrosxissa, että Intarwebz-kieli on jääny päälle. xDD

Olin tänään Pomarkussa ala-asteen vanhempainillassa promoamassa näitä Speaking Out Oy:n englanninkielen kursseja, ja alkukangistelun jälkeen parin viimeisen ryhmän kanssa sujui ihan mukavasti. Toivottavasti vaan mielenkiintoa riittää, että saadaan nämä kurssit pyörimään - muuten olen nähnyt kaiken tämän sairaalloisen vaivan turhaan. -__-

Eihän tämä nyt siis muuten niin vaativaa olisi, mutta yrittäkääpä itse kylmiltänne lähteä markkinoimaan jotakin, johon olette tutustunut pari päivää sitten, ja päässyt palkkalistoille. Ja otetaan huomioon vielä se, että olet vasta lukiosta valmistunut, eli ilman varsinaista ammatillista koulutusta, olet hieman ujo ja pelkäät kuollaksesi, että sinua ei oteta vakavasti. Tämä ei tosiaankaan ole niin helppoa, kuin mitä luulisi.

En ole mitenkään stressavaa tyyppiä, mutta tämä on jo saanut minunkin niskakarvani hieman pystyyn, ja tajuatteko!? Nukkumaanmennessäni en meinaa saada unenpäästä kiinni, kun mietin näitä työasioita. Juuri niin, ihan niin kuin aikuiset. Luulin, että se oli silkkaa höpönpöppöä (Miten niin muka ei voi tuosta noin vain unohtaa päivän asioita ja mennä rauhassa nukkumaan?), mutta se onkin totisinta totta, kun se omalle kohdalle osuu.

Jotenkin tämä tuntuu ihan eri sfääriltä, jota ei voi sanoa tuntevansa ennen, kuin on sen itse kokenut. Koulussa se on ihan erilaista, vaikka sielläkin toki ovat omat ongelmansa ja murheensa. Silti olen sitä mieltä, että tämä välivuosi kannattaa, koska tämä on kaikki äärettömän arvokasta työkokemusta, jota minulla ei vielä pahemmin ole. Jos tästä työvuodesta selviydyn, niin sitten selviydyn melkein mistä vain!

Vielä illan piristykseksi Chuck Norrisin innoittamana macro Kaorusta alá Saz. =DD

http://img.photobucket.com/albums/v637/MissTook/Macros%20and%20captions/Kaoups.jpg

Ei voi mitään. Kuten aiemmin jrockhumorissa olen kommentoinut: "Chuck Norris is already made of win, but add that with j-rock and you get heart-attack giving win which ends your life happily." :D:D:D:D:D:D:D:D

Täältä tähän.

(Se joka arvaa, missä ylläoleva sanapari esiintyy saa extramaukkaan Intarwebz-cookiin. ^__^

PS. Tässä Chuck Norris... =DDDDD

http://i166.photobucket.com/albums/u102/amberlation88/chuck_norris__.gif

. . . . . . . . . . . .Maanantai 10.09.2007 14:41

Joo, okei, mä TIEDÄN.. Mä olen täysi-ikäinen ja töissäkäyvä vastuullinen aikuinen.. Mut mitä muutakaan mä voin? Mitä muutakaan mä voin, ku valuttaa pari kyyneltä, hyppiä ja juosta pitkin asuntoani sekä kiljua kurkkutorvi suorana ilosta, kun...

...kun...

...KUN...

DIR EN GREY TULEE SUOMEEN KUNNON ONEMAN KEIKALLE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

4. ja 5. marraskuuta se tapahtuu. En oo varma, meniskö kummalleki keikalle.. Voi vittuku the GazettEn keikka on siinä heti niitä ennen 30. lokakuuta.. ^^;;;;;;

Oisko nää jotai synttärilahjoja mulle?? Gazettot ja Dirut on kummiski aatellu, et ku mul on siinä pari viikkoo ennen keikkaa syndet, ni lahjaks he tulee tänne... Mitä? Älkää kattoko mua noin. XDDD

jdsirgbadhbgvahldsbDIRUT!!!sgbvadhbvGAZETTE!djbndjafnbva IHAN VITULLINEN OVERLOAD!!!!!!!!!! En pysty tekeen mitään! En ainakaan mitään järkevää..!! Juuri nyt my brains are melting~~~~~~~........ >________>

***

Tai no... yksi juttu olisi vielä, mutta siitä en puhukaan mitään, tai joudun monen
tappolistalle. ^__^ Sanottakoon vain se, että toivottavasti tämä onnistuu, sillä muuten on piru merrassa. -__-
No niin. Kuten jotkut teistä ehkä muistavatkin, olin pari vuotta sitten hardcore Harry Potter -fani. No nyt sitten eilen tuli katsottua uusin leffa (Harry Potter and the Order of the Phoenix), ja pienimuotoinen fanius taas palasi. Ei nyt mitenkään pahemmin, mutta että edes kiinnostaa taas vähän koko Potterit. xD

Tuli siinä leffaa katsellessa hyvä juttu mieleen. :D:D Kaikkihan tietävät, että Harry Potter (Daniel Radcliffe) on elokuvien päähenkilö, ja häntä tässäkin vähän päälle parituntisessa filmissä nähdään 98% ajasta.

Tunnelma tiivistyy!! (eli Saz väsyy lisää :D:D:D:D)

Sitten on Draco Malfoy (Tom Felton), joka esiintyy elokuvassa enintään noin kaksi minuuttia.

Nyt polttaa jo! =O

Tuli vaan mieleen, että on se aika hyvää juttua, kun toista nähdään elokuvassa koko ajan, ja toinen vilahtaa kerran kaksi, ja silti molemmat ovat melko lailla yhtä suosittuja teinityttöjen keskuudessa. :D:D:D Mistä tämä kertoo?

Pitävätkö tytöt todellakin enemmän pahoista pojista vai ovatko "Dracon" platinablondit hiukset avain salaisuuden ratkaisemiseksi? Kun asiaa aloin tarkemmin ajatella, niin tässä tulos:

Nythän on niin, että en itse ole koskaan niin kirjoissa kuin elokuvissakaan pitänyt päähenkilö Harrysta - joo, pahaa juttua, tiedän, koska se jätkä tuppaa kirjan lehdiltä ja elokuvissa niin maan perkeleesti naamalle... xD Anteeksi nyt kaikille Harry-faneille, mutta minusta hän on yksi saatanan ärsyttävä, elitisti, tekopyhä kusipää, jolle tekisi hyvää kunnon pieksäntä henkihieveriin.

:D:D:D:D:D:D:D:D

Elokuvista ehkä paras esimerkki on neljäs leffa (Harry Potter and the Goblet of Fire), jossa "Harry" on koko ajan sellainen norsunvittunaama, että meitsin tekee aina mieli hakata televisioruutu paskaksi. Vittuilee parhaalle kaverilleen ja haukkuu tätä, käyttäytyy kuin omistaisi koko saatanan maailman.. Tekopyhä paska koko jätkä. :D Ja jos joku sanoo nyt, että "Hevonpaskaa! Harry on oikeasti epäitsekäs ja hyvä!", niin meitsi sanoo siihen että: ";__; LoLZ. Too bad. This is srs biznis. You fail and will lose all your Internetz cookiis. D:" Eli suomeksi sanottuna: ei vois vittu vähempää kiinnostaa, hajoo spede. (Paska-Ankka = epic Win!! =DDD)

Joo, tämä merkintä on hieman aggressiivinen, koska minua vituttaa suunnattomasti, kun työnantaja käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Vittu, voisi tajuta, että ei niitä enkunkursseja päivässä eikä kahdessa saada järjestettyä. Nytkin meikä on ajellut pitkin Pomarkkua, Noormarkkua ja Poria asioita hoitelemassa, mutta voi saatana, kun ei ne päätökset hetkessä niiltä synny. Tässä on nyt vastassa kaksi _kuntaa_ ja _kaupunki_ vitun tyhjäpäät.

Ja voi vittu jos joku nyt tulee wineen tämän merkinnän epäkypsyydestä, niin annan neuvon: tulosta tämä merkintä paperille ja pistä uuniin, niin eiköhän kypsy.

Vittu.

:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D

Juttua riittäisi kyllä vielä enemmänkin, mutta pitää mennä nukkumaan, että pääsee aamulla aikaisin ylös - promoamaan vähän lisää.

Kettu, susi ja karhukin siihen vielä päälle jyystämään!

Ps. Näin viime yönä jotain painajaista, missä jouduin autiolle saarelle, ja minut yritettiin ensin raiskata ja sitten tappaa siellä. Lopulta pääsin polkuveneellä pakoon. Jos unista on mitään pääteltävissä tulevaisuuteni ei tule olemaan ruusuinen eikä edes okapensaita täynnä, vaan yksinkertaisesti katujyrän yli ajama.

Pitääpä mennä keittiöön ja katsoa, jos löytäisi oikein tylsän lusikan..

Say hello...Perjantai 31.08.2007 13:46

Why hello there. Say hello to your new English teacher - I got the job!! ^________^

I'm so totally happy! This is a dream job and I really worked hard for it.

On Monday I went to Tampere for the first job interview of my life - and it was in English no less! -__-; I was so effin' nervous when I got there - and I was 15 minutes early. xDD I just gathered all my courage and took some deep breaths, yet still my heart was beating madly and cold sweat trickled on my skin and at one point I felt almost nauseous.

Luckily the interviewer was very nice and at the end he said that if this really was my first job interview I did very well. When I got out of the building the first thing I did was calling my dad and telling him the good news! =D (Yes, I'm so totally 100% daddy's girl. ^__________^)

Tuesday I went to talk to the local nursery's manager and then some other local authorities about the Speaking Out Oy's courses. I feel such an adult right now. xD I wonder how many other young people would be able to do the same as I did this week.. You know, it really isn't so easy to step up from practically nowhere and try to get a very, very responsible position such as an English course leader, and then go marketing the courses for someone who might not be the least interested. Luckily, I've never been one to be afraid of responsibility and am not afraid to go and talk to strangers either. In fact, I've more enjoyed this marketing part of my job.. xD

I'm going to get extremely important work experience and in the past week I've learned so many new English words, because I even made my CV (Curriculum Vitae) in English! And I'm telling you: that was so not easy! >__x

But all that trouble is being rewarded for I got the job, and now my life as an responsible adult really starts. It's really sad to leave the childhood behind, but you can't help getting older. It happens to all of us. Sometimes I wish I could be a ten-year-old kid forever, but some things just aren't meant to be.

Btw. I'm writing this in English, because I figured all the exercise will do good.. xD

Now: hush in the back row! ;DD
Mulla ei oo nyt oikeestaan mitään järkevää sanottavaa... Mut halusin vaan kirjottaa jotai. Tai no joo, oli mul kyl ihan asiaaki, ku tuli mieleen kaikki noi "vähärasvaset" ja "0% sokeria" -jutut...

Että seuraavassa on sit luvassa sellasta tekstiä, että painapa sitä "Takaisin"-nappulaa, jos oot herkkä. xD

~ Vähärasvaisuudesta ja -sokerisuudesta ~

Nythän on niin, että läskit ihmiset valtaavat maailman. Mitä meille laihoille ja normaalipainoisille jää käteen? Ei mitään. Paitsi vähärasvaisia ja sokerittomia tuotteita, jotka eivät maistu miltään. Minua ainakin nyppii _niin pahasti_, kun kaikki vanhat hyvät ruuat ja juomat on muutettu kevyemmiksi vaihtoehdoiksi, jotka ajavat saman asian, kuin jos pahvia söisit tai kissankusta joisit.

Virvoitusjuomat. Light-versiot niistä. Hyi saakelin saakeli! Ne maistuvat niin helvetin pahalle, että taatusti tulee oksennus. Aspartaamilla makeuttaminen pitäisi kieltää lailla.

Lempivirvoitusjuomani on vanha kunnon Fanta Orange - se ihanan sakea sokerilitku, jota juodessa tiedät sokerin kalvavan hampaitasi. Siitäkin piti sitten tietysti mennä tekemään Light-versio. No, onneksi Aitoa Alkuperäistä ei ole sentään (vielä) vedetty pois markkinoilta, ja jos joskus sellainen päivä koittaa, niin voitte uskoa, että silloin teen tästä valituksesta julkisen.

Jos on niin lihava, että täytyy juoda Light-limua, niin silloin on niin lihava, että sitä limua ei tarvitse juoda ollenkaan. No nyt joku tulee kitisemään: onhan lihavillakin oikeus nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta. Tietysti on, mutta eikö se ole aika selvää, että lihavat ovat jo nauttineet laihojenkin edestä, kun ovat moisiksi päässeet? Ja jos lihava ihminen sitten välttämättä haluaa juoda sitä limpparia, niin sen jälkeen lenkille kaloreita polttamaan.

Sama se on ruuissakin. Juustot, jogurtit jopa liha (!) ovat pitkälti muuttuneet rasvattomammiksi vaihtoehdoiksi. Nyt... seuraa epäkypsää kieltä ja purkaus:

No on se nyt saatana kumma, kun toiset syö ihan kunnolla rasvassa paistettua, rasvassa maustettua ja suolalla höystettyä ruokaa, eikä ole lihavia. Sitten nämä helvetin höllyvät punkerot tulee, ja valittaa, että lihoo, ku joutuu syömään rasvasta ruokaa. No voi jumalauta, ku se ei ole siitä TAVALLISESTA ruuasta kiinni!! Nyt! Katsokaa! CAPS LOCK -raiskauksella oikein:

TAVALLISEN (RASVAISENKIN) RUUAN SYÖMISESTÄ EI LIHO, JOS LIIKKUU! L-I-I-K-K-U-U.

"Liikkua" ja "liikunta" ovat vieraita termejä näille läskimooseksille, jotka valloittavat Maan kamaraa hyvää vauhtia.

Sitten tulevat nämä helvetin terveysintoilijat, jotka pitäisi kaikki ensi tilassa viedä saunan taakse ja ampua kolme kertaa, että varmasti kuolee, eikä enää henkiin palaa. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin joutua huomaamaan, että yhtäkkiä kaikki onkin epäterveellistä ja sitä kautta vaarallista syödä. Noh. Itse paistaessani jotakin paistinpannulla, laitan kunnon voita sellaisen nokareen pannulle, että pannu suorastaan ui rasvassa. Kahvia en juo, mutta teetä kylläkin, ja yhteen teemukilliseen menee kaksi ruokalusikallista sokeria. Samoin puurolautaselle. Leivän voitelen paksulti puolen sentin kerroksella Voimariinia (en ole vieläkään tottunut "Oivariini"-sanaan, joten se tulee aina olemaan minulle Voimariinia), ja päälle laita rasvaista makkaraa ja rasvaista juustoa. Ruokaan laitan suolaa siinä määrin, että terveysintoilijat olisivat jo kanttuvei. Karkkia, sipsejä ja jäätelöä tulee syötyä kiitettävästi. Olenko lihava? Olenko sairas ruokavaliostani? En millään tavalla. Arvatkaapa miksi? Koska liikun. Ne taikasanat "liikkua" ja "liikunta" iskevät jälleen.

Toinen hyvä esimerkki on isäni, joka kävi lääkärintarkastuksessa. Kaikki arvot olivat mitä loistavimmat. Lääkärit olivatkin kysyneet, että syökö isä terveysruokia ja muuta sellaista. Isä oli vastannut, että ruoka tosiaan paistetaan voissa uittaen, suolaa menee kanssa hullun lailla, kahvia kittaa litran pari päivässä kunnon sokerin kera, ja limsaakin juo pullon päivässä (eikä mitään Light-litkua). Eikä tietysti sovi unohtaa sitä, että isä polttaa n. puoli askia tai askin tupakkaa päivässä. Ja terveysarvot: loistavat.

Että repikääpä siitä läskit ja terveysintoilijat. Kummatkin tulee eliminoida mitä pikimiten, jotta tavallinen ja _maukas_ ruoka säilyttää paikkansa, eikä kaikki muutu rasvattomaksi ja sokerittomaksi.

Jos nyt joku tästä kamalasti musertui ja tekee itsemurhan, niin senkus teet. Ei paina minua. Onneksi sananvapaus on sentään vielä voimassa, mutta kaipa sitäkin kohta _laimennetaan_, jottei ketään loukattaisi. Katsokaa totuutta silmiin: joku loukkaantuu aina, mutta välitätkö sinä siitä silloin, kun se et ole sinä? Niinpä. Tiedät kyllä vastauksen itsekin, joten turha jeesustelu hiiteen. Minua nyt vain sattuu kismittämään juuri tämä seikka.

Regards,

Saz

When You're Bored Do ShuffleTiistai 28.08.2007 21:48

Ok.. So, I'm like totally bored and very tired, and so I decided do a little this..

1. Put your music player on shuffle.

2. Press forward for each question.

3. Use the song title as the answer to the question even if it doesn't make sense. NO CHEATING BITCHES! xP


1. How are you feeling today?
Tackey & Tsubasa - Sora no SCREEN -rainbow in my soul- ("Miten voit tänään?" -Kiitos kysymystä, hyvinhän se tässä muuten, mutta kun tuo sateenkaari sielussa vähän reistaa.. xDD Jaa jaa... Että meitsillä on sateenkaari sielussaan..? Mahtaa olla mielenkiintonen ja haluttu sielu sitte. xDD)

2. Will you get far in life?
Luna Sea - RA-SE-N (ÄÄK!! Tää biisi on niin ihana! Ihanaa, et sain sen tähän. Kyllä nyt varmasti pääsen pitkälle elämässäin.. ^^)

3. How do your friends see you?
SMAP - Dynamite (No voi vittu! Hiukan osuva!! XDDD) Mä oon aika räjähtävä kyllä, todellinen ilotulitusraketti.. ;D)

4. Will you get married?
m.o.v.e - Gamble Rumble (Mua alkaa hei oikeesti pelottaa nää biisien sopivuudet.. Se, meneekö naimisiin vai ei, kerta on kyllä aikamoista uhkapeliä.. ^^;;)

5. What is your life's theme song?
Uehara Takako - Kiss You (Siis saatana! xDD Mun elämän teema on pussailla muita?? Nyt loppu. Teen seppukun! xDD)

6. What is the story of your life?
Dir en grey - Child Prey (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! VOI JUMALAUTA!!! NYT LÄHTI JÄRKI!! Tää mun tietokone on jossain vitun symbioosissa mun alitajunnan kanssa, ja vääntää näitä biisejä täältä sen perusteella... =DDD Ei ois tääkään voinu paremmin kohdalleen osua: "Elämäsi tarina?" -Child Prey -______-;;)

7. What was high school like?
m.o.v.e - Rock It Down (Ja sama alitajuntalinja jatkuu... Lukion kerta kyllä aika kovaa rokkasin läpi.. ;DD)

8. How can you get ahead in life?
DEViL KiTTY - Sakura (Ok.. Saatanan kissanpentujen kirsikankukkasten avulla elämässä eteenpäin siis! xDDD)

9. What is tomorrow going to be like?
Vidoll - Hitorikiri no Kurixxsu (Nooo~~!! Yksinäinen! Tuleeko mun huomisesta yksinäinen? En haluu... Lazzii my dearest~~ Tuu pitään mul seuraa!! >__< <333)

10. What is the best thing about your friends?
Tackey & Tsubasa - Negai (Tää on Tackeyn soolobiisi, ja tarkottaa "toivomusta". Kertosäkeessä lauletan mm. siitä, miten tää joku toivoo, että jos hänen toiveensa toteutus, kaks ihmistä olis vielä jonakin päivänä yhdessä. Tää sopii taas siten, että _minun_ toive on jo toteutunu, ja minulla on ihania ystäviä. ^__^)

11. What is in store for the next weekend?
JEWELRY - Kajirikakeno Orenji (Kajirikakenosta ei ole tietoa, mutta "orenji" meinaa appelsiinia. Ensi viikonlopuksi luvassa appelsiineja? Appelsiinidrinkkejä kenties..? XDD)

12. What song best describes you?
Tän mä haluun tietää...
m.o.v.e - 7 Days of Love (Seeelvä... Seitsemän päivää rakkautta kuvaa mua parhaiten. Pitää sit varmaan käytellä sitä rakkautta säästeliäästi. Ei tästä kaikille riitä. xD)

13. What song will play at your funeral?
AAAAAAAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHA NYT!!!
DEViL KiTTY - Karma (Onks tää joku vihjaus vai?? xD Et huonoo karmaa olen keränny niin maan perkeleesti.. Too bad. xD Onneks en usko karman lakiin. 8D Helvetti soikoon, ku hautajaisissaki vaan vittuillaan, ja vihjaillaan, et "Nii-i, karma. Nii-ih." :D:D:D:D)

14. What song describes the person you're attracted to?
Crystal Kay - Candy (No tota.. mä en nyt kyl oo täl hetkel ihastunu kehenkään.. Mut jos oisin, ni kyl se varmaan aika namu ois. xD)

15. Do you have a deep dark secret?
SweetS - Nijiro no Eien (Tarkoittaa "sateenkaaren värinen ikuisuus". Eli ei se salaisuus ainakaan kovin tumma voi olla.. *Höhöhöö. Vitsit ne vaan paranee.. xDD*)

16. Do people secretly lust after you?
PENICILLIN - LOVE DRAGOON (No voi vittu!! Rakkauslohikäärmeet perässä.. Ei tarvii himoita mun perään nyt sentään _niin_ kovasti. Tunnen ja haistan jo loharin kuumankostean ja rankkitynnyrimäisen henkäyksen niskassani.. *brr* XD)

17. How can you make yourself happy?
L'Arc~en~Ciel - STAY AWAY (Yay!! Tääki oikee ihQ biisi! ^^ Mutta että pysymällä poissa olen onnellinen..? No-one wants me anymore..? ;___;)

18. What's some good advice for you?
Bugy Craxone - Niji (SIIS WTF?!?! Onko mun koko elämä jotain pelkkää saatanan sateenkaarta?!?! *sekoaminen* Nimittäin.. "niji" on "sateenkaari"... Hyvä neuvo minulle on: sateenkaari. No mähän diggaan jo homoja, ja ne on sateenkaariporukkaa! xD)

19. How will you be remembered?
PENICILLIN - DEAD or ALIVE (Jaaha. Vai näin siinä sit käy. Ihmiset tulee muistaan mut niin, et ne miettii, olinko ees elossa vai en.. Kiwa. :D Kyllä tällasesta Duracell-pupusta nyt itäs huomata, että selvästi elossa ollaan! =DD)

So.. this was it this time. What a nice way to spend time. LoL xD

I'm still bored and tired though.. well, some things can't be helped. Like me being an anemic. xD
Jöllin Berryltä. ^^;;

HEVARI
[ ] pentagrammit vaatteis on jees
[ ] mul on sellanen kaulassaki
[ ] vaikken oikeestaan tiiä mitä se symboloi
[ ] pesen tukkani kerran vuosikymmenessä
[ ] ja yritän päästä juurikasvullani guinessin ennätyskirjaan
[ ] kaikki muut tyylit on perseestä
[ ] varsinkin noi vitun japanifriikit
[ ] oon himas ihan kiltti mut esitän kavereille kovista
[ ] liityn vuoden etuajas seuraavan tuskan yhteisöön galtsus
[x] kävin/käyn riparin rahan takia tai en ollenkaan
1/10

JAPANIERNU
[ ] mulla on jo valmiina cossit seuraavaan animeconiin! (No hyi hitto cossaus yäk.)
[ ] viikkorahat menee blippoon (LoL joo. Ei siel ees ollu pahemmin mitään kivaa, ku kävin. >_> Enkä ees saa viikkorahaa - en oo koskaan saanu, ja nyt oon jo liika vanhus sellasiin. xD)
[ ] tai sit backstreettiin (No tonne ehkä vois mennäki, jos en ois näin pihi. xD)
[ ] yhy an café ei oo mitään ilman bouta (En oo koskaan pahemmin tutustunu, joten eipä paina. xD)
[/] tuun hysteeriseks kun joku japanibändi tulee suomeen (Jos se on joku sellanen bändi, jota kuuntelen, ni sitte, mut en tod. mee kattoon joka japsibändii, joka tänne tulee, ihan vaan siks, et se on japsibändi ihQd44!1!1)
[/] ja meen jonottaa 23453463545 päivää etukäteen keikkapaikan eteen (Riippuu. Jos se on joku _oikeasti_ tosi tärkee bändi mulle, ni sit voin harkita mut ei muuten.)
[ ] kaikki dissaa mua ku tykkään animesta (Anime LoL)
[ ] tosin mäkin kyl dissaan kaikkii muita ku niitä jotka kattoo animee
[ ] oon fanittanu japanii jo miljoona vuotta ja uudet fanit on perseestä (HAHAHA Tää on aina niin paras. xD)
[ ] mana on mun tyyli-idoli (Oon ehkä ainoo japsifani, joka ei diggaa Manaa. ;__;)
1/10

PUNKKARI
[ ] luulen et maailmas ei oo mitään muuta ku minä ja mun aatteet
[ ] ...eli se on ihan ookoo et heittelen kiviä valtion laitosten ikkunoihin ja oon anarkisti
[ ] keesi löytyy
[ ] ja se on tietysti leikattu ite!
[x] värjään/oon värjänny mun tukkaa shokkiväreillä
[/] pelle miljoona on ihan vitun oikeessa (No ainaki oikeemmassa ku monet muut.. xD)
[ ] maailma on paha ja mul on vitun vaikeeta
[ ] käyn mielenosoituksissa
[ ] ...vaikka asia ei kosketa mua mitenkään
[ ] kyttä on natsisika
1½/10

PISSIS
[x] blondaan mun tukkaa (Blondius on elämäntapa. ^^)
[ ] ...vaik väri on lähempänä keltasta ku vaaleeta
[ ] poikaystäväni on komea fruittari
[/] dokaan joka viikonloppu (No melkein joka.. xDD)
[ ] mansikkasiideri on hyvää (Hyi hitto siiderit. >_<)
[ ] oon koulukiusaaja
[ ] mun vaatteet on burberryy ja lacostee
[ ] mut useimmiten feikkejä
[/] kaikki koulussani tietää mut ja mun kaverit (Vaikee mua on olla huomaamattakaan.. xD)
[ ] puhun paskaa kaikista
2/10

FRUITTARI
[ ] yo helmiveljet!
[ ] yhdys sanoil ei oo välii (Siis saatana! Mua oikeesti risoo, ku ei ees sen vertaa voi kouluu käydä, et oppis yhdys_sanat.)
[ ] ei se laatu vaan määrä
[ ] ...jos puhutaan hiusgeelistä
[ ] mut jos puhutaan muijista ni se on asia erikseen
[ ] datikset ja nörtit on lol
[x] vaikka itekki dataan
[x] ja keskiarvoki on ihan jees
[x] raitapaidat on hot
[ ] hengaan muijien kaa (No tua.. oon kyl ite muija, joten yleensä hengaan muijien kaa, mut täs varmaan meinataan nyt vähän toisenlaista keissiä.. XD)
3/10

GOOTTI
[ ] Käytän mahdollisimman synkkiä vaatteita
[ ] Muuta väriä ei tueta paitsi mustaa
[ ] tukka on musta
[ ] ja kaappi on täynnä bändipaitoja (Bändipaitoja en tue.)
[ ] ja vähän muitakin paitoja
[ ] goottimusa on ainoota oikeeta
[ ] ja nauran uniklubiteineille
[ ] käyn schattenin foorumilla
[ ] elämä on aika ankeeta
[ ] enkä usko jumalaan
0/10

ROKKARI
[/] kuuntelen gunnareita
[/] ja nauran pissiksille
[x] ...vaik itekki olin ennen pissis (Pissiksethän on just ok. xD Huom! Aito pr0pissis ei koskaan myöntäis olevansa pissis joten.. ;D)
[ ] en vaan myönnä sitä kellekään
[ ] niittivyö on must
[ ] ja tupeeraan mun tukkaa
[ ] bändipaidat + pillifarkut = <3 (HYI! Tyylirikko!)
[ ] ravaan keikoilla
[ ] ja festareilla
[ ] ja kiasman nurtsilla
2/10

EMO
[ ] en ymmärrä miks kaikki dissaa mua
[ ] eikä kukaan ymmärrä mua
[ ] oon aina vähän surkeena
[ ] kirjoitan paljon (Kirjottasin, jos jaksas. xD)
[ ] varsinkin runoja ja angstisia novelleja (HAHA Joo, pöytälaatikkoon joka päivä kymmenittäin ja verellä tuherretuna vieläpä! *angst angst*)
[ ] istun koulussa aina yksin
[/] tukkani roikkuu naamalla (No sillon ku on etutukka se pakostaki tuppaa tohon naamalle lykkään.. xD)
[ ] kuuntelen my chemical romancea
[ ] angstaan galtsupäivikseen
[x] ja oon oikee draamakuningatar/kuningas (No tää on mun oikee _leipälaji_! =D)
1½/10

HIPPI
[ ] muutan viel intiaan
[ ] turkistarhaus on kirosana
[ ] samoin amerikan presidentti
[ ] käyn mielenosoituksissa
[x] kaikki ihmiset on samanarvoisia
[x] enkä vihaa ketään
[ ] joskus itken pahaa maailmaa
[ ] enkä häpeä myöntää sitä
[ ] käyn UFF:illa (Mikä toi ees on? xD)
[ ] ja oon kasvissyöjä (Vittu lihaa pöytään ja sassiin! Minähän en mitään vitun rehuja ja pupunruokaa vetele!)
4½/10

WEIRDO
[ ] larppaan (Juu kiitos ei.)
[/] luen harry pottereita (Harvakseltaan.)
[ ] ja käyn kiasman taidenäyttelyissä
[ ] mulla ei ole mitään varsinaista tyyliä
[ ] ja oon keskiverto koulussa
[ ] mulla on paljon nettikavereita
[ ] eikä yhtään irl-kaveria
[ ] irkkaan
[ ] ja mulla on omat kotisivut
[x] tykkään klassikkoelokuvista
1½/10

***

No tämäpäs se on hyvä alku päivälle, kun sai lokeroidessaan stereotypioiden vallitessa vastaukseksi fruittarin! Tätä ei olekaan ennen tullut. xD No, huonomminki tosin vois mennä. Ois voinu tul vaiks japaniernu - HYI! XDD
Onkohan silloin jotakin vialla, kun pitää "japanifanit hajottaa pään" -yhteisöä aivan mahtavana, parhaana ja yhtenä asiallisimmista yhteisöstä IRC-Galleriassa, ja on itse japanifani..? XDDD

Ei mutta oikeasti. Kävin heidän kotisivuillaankin, ja siellä oli kyllä hyvin tiivistetty kaikki oleellinen. xD Ei sillä, että itse olisin paras moralisoija, mitä tulee äänekkyyteen.. Mutta se ei ole tullut japanifaniuden myötä, vaan olen jo paaaljon sitä aiemmin ollut huomionherättäjä kaupungilla siellä kaakattaessani kuin kana ja nauraessani kuin hyeena. XDD Lazzin kanssa etenkin sitä tulee aina sellaista kohtuullisen hullua juttua heitettyä.. *angelface* *satanlaugh*

(Santa Kaamos strikes again!)

Muutenkin kyseisellä sivustolla oli kaikkea hauskaa luettavaa, ja siellä oli linkki vieläkin hauskempaan englanninkieliseen sivuun, jossa joku oli julkaissut tekemänsä tutkielman japanin kielestä ja sen opiskelusta yms. - ja pakko sanoa, että oikeampaan ei olisi kirjoittaja voinut osua! xD

Olen siis japanifani, joka inhoaa japanifanitusta... Hmm... mielenkiintoista sinänsä, koska japanifanius on yksi parhaita asioita, joita elämässäni on tapahtunut. XDD Olenpas taas sekava - mikä ei sekään ole yllätys, koska olen aina sekaisempi kuin Haminan kaupunki. =DDD

Ankkarock 2007 - SunnuntaiMaanantai 06.08.2007 16:11

Seuraavassa on siis luvassa vuoden 2007 Ankkarockin sunnuntain tapahtumista minun (ja hieman parhaan ystäväni Lazzinkin) osalta. Tämä raportti tulee sisältämään materiaalia, joka taatusti loukkaa joitakin ihmisiä, joten luethan harkiten. En ota vastaan minkäänlaisia valituskommentteja, joissa olen "ihan vitun tyhmä biatch". Jos joku sellaisia nyt välttämättä haluaa kirjoittaa, niin luen ne, kohautan olkapäitäni, poistan ne ja jatkan elämääni. Paljastan nähkääs salaisuuden: sellaiset kommentit eivät liikauta mielipiteitäni tai minua suuntaan eikä toiseen, joten olkaahan nyt fiksuja nuoria tai vähän vanhempiakin tyttöjä ja poikia, ja olkaa asialinjalla. Nyt kuitenkin pitemmittä puheitta, itse raporttiin:



Lähdimme Lauran kanssa puoli seitesemän maissa täältä Noormarkusta kohti Vantaata, ja matka sujui ilman sen kummempia kommelluksia. Tämä likka ajoi sekä meno- että paluumatkat kertapysähdyksellä Forssan ABC:llä. Ihmisillä riitti _taas_ katsottavaa, kun asukokonaisuuksinemme sinne astelimme. xD Olletenkin takaisin tullessa, kun meikit olivat valuneet pitkin poskia ja hiukset olivat kuin parhaankin harakan pesä. =DD

Saavuimme Vantaalle noin varttia yli kymmenen, ja harhailtuamme jonkin aikaa, löysimme Ankkarockiin vievän jonon, joka oli pitkä kuin nälkävuosi. Onneksi jono kuitenkin liikkui melko nopeasti, joten mitään mahdotonta monen tunnin jonotusta siitä ei tullut. Näin Puistolavan siinä pääporttien lähellä, ja ajattelin nyt mennä sinne katsomaan, kun sillä lavalla tulisi kello 16.00 esiintymään Dir en grey. Noh, kävikin niin, että sinne Puistolavan edustalle me Lauran kanssa jumituimme seuraavaksi _kuudeksi tunniksi_! Se oli suoranaista Helvettiä. Seistä kuusi tuntia paahtavassa auringonpaisteessa ilman, että voi lähteä mihinkään, kun paikka viedään. Tästä pääsemmekin siihen osuuteen, joka ei kaikkien mielestä varmastikaan ole miellyttävää luettavaa, mutta niin makaa kuin petaa.

Huoh. Kuinka itsekäs voi ihminen ollakaan, kun on kyse hänen "fanituksensa" tai fanituksensa kohteesta? Antaapa kun kerron: aivan järjettömän itsekäs ja erityisesti mielettömän _töykeä_. En ole eläissäni ollut niin lähellä katkeamispistettä kuin eilen Ankkarockissa. Jokapäiväinen koulukiusaus kyllä vielä meni, mutta kun pitää siinä jalkoja särkien ja auringon yrittäessä muuttaa pavuksi vielä kuunnella aivan käsittämätöntä kitinää ja suoranaista _vittuilua_, niin kyllä vähemmästäkin kamelin selkä on vähällä katketa. Siis jukopliut! Miten nämä kyseiset nuoret on oikein kasvatettu?? Aivan häpeilemättömästi siinä tämä yksikin kailotti, että "tyrkkää muut vittuun" yms. V-alkuinen sana ainakin oli näiden nuorten lempisana, ja sitä he kyllä haistattelivat hyvinkin monelle. Erityisesti yksi henkilö tuossa porukassa sai sappeni kiehumaan, sillä hänellä ei ollut minkäänlaisia tapoja. Mahtoiko tuo henkilö olla jotenkin mielenvikainen, eikä ymmärtänyt olevansa satapäisessä ihmisjoukossa, vaan puhui aivan vapaasti muista kaikenlaista pahantahtoista. Totaalisen käsittämätöntä käytöstä! Kyllä aika-ajoin teki mieli sanoa hänelle, että "Nyt jumaliste se turpa kiinni, taikka mä muuraan sen sillai, että se _pysyy_ kiinni, ku sä olet seuraavat kolme viikkoo sairaalassa tarkkailuosastolla." Olen kuitenkin pohjimmiltani rauhaa rakastava sielu, enkä halunnut alkaa tapella moisessa tilanteessa. Nämä nuoret sen sijaan kylläkin haastoivat riitaa kaikkien kanssa. Kun he esimerkiksi huusivat vettä järjestysmiehiltä (törkeeän tapaansa vittuillen kuinkas muuten), eräs "hevari" sitten vastasi heille, että "menkää hakemaan vettä", niin siitäkös nämä "jiirut" pillastuivat ja alkoivat heittää herjaa. Enpä yhtään ihmettele, jos meitä "jiiruja" pidetään _helvetin ärsyttävinä_, kun joukossa on tuollaisia läpimätiä yksilöitä, jotka pilaavat koko kuppikunnan maineen ja imagon. En ole koskaan, _missään_, tavannut yhtä törkeästi ja huonosti käyttäytyviä nuoria, vaikka olen pitkin paikkoja jo ehtinyt kiertääkin. Nämä ihmiset olivat kyllä kaiken huippu, ja toivon, että minun ei enää koskaan tarvitse tavata heitä.

Kuten siis sanottua, seisoimme siinä auringon paahtaessa kuusi tuntia putkeen. Onneksi Dir en greytä ennen oli kaksi muutakin hyvää esitystä alá Damn Seagulls ja Amorphis. Damn Seagulls:ta en ollut ennen kuullutkaan, mutta oli pojilla kyllä hyvää musiikkia! Se viritti oikein hyvin tunnelmaan sellaisella osin jazzahtavalla tunnelmallaan. Kun kello 14.15 lavalle astui Amorphis... Alkoi Lauralla ja erityisesti minulla koko esityksen kestänyt moshaustunti. xD Ei sille vaan voinut mitään! Olen aina ollut tanssijtyyppiä, ja pitänyt jo pitemmän aikaa Amorphiksesta, joten oli erittäin hienoa nähdä heidät lavalla. Sanottakoon, että ne pojat osaavat hommansa! Parasta Amorphis-settiä koskaan! \,,/ Se on nyt myös myönnettävä, että koko päivän paras meininki oli juuri Amorphis-keikan aikana, koska oli sopivasti tilaa "bailata" ja nauttia musiikista - mennä ja eläytyä musiikkiin mukaan, joka on mielestäni tällaisten tilaisuuksien ja tapahtumien tarkoitus.

Kas vielä odotusta 45 minuuttia ja sitten tulisi Dir en grey. Noh. Kello 16.00 sitten räjähti, ja se atomipommi aiheutti tuhoa. Anteeksi seuraava pieni purkaukseni, mutta se on saatava purettua: VOI VITTU SAATANA PERKELE HELVETTI ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Näin. Nyt voimme jatkaa. Edellinen purkaus viittaa siihen, miten ihmiset s-e-k-o-s-i-v-a-t aivan totaalisesti, kun ensimmäisenä Dir en greyn rumpali Shinya astui lavalle. Hänen jälkeensä tuli kakkoskitaristi Die ja sitten basisti Toshiya sekä ykköskitaristi Kaoru. Sitten viimeisenä... vokalisti Kyo. Ihmisten sekoaminen oli sellaista luokkaa, niin kuin rotat olisivat yrittäneet paeta uppoavasta laivasta. Ahdettiin sellaiseen pieneen ja hapettomaan tilaan, että en saanut koko tunninmittaisen esityksen aikana lainkaan käsiäni alas, ja jouduin koko ajan nojaamaan päätäni taaksepäin, että olisin nähnyt edes jotain. Tästä johtuen niskani onkin nyt niin kipeä, että en meinaa saada päätä edes käännettyä - ainakaan ilman tuskallista kipua. Vasen käteni onkin eräästä metsäänajosta ollut jo puoli vuotta kipeä, mutta nyt on oikea käsikin.. Huoh.

Ihmiset, _jiirut_. Tehdäänpä nyt yksi asia selväksi: tämä oli festarikonsertti. Turva-aita oli ainakin parisen metriä lavasta, joten: TE ETTE PÄÄSE KOSKEMAAN NIITÄ DIRUJA VAIKKA KUINKA TUNKISITTE ! ! ! Eihän siitä keikasta nyt meinannut hullukaan pystyä nauttimaan, kun on sellainen jumalaton tungos, ettei meinaa mahtua seisomaan. Olin ensin viidennessä rivissä, ja päädyin kaiken sen tunkemisen takia (huomatkaa sanavalinta 'takia') kolmanteen riviin - enkä sittenkään ollut nähdä yhtään mitään muuta kuin edessä olevien takaraivot, sen verran lyhyenläntä kun olen. Valitettavasti nämä nuoret ovat vielä niin pieniä, että eivät ole ehtineet käydä autokoulua, jossa sen viimeistään oppii, että kannattaa pitää turvaväliä, koska silloin näkee huomattavasti paremmin, mitä edessäpäin tapahtuu. Ymmärsittekö pointtini? Eihän metsääkään voi ilmeisesti nähdä puilta.. Annetaanpa eilisestä esimerkki: Amorphiksen aikana kun ei ollut sitä sairaalloista tunkua, olin viidennessä rivissä ja näin kaikki lavallaolijat aivan mainiosti, vaikka edessäni oli paljon minua pitempi henkilökin, mutta kun oli sitä väliä ja tilaa nähdä. Sitten tulivat Dirut ja koko homma muuttui puuroksi, päädyin kolmanteen riviin: en ollut nähdä mitään. Pitäisi varmaan alkaa erityisesti näillä j-rock keikoilla asettaa määräys siitä turvavälistä, niin kaikilla olisi paljon mukavampaa.

Nyt unohdan hetkeksi kaikki ympärillä olleet ja jään yksinäni siihen lavan eteen, mitä jäi itse bändistä käteen?

Ihanuutta. Pelkkää ihanuutta. Ei sillä, että olisi ulkonäkökeskeinen, mutta viime aikoina Diruilla on ollut kohtalaisen.. kyseenalainen tyyli. xD Ja musiikkikin on osittain ollut hieman ei-niin-innostavaa, kun on tottunut kuuntelemaan enemmän vanhempaa tuotantoa. Nyt kuitenkaan en voinut muuta kuin ihailla heitä.

Shinya: Rumpalina olen häntä aina arvostanut, ja nyt arvostus nousi entisestään, sillä se antaumus, millä hän mäiski niitä rumpuja ja eli musiikin mukana.. Se oli _ilmiömäistä_. Shinyaa en juurikaan nähnyt sieltä massan ja Kyon (xD) takaa, mutta ilmeisesti käänsin katseeni Shinyaan juuri oikealla hetkellä, sillä silloin hän heilui rumpusettinsä takana musiikin mukana aivan kuin mitään rumpusettiä ei olisi ollutkaan, vaan hän olisi moshannut ja eläytynyt vapaana kuin taivaan lintu. Sellainen antaumuksellisuus oikeasti nostaa tipan linssiin. Uskomaton ihminen toden totta!

Die: Valitettavasti Dietä en nähnyt juuri ollenkaan, koska koillissuunnassa oli edessä niin paljon pitkiä ihmisiä, mutta välissä hänet sieltä ihmisten seasta näin, ja sekin oli upeaa katsottavaa. Silloin joskus pari vuotta sitten, kun aloin Diruja kuunnella, ensimmäiseksi suosikikseni nousi juuri Die, joten oli ihanaa nähdä hänet nyt ilmielävänä. Konsertin lopussa, kun muut bändiläiset olivat jo menneet, Die jäi siihen vielä plektroja heittelemään ja hymyili kuin Naantalin aurinko. Minulle tuli tunne, kuin olisimme olleet Japanissa jollakin Dir en greyn vanhemmalla klubikeikalla!

Toshiya: Oi, oi... Mitäpä tähänkin sanoisi.. xD Laura ei koskaan ole Toshiyasta pahemmin välittänyt (itse hän sanoi kehittäneensä jo asennevamman kyseistä basistia kohtaan xD), mutta minä olen kyllä hänestä jollakin tasolla pitänyt. Ei hän kuitenkaan lempijäseneni ole koskaan ollut, mutta nyt Ankkarockissa tapahtui jotakin, jota en vieläkään ihan kokonaan käsitä.. ^^; Yhdessä kohtaa Toshiya tuli soittamaan sooloa ihan lavan reunalle, ja satuinpa jälleen näkemään sopivasti juuri sen ja.. (kauheaa!! xD) Sain kamalan fanityttökohtauksen ja aloin pomppia ja kiljua ja huusin oikein kovaan ääneen "TOSHIYA!!!" Eipä ole ennen sellaistakaan sattunut. =D

Kaoru: Voi sitä Kaokaoa.. Aina niin macho! =D Kun bändi piti pienen tauon, Kaoru meni omalle paikalleen mikkinsä luo, ja osoitti itseään tyyliin "Who's the King?" Kaorua olen aina fanittanut, joten tietty heitin veivit siinä kohtaa, ja kiljuin aivan hysteerisenä ja huusin vielä hänen nimeäänkin. xD Se oli niin hauskaa ja ihanaa katsottavaa, kun olen aina pitänyt Kaorua sellaisena "juu-olet-toooosi-macho-juu" -tyyppinä, joten kyllä riemua riitti. Tietysti hän vielä uskolliseen tapaansa moshasi kuin viimeistä päivää ja piti huulillaan yllä Kaoru-trademark-ilmettä. ;3 Sanoisin, että Kaorun "miehekkyys" oli kyllä erityisen suloista.. ^^;

Kyo: Ok. Nyt. En. Ole. Aivan. Varma. Mitä. Minun. Pitäisi. Sanoa. Viime aikoina Kyon esiintyminen on ollut hyvin aggressiivista, ja vaikka en olekaan ulkonäkökeskeinen (kuten jo aiemmin mainitsin), en ole pitänyt hänen partatyylistään. Mutta nyt. Nyt kaikki huolet kaikkosivat sen siliän tien, kun Kyo viimeisenä lavalle asteli. Hän oli aivan Vulgar-aikojen näköinen, ja hänen sen aikainen tyylinsä on ollut yksi suosikkejani, joten huutoa riitti. Jostakin syystä en saanut katsettani Kyosta irti - varsinkin hänen hiuksensa lumosivat. Ja voitteko uskoa tätä: seurasin Kyon ilmeitä ja olemusta kuin haukkana, ja hän oli _iloinen_!! Ei mitään aggressiivista vihaesitystä, vaan Kyosta paistoi iloinen ja onnellinen ihminen, joka nautti saada olla siinä meidän edessämme. Tuli tosiaankin mieleen Dirujen vanhat pikku klubikeikat, vain niissä on ollut samanlainen meininki. Sitten. Sitten Kyo otti esiin jonkinlaisen partaterän ja katkaisi sen hampaillaan, ja alkoi viillellä itseään rintaan. Ja voihan helevetin perse! Ihmiset aloittivat kauhean huutomylläkän, ja ihkuttivat sitä, kun Kyo viilteli itseään. Siis: MITÄ?! MIKÄ TEITÄ IHMISIÄ OIKEIN VAIVAA?! SAIRASTA PORUKKAA!!! Miten kukaan voi iloita ja fanittaa sellaista, että joku satuttaa itseään?? Siinä vaiheessa, kun Kyo alkoi itseään viillellä, minä aloin itkeä kauhusta ja huusin: "Kyo, ei! Pliis, ei! Lopeta!" Itkin koko biisin loppuun ja vielä seuraavankin biisin aikana. Se oli _kamalaa_ katsottavaa. Nähdä joku, jota ihailet ja melkeinpä rakastat sydämesi pohjasta, satuttamassa itseään. Yleisö hullaatui aina vain enemmän, kun Kyo sitten otti verta rinnuksiltaan ja hieroi sitä huulilleen. Lienevätkö sitten pitäneet moista elettä seksikkäänä, mutta minusta se oli vain kauhistuttavaa ja surullista. Toki, se on jo muodostunut Kyolla tavaramerkiksi, mutta miksi? Siksi, että ihmiset alkavat tuolla tavoin iloita, kun Kyo tekee niin. Missä ovat motiivit moiselle ilonaiheelle? Minä en löydä itsensä viiltelystä mitään fanittamisen aihetta, vaikka sitä tekisikin joku, jota syvästi kunnioitan ja ihailen. Ei. Minä menen esiintymisen tuonne puolen, ja ihailen aivan muita aspekteja kuin päällipuolta. Vaikka Kyo ajaisi kaljun ja pukeutuisi perunasäkkiin, fanittaisin häntä silti, koska se on mennyt luihin ja ytimiin. Kaksi sanaa riittää kuvaamaan Kyota tälläkin keikalla: mies ja ääni.

Yhteenvetona Ankkarockista 2007 sunnuntailta voin osaltani sanoa, että kaikki meni suhtkoht hyvin aina Dir en greyn keikkaan asti. Sen jälkeen pääsi pahanlaatuinen Helvetti irti, joka paljolti pilasi nauttimismahdollisuudet. Kuitenkin olen hyvin iloinen ja onnellinen, sillä nyt on jälleen yksi virstanpylväs saavutettu. Olen nähnyt ja kuullut rakastamani ja syvästi kunnioittamani Dir en greyn livenä, yhden j-rockmusiikin pioneeribändeistä, ja saatan nyt jatkaa elämässäni eteenpäin yhtä kokemusta rikkaampana.

Syvät kiitokseni teille Dir en grey, ja tervetuloa Suomeen uudelleenkin.

Allekirjoittanut: Saz

Teh GazettO: Liput...Maanantai 23.07.2007 13:29

TILATTU!!! XDDDDDDDDDDDDD Taisitte jo luulla, että missasin keikan vai? NO FUCKING WAY BITCH!! NEVER WOULD I MISS A GIG WHEN THERE'S KAI-KUN IN THEREEE~~!!!!!!!!!!!!!!!!!

Mutta täpärällä se oli. Olin haukkana Tiketin sivuilla kyllä jo kymmeneltä, jolloin liput tulivat myyntiin, mutta kuten arvata saattaa, ryysis oli mahdoton, eikä tilaus halunnut vahvistaa itseään ruuhkan vuoksi. >_< No onneksi on niin ihana ystävä kuin "refresh"-nappi, jota painamalla sain asiat luistamaan. ^_______^

Siis JUMALAUTA ne liput myytiin loppuun vajaassa vartissa!! Enää on vain peruutuspaikkamahdollisuudet, ja tietty Huuto.nettiin jos joku laittaa myyntiin... Mutta hintakin on sitten taatusti sen mukainen. X_<

Thank You God 4ever for letting me get these ticketes! *polvistuu*

HIIIHUU~~!!! En jaksa odottaa... Vitsin kolme kuukautta etuajassa vaan... XDDD Mitä vittuu teen tän koko ajan.. Mä mihinkään pysty, ku oon vaan kivettyneenä 24/7 naama hulluvirnees. =DD

I GET TO SEE THE GAZETTE!!!!!!! AND KAI-CHAAANN~~~!!!!!!! <33333333333 ^________^

Ja jotta en olisi aivan sydämetön, olen erittäin pahoillani niiden puolesta, jotka eivät lippuja saaneet. ;_______; Tiedän tunteen, sillä missasin viime vuonna Ayabien keikkaliput, ja sitten olikin kaksi vaihtoehtoa: itsari tai karhunkaatokännit. Koska tässä kirjoittelen, voitte arvata, kumman sitten lopulta valitsin... ^^;;;; Onneksi onni oli kuitenkin tuolloinkin myötä, ja pikkuserkkuni, joka asuu Helsingissä, sai vielä Morticiasta ostettua liput minulle ja kaverilleni. ^^ Joten älkää ihan täysin epätoivoon vaipuko; onni saattaa vielä suosia, ja aurinko paistaa sinne kuuluisaan risukasaankin. *thumbs up* v^_^b