IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Juhlapäivä!?Sunnuntai 07.05.2006 09:44

Tää sunnuntai on juhlapäivä. Ensimmäiset rippijuhlat meidän lapsille. Erikoinen kun oli jo rippikoulunsa käynyt tähän perheeseen syntyessään. Mutta tänään on vanhimman Kotikääpiön rippijuhla. Vaan ei meille. Meitä kun ei kutsuttu niihin juhliin. Onkohan kellään siemenlapsen kanssa mahdollisuus yhtä paskaan tuuriin. Että lapsi ei kutsu rippijuhliinsa. Näköjään taimilapsen kansa tämäkin on mahdollista. Sattuu saatana.

Mutta Kääpiön juhlastahan tässä nimenomaan on kyse. Hänen aikuistumisensa yhdestä tärkeästä virstapaalusta. Ja kun hän haluaa viettää tuon juhlan sukunsa kanssa, niin ymmärrän sen jotenkuten, hyväksymisen kanssa on hieman vaikeampaa.

Kuusi vuotta on pitkä aika yhteistä matkaa. Sitä on jotenkin yrittänyt olla isää ja sitten ei tule kutsutuksi edes kirkkoon, saatika rippijuhlaan. Kyllä siinä jokin unelma repeää, haveiden korttitalo kaatuu. Toivon kuitenkin sydämestäni, että juhlasta muodostuu hänelle hyvä ja sellainen, että sitä muistelee tyytyväisenä vielä aikuisenakin.


Lapsia on monenlaisia, toisetkin rippijuhlat on tänä kesänä tiedossa. Aivan eri pohjalta. Nautitaan sitten niistä täysin rinnoin. Kunhan aika ja juhannus koittaa. Onneksi sitä sentään osalle Kääpiöistä on onnistunut olemaan ihminen jonka hän tuntee isäksi.

Tänään on toinekin juhla jota en saa juhlia. Kielto tuli korkeimmalta taholta, joten sitä on toteltava. Mutta onnea saan sentään toivottaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.