IRC-Galleria

Kuvittele tilanne jossa 150 kiloa treenamatonta miesmassaa kipuaa Oiva-pyörän satulaan ja hurauttaa kylmiltään 15 kilometrin lenkin. Arvaa vaan, olisiko tuollaisesta suorituksesta seuraavana päivänä kankut kipeenä. Voin sanoa, että olisivat. Ja ovat.

Eilen oli taas yhden kesälupauksen lunastuksen vuoro. Oli tullut sanottua Tiitukselle, että tehdään jossaan vaiheessa kesää pyöräretki. Jotenkin se oli Kääpiön aivoissa kääntynyt pyöräilyksi Sillan baarille. Joka on kesäinen saaremme huvittelukeskus. Kauppa, pubi, kahvila, kaikki nuo yksissä viehättävissä puitteissa. Moinniemen saaren merkittvin kaupallinen palvelu. Ja käytännössä myös ainut. Ja saari on sentään maan kahdeksanneksi suurin sisävesisaari. Sillan baari on muuten ihan aidosti miellyttävä pysähtymiskohde. Liikkuipa sitten autolla tahi pyörällä Moinsalmentietä tai veneellä sisempää väylää Savonlinnasta Punkaharjulle. Suosittelen pistäytymistä.

No eikun takaisin pyörän selkään. Matkaan olivat Tiituksen lisäksi innostuneita lähtemään myös Tilli, Sansku ja Mikko. Joten polkemaan. Tarkassa järjestyksessä, vähintään kymmenen metrin väleillä. Sansku ryhmänjohtajana ja minä peränpitäjänä. Toisinaan toki enemmänmkin kuin kymmenen metriä edelläni ajavasta Tiituksesta.

Menomatka oli jo ensimmäisen kilometrin jälkeen melkoista tuskaa. Hiki pukkasi pintaan ja persvakoon, keuhkot huusivat happea ja sydän pumppasi verta kuin vpk:n suurtehopumppu. Mutta sinnikkäästi olimme hieman yli puolen tunnin pyöräilyn jälkeen hikisinä Sillan Baarilla. Jossa baarin viehättävä täti heti lohduttelemaan, että helppoahan tänne on teiltä tulla kun on melkein koko matka alamäkeä. Jonka minäkin tuossa vaiheessa tajusin. Jopa käänteisenä. Eli kotimatkalla on paljon enemmän ylämäkeä kuin tänne tultaessa.

Hetki rentoutusta, puolen litran pullo vissyä korvaamaan haihtunutta nestettä, lapsille maistui jostain syystä makeampikin juominen ja syöminen. Jätskiä ja limsaa tankattiin kotimatkan tarpeiksi vähemmän oikeaoppisesti.

Lopulta oli pakko kivuta takaisin pyörän satulaan ja ryhtyä kelaamaan kotia kohti. Totta oli sekin, että kotimatkalla oli ihan samat mäet kuin menomatkallakin. Nyt vain väärässä asennossa. Eli alhaalta ylöspäin. Hyytelöksi iski polvet, setsuuriksi reidet ja vastaavasti tiukoiksi perslihakset. Kerrankin oli perse timminä, pyöräilystä kireiksi jännittyneiden lihasten ansiosta.

Kotona yritin saunalla avittaa lihasten palautumista mutta jo yöllä tuntui, että aamu ei ole kovin helppo. Reisikin vielä kramppasi niin että tähdet vaan kimoilivat silmissä. Mutta eiköhän tämä tästä. Mutta hieman jäykkää on meno, ei ole perinteistä rentoutta liikkumisessa.

Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin.