IRC-Galleria

Mulla on nyt offeja ja raideja parempi ötököidenkarkoitusvinkki. Hankkikaa kaksi linnunpoikasta joille pitää metsästää kärpäsiä, hyttysiä, paarmoja... yleensä vaan kaikenlaisia siivekkäitä pikkuörvelöitä. En ole aikoihin nähnyt Kääpiöiden vähentävän lentävien ötököiden määrää pihapiirissämme samalla innolla kun nyt kahden pääskynpojan tarvitessa syömistä.

Niin siis eilisestä tiedonannosta poiketen myös myöhäisempi pääskynpoikanen on oppinut nyt syömään. Ja molemmat ovat ottaneet Kääpiöt emoikseen, kun häkin luukku avataan ovat molemmat nokka avoimena huutamassa ruokaa. Saa nähdä, miten tämä kasvatusprojekti onnistuu. Mutta ainakaan yrityksen puutteesta meidän sijaisvanhempia ei voi syyttää.

Minuakin tässä hankkeessa hyödynnettiin. "Istu ihan paikoillasi ja anna paarman purra. Mä tapan sen sitten". No, yritin istua paikoillani. En vielä ihan varmasti tiedä, kumpi koski enemmän. Paarman puraisu vai sitä seurannut tappoisku.

Eilen vietimme myös muutaman tnnin laatuaikaa Punkasalmen uimalassa. Jossa on hyppytelineet, matonpesupaikka ja mukava hiekkaranta. Jokainen sai jotain. Kääpiöt saivat hyppiä, Rakas Vaimo pestä mattoja ja minä nukkua koivun katveessa rantapeitolla. Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä rupeaman jälkeen.

Osa oli tyytyväinen retkeen, osa siihen että se päättyi vihdoinkin.

Koko Käärmelahden kotona asuvien Kääpiöiden joukko on vaihteeksi koossa. Tällaisia hetkiä ei tänä kesänä juuri ole ollutkaan. Aina on joku ollut jossain leirillä tai reisussa. Mutta nyt tuo leirirumba helpottaa. Ja kotirumba kiihtyy. Saas nähdä, rauhoittaako helle vai alkaako perinteinen kähinä?

Aikainen lintu madon löytää. Ja aikainen pehtoori rikkaruohon. Viitisen kärryllistä vesiheinää, ukonputkea, savikkaa, voikukkaa ynnä muuta rikkaruohoa poistui eilen aamusta valkosipulimaasta. Ja samassa tuli leikattua myös valkosipulin kukintonuput. Kolme tuntia siinä hommassa meni, tällä kerta laatikon päällä istuen kun kitkemispatja ei mahdu valkosipulupenkkien väliin. Ensi kesänä pitää suunnitella rivivälit paremmin. On sitä huonompiakin tapoja viettää aamupuhdetta.

Hoidetavien eläinten määräkin on kasvanut kahdella. Toissailtana leluvaraston lattialta löytyi pudonnut/pudotettu pääskynpoikanen, eilen toinen samanmoinen puuvaraston permannolta. Molemmat ovat nyt hoidossa joskaan ennuste ei tietysti ole kovin kaksinen. Ensimmäinen pääsky tosin oppi eilen syömään ja syökin ahneesti mutta kakkonen on edelleen nälkälakossa.

Se vaan on taas sanottava, että Kääpiö Janna on kekseliäs tyttö kun eläinten hoidosta on kyse. Pääsky ykkönen kun ei syönnyt aluksi mitän niin Janna keksi hakea kannettavan cd-soittmen ja lintulevyn häkin viereen. Ja sitten hän soitti poikaselle pääskysen kirkumista. Johan alkoi ruoka maittamaan.

Nyt Janna ja Sansku juoksevat ruokinta-aikaan pitkin pihaa hyönteisiä pyydystämässä. Ja saivat jopa Mikon ja Jussin huolehtimaan iltapäiväruokinnasta kun me muut oltiin Riihirannassa uimassa ja lököttelemässä. Poikia kun ei oikein tuo mökkielämä kiinnosta ja kotinurkissa oli muutenkin mielenkiintoisempaa tarjontaa. Naapuriin kun oli kertynyt poikia hieman enemmänkin joten hyvät lentopallopelit saatiin kuulema aikaiseksi.

Myöhäisin pelisessio olikin liki puolen yön, tosin Mikon korvasivat tuoloin Janna ja Sansku. Ja naapurista kentälle marssi puolen tusinaa uroonalkua joista osalla näytti iskevän perinteinen "minä Tarzan, sinä Jane"-maneeri päälle kun törmäsivät samalle kentälle tyttöjemme kanssa.

En minä varsinaista vakoilua harrastanut, mutta kun oli kastelemassa Ison Äidin parvekekukkia niin oli pakko istahtaa kuuntelemaan hetkeksi tuota urosten kesäistä pullistelua.

Tunsin kyllä olevani varsinainen vankileirin vartija, sillä niin hämmästyneitä olivat uroonalut siitä, että "teidän äijä on päästänyt teidät näin myöhään pelaamaan". Suuri huoli oli myös siitä, että "eihän se vaan tule kentälle". No ei tarvinnut mennä, sillä niin selvästi tuo vähemmän hiljainen puhe kuului parvekkeelle. Tuli oma nuoruus mieleen. Juuri tuollaisten iltojen jälkeen piti hiiviskellä kotiin tuoreita kuusenkerkkiä pureskellen.

Ja pelätä pahinta.

Rakkaan Vaimon uusi matonpesupaikka on pitänyt rakentaa jo aikoja sitten. Mutta kun hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Joten olen käyttänyt aikaa suunnitteluun. Niin maan perusteellisesti.

Eilen RV halusi sitten pestä mattoja. Eikä mitään ollut valmiina. Joten eikun kehittelemään jotain ja nopeasti. Heinikon ajo uudelta paikalta, pikainen sähkö- ja vesiputkien veto, painepesuri sieltä, pesupöytä tuolta, liotusamme kolmannelta ilmansuunnalta. Ja kaiken yllä leijailee sanaton kysymys; joko pääsen pesemään. Ja lopulta se ei ollut enää sanaton vaan enemmänkin naurunsekainen toteamus; kyllä mulle hieman vähenmänkin ajettu ruohikko pesupaikaksi kelpaa.

Mattoja puhdistui useampi kappale ja samalla minä pystyin jatkamaan projektia. Nyt on jo kaksi liotusammetta paikoillaan (ja täynnä vettä) ja kolmaskin odottaa jonon jatkona kääntämistä ja pesemistä. Kahdessa ensimmäisessä ammeessa ehtivät jo Kääpiötkin pulikoimaan eilisen päivän hikisen lentopallourakan jälkeen.

Tänään kun saan kolmannen ammeen paikoilleen (tai huomenna, ensiviikolla...) otan teille kuvan kylpylästäni. Ja pyydän jo etukäteen anteeksi sukupuolikollegoiltani josko hekin joutuvat ammeita raiaamaan.

Naapurin Rouvalla taitavana huovuttajana, lankojen värjääjänä ynnä muuna käsityöihmeenä varman asiaankuuluvat paljut jo onkin olemassa, mutta lukijoiden joukossa saattaa olla henkilöitä, joiden ukot nyt joutuvat hommiin.

Otan osaa

Ei, tänään ei tule niitä jo tutuksi käynneitä harakkajuttuja. Vaan ihan uusi.

Aamukahvin aikaan pihan reunaan taapersi hieman vaaksaa pidempi valkomusta pallo. Yksi suuri ihmettelyn aihe oli pihan poikki vedetty vihreä kasteluletku jota piti katsella seurata niin itään kuin länteenkin. Vasta tämän jälkeen uskalsi kameta itsensä tämän esteen yli.

Seuraavaksi harmeja harakalle aiheuttivat pääskyset, jotka kävivät pihalla seisovan (voiko pallo seistä?) maailmaanmatkaajan kimppuun. Syöksyhävittäjien iskuja tuli joka suunnalta mutta jo toimi myös harakan poikasen nokka. Ja pääskyt poistuivat.

No eikun seuraavan koettelemuksen kimppuun. Tai lähinnä kohteeksi. Helmeri lähti määrätietoisesti aamuiselle saalistusretkelleen. Tämä reitti kulkee juuri siitä, missä harakka pasteerasi. Mutta kumpikaan ei kiinnittänyt toisiinsa huomiota vaan kissa marssi rauhallisesti kohti myyräpeltoa puolentoista metrin päästä harakasta.

Vaan ei tässä vielä kaikki, nyt harakanpojan äkkäsi vanharouva Hulda joka huolimatta 14 vuoden iästään on meidän perheen paras (pahin) lintujen metsästäjä. Varovaisesti Hulda ryhtyi ruusupensaiden kautta lähestymään harakkaa. Ehtipä jo hyökätäkin mutta harakka piti puolensa jä lähti viipottamaan karkuun.

Siinävaiheessa Käärmelahden korkein oikeus puuttui peliin ja hätisti Hulda-rouvan eri suntan kuin harakkapoikasen. Tosin ennste on huono, harakkapoikanen ei selvästikään ole vielä itsestään huolen pitävää tyyppiä.

Tokkopa on edessä pitkä elämä.

Kelailin ja luin kuva-arkiston palautteita. Kommentteja, huomioita ja muuta sälää. Joista pitääpi olla kiitollinen. Niiden valossa huomaa, että sivuilla on joitakin vakkarikävijöitä. Kommennetteja tulee silloin jos tällöinkin. Sitten on heitä, jotkut joku toinen on innostanut kurkistamaan arkistoon, mahdollisesti myös päiväkirjaan. Jonka puolelta löytyy myös ihmisiä, jotka nauravat kommelluksillemme säännöllisesti. Yleisesti vaan ihmisiä, jotka vierailevat sivuilla eri syistä. Joka on mukava havaita. Mutta niinhän minäkin lueskelen esimerkiksi Erikoisen tai Naapurin Rouvan juttuja. Ja elän ihan hiukan mukana.

Minusta tämä on mukavaa. Ihan aikuisten oikeesti. Kai minä olen jonkin sortin narsissos vai kuka hän nyt olikaan. Esillä pitää olla, joskus tekee mieli hieman säväyttääkin. Aikuiseksikaan en tunnu kasvavan samaa vauhtia kuin kaverit. Onkohan tälle sairaudelle jokin hieno nimi?

Sen kuitenkin tunnustan, että jos kukaan ei jättäisi jälkiään sivuileni en jaksaisi kuvia lisäillä tai päiväkirjaa kirjoittaa. Siinä suhteessa kyse ei siis ole mistään terapiapäiväkirjasta. Tai ehkäpä kyse onkin terapiasta ja lääkeesstä julkisuudenhinkuuni. Joten lukekaa, katselkaa kuvia, kommentoikaa, levittäkää sanaa. Minä nautin sitä.

Ja sitten eilisen päivään. Kun puolet porukasta oli Riihirannasta. Ja minäkin ehdin nauttimaan seurasta ja paikasta iltapäivällä muutaman tunnin. Oli ihan mukavaa. Olisipa lisää tällaisia hetkiä.

Mökkiin muuten liitty olennaisesti se, että mökkinaapuri lähisaaresta oli tiistaisella postinhakureisullaan törmännyt emokarhuun ja kahteen poikaseen 200 metrin päässä mökistämme. Että sellaisessa erämaassa me ollaan. Taitaa olla niin, että Rakasta Vaimoa ja osaa Kääpiöistä ei ihan heti mökille saa tass lähtemään. Edes minun kanssani.

Vaikka karhukuolemaa todennäköisempää ihan tilastojen valossakin on jäädä rattijuopon auton alle, tulla seonneen maalaisaikamiespojan ampumaksi, hukkua saunauinnilla, kuolla käärmeenpuremaan... ja tuhat tai useampikin todennäköisempi elämänpäättämiskohtalo.

Kuin karhun syömäksi joutuminen.

Huomenta seurakaunta.

Pääsin ajoissa pystyyn vaikka olisikin ollut mahdollisuus nukkua vielä liki pari tuntia. Arvatkaapa vain, keiden ansiota. No niiden saatanan harakoiden. Ja musta tuntuu, että nyt niillä oli kersat mukana. Opettavat niitä imeisesti tavoille. Ja nyt on pihassa menossa varsinainen ilmataistelu. Vastakkain nopealiikeisten harakoiden hävittäjälentue ja raskaan luokan varispommittajat. Ja meteli sen mukainen. Pari kisaa ja Onnikin kiirehti olohuonen ovelle turvan taistelun tiimellyksestä.

Ilta kului ensimmäisen kokonaisen mm-kisapelin merkeissä. Lopputuloksesta olin iloinen eikä pelikään ollut niin pitkäveteinen puolustustaistelu kuin etukäteen olisin voinut kuvitella. Tänään vielä kun Portugali passittaa Ranskan laulukuoroon niin saadaan ihan hyvä loppuotelupari.

Muutenkin ilta sujui ihan mukavasti. Kääpiöt olivat ihmisiksi. Mikolla on mopokuume ja netistä etsittiin viidenkympin mopoja oikein tarmolla. Vaikka mopoista puhuminen alkoikin kuulostaa minusta jo puulta, niin mukava että mies innostuu jostain asiasta. Ei vaan meinannut kestää, kun muistutin etsimisaikaa olevan vielä liki kolme vuotta. Töitä kuulema kuitenkin alkaa tekemään heti kun puukasa tulee. Jotta saa moporahat kokoon.

Jussi puolestaan oli pärtsäämässä Oton ja Eken kanssa pitkin kylää. Varsinainen MC Maitoparrat. Olivat harrastaneet kotiseutumatkailua tyyliin "käytiin katsomassa, mitä sen ekan oikealle kääntyvän tie varrella oikein on". No kai senkin tien varressa asustelee joku kylän sulottarista että pojilla oli yleisöä, jolle päristellä.

Tilli puolestaan vietti aikaa synttärirahoillaan ostamansa levyn parissa. Ja huolehti tämän päivän leirille lähdöstä. Että onko se ja tuo mukana. Jotakin olisi jäänyt kotiin jos ei tyttö itse olisi leirikirjettä sana sanalta kahlannut. Mutta hyvä näin, vapaaehtoinen vastuunotto ei koskaan ole pahasta. Etenkään hänen kohdallaan.

Yö oli sitten tylsä. Ykinäistä maata isossa parisängyssä ilman Rakasta Vaimoa. On tää melkoinen sympioosi, minä pullea punikkitatti ja hän heleä kesäkoivu.

Molemat tarvitsevat toisiaan.

Aamu oli taas hektinen. Myöhässä pystyyn, yksi kääpiö väkisin jalkeille ja keskussairaalaan Holtter- tai jonkun sellaisen laittee laittoon. Nyt hän kulkee vuorokauden piuhat kehossa ja taskutietokone tallentaa kaiken tarpeellisen. Ainakin sydämestä.

Ja sitten elämäni nopein katsastus. Mulle myytiin kesäkuun alussa tämä ihana, vielä nimeämätön (mutta oikeasti OssiBussi) katsastamattomana. Ja kun tänään menin sitä näyttämään, niin kiltit tädit sanoi, että tää on katsastettava seuraavan kerran vasta keväällä 2007. JEEEEEEEESSSSSSS.

Iloisena kaupan kautta kotiin (josta muistin hakea Rakkaan Vaimon) ja sitten uudet kääpiöt autoon RV:n kanssa ja heidät mökille. Eli nyt puolet Käärmelahden porukasta on Riihirannassa, puolet kotona. Ja jo nyt on ikävä Rakasta Vaimoa. Mutta aamulla nähdän.

Iso Äitikin kävi tänään kotona. Ensin taksi oli sairaalasta haussa tunnin myöhässä ja kotoolta haun he unohtivat kokonaan. Soitin hieman yli tunnin odottelun jälkean ja sitten taksi lähti liikkeelle. Mutta ei täällä mitään hätää, ihan hyviä keskusteluja Ison Äidin kanssa. Tuli taas tarinoita mm. esineistä. Aurinkokello esimerkiksi täyttää ensi keväänä 40 vuotta. On ollut aikanaan IsoIso Äidin lahja 40 vuotiaale vävylleen. Aatelkaa miten tarkka kello. Jo liki neljäkymmentä vuotta sateessa, tuulessa ja tuiskussa mutta edelleen ajassa. Ja käynnissä.

On siinä aika rauta.

Tämän päivän merkinnät meinaan. Aamulla oli lähtö kuuden kurmakoilla Miehikkälään Tilliä leiriltä hakemaan. Ja minutilleen yhdeksältä olin perillä kuten pitikin. Ja takaspäin helteessä parin poikkeaman kautta hieman ennen kahta kotiin. Mukavan kuuma joten poistuttiin melkein saman tien Niemeen uimaan. Onneksi vesi edelleen on piristävää. Sanoisin melkeinpä kylmää.

Kääpiöt ovat taas koossa. Meinaan nämä kotimallit. Vihti-versiohan lähti eilen Risto I:n sekä Aava Rinsessan ja Hovineito Suvin kanssa omaan kotiinsa. Niin valitettavasti päättyi se vierailu juuri kun päästiin vauhtiin. Mutta hyvä edes näin pitkä visiitti. Ja toivottavasti vielä kesän aikana uusiksi.

Mutta nyt alkaa uni painaa silmää, sauna taitaa tehdä tepposensa. Joten ei muta kuin lukemaan päivän lehdet sänkyyn ja unten maille.

Nukkumatti kutsuu.

Mutta ei, ei ehdi kukko herättämään. Tänäänkin tämän homman hoisivat harakat. Jotka muuten saivat kyytiä kun päästin Onnin ulos. Yksi onneton Harakka Hurukka oli vielä rappujen eessä kun meidän Raketti-Onni spurttasi. Onneksi Onnilla ei ole siipiä, se olisi varmaan pysähtynyt vasta naapurin koivikossa.

Jannalla oli eilen peli Kellarpellossa Haminaa vastaan. Saivat ympyräkaupungin tytöt kotoisen iltapäivän, siihen malliin pyöritti Savonlinnan tytöt heitä. Oma pää puhtana ja vieraiden verkkoon neljä maalia. MM-kisoissahan vain harva maa pystyy tällaiseen maalitehtailuun. Janna pelasi tällä kertaa (varsinaisten puolustajien puuttuessa) puolustajan tontilla. Ja ihan hyvin hän ulottuvana tuolla tontilla pärjäsikin. Näyttivät muodostavan ystävänsä Miran kanssa ihan hyvän puhdistuspartion.

Meillä oli Rakkaan Vaimon kanssa kaupunkipäivä. Kun Erikoinen ja Risto I lähtivät Rinsessa Aavan, Hovineito Suvin sekä Sansku- ja Tiitus-Kääpiön kanssa Nenäniemen kultahietikolle rantapäivää viettämään oli meillä mahdollisuus kahdenkeskiseen kaupungilla seikkailuun.

Kirpputorilta löytyi taas monenlaista hyvää ja tasokasta vaatetta (myös vierailijoille), Cittarissa oli aikaa penkoa alerekkejä ja Lippakioskilla mukava seurata jäätelöä syöden ihmisvilinää. Kun vielä tämän lisäksi ehti käydä katsomassa Isoa Äitiä ja seurata loppuosan Jannan pelistäkin, niin kaupunkipäivä oli oikein onnistunut.

Niin oli myös rantajoukkojen päivä. Eväsretki tuolle luonnonmuovaamalle tiimalasihiekan rannikolle on kokemus Kääpiöillekin vaikka he sielä kesäaikaan pääsevät käymään monta kertaa viikossa. Saatika sitten vierailijoille. Hiekka on todellakin sileää, sitä riittää niin rannalla kuin pohjassakin, vesi on kirkasta ja mökkejä ei näköpiirissä ainuttakaan. Ja järvenselkää näkyy sentään molempiin suuntiin muutaman kilometrin verran.

Vieraat olivat viihyneet. Rinsessa Aava, Hovineito Suvi, Tiitus ja Sansku olivat pulanneet sydämensä kyllyydestä, Risto I oli myös käynnyt vedessä mutta Erikoiselle vesi oli vielä hieman liian kylmää. Ja sielä oli niitä kasvejakin. Todellisuudessa parin neliön allalla ehkä kymmenen ahvenheinää. Muuten koko sadan metrin hiekkarantakaistale on putipuhdas kasveista ja levästä.

Porukan piknikki jatkui vielä kotinurmkolla joten jokainen on saanut eilisen päivän aikana melkoisesti aurinkoa. Sävyt vaihtelevat kaakaopavun ruskeudesta katkaravun vaaleanpunaisuuteen. Onneksi ja kiitos suojakertoimien kukaan ei kuitenkaan kärtsännyt itseän.

Mutta makkaraa he kärtsäsivät. Joku matkamies oli viimeisen viikon aikana rakentanut rannalle nuotiopaikan jonka itsekin näin edellisenä päivänä käydessämme uimassa. Hyvä ja turvallinen tulenalunen jossa Risto I nyt grillasi porukalle kabanossia.

Suvin ja Tiituksen jutut menevät hyvin yhteen. Perin intensiivisesti he kotinurmikollakin kellivät vilteillä, kiusoittelevat hieman toisiaan mutta eivät liikaa ärsytä. Muutaman kerran Tiitus tosin joutui vonkaamaan Hovineito Suvia takaisin viltille kun oli kiusoittelemisessaan mennyt liian pitkälle. Hassua nähdä jo tämänikäisissä aikuisen elkeitä. Mutta kyllä Tiityus näyttää vonkaamisen osaavan. Ja vielä perin tuloksellisesti.

Tiitus on aina pitänyt itseään pienemmistä, niin vauvoista kuin lapsistakin. Hovineito Suvi edustaa hänelle nyt yhtäaikaa sekä pientä lasta että leikkiseuraa. Ja kun isommat uros-Kääpiöt eivät ole kotona, kuoriutuu Tiituksesta ihan toisenlainen nuori mies. Tässä suhteessa tämä vierailu osuu mitä parhaimpaan aikaan.

Erikoinenkin oli paremmalla mielellä. Joka oli ihana havaita. Toki tuoreen Äiti J:n asiat pyörii edelleen kehissä ja puhelinkeskusteluja hänen kanssaan käydään intensiivisesti mutta selvästi synnytysseuralaisen väsymys ja huoli on hieman hälventynyt.

Huvittavin piirre eiliseen päivään oli ehkä se, kun vieras auto saapui pihaan ja sieltä purkautui vanhempieni ystäväpariskunta Otalammen ajoilta. Toki tuttu pariskunta minullekin. Ensimmäistä kertaa täällä Käärmelahdessa vierailevat Eila ja Pertti. Jotka muuten ovat tämän Äiti J:n isovanhemmat. Tulivat tapaamaan Isoa Äitiä kun eivät tienneet hänen olevan sairaalassa. Retretistä olivat tulossa ja Ratsumiestä olivat menossa katsomaan. Istuskelivat hetken aikaa, vaihdettiin kuulumisia ja lähtivät siten kaupunkia kohden.

Erikoinenkin oli hieman ihmeissään. Että tänne metsän keskelle pitää tulla törmätäkseen Äiti J:n esivanhempiin.

Pieni on maailma.

Sanonpa suoraan, että olipa taas yö. Liskojen yö.

Huonoja unia, kurkku kiusasi ja sitten aamun kunniaksi taas harakat aloittivat rääkkymisensä viiden aikaan. Kerran elämässäni olen linnun lutkulla ampunut mutta nyt alkaa harakkamurhat olla likellä. Saatanan rääkkyjät kun tulevat ikkunan alle konsertoimaan. Heräähän siihen ihan väkisin.

Varmaan osaltaan tähän aamun herkkäunisuuteen vaikuttaa myös se, että unet muutenkin olivat hieman heikossa. Oli jotenkin huono lähtöfiilis tähän yöhön. Erikoisen kipristely J:n asioiden tiimoilta vaikuttaa. Hänestä ei oikein saa nyt puheseuraa, hyvätkin yritykset putoavat ilmasta kahden lauseen jälkeen. Ymmärrän toki hyvin Erikoisen huolen ja murheen ja ainahan me olemme painottaneet sitä, että olemme olemassa myös huolia ja murheita varten. Parempi tietysti olisi jos hän pystyisi puhumaan niistä eikä hautoisi ja murehtisi yksin. Toivotavasti tilanne Erikoisen kannalta täällä AhkulaMuhkulassa on edes hieman helpompi kuin olisi kotona. Ahku ja Tädit ovat yrittäneet hieman auttaa Rinsessa Aavan hoidossa, pitkä kävelylenkki tätien ja enon kanssa oli ainakin Aavalle kokemus. "Katson maalaismaisemaa ja ymmärään, kuinka onnellinen voikaan olla hän..." oli Rinsessa lauleskellut sitten palatessaan muutaman kilometrin ratasmatkalta. Matkalla hän oli kuulema hyräillyt kapaletta "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa". Kertoivat Tädit. Eikä minulla ole kovin suurta syytä epäillä heidän tarinaansa.

Risto I:stä on sanottava, että on meidän Erikoisella käynyt hyvä onni miehen valinnassa. Hän hoitaa Rinsessaa, on mukavaa juttuseuraa, puuhailee luontevasti lasten kanssa ja kestää hyvin Erikoisen pienen kiukuttelunkin. Ainahan vävyt käyttäytyvät appivanhempien luona edukseen, mutta ei Risto I:n toiminta AhkulaMuhkulassa voi olla näyttelemistä. Niin luontevaa se on.

Hovineito Suville eläimet ja maalaiselämä tuntuu myös sopivan. Neito saattaa pitkiäkin aikoja puuhastella pihassa keräämässä ankan ja hanhen sulkia, kokoamassa voikukan lehtiä ja syöttämässä niitä kanille tai kanoille. Tai vain kulkemassa juttelemassa eläimille. Jotenkin näyttää, että tyttö nauttii eläinten seurassa ihan oikeesti. Siis ihan lasten oikeesti.

Tiituksesta Hovineito Suvi saa myös ihan uusia piirteitä esiin. Uimakeikalla hän antoi rannallajuoksukisassa Suvin voittaa kaatumalla itse viime metreillä, ruokapöydässä hän oli käynyt pilkkomassa Suvin pihvin, toisinaan hän käy kysymässä, mitä haluaisit tehdä...
Todella mukava nähdä mies tuollaisena.

Ai niin, pitähän mun valitaa, että varvas on muusina, nilkka soosina ja polvi päreinä. Pidettiin rangaistuspotkukisa kentällä mm-kisojen innoittamana. Huomasin, että Risto I ampuu kovaa, Jalkapalloilija Janna tarkasti ja Tiitus taidokkaasti vasemmalla. Mutta samalla huomasin, että kun pieneen maaliin panee ison miehen, tulee osa vedoista jopa torjuttua.

Jos ei muuten niin massalla.