IRC-Galleria

Meinaten lupaus Kesämaassa käynnistä.

PiPeKo:n (Pihlajaveden Perhekodit) viisi perhettä lapsineen vieraili eilen Kesämaassa. Kuusi aikuista ja 24 lasta. Melkoinen joukko iloisia Kesämaan kiertäjiä. Ja kaikki sujui hyvin. Ehkäpä jopa yllättävän hyvin. Ei riitoja, ei katoamisia, ei vakavia tapaturmia... listaa voisi jatkaa ja kirjata tähän kaikki omat pelot, jotka reisussa eivät toteutuneet. Mutta olkoon.

Lapset kulkivat sekaryhmissä joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Meni niin sanotusti pakat sekaisin. Tekemistä riitti jopa joukon isoimmille. Etenkin rengasliukumäki oli suuri suosikki, siinä jaksoivat pulata niin isot kuin pienimmätkin. Pienemmille löytyi toki muitakin suosikkeja, isoimmille ei juuri muut paikat tuottanut yhtä hyviä kicksejä.

Entäpä me oikein isot. Huolsimme joukkoja sovittuina aikoina, tarjosimme juotavaa ja syötävää mutta muuten saimme olla omissa oloisamme ja jutella mukavia. Oli oikein virkistävää ja hauskaa. Olisi vaan toivonut, että aikuisten joukko olisi ollut vielä lajempia. Mutta päällekäisiä menoja, sairastelua ja oikeita töitä oli osunut joidenkin vanhempien kohdalle. Joten tämän laajempaa vanhempien rinkiä ei tällä kertaa saatu kokoon. Meno oli tällä pienemmälläkin porukalla kuin vanhoina hyvinä aikoina. Jolloin PiPeKon porukat kokoontuivat useastikin yhteisiin rientoihin. Jotenkin vaan aika on karsinut näitä tapaamisia.

Mutta Kesämaasta arkeen. Olen jumpannut muutaman vuoden erään hankkeen kanssa. Jotkut tosin ovat jumpanneet pidempäänkin. Nyt näyttää siltä, että torstaina saan vastauksen työni tuloksellisuuteen. Ennakotieto asioista normaalisti hyvin perillä olevista lähteistä kuultuna on perin myönteinen. Mutta nukutaan nyt pari yötä ja odotetaan lopullista sinettiä. Jos se on myönteinen, niin olen äärettömän onnellinen. Poliittinen eläin kun olen niin nautin tietysti siitä, että tärkeäksi kokemani asia etenee. Joskus iloitsee hyvin pienestä, ehkäpä vain yhdelle ihmiselle tärkeästä mikrotason hankkeesta ja sen voitosta. Mutta jonkun kerran elämässään saattaa olla nauttimassa suuresta, makrotason hankkeen nytkähtämisestä eteenpäin. Tosin sellaisia täyttymyksen hetkiä ei satu kovin usein kohdalle.

Nyt tuollainen tyydytys taitaa olla huulilla.

Kysymys on retorinen. Vastausta ei kaivata sillä se voi satuttaa. Tai en minä itse koe olevani idiootti. Mutta jotkut Kääpiöt pitävät minua sellaisena.

Olenhan minä vuosien saatossa kouluttajan, puhujan, konsultin, työnohjaajan yms. rooleissa puhunut varmaankin satoja kertoja siitä, että murrosiän tietyssä vaiheessa murkulla on maailman tyhmimmät vanhemmat. Kaikilla muilla on fiksummat vanhemmat, mutta miksi juuri minulle on siunaantunut ne kaikkein idioottimaisimmat vanhemmat? Näin miettii murkku. Ja se kuuluu kuvioon.

Mutta miten se sitten sattuukaan, kun oma Kääpiö pitää sinua juuri niin iditoottina kuin idiootti vain voi olla. Sattuu se ihan saatanasti, voin kokemuksesta sanoa.

Vanhin urosKääpiö oli launtaina telttailemassa kavereiden kanssa tuolla muutaman kilometrin päässä niemessä. Lähtiessä kaikki tunuti melko hyvältä, kaveritkin olivat niitä tuttuja kylän poikia joten ei kun Kääpiö matkaan. Evästyksenä, että pidä hauskaa ja ole varovainen. Tosin jakomielitautinen toivotus ajattele varmasti 15-vuotias urosKääpiö. Miten voi samaan aikaan pitää hauskaa ja olla varovainen. Kääpiön mielestä ei varmaan mitenkään.

Jostain syystä Kääpiöltä jäi kertomatta, että telttailemaan tulee myös yksi autoikäinen pojankloppi. Ja että tuohon autoon oli jo pakattu kaljat ja viinat. Eihän tuota kannattanut kertoa, niuhottajavanhemmat vielä kieltävät lähdön.

No sunnuntaina palattiin sitten hyvissä ajoin, perinteiseen vanhemman kyselyyn, miten meni vastattiin että hyvin meni ja hauskaa oli. No ketäs teitä siellä oli? Ja vastaukseksi saatiin luettelo, johdonmukaisesti se sama kuin oli lähtiessä kerrottu. Edelleen unohtui se viinatrokarin nimi listasta.

Juttu olisi jäänyt siihen ellei telttapaikka olisi ollut se sama kuin perinteinen uimapaikkamme. Olimme käynneet uimassa lauantaina ennen kuin oli tietoakaan Kääpiön telttaretkestä ja menimme uimaan taas sunnuntaina. Ei salapoliisifiiliksellä vaan kuten kymmeniä kertoja ennenkin.

Mutta paikanpäällä oli asiota ja tavaroita, jotka herättivät mielenkiinnon. Oman Kääpiön eväspussit ja makkarapaketin kuoret liehuivat hietikolla vienossa kesätuulessa. Kaljapullon etikettejä oli liotettu rantavedessä pulloista. Tai ilmeisesti pullot oli heitelty lllalla veteen, etiketit oli lionnut yön aikana irti ja aamulla ei oltu jaksettu kerätä kuin pullot, ei enää etikettejä. Onneksi yksikään pullo ei ollut rikkoutunut ihanan pehmeään hiekkarantaan. Pullonkorkkeja oli sen sijaan törröllään hiekassa eikä niihinkään kovin mukava ole astua. Nuotiopaikan äärestä löytyi vielä Leijona-viinaleka, tosin tyhjä sellainen. Mopolla oli krossattu pitkin hiekkarantaa, tyhjiä kertakäyttöisiä vesipulloja lojui hietikolla liki puoli tusinaa. Ei ollut kovin ylevä näky Kultaranikolla josta koko perhe olemme vuosikausia nauttineet. Näinkö hyvin me olemme oman Kääpiön kasvattamisessa onnistuneet. Mutta ei tässä vielä kaikki.

Toivoin, että asian selvttely kotona on helppo. Mutta olin totaalisen väärässä. Kun Kääpiö tuli iltapäivällä taas mopoilemasta kotiin syömään, kysäisin salakavalan kierosti (sellainen minä olen ja pärjään vielä jonkin aikaa siinä taidossa Kääpiöillekin), että "arvaa mitä sellaista näin niemessä johon kaipaisin sinulta selvitystä?" Raksutus käynnistyi Kääpiön päässä, katse hakeutui pitkin seiniä, vieno puna nousi kasvoille. Ensimmäinen vastaus oli: "en mä vaan tiedä". Mutta kun jatkoin, valitsi Kääpiö pienimmän pahan reitin eli arveli asian koskevan eväsroskia. Johon minä: " väärin arvattu". Tuskaisen mietinnän jälkeen hän tarjosi kaljatölkkejä. Joista minulla ei ollut niemessä mitään havaintoa. Joten vastasin jälleen: "väärin". Seurava tarjous oli kalpapullot johon minä: "ensimmäinen oikein, jatka vaan". Seuraavaksi tuli jostain syystä kokispullo joka kääpiöllä oli mukana. Mutta tuokaan vastaus ei kelvannut minulle vaan annoin kahden pisteen vihjeen: "ei kokispulo vaan jotain mitä siihen on sekoitettu". Ja tässä vaiheessa Kääpiö oli vielä ihan tiedoton tuosta Leijona-pullosta. Tosin huonosti näytellen.

En jaksa jatkaa tätä tarinaa sillä tässä oli vasta alku. Valheiden verkko osoittautui valtavaksi ja siitä Kääpiö raotti totuutta aina juuri sen verran kuin hän luuli selviämisen kannalta olevan tarpeellista. Mutta minäpä tiesin enemmän kuin hän luulikaan. Ja sen lisäksi osasin tehdä paljon parempia päätelmiä ja arvauksia kuin hän osasi ikonä kuvitellakaan. Liki kaksikymmentä vuotta nuorisotyössä, katutyössä, erityisnuorisotyösä ja nuorisokahviloissa eim ole mennyt hukkaan. Kääpiö(i)llä on nyt kunnon vastus.

Selvitystyössä oli oma etunsa myös pienen kylän vanhempien keskinäisestä keskusteluyhteydestä. Etenkin kun ystäväperheessä on rehellisempiä ja suorapuheisempia lapsia kuin tämä Kääpiömme. Olenkin aina inhonnut sitä ajattelua, että ei meidän lapset mutta ne muiden kakarat. Ja jälleen kerran se osoittautui juuri nurinkuriseksi. Ystäväperheen lapsi kertoo totuuden vanhemmalleen, meidän yrittää valheen jos toisenkin kautta purjehtia turvaan.


Nuo varsinaiset mokat (kalja, tupakka, viina) suututtavat toki nekin eivätkä vielä kuulu 15-vuotiaan telttaretkeen. Ainakaan minun mielestäni. Mutta jos nuo asiat herättävät suuttumusta niin tuo patologinen valehteleminen saa minut raivoon. Lisäksi huolestuttaa se asenne, että miehenalku ihannoi viinanhuuruista ja tupakansavuista elämää. Luulisi hänen nyt nähneen, mihin se pahimmillaan johtaa. Vasta muutama kesä takaperin hän kirosi viinan keksijät ja itki tuon aineen aikaansaannoksia. Joka satutti tätä kaikesta huolimatta perin rakasta Kääpiötä tosi läheltä.

Lähempää kuin lasta ehkä koskaan voi satuttaa.

Rakas Vaimo sairastaa, häntä hellikäämme,
teetä kuppi keittäkää, muu ei kelpaakaan.
Sänky lämmin paikka on,
jossa voipi olla.
Vaan selälle ei sänkykään,
tahdo rauhaa antaa.

Eilinen vatsatauti äityi kuumeeksi, jokapaikan kolotukseksi ja muutenkin surkeaksi oloksi. Ainut paikka jossa RV jaksaa olla on sänky. Mutta se taas kiusaa välilevyjen puutteesta kärsivää selkää. Ei todellakaan ylentävää katsottavaa.

Katsotaan nyt, miten päivä lähtee liikkeelle. Yhteisellä aamutee-kahvihetkellä ei vielä näyttänyt kovin hyvältä. Mutta toivotaan, että tauti on jo voiton puolella. Tai siis juuri toisinpäin, tauti on jo häviön puolella. Eli poispäin menossa. Eikä toivottavasti jäämässä taloon vaan poistumassa Käärmelahdesta kokonaan.

Kääpiötkin osasivat eilen hienosti rauhoittaa Rakkaan Vaimon sairastamisen turhilta häiriöiltä. Toivottavasti sama hienotunteisuus jatkuu tänään. On kaikkien helpompi olla.

Kahdelle vanhimmalle naaraspulisele KotiKääpiölle pitäisi tänään rustata yhdessä oma Galleriasivu tänne. Sitten saatte Kääpiönäkökulman Käärmelahden tapahtumiin. Saas nähdä, kuinka paljon se poikkea tästä Muhku-näkökulmasta.

Ai niin, multa on taas kysytty, että mikä pirskatin Muhku. Joten kerrottakoon. Tämä nimi on pääasiassa rakkaan Erikoisen ja hänen Rinsessa Aavansa ansiota. Kun saimme iloksemme ryhtyä pohtimaan isovanhemmuutta, päätyi Rakas Vaimoni Ahku-nimikkeeseen. Ahkuhan on saamelaisten naispuolinen isovanhempi ja kun RV on puoliksi saamelainen, tuntui tuo Ahku-nimike hänestä oikealta valinnalta.

Olematta mitenkään perinteitä kunnioittamaton päädyin minä sitten Muhku-nimikkeeseen. Ensinäkin se rimmaa hyvin Ahku-nimikkeen kanssa ja kertoo minusta omasta mielestäni paljon. Etenkin muodostani. Joten nyt Rinsessa Aavalla on Ahku ja Muhku ja myös Ahkula tai Muhkula, johon tulla vierailulle.

Jotta tälleen tällä kertaa.

Käärmelahdessa kävi eilen pariskunta tutustumassa elämään perhekodissa. Liki kolme tuntia meni keskustellessa meidän elämästämme. Kuten myös heidän. Toivottavasti rehellinen kertomuksemme perhe-elämästämme ei karkottanut heitä sijaisperheajatuksista. Sillä siinä olisi oiva perhe oikeille lapsille. Perhehoidossa tarvitaan monenlaisia perheitä, mutta tuollaisista perheistä on pulaa. Tarkemmin sanoen, en ole nähnyt juurikaan vastaavaa näinä kymmenenä vuotena, jotka olen perhehoidon kentässä kahlannut. Toivottavasti he tulevat syksyllä alkavaan Prideen.

Myös Iso Äiti oli eilen kotivierailulla. Osin nämä vierailut menivät päällekäin, mutta onneksi Kääpiöt järkkäsivät Isolle Äidille mukavan kahvihetken sillä aikaa kun me lätisimme vieraidemme kanssa. Hiukan ehdin minäkin istumaan hänen kanssaan. Oli taas matroonalla vahti päällä. Pitäisköhän keskustella lääkärin kanssa lääkityksestä. Tuntuu duracel-annos olevan ylärajoilla. Mutta hyvä kai niin, eihän masennu niin helposti näiden suurten muutosten edessä, joita elämä tällä hetkellä hänelle tarjoilee.

Kolmas merkitävä asia eilisessä päivässä oli Jussin mopon tervehtyminen. Asko oli tehnyt ihmeitä vuorokaudessa, nyt mopo oli paremmassa kunnossa kuin hieman yli kuukausi stten kaupasta tulessaan. Tehoa oli hieman lisää (vain laillisin keinoin), mutta ennenkaikkea hengenvaarallinen etupään laakerivaurio oli korjattu. Miten viisisataa kilometriä ajetussa mopossa voi olla tuollaisia vikoja. Kertokaapa minulle jos teillä on lähipiirissä kokemuksia vastaavista Fundai/Samurai-mopoista tai yleensä tämän Myllymäen postimyynnin myymistä tuotteista. Minusta touhu on edesvastuutonta. Ainakin toistaiseksi.

Eilen oli myös yhden suuren henkilökohtaisen ratkaisun hetki. Lähestyvät 50-vuotissynttärit on nyt päätetty pitää. Lopullisen sysäyksen ratkaisulle antoi Ystävä, joka ilmoitti saapuvansa juhlistamaan tapahtumaa oikein Helsingistä saakka. Olipa sitten juhlat tai ei. No nyt on sitten järjestettävä juhlat jo pelkästään sen takia, että yksi Ystävä kaiken kiireensä keskellä raivaa kalenteriinsa tilaa saapuakseen Savonlinnaan. Perin monille pääkaupunkiseudun tutuille ja ystäville kun tuo matka tänne Savoon tuntuu ylivoimaisen pitkältä.

Kurkistus gallerian kuvakommenteihin hieman himmensi iloa eilisestä päivästä. Erikoisen tuska on myös minun tuskaa. Vaikka ei luonnollisestikaan samassa mittakaavassa kuin Erikoisella itsellään. Jotain on nyt kuitenkin hakoteillä mutta en vaan tiedä mitä. Joten en tiedä myöskään miten auttaa. Toivottavasti Erikoisen pahanolonlaatikko avautuu jossain kohtaa minun kohdallanani. Ennenkuin se täyttyy revetäkseen.

Syli on avoin.

Kuvittele tilanne jossa 150 kiloa treenamatonta miesmassaa kipuaa Oiva-pyörän satulaan ja hurauttaa kylmiltään 15 kilometrin lenkin. Arvaa vaan, olisiko tuollaisesta suorituksesta seuraavana päivänä kankut kipeenä. Voin sanoa, että olisivat. Ja ovat.

Eilen oli taas yhden kesälupauksen lunastuksen vuoro. Oli tullut sanottua Tiitukselle, että tehdään jossaan vaiheessa kesää pyöräretki. Jotenkin se oli Kääpiön aivoissa kääntynyt pyöräilyksi Sillan baarille. Joka on kesäinen saaremme huvittelukeskus. Kauppa, pubi, kahvila, kaikki nuo yksissä viehättävissä puitteissa. Moinniemen saaren merkittvin kaupallinen palvelu. Ja käytännössä myös ainut. Ja saari on sentään maan kahdeksanneksi suurin sisävesisaari. Sillan baari on muuten ihan aidosti miellyttävä pysähtymiskohde. Liikkuipa sitten autolla tahi pyörällä Moinsalmentietä tai veneellä sisempää väylää Savonlinnasta Punkaharjulle. Suosittelen pistäytymistä.

No eikun takaisin pyörän selkään. Matkaan olivat Tiituksen lisäksi innostuneita lähtemään myös Tilli, Sansku ja Mikko. Joten polkemaan. Tarkassa järjestyksessä, vähintään kymmenen metrin väleillä. Sansku ryhmänjohtajana ja minä peränpitäjänä. Toisinaan toki enemmänmkin kuin kymmenen metriä edelläni ajavasta Tiituksesta.

Menomatka oli jo ensimmäisen kilometrin jälkeen melkoista tuskaa. Hiki pukkasi pintaan ja persvakoon, keuhkot huusivat happea ja sydän pumppasi verta kuin vpk:n suurtehopumppu. Mutta sinnikkäästi olimme hieman yli puolen tunnin pyöräilyn jälkeen hikisinä Sillan Baarilla. Jossa baarin viehättävä täti heti lohduttelemaan, että helppoahan tänne on teiltä tulla kun on melkein koko matka alamäkeä. Jonka minäkin tuossa vaiheessa tajusin. Jopa käänteisenä. Eli kotimatkalla on paljon enemmän ylämäkeä kuin tänne tultaessa.

Hetki rentoutusta, puolen litran pullo vissyä korvaamaan haihtunutta nestettä, lapsille maistui jostain syystä makeampikin juominen ja syöminen. Jätskiä ja limsaa tankattiin kotimatkan tarpeiksi vähemmän oikeaoppisesti.

Lopulta oli pakko kivuta takaisin pyörän satulaan ja ryhtyä kelaamaan kotia kohti. Totta oli sekin, että kotimatkalla oli ihan samat mäet kuin menomatkallakin. Nyt vain väärässä asennossa. Eli alhaalta ylöspäin. Hyytelöksi iski polvet, setsuuriksi reidet ja vastaavasti tiukoiksi perslihakset. Kerrankin oli perse timminä, pyöräilystä kireiksi jännittyneiden lihasten ansiosta.

Kotona yritin saunalla avittaa lihasten palautumista mutta jo yöllä tuntui, että aamu ei ole kovin helppo. Reisikin vielä kramppasi niin että tähdet vaan kimoilivat silmissä. Mutta eiköhän tämä tästä. Mutta hieman jäykkää on meno, ei ole perinteistä rentoutta liikkumisessa.

Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin.

Pieni Pietarin kalansaalis eilen. Olimme mökillä Rakkaan Vaimon, Tiituksen ja Sanskun kanssa. Ja kahden jälkimmäisen kanssa pistettiin veneen moottori ekaa kertaa tänä kesänä hyrisemään, lastattiin virvelit veneeseen ja lähdettiin kalaan. Ajattiin lokkiluodoille joilta poikaset olivat jo poistuneet elämänharjoittelun seuraavaan vaiheeseen. Ja ryhdyttiin virvelöimään.

Muutaman heiton jälkeen minulla oli hauki kiinni, sitten Sansku nosti kalliolle liki kiloisen hauen. Sitten oli taas minun vuoroni ja neljäntenä nousi kalliolle keikan suurin hauki, 2,1 kiloinen mötkäle Sanskun vetämänä. Minä lopettelin jo heittelyn mutta Sansku veti vielä viidennen kalan kalliolle. Tiitus yritti myös sinnikkäästi joskin hermo paloi ajoittain kun heitot eivät oikein sujuneet ja kalaa ei hänelle tullut. Mutta virvelin vaihto Jussin virveliin helpotti heittelyä ja kerran oli jo kalakin kiinni, muta pääsi valitettavasti karkuun. Joten saaliimme jäi viiten haukeen. Ja kolmeen onnelliseen kalastajaa.

Kalareisun päätteeksi haukien perkuuseen, saunaan ja uimaan. Tämn jälkeen vielä rauhalliset saunakahvit ja taisin ottaa pienet torkutkin. Tällaisista mökkireisuista minä pidän, harmi vaan ettei ollut mahdollisuutta jäädä yöksi. Se tässä lasten kasvamisessa on kuitnkin hyvä, että nyt kotiin voi jo jättää suruttomasti ne lapset, jotka kokevat löytävänsä mukavampaa tekemista kotoa kuin mökiltä.

Eilen vietiin Jussin kanssa mopo Askolle katsottavaksi. Laite kun on osoittautunut varsinaiseksi murheen kryyniksi. Etulaakeri paskana ja kone on siinä kunnossa, että nyt se ei enää jaksa kuljettaa miestä suurempia mäkiä ylös. Muutenkin käynti on huono, kone hyytyy muutaman minuutin ajon jälken ja sitten on taas odoteltava jonkin aikaa. Viidensadan huolto tehtiin mopomyyjän valtuuttamassa huoltoliikkeessä josta kuului, että vastaavanlaisia ongelmia on ollut muillakin saman merkin samasta postimyynnistä ostaneilla. Pitänee alkaa tutkia asiaa, eli jos joku tietää tai tuntee tyyppejä, joilla on ollut ongelmia näiden Fundai/Samurai mopojen kanssa niin yhteyttä tänne.

Onneksi Asko otti mopon tutkiakseen. Miehellä kun on melkoinen kokemus kaikenlaisista kaksipyöräisistä, nelipyöräisistä ja näköjään myös siivekkäistä moottorivempaimista. Joten eiköhän siinä pajassa löydy ratkaisu mopon ngelmiin. Harmittaa vaan Jussin puolesta tällaiset takaiskut mopoilun taipaleella. Hyvää tässä mopoepisodissa on vain se, että me saimme Askon kanssa taas keväällä Jussin rippijuhlien tiimoilla tulehtuneet ihmissuhteet kuntoon.

Siis onni onnettomuudessa.

Akkainviikon toinen päivä eikä sada. Jo on maailman kirjat sekaisin. Voiko mihinkään enää luottaa.

Eilen oli vierailupäivä. Tiituksella ja Mikolla oli kaverit kylässä. Tai Mikolla on edelleenkin, Teemu jäi ihan yökylään. Tuhisevat aitassa.

Ainakin näillä Kääpiöillä olisi vielä melkoisesti hiomista vierailuisännän taidoissa. Mutta ei kai se taito kehity kuin harjoittelemalla. Joten lisää kavereita kylään. Kunhan vaan jaksavat tulla kun isännät huuhailevat mitä huuhailevat.

Myös meillä aikuisilla kävi vieraita. Tutustumiskylässä oli perhe, joka vakaasti harkitsee sijaisvanhemmuutta. Tai siis ei enää harkitse vaan olisi valmis ottamaan lapsen vastaan kunhan vaan sijoittaja ehtisi sijoittamaan. Heidänkin odotusaikaansa kuunnellessa ei uskoisi, että tässä maassa on pulaa sijaisperheistä. Rohkaisimme heitä olemaan yhteydessä muihinkin tahoihin kuin siihen yhteen ainoaan sijoittajaan, joka heidät on kouluttanut. Toivottavasti tuottaa tulosta.

Illan lopuksi innostuin (Rakkaan Vaimon herättämänä) katsomaan Punaista Lankaa ja Jukka Mäkelää. Toivottavasti se tulee vielä uusintana että näkisin sen alusta saakka. Oli todella mielenkiintoista tekstiä, sopi kuin nenä päähän joihinkin meidänkin perheen tilanteisiin. Ja antoi ymmärrystä siitä, miksi jonkin Kääpiön tilanne on sellainen kuin on. Ja myös uskoa sekä voimaa sen suhteen, että jotain on tehtävissä. Kun vain jaksaisi jatkaa.

Aamulla luin myös Erikoisen päiväkirjaa. Joka vahvistaa ajatuksiani siitä, että jotain on menossa. Meinaan tuossa suuressa pääkopassa. Mutta mitä, sitä ei tunnu Erikoinenkaan ihan tarkkaan tietävän. Kuinka sitten muutkaan. Mutta yhdessä asiassa hän on oikeassa. Pitää oppia puhumaan ajatuksistaan, tunteistaan, toiveistaan, epäilyksistään... yleensä vaan kaikesta mikä mieltä jäytää.

Puhu Lapseni, puhu.

Alkoivat pitkään kaivatut vesisateet. Ja lämpötila putosi kerralla liki 15 astetta. On akkain viikko. Ja joku väittää ettei vanha kansa olisi ollut enustuksissaan ajantasalla. Valitettavasti oli. Nyt meinaten sataa viikon.

Tämä sade tekee hyvää meidän perunoille ja naapurin kuiville heinille. Ja myös meidän heinille. Jotka ovat edelleen keräämättä niityllä. Saamarin saamari. Hellepäiviä tuohon hommaan olisi ollut riittävästi. Mutta tällaisessa hovissa on niin paljon kaikenlaista työtä.

Piti leikata nurmikkoa, piti korjata pumppu, piti purkaa kanaan epäonnistunut lantlaatikko, piti ajaa tienvarret, piti kaivaa juhannusruusun taimet esiin heinikon seasta, piti rakenta grilliin ritilä... Kaikenlaista piti tehdä.

Vaan ei tullut tehdyksi

Huomenta taas.

Tuli vietettyä pidennetty viikonvaihde matkailun merkeissä. Perjantaiaamuna Tilli meni viikoksi Muksumäkeen, Jussi jäi talonmieheksi ja Rakas Vaimo sekä neljä Kääpiötä ahtautuivat täyteen pakattuun OssiBussiin. Keula kohti etelää, tavoitteena juhlat.

Muutaman pysähdyksen ja Hyvinkään Amarillossa nautitun loistavan valkosipulipihvin (ei ole maksettu mainos mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla jos vaan joku maan Amarilloista matkalle sattuu) jälkeen löysimme tiemme Rinsessa Aavan luokse. Vierailu tapahtui Rinsessan yksivuotispäivän merkissä. Tosin kaksi päivää varsinaisen H-hetken jälkeen mutta vastaavasti päivä ennen varsinaiia juhlallisuuksia.

Rinsessa oli taas oppinut paljon uutta josta ehdottomasti järisyttävin oli kävelytaito. Ei kovin vakaata vielä mutta kävelyä kuitenkin. Ei mitään sohviin nojailua tai kahden haparoivan askeleen yrityksiä vaan ajoittain jo melkoisia spurtteja. Siitä se Rinsessan maailma avartuu. Ja Erikoisen kunto kasvaa Rinsessan perässä juostessaan.

Rinsessan esisynttäreillä oli myös Jenni kolmen viikon ikäisen neitokaisensa kanssa. Hellyyttävä parivaljakko myös tämä.

Näiltä esisynttäreiltä tiemme vei kohti Karkkilaa ja aivan Oivan taa kummipoika Miskan vanhempien mökille valmistautumaan lauantain juhliin. Paikalla meitä odottikin vanhin serkkuni Matti Jattansa kera. "Mukava nähdä pitkästä aikaa"-tuli tällä kertaa ihan sydämestä.

Melkoisen huvilan piharakennuksinen, saunoineen, grillikotineen ynnä muineen Matti oli tuon erämaalammen rantaan luonut. Kyllä tämä kateus on inhoittava sairaus. Mutta taas sairastetaan. Toki kun kuulin, millaista puurtamista homma on ollut, väheni kateuskin muutaman asteen.

Teltat pihapiiriin pystyyn, mukavaa rupattelua ja etenkin Jatalla ja RV:llä lauantain valmistelua, maukas iltapala jättimuurikan ääressä, lapset ehtivät saunaankin ja kaikin puolin kiva iltapuhde. Joka olisi osaltani jatkunut ehkä pidempäänkin, kunnes tajusin aamulla olevan edessä melko varhaisen herätyksen. Joten teltaan, Janna, Sansku ja Mikko toiseen, Tiitus RV:n ja minun kanssa toiseen.

Kohtuullisten yöunien jälkeen uimaan ja aamupalalle. Ja sitten ykköset niskaan ja kohti Läyliäistä jossa Miskan juhlan virallisempi alkuosuus järjestettiin. Me tosin karkasimme kesken nelituntisen juhlan mökin avaimet taskussa siivoamaan aamun jälkiä ja pistämään paikkoja kuntoon. Ja jonkin ajan kulkuttua perässä seurasivat myös Miskan sisko Minttu ja veljet Miikka ja Milko sekä Miikan sydänkäpy Mari.

Kaikki olikin valmista varsinaisen juhlaväen saapuessa. Ja pikku hiljaa paikalle valui lisääkin väkeä joista erityisen mukava oli pitkästä aikaa tavata Jatan veljeen Lasseen sekä serkkuihini Kariin ja Jarmoon joukkoineen.

Mutta lopulta oli aika lopettaa juhliminen, purkaa teltat ja kääntää nokka kohti kotia. Hitaasti mtta varmasti matka johtiki aina Tammelan Venetsiltaan johon pystytimme teltat seuraavaksi yöksi. Ja puolen yön maissa tapahtuneen yösaunan jälkeen ei teltassa paljon tarvinnut unta etsiä. Se löytyi helposti ja sitä riitti sunnuntaina liki puolipäivään asti. Myöhäinen aamuherätys muutti hieman sunnuntain suunnitelmia, joten lähdimme valumaan kohti Savonlinnaa kirpputorien, uimapaikkojen ravintoloiden ja huoltoasemien kautta.

Hitaasti mutta varmasti.

Terve taas

Pari päivää jäähyä on nyt kärsitty. Syykin selvisi. Oma alastonkuvani noin 48 vuoden takaa oli liian paljastava. Eli se, jossa seisoin kesäisesti pihalla ilman rihman kiertämääkään. No nyt se kuva on poistettu.

Ymmärrän tiukan linjan lapsipornon suhteen mutta jotenkin vaan tuntuu hassulta tuon kuvan kohdalla. Mutta rajanveto on tietysti oltava selkeä, alastonkuva mikä alastonkuva.

Toivotavasti rajanveto myös muiden "kiellettyjen aiheiden" osalta on yhtä selkeä. Ainakin itseäni tuollaista 1 vuotiaan pihalla pippelisillään peuhaamiskuvaa enemmän ärsyttää väkivaltaa, viinaa ja suvaitsemattomuutta tihkuvat kuvat ja kommentit. Joita voisimme yhdessä yrittää karsia täältä.

Mutta se tuosta synkästä yksinpuhelusta. Tänään on edessä taas yksi retkelle lähtö. Nokka kohti Vihtiä ja Karkkilaa. Iltapäivällä Rinsessa Aavan yksivuotisjuhlien merkeissä vierailu Nummelaan, illalla kummipojan vanhempien mökille valmistautumaan huomisiin kummipojan rippijuhliin.

Kotikääpiöiden vanhimmalla eli Jussilla on nyt näytön paikka. Mies jää tänne talonvahdiksi, eläinten hoitajaksi ja pääpuutarhuriksi. Tehtävälista on pitkä mutta kiitettävän vastuullisesti hän ainakin eilisessä kenraaliharjoituksessa on asian suhtautunut. Joten luottavaisin mielin me lähdemme matkaan.

Tie kutsuu.