IRC-Galleria

keikkaMaanantai 14.11.2005 19:29

Eka oma kuvaus keikka ensi lauantailelle sovittu. Menen katsomaan paikkoja torstaina, että tiedän mitä valoa raahaan mukanani. Voisin alkaa varmaan jännittää, tuosta poikii jatkokin jos en töpeksi.

Aukea.netissä näyttelyn soraäänet ovat yllättävän vähäisiä, kai ne ihmiset sitten piti, aukean tyylin vastaisesti, kukaan ei ole haukkunut sitä kokonaan. Viimeisestä kuvasta on keskustelua, joka mietitty minuakin.

selkokieltäLauantai 12.11.2005 18:08

Olipa eilinen merkintä sekava. Eli tosiaan tein niistä valomaalauksista nyt näyttelyn aukeaan, olisi voinut tehdä paremminkin, mutta turha nyt ruikuttaa kun on julkaissut. Toisaalta, voin tehdä sen joskus myöhemmin eri tilan kanssa paremmin, ei se este ole.

Olen myös päätymässä selittely linjalle, seltelin yhteen miksi kysymykseen siellä vastauksen. Minulta ei pitäisi kysyä miksi kysymyksiä.

Tänään en varmaan kuvaa tai käsittelekkään niitä, jos viettäisi ihan vain viikonlopun, on hyvin mahdollista että olen kohta viikonloppujakin töissä, eli pitää nyt nauttia. Aukean näyttelyn kommentointia pitää silti vähän seurailla, ihmiset ymmärsivät kuvat ehkä hieman paremmin kun ajattelin ja eivät ole valitelleet tekniikastakaan -vielä.

jatkoaPerjantai 11.11.2005 19:33

Jatkan valomaalauksen käsittelyä. Kuvaan vielä yhden maalauksen jos ehdin tänään.

lisäsin aukeaan tuon näyttelyksi: http://aukea.net/mp/db/Kokoelmahaut/etusivu/?num=2559624

valomaalausPerjantai 11.11.2005 01:01

Tein toisen valomaalauksen. Rapiassa tunnissa illalla. Pitää käsitellä se joskus kunnolla ja tehdä kolmaskin, jos vaikka sitten aukea.nettiä muistaisi näyttelyllä.

Nyt nukkuun.

odotustaTiistai 08.11.2005 20:53

Mietin yhtä joulukuvaa lehden kanteen jonka olen luvannut tehdä. Keksin hyvän idean yksi yö, ja tänään kuulin sattumalta puheluss a(jonka kuulin väkisin samassa huoneessa) että työnantajani oli kuvannut sen idean jo, tarjosi kuvaa toiseen lehteen.

Saatan käyttää sen idean silti, pitää kysyä toimitussihteerinmielipidettä.

heppakuvia ja kotialbumeistaSunnuntai 06.11.2005 23:40

Kävin viikolla tallilla ja nappasin pari kuvaa vuokrahepasta. Purin kuvat vasta nyt koneella ja kyllä sieltä sai yhden kotialbumiin käsiteltyä. Se hevosen kuvaaminen sillä 1.8 aukolla ei ole kaikkein helpointa, valoa vain oli tosi vähän tallissa ja en halunnut saada koko tallin hevosten pasmoja sekaisin salaman väläyttämisellä kattoon. Mutta muisto-kuva tuli, muisto ja kotialbumi kuvat ovat minulle tärkeitä.

Koko elämäni on aika hyvin kotialbuminettu ja tykkään jatkaa sitä itsekin. Katsellessa tulee muistoja ja vanhoja tuntemuksia, joita on mukava välillä muistella.

Ensimmäisen filmipokkarin hankin 10 vuotiaana omaksi, säästin ja maksoin itse sen muistan, se oli ihan kotialbumikamera, mitään valokuvausta varsinaisesti en miettinyt sen ikäisenä. Vanhemmmilla toki oli kameroita, mutta olihan oma kamera aina oma kamera. 15 vuotiaana siirryin täysin käyttämään järjestelmäkameraa ja omat henkilökohtaiset kotialbumikuvat jäivät vähemmälle, isoa kameraa ei tullut niin raahattua mukanaan. Pari vuotta sitten ostin digipokkarin sitä tarkoitusta varten, kun tajusin että haluan niitä "normaaleita"kuvia elämästäni, kuvia joita voi ottaa vain snapshotteina, helposti ja ihmisten pelkäämättä järjestelmäkameraa.

Nyt olisi tarkoitussiirtyä takaisin filmipokkariin, ajattelin vaihtaa äitini kanssa. Hän vinkuu digipokkaria, joten saakoot tuon minun käytettyni ja minä voin ottaa hänen ihan ok filmipokkarin. Mielestäni filmipokkarilla saa laadullisesti parempia kuvia kun digipokkarilla (Varsinkin kun on 2 vuotta vanha), ja säästyn siltä kuvankäsittelyn vaivalta (kun eihän sitä osaa käsittelemättä kuvia päästää läpi).

hartiat kipeänäLauantai 05.11.2005 21:02

Olen saanut taas hartiaani kipeeksi. Silti polttelee nyt että pitäisi päästä käsittelemään niitä lapsikuvia. Sopiva lauantai-illan tekeminen siis hyvinkin tiedossa. Kerrankin intoa käsitellä jotain kuvia, niin pitää se into nyt käyttää hyödyksi. Ehkä into johtuu siitä, että toinen mitä pitäisi tehdä täällä kotona on tiskaaminen...

ei mitäänPerjantai 04.11.2005 21:20

Hartiat kipeät, sain eilen kuvista koevedokset tehtyä. Lapsen vanhemmista ei ole kuulunut vielä mitään, mitä mieltä siis kuvista olivat. Mutta sain kyllä työnantajalta palautetta että hyviä olivat. Oli kiva se kuulla, omille kuvilleen on sokea.

Tänään ei kuvien kanssa ole ehtinyt tekeen mitään, studion remonttia oli töissä.

Jälkikäsittely ja mietteitäTorstai 03.11.2005 20:56

Tänään on ollut aikaa miettiä että miten sitä olisi voinut eilen toimia, paremmin tietenkin. No kuvat näyttää edelleen ihan ok:lta, ei vaan jaksaisi alkaa millään niitä käsittelemään kuntoon. Kuvasin sitten sekä jpg:n että RAW tiedostot, pitäisi etsiä RAWin aukaisu ohjema ja katsoa osaisiko niitä käsitellä. Tosin jpg-laatu riittää varsin hyvin lapsikuviin mielestäni.

No nyt ne pitäisi esikäsitellä ja alkaa parista jo tekeen itselleni porfolio versioita, sitten kun vanhemmat on nähneet kuvat ja kertoneet mitä ottavat, niin käsittelen loput. Hyvä se on ipana kuvakin olla esittelykunnossa, jos pitää joskus ipanakuvaa esitellä.

kuvat tuliTorstai 03.11.2005 01:04

Lapsikuvat tuli otettua, parempia mitä pelkäsin koska pelkkäsin pahinta. No oikeasti mielestäni ihan kelpoja ja aika nirsoja saavat vanhemmat olla jos noi kuvat ei kelpaa. Tottakai monta asiaa voi tehdä toisin jne, mutta ensikertalaiselle mielestäni ok-saavutus. Valot katsoivat kyllä noi miehet minulle etukäteen valmiiksi ja lainakamerakin löytiin käteen, kelpas kuvata.