IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

:o~Perjantai 13.04.2007 23:22

Hyi mikä olo... Mahaa vääntää ja oksettaa. Just nousin torkuiltakin, ei viitsis mennä takas kun seuraavaks voi mennä jo nukkumaan illemmalla. Se selittäis jotain jos olisin raskaana tai krapulassa mutta enpäs ole kumpaakaan :P Tukkakin pitäis pestä muttei nyt pysty.

Kappas, perjantai the 13th. Mun virallinen epäonnenpäivä on 11.3.

11.3.2004: liukastun kaupungissa naamalleni kun ylitän suojatietä, hampaita ei lähde mutta huuli turpoaa. Kännykkä hävisi (sain takaisin).

11.3.2005: menen hyppimään järven jäällä olevan pilkkireiän päälle koska haluan kokeilla kestääkö se. Ei kestä - jalat humahtaa puoliksi avantoon, pääsen omin avuin ylös (kaveri oli mukana).

Että sellaista epäonnea :P Ja noi oli varmasti samana päivänä, olen laittanut päivän ylös ja jossain vaiheessa tokan epäonnenpäivän mentyä tajusin että tapahtui samana päivänä kuin kaatuminen.

KutsuTiistai 10.04.2007 02:18

Mut on kutsuttu Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opiston soveltuvuuskokeeseen 19.4 koko päiväksi. Ens viikolla jo, apuah... Onneks Matskupupu tulee mukaan kyytsäämään mua. Tätä ennen pitää lähettää itsestään henkilötietolomake, jossa kysellään vähän kaikkea harrastuksista taustatietoihin. Fiksuna laitoin harrastuksiin "kosmetiikka". Tervetuloa mun mukaan shoppailukierrokselle niin selviää mitä on kosmetiikan harrastaminen :P Ei pysty itekään älyämään miks jokainen hylly pitää koluta joka kerta läpi vaikka on jo nähnyt kaiken moneen kertaan. Höperö mikä höperö.

Pääsiäisenä töitä,Tiistai 27.03.2007 19:50

JES! Sitä toivoinkin. Olis muuten menny taas 2 päivää lorvailuksi eikä tulis tukia. Mä mitään pääsiäislomia tarvi, lomailen kuukauden päästä.

Oon käyny tänään tyhjentämässä rakon ainakin IIIII IIII kertaa, ei ole vielä tullu housuun. Asteikolla 0-100 pahin hätä oli 98 (liioittelematta, for real), satasella olis jo lorahtanut. Naisen elämä on sitte ihanaa. Mähän oon kuin meidän pissiskoira viimesillä päivillään... :P

Pissaan_housuunMaanantai 26.03.2007 03:17

Nyt kusettaa, pitää syödä paljon puolukoita ja juoda vettä. Pirun tulehdus nostaa taas päätään.

TomorrowLauantai 24.03.2007 00:58

Klo 19 mennään äippäliinin kanssa Sibeliustalolle Johann Straussin wieniläiseen gaalakonserttiin. Toivottavasti on huikean hintansa arvoinen!

Tän jälkeen viihteelle matskupupun kanssa.
*popittaa Dallas Superstars - Fast driving*

Niin ja uusin harrastukseni: teepussien kääreiden kerääminen. Piti oikein kansioida ne merkeittäin muovitraskuihin. Viitisenkymmentä erilaista löytyy jo ja kohta tulee lisää :P

VäsyLauantai 10.03.2007 02:25

Kumma että tällä viikolla on väsyttäny ekstrapaljon, on ollu jopa vaikeeta avata silmiä vaikka yleensä oon saanu itteni helposti ylös sängystä ja silmätkin on auenneet kevyesti 5-6h unien jälkeen. Alan kai tulla vanhaksi näin myöhäisteini-iässä. Viimeistään silloin, kun pyörryn maahan silkasta väsymyksestä, täytyy tehdä asialle jotain. Pöörn-autti tai joku sellainen tulee vielä tätä menoa. Mahakin turpoaa tosta vaan.

En oo raskaana, heh... :D Pitäis vaan liikkua enemmän. Äiti anna mun ottaa koira niin jaksaisinkin liikkua. Kurjaa nähdä suunnilleen joka päivä iloisia hauvoja kävelyllä omistajansa kanssa kun tietää että kotona ei odota lenkkikamu vaan pelkät haalenneet kusiläikät matolla ja kynnenjäljet ovella.. Oon niille omistajille kateellinen. En halveksivalla tai negatiivisella vaan surumielisellä tavalla. En tahdo rääkyvää kersaa, tahdon joka paikkaan pissaavan ja kakkaavan koiravauvan! Asia vaivaa niin paljon että yksin ollessani tulisin varmaan pöpiksi kun ei olis muuta ajateltavaa.

Btw väsäsin harjoituskakun Hemppiksen valmistujaisia varten, mikäs muukaan kuin jännitemittari! Saattaa jäädä kenraalileivokseksi jos en enää keväällä tee toista harjoitusta.

Stokis kutsuuTorstai 01.03.2007 01:51

Laiva lähtee huomenna illalla, sitten koko perjantai @ Stockholm! Vastahan tähän reissuun oli reilu kuukausi. Aika menee nopeesti.

Me so oldSunnuntai 18.02.2007 01:26

Jos tuut lähemmäksi, näät ehkä mun brand new "rypyt" otsassa. Vaikka kuinka kiristäis ihoa, siinä ne on ja pysyy. Sama juttu silmien ympärillä. Ekat juonteet alle kakskybäsenä, jeesh... :D Enkä nyt kuvittele mitään, oon mä ryppyjä ennenkin nähnyt ja tunnistan sellaset omassa naamassani. Itsekriittinen? Kyllä, ehdottomasti. Ihan ikäloppu? Not really.

Sairaat sormetTiistai 13.02.2007 01:54

Nyt on iskeny joku sormitauti. Toinen pikkurilli on turvonnu, arka ja hohkaa ihan lämpösenä, muut sormet on jäässä... Nimettömässä on jotain kuivaa itsekseen tullutta halkeamaa. Keski- ja etusormessa on muuten vaan arat paukamat. Viikko sitten töissä hajotin peukalon kynnen laatikoita hajoittaessa, meni repeämään vaaleanpunaisesta kasvavasta osasta ja jouduin laittamaan laastaripakettiin.

Mutsin diagnoosi: reuma.
A) ei pidä tehdä hätiköityjä päätelmiä B) ilman minkäänlaista lääkärinkoulutusta.

Kauniit kädet? Ainakin melkein.

P.P.S. Todennäköisesti tällä viikolla saan oman espressokeittimen, jonka voitin huutonetistä sopuhintaan! Ei pysty enää juomaan cappuccinojauhetta, on niin kuraa. Kohta lähden jo espressojauhekauppaan.

Helteinen kesäpäiväKeskiviikko 07.02.2007 16:51

29 taisi olla kun lähdin töihin. Tietysti just tänään, kesän heteisimpänä päivänä, Kanavan Kahvilan auto tekee tenän eikä lähde käyntiin. Lähdettiin sit Hemppiksen autolla (ei sekään meinannut lähteä käyntiin mutta eipä ihme, mittarissa oli hellettä tosiaan 30 ja piti yrittää pakottaa autoparka lyhyellä varotusajalla, eli ilman lämmitystä, käyntiin) jakamaan vanhuksille sapuskat, mä ajoin. iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiouoii Noniin nyt toimii taas i-kirjain! :D Eli ruoat saatiin jaettua mutta hieman myöhässä. Oli oikeestaan ihan jees päästä ajelemaan muuallekin kuin töihin ja kotiin.