IRC-Galleria

E-estebanos

E-estebanos

jäätävä kesä

fucking flunssaTiistai 10.03.2009 12:47

sain viikonlopuksi toimeksiantoja salppurin kisoihin. haastikset kuitusesta, koivurannasta ja muista latujen hirviöistä oli yhtä siistejä ku pressitilojen ilmaset safkat, mutta tuli kisoista jobin postiakin.

vaikkei juhon kanssa edes eksytty lauantain after skissä hiihtosatadionin viereen pystytettyyn jääbaariin, onnistuin silti imuroimaan itteeni jonkun vitun räkätaudin. nyt nenän alusen wannabe usher-viiksiä koristaa nyt myös punanen hankauma, jonka jatkuva niistäminen on aiheuttanut. buu!

turha silti jäädä arpomaan. lähden suoraan koulusta pulkkisen kanssa inter cityllä tampereelle. ilves ja pelicans vääntää keskenään viimesestä playoff-paikasta, ja vaikka mun osalta kyseessä onkin puoliksi duunikeikka, aiotaan myös tsekkaa ite tampesteria. laskeskeltiin, että ehdittäisiiin ennen matsia käydä vetäsemässä mustat makkarat huiviin ja kohottaa pudotuspelitunnelmaa parilla pirtelöllä*. sen jälkeen onkin hyvä valua hakametsän siimekseen, repiä paita auki ja ketkuttaa lannetta naurettavan eurodancen tahtiin.

ja kun tullaan takasin helsinkiin, xbox ja nhl menee samantien päälle. on tää kevät hienoa aikaa.

(* = juoman nimi ehkä muutettu)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.