IRC-Galleria

aika repäsevä otsikko.

niin, tänään on siis syöpötelty vielä siskoni synttäreiden kunniaksi. tällalailla jälkikäteen, naapurien kanssa. eivät kerinneet silloin toissa vlpna barcelonan reissunsa vuoksi juhlimaan, niin pidimme heille nyt erikseen pientä kestiä. hyvä tekosyy siis kuumentaa grilliä, kilistellä laseja ja vetää kakkua päälle samalla kaffetta ryystäen.

masuntäyteisen päivän kruunasi juhon saapuminen iltasella hongkong-dvd kainalossaan. oli mukava sulatella järkyttäviin mittoihin paisunutta kupua, vaikka leffa olikin ihan paska. karmeaa ujellusta ja otsan napittamista alusta loppuun, kaikki kuoli.

kello ei ole vielä lähellekään puoltayötä, mutta hapottaa jo aikalailla. pakko nukkua hyvät yöunet (ja paskat, herätys 04.30 anaheimin ja detroitin välistä ottelua katsomaan), koska en oikein ole viihtynyt höyhensaarilla. univelka johtuu eilisestä - piti vain käväistä kaupungilla, mutta suljinkin silmät vasta puoli kuuden maissa aamulla. mutta minkäs teet! ilma keskiviikkona oli niin hieno, etten yksinkertaisesti voinut jättää kevyttä baarikierrosta väliin... ja sitten ilta veikin mukanaan.

olen tässä mietiskellyt, miten vitun hieno toukokuu on. tämä aika vuodesta on muutenkin niin upeaa, mutta ehkä tästä saa vielä enemmän irti siksi että vuosi sitten olin intissä, jossa ei terassilla istuskeluista yms. elämän iloista ollut tietoakaan. nyt saa tulla ja mennä vapaasti, kukaan ei ole käskemässä ja vahtimassa. voi istuskella puistossa auringonpaisteessa, valvoa myöhään koneella ja katella NHL:n pudotuspelejä. käväistä naapurikaupungissa keikalla, hengailla kavereiden kanssa pitkin katuja ja polttaa näppinsä grillin raudassa. juosta t-paitasillaan napit korvilla maisemia ihastellen, polkaista itsensä fillarilla keskustaan vaikkapa leffaan ja jatkaa sitten baariiin. ja kaikkein siisteintä on, että ensi kuusta tulee vielä siistimpi.

menimme sattumalta näytökseen, joka alkoi klo 20:30.

istuimme kaverini kanssa elokuvateatterissa paikolla 2 ja 3.

elokuvan jälkeen meinasimme mennä wanhaan mestariin stobelle, mutta muutimme mielemme katsottuamme paikan osoitetta: aleksanterinkatu 23.

tämän entryn otsikossa on 23 kirjainta.

hui kauhistus, tarkoittaako tämä nyt sitä että elokuvan 23 numerokirous seuraa nyt katsojaa? tuskin, mutta omatoiminen numeroiden tarkastelu olikin leffan parasta antia. muutoin parituntien videoprojektorin ääressä istuskelu vierähti varsin nopsaan eikä aiheuttanut sen suurempia säväreitä.
toki jim carreyn näytteli hyvin, mutta elokuvan juoni oli parhaimmillaankin vain keskitasoa. raina lässähti aliarvioimalla katsojaa liiallisella selittelyllä - kyllä ihmisillä on omatkin aivot, kaikkea ei tarvitse syöttää valmiina. tai ehkä jenkeille pitää, mene ja tiedä.

silti, ihan ok 5e elokuvaksi. ja voihan olla, että pätkä vaikka olisikin tartuttanut jonkin kavalan 23-kirouksen.... apua, nythän en edes uskalla katsoa, mihin aikaan tämä kirjoitus on tallennettu!

(1+22=....?)

LOL.

ja ihan hyvä vaan. eilen jalkapallokentällä hiekka pöllysi siihen malliin, että köhköh. kaupungissakin katupölyt ja muu ilmassa leijaileva irtoroina saa nyt sateen myötä kyytiä! kaiken lisäksi vielä luontokin vihertää entistä paremmin sadepisaroiden molskahtaessa maaperään. hyvä homma.

epelit hoi! tiesittekös, että tänään on finnkinon superpäivä? kyllä vain, leffaan voi marssia naurettavaan viiden euron hintaan. nyt siis nopsaan klikkailemaan finnkinon sivuille ja hyviä paikkoja varaamaan (mikäli tosin olet pääkaupunkiseudulta, tässä vaiheessa varaaminen lienee jo myöhäistä. ko-kosh!!!). itse aion istahtaa elokuvan 23 näytäntöön. jim carreyn tähdittämä trilleri voi olla ihan hyväkin.

hurja taisteluhan siitä muodostui, vaikka alussa kaikki näyttikin menevän päin persettä.

suomi kaatui saappaat jalassa. nousu 3-0 tappioasemasta kanadaa vastaan yhden maalin päähän on hatunnoston arvoinen suoritus. jokainen pelaaja luisteli ikenet verta valuen ja reidet maitohaposta piimässä hamaan loppuun saakka. yhtään ei annettu periksi, ja se on pääasia.

parempi joukkue voitti. suomen pelaajat tekivät henkilökohtaisia virheitä, jotka lähes kaikki voidaan laskea kokemattomuuden piikkiin. tuomo ruudun typerä jäähy, joka päättyi kanadan 2-0 johtomaaliin. kari lehtosen pari kohtalokasta haparointia. jukka laamasen keskittymisen herpaantuminen, kun varmaan tekopaikkaan syötetty kiekko livahti mailan lavan alta keskialueelle. pekka saravon kädettömyys, kun rick nash punnersi väkisin 4-2 maalin tekoon.

toisaalta, nyt nuori ryhmä on vuoden kokeneempi. ville koistinen, jari viuhkola, mikko koivu, tuomo ruutu, lasse kukkonen, kari lehtonen, petri kontiola... kaikki ovat valmiimpia ja nälkäisempiä. vähän samanlaisessa tilanteessa oltiin '94 finaalissa milanossa, kun suomi hävisi juuri kanadalle kirvelevän rankkaritappion. ja voitti seuraavana vuonna kultaa tukholmassa.

eiliseen venäjä -peliin verrattuna suomi liikkui huonommin, pelasi kurittomasti ja otti aivan helvetisti jäähyjä. miksi ihmeessä? miten pelikirjaa ei osata noudattaa koko kiekkovuoden tärkeimmässä paikassa?

katseet kohdistuvat valmennusjohtoon, joka ei osaa piiskata leijonamiehistöä tosipaikassa kunnolliseen liitoon. niin paljon kuin tietämystä onkin, erkka westerlund on kuitenkin loppujen lopuksi enemmänkin analyyttinen kiekkoprofessori - sellainen, joka kyllä ymmärtää peliä, mutta ei saa auktoriteetillaan revittyä parasta käytössä olevasta materiaalistaan. sen sijaan kanadalaisvalmentajat osaavat taktiikoiden ja peluuttamisen lisäksi myös psyykata, ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten doug sheddenin alaisuuteen siirtyvä leijonalauma pelaa kanadalaisen komennuksessa.

ehkäpä sen verran paremmin, että ensi keväänä saadaan astetta kirkkaammat mitalit.

hopea ei kuitenkaan ole häpeä! täytyy muistaa, että tätä suomen joukkuetta veikkailtiin ennen turnausta korkeintaan pronssipeliin. ja sekään ei näyttänyt kovin todennäköiseltä, olihan kaikilla suurmailla (ruotsia lukuunottamatta) nhl-tähtiä vilisevät ryhmitykset. mutta niin vain supertähdet kuten demitra, gaborik, parise, ovetchkin, kovalchuk ja malkin jäivät nuolemaan näppejään suomen raivattua väkisin tiensä finaaliin. upea suoritus!

tästä on hyvä jatkaa kahta kauhemmalla raivolla vuoden päästä kanadassa pelataviin karkeloihin! (:

ihan lällykkä biisi se serbian balladi.

mutta: hanna voitti arkin! ja kisajärjestelyt oli huippuluokkaa, nyt voi taas röyhistää suomalaisena rintaa euroopan toreilla. (:

mitä tähän nyt voi sanoa?

eipä juuri mitään, koska ääni on ihan käheä.

kisojen ylivoimainen ennakkosuosikki kanveesissa, ja leijonaryhmän ehdottomat avainpelaajat olivat kaikki uutta, nuorta sukupolvea! hullu temppu. lehtonen otti kiinni kaiken mahdollisen ja mahdottomankin, joroisten härkä hentunen vastasi yhdestä kisojen komeimmista maaleista ja ruutu-koivu -akseli teki pelistä silkkaa taidetta. oma lukunsa on milwaukee admiralsin ville koistinen, vielä toissa kaudella ilveksessä luutinut pakki, joka uransa ENSIMMÄISESSÄ maaottelussa pelasi kuin aikamies ikään. käsittämätöntä.

nyt on ihan sama kuka tulee huomenna vastaan, leijonilla on mahdollisuudet mihin vain.

on suoranainen ihme, että voin kirjoittaa tätä. jännittää niin paljon, että sormet tärisee eikä koko mies meinaa pysyä millään paikoillaan!

50 min aikaa venäjän kaatoon. missio ei tule olemaan impossible, mutta melkoista talvisodan ihmettä tässä tarvitaan. ryssällä on heittää kaukaloon sellaisia taikureita ettei paremmasta väliä. kovalchuk, ovetchkin, zinovjev, frolov, malkin. umpitaitavia, nopeita ja nälkäisiä ratkaisupelaajia.

ja suomi menetti vielä nummelinin! herräisä sentään! voiko tämä enää iloksi muuttua? voi, koska sinivalkoisten tolppien välissä kiekkoja napsii kumiukko nimeltä lehtonen. paitsi karilta, nyt tarvitaan nappisuoristusta koko joukkueelta!

saas nähä kui käy.

se tapahtui ihan äsken, käpystellessäni keittiöstä eteiseen.

kädessä kuppi täynnä kahvia, piripintaan kaadettuna.

ja sitten: "AATSIIIIH!"


äkillinen aivastus, mutta käsi oli vakaa. yhtään ei läikkynyt yli! yhtään.

vittu moon sankari.

suureksi hämmästyksekseni tapitin eiliset viisukarsinnat alusta loppuun. jääkiekkostudiomme muuntautui parissa hetkessä viisuaitioksi, ja oli oikeasti mielenkiintoista nähdä, mitkä maat pääsisivät jatkoon.

mielipiteitä kappaleiden keskinäisistä paremmuusjärjestyksistä oli monia. itse olin sitä mieltä, että ainakin turkin ja belgian pitäisi menestyä. turkin kipale edusti hyvällä tavalla uutta ja tuoreempaa musaa viisuissa, kun taas belgian superpositiivinen mika-kopio oli ehkä koko laulukimaran kovin veto. myös puolan hulvaton pikkuhorotsu naurettavan lyhyessä, punaisessa hamosessaan rinnallaan musta, uhoava miesräppäri oli hauska! valitettavasti kolmesta suosikistani vain turkin justin timberlake meni jatkoon.

"shake it up shekerim!"
:D

tänään on pakko käydä helsingissä katsomassa viisutoria. pitää vähän kokea viisuhuumaa, eihän sitä tiedä milloin - jos milloinkaan - eurohömpytystä enää suomessa järjestetään.

tralalaa!


(ps. now playing: rubik: 'buildings')

kiitos ja näkemiin, usa.

vittu mikä matsi! ennakkoon ajateltuna kaikki menikin ihan päälaelleen: ei varovaista peruuttelua ja varmaa maalivahtipeliä - nähtiinkin ilotulitus ja käsittämätön määrä virheitä! no, ainakin peli oli viihdyttävä (jos puolittaista sydänkohtausta kotisohvalla voidaan pitää viihdyttävänä elementtinä). vastaavanlaiseen sirkukseen ei suomella kuitenkaan ole äiti-venäjää vastaan varaa. noutaja tulee samantien, jos peli on yhtä huolimatonta.

yhtä kaikki, leijonien turnajaiset jatkuu.

kävin ottelun aikana läpi kaikki mahdolliset tunneskaalat. jenkkien 4-4 tasoitusmaalin aikana kaadettiin vilin kanssa nojatuoli, mutta onneksi mieltä riipivä trilleri päättyi oikeutetusti sinivalkoiseen juhlaan. lehtisen räjäytettyä kiekko oikeaan yläkulmaan alkoi niin perkeleenmoinen huuto! huutoa seurasi puolestaan kunnioittava hiljaisuus, pienenpieni tippa siinä tuli linssiin.

tästä on hyvä jatkaa. lauantaina jättiyllätys, suomi finaaliin ja kultamitalia kaulaan. kun vielä hanna voittaisi euroviisut ja kimi kaasuttelisi ykköspallille, olisi viikonloppu suomalaisittain aikalailla paketissa.

GOGOGO!