IRC-Galleria

MasterTool

MasterTool

Pierdolenie o Szopenie

Selaa blogimerkintöjä

Kun nyt olen toitottanut ruotsin pakollisuutta vastaan, haluan täsmentää että en kannata ruotsinkielisten oikeuksien purkamista. Katsellessa keskusteluja aiheesta tulee usein selväksi, että pakkoruotsikysymyksen taustalla ruotsinkielisten kantoihin vaikuttaa identiteetti ja kuinka se koetaan jollain tavalla uhatuksi. Surullisena katsoin eilen Uutisvuotoa, jossa aihe, yleensä hullunhauskan ruotsinkielisen Stan Saanilan toimesta, vedettiin hurrivihakysymykseksi, mitä näkökantaa kaikki muut sitten komppasivat. Eli puhuttiin kokonaan asian vierestä. Tiedän, kyseessä on pääosin huumori-ohjelma, mutta silti.
Tästä ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka ymmärrän hyvin että joidenkin idioottien Ylen Pakkoruotsi-iltaankin lähettämät "Hurrit Ruotsiin, Suomi Suomalaisille!"-tyyliset tekstiviestit ja niiden välittämä asenne(ongelma) edesauttaakin ruotsinkielisten kokemusta siitä että kysymyksessä olisi "suomenruotsalainen identiteetti uhattuna" laatuinen kysymys (kuten valitettavasti myös osa RKP:läisistä sen haluaa esittää). Näin ei kuitenkaan ole. Suomen kansalaisena katson, että yksi minun tärkeimmistä tehtävistäni on vastustaa näitä "Suomi Suomalaisille!" näkökannan tyyppejä. He kannattavat sellaista visiota jostakin etnisesti puhtaasta Suomesta, jonka itse koen puistattavaksi sekä epäoikeudenmukaiseksi vähemmistöjä kohtaan, koska tämä on lähtökohtaisesti heidät yhteisistä asioista poissulkeva ajatus- ja toimintamalli.
Nykyinen pakkoruotsijärjestelmä on kuitenkin eräänlaista yksikielisen enemmistön syrjintää, jonka perusteet ovat kestämättömiä, katsokaa vaikka Yle Areenasta Pakkoruotsi-ilta ja punnitkaa mieli mahdollisimman avoimena eri osapuolten argumentteja. Pakkoruotsi on syntynyt maahamme vasta 1970-luvulla poliittisten kytkykauppojen seurauksena keskustan Johannes Virolaisen ja RKP:n kesken. Keskusta sai ikihallituspuolue RKP:n siunauksen maataloustukiaisille, RKP suuren keskustan tuen pakkoruotsille. Molempia voidaan varmaan jälkikäteen arvostella huonoksi politiikaksi. Yksi pakkoruotsin vaikuttavimpia muotoja on virkamiesruotsi, joka tuossa samassa 70-luvun kytkykaupassa sisällytettiin osaksi kaikkia yliopistojen tutkintovaatimuksia. Tämä on luonut suuren ja kasvavan joukon RuotsiaVailleMaistereita, koska monen lukiolaisenkin ruotsin taito on huono. Vielä enemmän virkamiesruotsi syrjii minua ja muita jotka tulemme epätyypillisellä taustalla yliopistoon. Kokemuksesta tiedän, että jonkin kielen oppiminen sille tasolle, mitä virkamiesruotsinkoe edellyttää tarkoittaa ainakin yhden tai kahden vuoden kohtalaisen intensiivistä opiskelua tässä kielessä kun aloitat nollasta.
Huonoa politiikkaa täytyy olla lupa vastustaa. Käytäntö osoittaa, että johtavat puolueet ovat haluttomia pakkoruotsijärjestelmään sisältyviä epäkohtia purkamaan, vaikka puolueiden nuorisojärjestöissä asiasta jo ollaankin eri mieltä. Nuoret pidetään ruodussa satraappien toimesta, on pyhiä lehmiä joihin ei sovi koskea. Toistaiseksi.
Tähän mennessä pakkoruotsia vastaan on auttanut VAIN kansalaisaktiivisuus. Lukiolaisten liiton suurmielenosoitus ruotsin kirjoittamisen pakollisuutta vastaan sai aikaan tuloksia niin että ruotsin kirjoittamisen pakollisuus ylioppilaskirjoituksissa purettiin tietyin ehdoin. Tämä oli hieno alku ja nyt tarvitaan lisää tuulta purjeisiin.

Ps. Vastustaisin myös pakkovenäjää, pakkosaamea, pakkolatinaa sekä pakkoesperantoa jos sellaisia yritettäisiin koulujärjestelmään istuttaa.

Allekirjoita nykyisenkaltaista pakkoruotsia vastaan: http://www.vapaakielivalinta.fi/vetoomus.php?nayta_allekirjoitukset=1#allekirjoitukset sekä
http://www.adressit.com/kielivalinta

Lue Vapaa Kielivalinta Ry:n kannanotto pakollisesta virkamiesruotsista:
http://www.vapaakielivalinta.fi/kirjoitukset.php
Kielivapaus palautettava yliopistoihin
(kirjoitus on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 16.9.2005)
Keväällä 2004 eduskunnan ylivoimaisella enemmistöllä läpiviety ylioppilaskirjoitusten uudistus oli kokonaisuutena tärkeä, mutta valinnaisuuden kannalta vasta pienehkö muutos. Kielten osalta esim. ruotsin kielen saa nyt jättää kirjoittamatta, jos kirjoittaa sekä matematiikan että reaalin.
Kaikilla tasoilla jatkuu silti yhä pakollinen ruotsin opetus, joka ei jätä mahdollisuuksia opiskelijoiden eikä heidän vanhempiensa valinnoille. Erityisesti yliopistoissa ja korkeakouluissa tulee opiskeleva nuoriso suljetuksi kielivalinnoissa eräänlaiseen pakkopaitaan. Englantia kannattaa osata hyvästä syystä, ja ruotsia on pakko opiskella. Tilaa ei jää muulle.
Tilanne vuoteen 1978 saakka oli, että yliopistoissa piti suorittaa kahden vieraan kielen pro exercitio – koe. Latinan, joka oli aikaisemmin ollut pakollinen, sai loppuvaiheessa vaihtaa toiseen kieleen, ja tämä antoi opiskelijoille mahdollisuuden moneen kiinnostavaan nykykielen yhdistelmään (englanti – ranska, englanti – saksa, saksa – ranska, englanti – italia, ranska – espanja jne.). Ruotsin kieli ei edes saanut olla pro exercitio – kieli, koska maailmankielien opettelemista pidettiin opiskelijalle tärkeimpänä.
Valtion virkamiehiltä vaadittiin kyllä ruotsin kielen koe, mutta se oli yliopisto-opinnoista erillinen koe, jonka sitä tarvitsevat kävivät suorittamassa valtion kielitutkintolautakunnan valtuuttamille henkilöille. Virkamiesruotsin siirtäminen kielitutkintolautakunnalta yliopistoille olikin selvästi virhe, joka on kuluttanut yliopistojen resursseja muulta opetukselta, ja kaventanut huomattavasti suomalaisten mahdollisuuksia osata maailmankieliä.
Asiantuntematon päätös
Professori Erkki A. Niskanen lausui samasta asiasta muistiossaan ruotsin kielen pakollisuuden poistamiseksi kaikilta koulutusasteilta (30.3.2004) seuraavaa: ”Vuoden 1978 kieliasetuksessa sekoitettiin kohtalokkaalla tavalla yliopiston perinteiset kieliopinnot ja valtion virkamiehiltä vaadittava ruotsin kielen kielitutkinto. Päätös oli asiantuntematon puoluepoliittinen päätös. Lopputuloksena oli se, että kaikilta yliopiston opiskelijoilta alasta, tulevasta tehtävästä ja tarpeesta riippumatta vaaditaan pakolliset ruotsin kielen opinnot. Tämä epäkohta on pikaisesti korjattava. Ruotsin kielen opintoja on järjestettävä vain tarvitsijoille vapaavalintaisesti toteutettuna.” Allekirjoittaneet yhtyvät tähän päätelmään.
Tämä kielipoliittinen päätös syntyi RKP:n Kristian Gestrinin ollessa opetusministerinä. Tällainen kielivalintoja rajoittanut päätös on nykytilanteessa kestämätön. Akateeminen nuoriso asetetaan ikään kuin lapsen asemaan, joka ei muka osaa tehdä omia valintojaan. Tällainen vaatimus on mahdollista tulkita myös oikeudettomaksi ja syrjinnäksi.
Ruotsi on vieras kieli
Globalisaatio vaatisi lisäpanostusta ranskan, saksan, espanjan, venäjän ja muiden maailmankielten oppimiseen. On epärealistista edellyttää, että vaativan asiaosaamisen lisäksi voitaisiin hallita vielä kolmea itselle vierasta kieltä. Ruotsi on 95 prosentille suomalaisista vieras kieli. Tämän vuoksi suomalainen opiskelija joutuu tyytymään nykyoloissa maailmankielten osalta vain englantiin.
Koululaitoksen piirissä ruotsin kielen pakollisuutta on perusteltu sillä, että lapset ja teini-ikäiset eivät vielä tiedä tulevaisuuden kielitarpeitaan. Yliopisto-opiskelijoihin sovellettuna tämä perustelu on erityisen kestämätön.
Mikä on yleissivistystä?
Nykytilanteen rajoittuneen ruotsi – englanti – kieliyhdistelmän hallitsevuus kieliopinnoissa loukkaa yliopistojen arvokkuutta ja universaaliuden ideaa. Englannista on kuitenkin hyvässä ja pahassa tullut aikamme latina, jota kaikkien on osattava mahdollisimman hyvin. Kielellisen yleissivistyksen vahvistaminen voi toteutua vain kielivapauden palauttamisella yliopistoihin, mikä väistämättä tarkoittaa lähtöpasseja tarpeettomimmalle kielelle.
Artikkelissaan ”Eurooppalaisen Suomen kielipolitiikka” (Kanava 2/2003) kielten yliopettaja Marjatta Huhta toteaa, että suomalaisen kielipaletin laajentamiseksi joudutaan puuttumaan ruotsin erikoisasemaan, ensimmäiseksi korkeakoulusektorilla. Opintoaikojen supistaminen ja opintojen tehostaminen vaatii keskittymistä olennaiseen. Mitä yleissivistykseen tulee, ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja, professori Aatos Lahtinen (Kanava 2/2005) korostaa, että maailmassa on nykyään valtava määrä tietoa, eikä siitä enää voida erottaa tiettyä osaa yleisesti hyväksytyksi yksilön perussivistykseksi. Tärkeää on, että yhteiskunnassa kokonaisuudessaan hallitaan tietty tietomäärä.
Ilmari Rostila
professori
Vesa A. Niskanen
professori
Richard Järnefelt
rehtori

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.