IRC-Galleria

MasterTool

MasterTool

Pierdolenie o Szopenie

Selaa blogimerkintöjä

Löysin laadukkaan kurdien ja Kurdistanin asioita päivittävän blogin. Aiheina politiikka, historia ja kieli.

Kaksi artikkelia jotka kannattaa lukea, jos aihe kiinnostaa vähääkään:

http://kurdistancommentary.wordpress.com/2010/02/04/kissinger-and-the-kurds/ "Kissinger and The Kurds"

http://kurdistancommentary.wordpress.com/2010/06/08/turkey%E2%80%99s-terrorist-bias-part-1/ "Turkey's Terrorist Bias"
2/2

Tämä ei ole heille varmastikaan historian loppu, sillä kutistuva, globalisoitunut maailma on kuitenkin tarpeeksi suuri tarjotakseen lukemattoman määrän ongelmien yhdistelmiä, joilla syrjäytyneen ex-supervallan johtajat voivat pitää itsensä kiireisenä.

Ideologian lopuksi sitä voi kutsua. Tai totaalisen kyynisyyden ajan aluksi, jota ei voi rajata yhteen maahan. Venäjän kommunisminjälkeisellä kyynisyydellä on vastineensa, peilikuvansa lännessä.

Venäläiset kyynikot ovat parempia kuin islamilaiset uskovaiset, eikä meillä ole varaa joutua kiistoihin niiden kanssa, jotka ovat liikaa kaltaisiamme, koska olemme sodassa niiden kanssa, jotka ovat niin erilaisia kuin me.

Historialla, joka ei pääty ennen kuin kuolemme ilmastonmuutokseen (joka ei venäläistä yhteiskuntaa kiinnosta), on varastossaan vielä yllättäviä käänteitä.

Ideologia voi olla vähemmän kuollut kuin näyttää, jopa Euroopassa. Se voi olla unitilassa ja herätä muistamatta kauheuksia, joihin se innoitti viime vuosisadalla.

Venäjän äärioikeistolle ja nousussa olevalle Venäjän äärikonservatiivisille kristityille, ideologia on kaukana kuolleesta. He eivät määrää Venäjän politiikasta ainakaan vielä, vaikka Moskovassa taidenäyttelyn järjestäjät saivat skandaalimaisen tuomion "uskonnollisen vihan levittämisestä" ja Saratovissa oikeus päätti, ettei juutalaisvastaisuus ole vaara Venäjän valtiolle.

Venäjän epädemokraattinen hallitsija on nyt periaatteeton kyynisyys - sellainen, joka sallii sanoa lähes kaiken mitä yleisö tai "läntiset kumppanimme" haluavat kuulla, joka imitoi hyväntahtoista välinpitämättömyyttä jos ei täydellistä vapautta, joka samaan aikaan tekee kylmäsydämisesti kaikkensa vallan ja materian haalimiseksi.

Mutta se voi, dialektisesti, pohjustaa tietä jollekin vielä pahemmalle.
HS - Kulttuuri - 18.7.2010

ESSEE
Venäjän johtajien sanat eivät merkitse juuri mitään 1/2

Totaalisen kyynisyyden aika on alkanut, kirjoittaa elokuvantekijä Andrei Nekrasov. Eurooppalaisessa sivistyksessä jokin on muuttunut lopullisesti.

ANDREI NEKRASOV
Ennen kuin 1800-luku loppui, suuret visiot seuraaville sadalle vuodelle oli muotoiltu. Marx ja Engels loivat sosiaalisten suhteiden älyllisen uskonnon, joka lumosi maailman mielikuvituksen. Oli myös neroja, jotka tekivät pelottavan tarkkoja ennusteita siitä, miten ideat ja ideologiat kehittyisivät joukkotuhoaseiksi. Nietzsche ja Dostojevski piirsivät intohimoisen psyyken kaavioita havainnollistaen, miten sanat voivat olla merkityksellisiä tavalla, joka saattoi johtaa ihmisen tekemään erikoislaatuisia rikoksia. Lenin, Mussolini, Hitler, Stalin ja Mao veivät yksilöllisen vallankumouksellisen terrorismin, jota Albert Camus kuvaa teon filosofiaksi, maailmanloppumaiseen päätökseen.

Vuonna 1991 Neuvostoliitto, viimeinen ideologialle rakennettu imperiumi, lopulta romahti. Kiina säilytti kommunismin, mutta vain valtion auktoriteetin jatkuvuuden vertauskuvana. Hitlerin Valtakunta oli myös ollut tavallaan ideologinen imperiumi, mutta se oli lyhytikäinen, koska kansallissosialismi oli avoimen kielteinen ihmiskunnan enemmistöä kohtaan.

Neuvostoliiton internationalistinen sosialismi kuulosti myönteisemmältä ja eli pidempään, vaikka paljastui suureksi valheeksi.

Ideologioiden sodan loppu, intohimoisten merkitysten maailmansodan loppu, eikä niinkään "kylmän sodan" loppu, sai amerikkalaisfilosofin muotoilemaan tuomion "historian lopusta", mielipiteen, joka oli yhtä läpeensä väärä kuin vaikuttavakin. Historia ei loppunut.

Eivätkä intohimoisten merkitysten vaikutukset. Nyt islamismi vie maailmaa väkivaltaan ja vasemmistolaisen ideologian muunnelmat yhä inspiroivat miljoonia kapinaan ja tukevat kapitalismin vastaisia populisteja. Mutta jokin vaikuttaa muuttuneen lopullisesti eurooppalaisessa sivistyksessä.

Maani, Venäjä, tuntuu menettäneen suuren osan merkitystään maailmanasioiden valtavirrassa kommunistisen imperiumin romahduksen myötä. Juuri tämä suhteellinen merkityksettömyys on keskeinen osoitin tämän vuosisadan poliittisesta kulttuurista.

Ongelmana on surkea ihmisoikeustilanne ja Venäjän valtion räikeä piittaamattomuus jopa niistä vapauksista, jotka on sisällytetty Venäjän perustuslakiin. Lännen poliittinen järjestelmä pitää Venäjän johtajien epädemokraattista käytöstä pienempänä pulmana kuin menneiden edeltäjien käytöstä.

Mikään tässä ei kuitenkaan yllätä. Selvä selitys on, että Venäjä on markkinatalous ja huolimatta kaikista riskeistä, jotka juontuvat sen korruptoituneista ja epäsivistyneistä tavoista, siitä voi hyötyä.

Mutta on muutakin. Huolimatta kaikesta valehtelusta, joka oli vallalla 1900-luvun totalitäärisissä järjestelmissä, sanat ja ideat merkitsivät paljon. Venäläisillä oli tapana sanoa , että maassa runous otettiin äärimmäisen vakavasti, sillä siitä saattoi tulla ammutuksi.

Neuvostosanomalehdet olivat lähes lukukelvottomia. Niiden kielellä ei ollut mitään tekemistä ihmisten elämän kanssa; mutta oudolla tavalla tuo kieli ei edes teeskennellyt yrittävänsäkään.

Tuo kieli loi salakielisten viestien muurin totalitäärisen valtion ja tavallisen ihmisen väliin. Se otti tuon tehtävän äärimmäisen vakavasti, ja jokainen, joka hyökkäsi tuota muuria vastaan, jos ei muuten niin vaikka lyömällä päätään siihen, sai tuntuvan rangaistuksen.

Mutta kansalainen sai jotain vastineeksikin. Sana, sen merkitys, oli vakaata kovaa valuuttaa, jonka ideologinen kulttuuri turvasi. Eivät vain kansalaiset olleet vastuussa sanomisistaan, vaan koko epädemokraattinen valtio piti itseään vastuullisena salakieli-ilmaisujensa merkityksellisyydestä.

Työtä kyllä piti tehdä salakielen avaamiseksi, mutta jopa ulkomaalaiset onnistuivat siinä ja uskoivat hallinnon jopa kertovan mielialoistaan ja aikeistaan. Strategisesti tärkeimpinä noista viesteistä muistan "liennytyksen", "nopeutuksen" (venäjäksi uskorenje), "glasnostin" ja "perestroikan".

Medvedevin äskettäinen vetoomus Venäjän "modernisaatiosta" lankeaa sovjeettisten komeilevien loitsujen luokkaan. Ironiaa ei tunnu huomaavan Venäjän nuorekas johtaja itse, eivätkä ne äärimodernit länsimaalaiset, jotka lainaavat Medvedeviä toiveikkaan vakavina.

Ensimmäinen reaktioni modernisaatiomottoon oli, että muistin kaikki aiemmat suuret ilmoitukset: että olemme jo niin moderni, että kun kuulumme G8-maiden ryhmään, meistä tulee pian maailman viidenneksi suurin talous; että Moskovalla on mahdollisuus ohittaa Lontoo ja New York maailman talouskeskuksena; että rupla haastaa dollarin ja eurosta tulee varantovaluutta - ja niin edelleen.

Totta kyllä, tuon tyyppinen puhe, tyypillistä Putinin presidenttikaudelle, loppui äkisti syksyllä 2008 talouskriisin puhjettua. Ehkä uusi presidentti vain arvioi tilanteen uudestaan ja on lyömässä omaa leimaansa Venäjän politiikassa osoittaen, mitä on tehtävä, vaikka se on enemmän tai vähemmän sama kuin mitä hänen pääministerinsä sanoo jo tulleen tehdyn.

Ongelma on, että sama presidentti on jo tuottanut kaikenkattavia ohjelmallisia mottoja, kuten taistelun "lakinihilismiä" vastaan. Se oli hänen poliittisen ohjelmansa pääosassa sen jälkeen kun hänestä tuli presidentti, rehellisesti sanoen vähemmän laadukkaiden vaalien jälkeen.

Medvedev julisti sodan korruptiota vastaan, ja Venäjän kaupungit täyttyivät neuvostotyylisistä julisteista, joissa suuri nyrkki murskaa lahjuksia ottavan hahmon.

Emme ole vähääkään lähempänä lain yhteiskuntaa tai vähemmän korruptoituneita nyt kaksi vuotta Medvedevin kunnioitusta herättävien määräysten jälkeen. Mutta oliko herra Putin, nuori, atleettinen ja ennen kaikkea moderni johtaja, yhtään vähemmän lupaava?

Eikö se ollut hän, joka presidenttiytensä alussa vuonna 2000, lausui, että "lain diktatuuri" on hänen visionsa Venäjälle. Lähimpänä totuutta on tuon vision se tulkinta, jonka mukaan "kaikkea ystävälle, mutta lakia viholliselle".

Diktatuuria, tavallaan.

Samaan aikaan kun Medvedev kehui lempiprojektiaan korkean teknologian tutkimusreservaatista Skolkovossa, 2000 venäläistiedemiestä lähetti hänelle avoimen kirjeen, jossa kerrotaan tutkimuksen epätoivoisesta tilasta ja toivottoman väärin suunnatuista investoinneista. Samaan aikaan kun Medvedev antoi tunnustusta Nokialle, joka pääjohtajansa kautta ilmaisi tukensa "Venäjän piilaaksolle", vastasi hankkeesta vastaava ministeri, Arkadi Dvorkovich, kun toimittajat tivasivat miksi huippututkijat tulisivat teolliseen moskovalaislähiöön, että sinne on suunnitteilla myös loistavia golfratoja ja huippuravintoloita.

"Modernisaatio" kuulostaa sovjeettisemmalta kuin muut neuvostoajan jälkeisen Venäjän iskulauseet. Toisin kuin kahdeksankymppiset neuvostojohtajat Medvedev ei kiinnitä mitään huomiota tyyliin, joka korostaa Venäjän takapajuisuutta. Meitä kehotetaan aloittamaan modernisaatio "postmodernissa" maailmassa, jonka ekologiset ja sosiaaliset huolet ovat kaukana lapsellisesta toiveestamme, että olisi nykyaikaisia vimpaimia.

Vielä vähän aikaa sitten venäläiset pitivät länsiautojen määrää teillään merkkinä hyvinvoinnista ja nykyaikaisuudesta, vaikka oli aivan selvää, että vastahakoisten veronmaksajien ja lahjottujen viranomaisten maa on katastrofaalisen kyvytön järjestämään noille autoille tilaa liikkua ympäriinsä.

Tyypillisen venäläinen ratkaisu oli käytännössä yksityistää sininen hätävalo. Jokainen, jolla oli tarpeeksi rahaa, voi ostaa sellaisen ja pelottaa muita antamaan tietä. Kun etuoikeutetut ajajat alkoivat surmata ihmisiä, sotkusta tuli ongelma. Nyt rikkaat ostavat helikoptereita välttääkseen tietukkoja.

Modernisaatiota, tavallaan.

Venäjän nykyjohtajien todellinen ongelma on, ettei heidän sanomisensa merkitse paljon mitään. Varmasti ne merkitsevät vähemmän kuin neuvostojohtajien sanomiset. Jotta korkealla viranomaisella olisi velvoite tarkoittaa mitä sanoo, pitää olla vastuujärjestelmä, ja parhaaksi sellaiseksi on osoittautunut vapaa media.

Jos tietää, ettei mikään tv-kanava leikkaa jotain annettua lupausta ja laita väliin todistetta, ettei sitä olekaan pidetty, voi rennosti lupailla kaikenlaista. Tyhjiä lupauksia poliitikot antavat myös lännessä, mutta niissä on korkean adrenaliinin pelin henkeä, kun taas Venäjällä se on vain mukavaa rutiinia. Viime vuosisadan autoritääriset valtiot hallitsivat niin ikään joukkotiedotusta, mutta niillä oli koodinsa ja ideologiset motiivinsa, jotka muotoilivat ja määräsivät viestit.

Se jätti jonkin verran tilaa sisäiselle, usein tahtomattomalle vastuullisuudelle, jos alaston käytännönläheisyys unohdetaan. Nikita Hruštševin, aikoinaan Stalinin julman aseenkantajan, kerrotaan itkeneen, kun hän Ruotsista palatessaan joutui myöntämään, että todellinen sosialismi on saavutettu "kapitalistisessa" lännessä eikä Neuvosto-Venäjällä. Hän todella välitti noista asioista.

Yksinvaltiaan "sisäisellä", ideologisella vastuullisuudella ei ole mitään tekemistä kansan todellisen hyvän kanssa. Yksinvaltias, joka aidosti uskoo johonkin, voi merkitä suurempaa tuhoa kuin periaatteeton ja korruptoitunut, jota voi taivutella ja lahjoa. Yksilöittäin, kyllä.

Se ei saisi estää meitä tajuamasta, että me, Euroopassa, olemme astuneet poliittisen "postmodernismin" aikaan, jossa vanhojen sanojen merkityksiä käytetään oikullisesti. Käyttäjiä ei motivoi mikään muu kuin päivittäinen tehtävä pysyä vallassa, joka pelkistetyimmillään voi tarkoittaa hyvää elintasoa.

Suomi on pitkälti maallistunut maa, mutta...Keskiviikko 14.07.2010 16:21

Suomalaisista joka kymmenes sanoo kuuluvansa johonkin herätysliikkeeseen joko kiinteästi tai väljästi. Lisäksi joka kymmenes on saanut jostakin herätysliikkeestä aineksia ajatteluunsa.

http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?bid=161&id=8606

Uusiokielen sanakirja: RauhaKeskiviikko 14.07.2010 16:14

Miksi useat ravistelevaa kritiikkiä kaipaavat tahot julistavat olevansa RauhanTM asialla?

Nimi: Suomen Rauhanpuolustajat
Käytäntö:
Rauhanpuolustajat on kuulunut Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon,[3] jonka päämaja sijaitsi Helsingissä.[3] SKDL oli puolestaan Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen puolueen lakkauttamista. 1960-luvulla järjestö tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa.[4]
Suomen kommunistisen puolueen oppositiolla, jota 1970-luvun alussa alettiin kutsua taistolaisiksi, oli vankka asema Rauhanpuolustajissa. Ydin-lehdessä väitettiin vuonna 1984, ettei järjestön kymmenien palkkatoimitsijoiden joukkoon ollut koskaan kelpuutettu kuin "yksi ainoa ei-taistolainen".[5] Järjestö vastusti pääsihteeri Mirjam Vire-Tuomisen johdolla NATO:n toimintaa, mutta ei kritisoinut Neuvostoliiton toimintaa. Rauhanpuolustajat antoi hyväksyntänsä esimerkiksi Tšekkoslovakian miehitykselle 1968.[6] Vuonna 1990 järjestön varapuheenjohtaja Pekka Koskinen myönsi, että järjestön ongelmina olivat ainakin 1970- ja 80-luvuilla olleet kaksinapainen käsitys maailmasta Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton hallitsemana, poliittis-emotionaalinen sitoutuminen Neuvostoliittoon sekä osin opportunistinen sitoutuminen sisäpoliittiseen valtaan Suomessa.[7]
Rauhanpuolustajien johto on edelleen vasemmistopainotteinen. Puheenjohtaja toimii Karl Marx -seurassa[8][9] ja toinen varapuheenjohtaja SKP:ssä[10] kun taas toinen varapuheenjohtaja on toiminut parikymmentä vuotta näkyvästi vihreissä. Rauhanpuolustajat on myös muun muassa markkinoinut useissa maissa sotineen kommunistin Che Guevaran muistotilaisuutta syksyllä 2007.[11]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Rauhanpuolustajat#Yhteydet_kommunisteihin_ja_Neuvostoliittoon

Nimi: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys
Käytäntö:
Sääntöjen mukaan SRK:n tarkoitus on edistää kristillissiveellisiä elämäntapoja ja kansanraittiutta. Kaikki SRK:n toiminta palvelee myös tätä tarkoitusta.[22]
Paavo Koukkarin mukaan kristityille nuorille ja erityisesti varhaisnuorille tavoitteeksi asetettujen normien kokeminen elävästi on tärkeää, käyttäytyminen ja elämä sovitetaan niiden mukaan, jolloin tunnetaan elävästi kuuluttavan Jumalan valtakuntaan.[23] Nuoret ohjataan noudattamaan yhteisöelämään sisältyviä normeja ja etsimään toiminnalleen ohjetta niistä arvoista, jotka elähdyttävät yhteisöä.[24] Lankeemuksista hän kehottaa kertomaan vanhemmille, koska heillä on kokemusta ja osaavat neuvoa "sielunvihollisen pettämää" nuorta.[25] Olavi Korkiakosken mukaan kristitty kilvoittelee säilyttääkseen uskon lahjan. Usko ja sen mukainen elämä kuuluvat yhteen, joten usko ei voi olla elämästä irrallaan. Hänen mukaansa myös kaste velvoittaa taistelemaan syntiä vastaan, jotta kasteessa solmittu hyvän omantunnon liitto säilyisi.[26] Aarno Sassin mukaan omatunto tarkoittaa yhdessä tietämistä, joten "Jumalan seurakunnassa" ei voi olla erimielisyyksiä esimerkiksi alkoholista, perhesuunnittelusta tai maailmallisesta elämäntavasta.[27] Juhani Alarannan mukaan Raamattu ja yhteiset kannanotot ja julkilausumat ovat tärkeitä yksityisen ihmisen elämän liikennemerkkejä.[28]
Erkki Pirin mukaan ovat syntiä muun muassa Jumalan kieltäminen luojana, abortti, lapsirajoitus, televisio, alkoholi, iskelmämusiikki ja pornografia.[29] Hän vieroksuu hippiyttä, radikalismia ja uuspakanuutta. Hippejä hän pitää kammottavimpina eläimellisten viettiensä varassa toimivana vapauden vaatijoina, jotka elävät ryöstäen, murhaten ja irstaillen.[30] Juhani Alarannan mukaan Jumala on tarkoittanut seksuaalisuuden avioliittoon. Samaa sukupuolta olevien seksuaalinen yhteiselämän hän tuomitsee, koska Jumala ei ole niin tarkoittanut. Taipumuksia ei hän ei kuitenkaan pidä syntinä. Seksuaalisuutta ei saa toteuttaa väärässä muodossa. Nuorten seurustelussa hän ei sallisi halailua eikä hyväilyä, koska Jumala ei ole niin tarkoittanut.[31] Eila Pelkonen pitää itsetyydytystä, eläimeen sekaantumista ja sukurutsausta Raamattuun vedoten epänormaaleina. Himojen heräämistä huonon kirjallisuuden, television, sopimattoman vaatetuksen tai muun sellaisen välityksellä hän kehottaa karttamaan.[32] Olavi Korkiakosken mukaan "elävässä uskossa" ei ole kysymys elämäntavasta, vaan "vanhurskas elää uskosta".[33]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Rauhanyhdistysten_Keskusyhdistys

Nimi: Islam
Käytäntö: Rauhan uskonto

Hienot kisatMaanantai 12.07.2010 04:16

Saivat arvoisensa hienon päätöksen kun Espanjan Iniesta kuittasi jatko-ajalla 1-0 Hollannin maaliin. Oli myös hieno tunne katsoa peliä baarissa, jossa arviolta 90% oli Hollannin kannattajia. Itselläni ei olisi mitään myöskään Hollannin voittoa vastaan, molemmat maat ansaitsevat voittaa, mutta suomalaisten isäntien Espanja-viha sai sympatiat lopullisesti Espanjan puolelle. Muutaman partisaanin kanssa minä ja pakistanilainen Barkat sitten hurrasimme Espanjaa. Onneksi suomalaiset jalkapallofanit ovat sen verran porvarillisen löysää porukkaa, että tyytyvät väkivallalla uhkailun sijaan vain sadatteluun tyyliin "Vitun paska peli", "Vitun paskat kisat" ja "Ei koskaan matkusteta Espanjaan". Huonoille häviäjille häviö tekee hyvää.

Vaikka Etelä-Afrikka ei olekaan ottanut lainkaan sellaista harppausta eteenpäin kuin apartheidin loppumisen ja Nelson Mandelan jälkeen olisi voinut toivoa, järjesti se nyt hienot kisat joissa oli myös mitä mainioimmat tunnarit joissa tuotiin positiivista Afrikka-kuvaa niin hyvin esille, että sitä eivät osaa kuin afrikkalaiset itse. Sitä negatiivista kuvaa on tässä jo riittänytkin. Kiitos Etelä-Afrikka ja kaikkea parasta!

Minne menet vasemmisto?Sunnuntai 11.07.2010 18:35

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun vasemmiston suurin peikko oli Venäjän tsaari. Tämä oli loogista, koska kyseessä oli Euroopan taantumuksellisin hallitsija.

Vasemmiston oma arvomaailma nousi Ranskan vallankumouksen tunnuslauseesta "Vapaus, Veljeys, Tasa-arvo" sekä uudesta ajattelusta jota olivat synnyttäneet ystävykset Friedrich Engels sekä Karl Marx, joista oli tuleva filosofisen suuntauksen, marxilaisuuden, sekä uusien aatesuuntausten, kommunismin ja sosialidemokratian, aateisiä. Engelsin kirjoitusten takaa paljastuu päivittäin teollisuusköyhälistön kanssa töitä tehneen sosiaalityöntekijän hätähuuto. Marx taas asui usein varattomana Engelsin luona tai tukemana ja teoretisoi pitkälle "kapitalismin" ja "sosialismin" eroja.

Loogisesti seuraten maailmankatsomustaan vasemmistolaiset suorittivat Venäjällä vallankumouksen kesken ensimmäisen maailmansodan sotaväsymystä ja tsaariperhe surmattiin. Alkoi uuden hyvän yhteiskunnan rakentaminen takapajuiselle Venäjälle. Paperilla luvassa oli paljon hyviä uudistuksia: maa-orjuuden lakkauttaminen, kuuden tunnin työpäivä, monia sosiaalisia oikeuksia, eri kansojen ja sukupuolten välinen tasa-arvo jne. Nopeasti kehityksen toteuttaminen salamaniskuna taivaalta osoittautui kuitenkin mahdottomuudeksi ja toisaalta pian vallassa oli taas taantumustellisten ukkojen blokki; itse Lenin muuttui vallassa ollessaan kuumeisesta vallankumouksellisesta arkkikonservatiiviksi. Työläisten paratiisista tuli työläisten vankila. Johtavat marxilaiset teoreetikot kuten Kautsky, Bebel ja Lenin itse kävivät aktiiviseen vastahyökkäykseen feministisiä marxilaisia kuten Rosa Luxemburgia vastaan. Osaltaan Neuvostoliiton tunkkaiseen ilmapiiriin olivat vaikuttamassa sen naapurimaat sekä länsi, jotka sulkivat sen aktiivisesti pois kaikista kansainvälisistä elimistä. Neuvostoliitosta tuli maa, joka eli omassa todellisuudessaan ja jonka kansa oli otollinen hallitsijoidensa levittämille vainoharhoille, joita Stalin tuli sittemmin todenteolla hyödyntämään kun hän toteutti tuhansien kyynelten ja kertomattomien tarinoiden yezhovzinansa, joka huipentui 1936-38 useiden kymmenien tuhansien omien kansalaisten summittaisina teloituksina.

Samaan aikaan lännessä vasemmistolainen älymystö (toisinajattelijoitaan lukuunootamatta) uskoi Neuvostoliittoon ja osasi sulkea korvansa ja silmänsä kauheilta uutisilta joiden kaikuja kantautui länteen sellaisista köyhistä ja kaukaisista maista kuten Ukraina ja Kazakhstan. Moni suomalainen taistolainenkin tosin heräsi todellisuuteen Moskovassa suoritetun opiskelunsa jälkeen: "Neuvostoliittoon mennään kommunistina, pois sieltä tullaan antikommunistina.". Suurin osa lännen vasemmistoa kuitenkin uskoi ennemminkin sosialidemokratiaan kuin kommunismiin, vähemmistö vasemmistosta oli kommunistien takana, toisin kuin vasemmistoälymystöstä. Käytännössä sosia(a)lidemokraattisesta liikkeestä muodostui tärkein demokraattinen elin taistelussa työväestön sieluista länsimaisten demokratioiden sisällä. Ja he voittivat.

Ja näyttää siltä, että yhtälailla sopivasti sokeaa on vasemmistolainen älymystö tänään. Kun vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimeen vannovien vasemmistolaisten suurin vihollinen tulisi olla suurimmat taantumukselliset, pappisvallat ja kansalaisvapauksien vastustajat, voi Suomen ehkä johtava vasemmistolainen älykkö Erkki Tuomioja istua enemmän kuin hyvässä hengessä samassa pöydässä muslimiuskonoppineiden kanssa, jotka haluavat monikulttuurista dialogia käytävän nimenomaan uskontojen välillä ja niitä kunnioittaen, hahmottelemassa eurooppalaista islamia. Olen tässä täysin eri mieltä kuin Tuomioja ja arvon uskonoppineet. Dialogi tulee käydä ihmisten, ei uskontojen välillä. Emme saa tehdä sopimuksia maahanmuuttajayhteisöjen uskonnollisten johtajien kanssa sen mukaan mitä he kertovat yhteisöilleen olevan parasta, vaan heidän maallisten johtajiensa kanssa. Mikä sitten saa Tuomiojan hymistelemään samaan pöytään islamin pappien kanssa? Tuomioja, joka suhtautuu erittäin kriittisesti pitkälle maallistuneeseen luterilaiseen kirkkoomme ja vaatii jopa uskontotieteellisen tiedekunnan poistamista (Tuomioja on selvästi ymmärtänyt väärin uskontotieteellisen tiedekunnan lähtökohdat toimintaansa), haluaa monikulttuurisen dialogin käytävän nimenomaan pappien kanssa. Kyse vain ei ole kristillisistä vaan kristittyjen veljien, islamin papeista, joiden asema yhteisöissään ja useissa kotimaissaan on jo lähtökohtaisesti hallitseviin päätäntä-elimiin kiinteästi kuuluva, ellei suorastaan johtava (Saudi-Arabia, Iran). Kuinka me voimme koskaan saada muslimi-taustaisista maahanmuuttajista omat liberaalimaallistuneet arvomme jakavia kansalaisia jos ateistinen (?) vasemmistoälymystö suostuu ja haluaa käydä dialogin islamilaisen taantumuston kanssa, jonka mielestä nainen on miehen omaisuutta joka kuuluu pitää visusti kotona tai hunnutettuna? En tiedä missä fantasioissa vasemmistolainen älymystö liihottelee tässä yhä suuremmaksi kasvavassa kysymyksessä, mutta sen vasemmiston mitä minä edustan arvoja tulevat vastaisuudessakin olemaan liberaalius ja taantumuksellisten vastustaminen sekä yhä ajankohtaiset vapaus, veljeys ja tasa-arvo.

Kiinnittäkäämme enemmän huomiota maahanmuuttajiemme ihmisoikeuksien toteutumiseen ja vähemmän huomiota heidän uskonnollisten johtajiensa halujen toteutumiseen. Peace.
Valitettavasti tsekkiolutta ei saa 0,33 l tölkeissä tai pulloissa muutamaa Alkon erikoisuutta tai Pilsner Urquellia lukuunottamatta. Jos näin olisi ja jos hintapolitiikka olisi sama mikä se on nyt (puolen litran ulkolainen olut vain noin 10% kalliimpaa vastaavaan kotimaiseen verrattuna) siirtyisin kokonaan ulkomaiseen olueen.

Kysymys on mausta. Miksi maksaa mauttomuudesta samaa hintaa kuin suurella sydämellä humaloidusta tsekkiläisestä? Koska se on suomalaista? Tämä syy ei riitä minulle (vaikka pyrinkin suosimaan enenevässä määrin lähiruokaa), haluan nauttia oluestani. Mikä tässä on niin vierasta suomalaisille?

Ukkini kittaa päivässä varmaan 12-päkin Olvia, koska se on suomalaista ja suomalaiset oluet kuulemma "tasalaatuisia". Lidlissä käydessään ostaa hän myös Lidlin halpisoluita (kuten minäkin) ja kehaisee saksalaista olutta myöskin "tasalaatuiseksi". Jepskukkuu. Kyllä, Saksa on olutmaa. Lidlin olut taas on kuin tehty suomalaiseen makuun (=sen puutteeseen) ja sijoittuu vähäiseltä maultaan jonnekin Karhun ja Koffin välimaastoon. No, mauttomasta olutmaustaan huolimatta ukkini on hieno mies, joka uskaltaa myös ajatella avoinmielisesti kunhan pintaa vähän rapsuttaa (mm. myöntää Urquellin olevan todella hyvää, mutta silti pysyttäytyy tavoissaan), hän saa tässä vain ajaa sen tavallisen suomalaisen Olvi-päkkien kittaajan asiaa.

Hei sinä Olvi-kittaaja siellä! Kokeile suhtautua olueesi kuin viiniin. Oluissa löytyy monia eri makuja, kuten viineistäkin. Tutun ja turvallisen lagerisi oheen kokeile joskus saksalais-tsekkiläisiä Pils-tyypin oluita tai anglo-amerikkalaisia Indian Pale Ale-tyyppisiä herkkupommeja ja makunystyräsi saavat uusia mieltä ilahduttavia kokemuksia.

Terveiset Captain SpectacularilleTiistai 06.07.2010 03:25

http://www.youtube.com/watch?v=eWs5W6iqj_M

Minä ja Kolu kerrotaan mielipiteemme Captain Spectacularista.
Ziltoid rules, Captain Spectacular plays Paladin.

LouieTiistai 06.07.2010 03:00