IRC-Galleria

pöö oli joha.
eli johtamisharjoitus, tuo suuri kummitus joka on vainonnut viatonta aliupseerioppilasta joka rukkiin pääsyn toivosta niin kovasti sykki.
hän päivin öin särmäsi peekaudelta asti, pinkat oli täydelliset ja punkat kireät. tetsasi parhaansa mukaan ja hienosti oli munat turpeessa!
ensimmäisen kerran hän kuuli johasta joskus aukki I:en puolessa välissä.. "mikä ihmeen joha? ai pitkä marssi? ai kuulemma ihan perseestä?"
vaikka urheasti hän onkin aikaisemmin marssinut kovat marssit aukin tutkinnossa ja pkauden yömarssin ja muutaman muunkin, ei hän kovin marsseista perustanut. hetken jo epäröi, josko lähtisi sittenkään rukkiin, sillä kuitenkin taistelusukeltajiin oli hakemus pistetty ja kutsua testeihin vain odotteli.
kävi sitten näin että urheasta aliupseerioppilaasta tulikin korpraali ja upseerioppilas, eli reserviupseerikoulun ovet aukesivat hänelle ja 9 muulle nohevalle taistelijalle. ensimmäisen kerran kun hän sai käsiinsa rukin läpivienti ohjelman, alkoi jo puntti tutista. oli leirejä pilvin pimein, oli ph1-4, yth 1-3 sekä 2 ampumaleiriä sekä sitten tuo legendaarinen spol joha.
tuo karvas kummitus, spol joha pisti silmään tuolla ohjelmassa 2 viikon ginesin, kurssijuhlan ja kirkkojärven marssin välittömässä yhteydessä, 4 päivää ja 3 yötä.. mihin tässä ollaan ryhdytty? onneksi siihen on vielä paljon aikaa, ja vielähän on mahdollisuus päästä sukeltajiin ehkä??
no, sukellushommista ei kuulunut mitään, ilmeisesti hakemukset ei löytäneet perille ajoissa (kiitos kirjurit, kiitos..) ja urhea upseerioppilaamme alkoi gonahtaa päivä päivältä enemmän. hän sairasteli ja loukkasi itseään välillä, vapautuspäiviä tuli muutamia ja aika eteni verkkaisesti.
lopulta koitti tuon legendaarisen tuplakinkun aika jonka päättäisi joha, tuo kauan pelotellut mörkö!

perskeles! rukki on ollut melkoisen rankkaa, on ollut hyvinkin raivoikkaita harjoituksia (eli leirejä), ja vihdoin pääsee hiukan rentoutumaan kun kerrankin on puolitoista kasarmiviikkoa! kirkkojärven marssin urhea upseerioppilaamme sairasteli flunssassa, eihän sentään viitsinyt osastolla keikkua kurssijuhlaa ja johallekin on päästävä kohtaamaan se mörkö.
kurssijuhla tuli oli meni ja mahtavaa oli, sitten alkoi pelottaa. johaan hajoo hajohajoohajohaan, juuri niin.. hurjia tarinoita on kuultu siitä miten spollit taistelevat ja suorittavat tehtäviä ja lopulta marssivat täyspakkaukset (a 40 kg) selässä 40 kilometriä ja vetävät pikamarssia taisteluvarustuksessa toisen mokoman. kaiken lisäksi, nyt on talvi joha! ei siis mikään suklainen kesärukin pikku pyrähdys. tuli maanantai, annettiin illalla käsky ja nimitettiin ensimmäiset johtajat. tarinamme upseerioppilas nimitettiin ensimmäiseen vetoon maalihenkilöiden vanhimmaksi, eli kohdehenkilöiden johtajaksi.
kello 0200 aamulla tuli hälytys, varuskunnan alueella on puhjennut outo bakteeriperäinen vatsatautiepidemia ja sairastuneita on noin 600. sairaalat ovat ruuhkaantuneet pahasti ja sotilaspoliisikomppania on määrätty perustamaan asemat jonnekin vitunperseen metsään.
upseerioppilaamme tehtävä oli pystyttää korotettu puolijoukkueteltta, eli komppanian komentopaikka (ja sinne kalusto, viestivälineistö, pöydät, jakkarat, akkulaturit, agrikaatit+ bensat, asiakirjat ja tietysti skappareiden kahvinkeitin, pakastearkku ja mikroaaltouuni). tämän lisäksi piti pystyttää 4 miehen voimiin myös sissiteltta, jonne majoittuu maalihenkilöt.
uurastus alkoi, kesti kauan saada pystytettyä teltat jäätyneeseen maahan joka oli kuorrutettu 20 sentin lumikerroksella ilman kiiloja tai rautakankea. käytettiin puukeppejä ja runsaasti luovuutta.
teltat saatiin pystytettyä, ja upseerioppilaamme valvoi askareissaan pitkään. tämän jälkeen alkoi upseerioppilaamme johtajanakki, aikaa tunti suunnitella 2 henkilönsuojaustehtävää ja valmistautua samalla vaarallisen henkilön kiinniottotehtävään joukkueen vastuualueella.
vähisen unimäärän, mutta suuren motivaation siivittämänä upseerioppilas sai kun saikin suunniteltua kaiken taistelujaotuksesta suoritusperiaatteeseen asti joukkueen varajohtajan avustamana.
homma lähti käyntiin, seuraavan 12 tunnin ajan joukkueen johtajana toimiva upseerioppilas sai nohevan joukkueen ja sen kanssa suoritettua tehtävät kunnialla läpi, henkilöt saatiin kuljetettua turvallisesti ja vaaralliset henkilöt otettua kiinni. maalitoimintaa oli, ja hiukan taisteltiinkin.

tämän jälkeen upseerioppilaamme toimi tavallisen rivisotilaspoliisin tehtävässä joukkueenjohtajien vaihtuessa aina vedoittain, hän teki tehtävänsä ja vartioi uskollisena kulunvalvontapaikkaa, viestiliikennettä ja pyöri aluepartiossa. hän ehti tuon 3 vuorokauden aikana pari tuntia ummistaa silmiäänkin, mutta korkeintaan lyhyeksi ajaksi.

lopulta päästiin siihen vaiheeseen että oli aika aloittaa marssi. marssi suoritetaan tuvittain, lopettaa saa milloin vain haluaa (mutta se on häpeä). pakko ei ole lähteä, eikä marssi vaikuta mihinkään muuhun kun lopulliseen ruk pistemäärään xP
marssi alkoi, täyspakkaus painoi hartioita mutta jalat kantoivat ja selkä pysyi suorana. vitsejä kerrottiin ja rasteja suoritettiin. kaikki meni hienosti, kunnes alkoi upseerioppilaamme jalkapöytiin sattua hurjasti. niihin särki ja särki askel askeleelta enemmän. selkä pysyi suorana ja pari rastia vielä mentiin läpi. parinkymmen kilometrin päästä iloinen virne ja pilke silmäkulmassa oli muuttunut tuskalliseksi irvistykseksi vasemman nilkan ja jalkaterien poltellessa vimmatusti.
upseerioppilaallamme oli kaksi vaihtoehtoa, lopettaa nyt ja kärsiä nöyryytys, myöntää hävinneensä johamörölle terveydellisistä syistä tai jatkaa matkaa veren maku suussa polte jaloissa ja edetä vielä seuraavalle rastille marssimurtumien ja vakavampien vammojen uhalla. upseerioppilaamme valitsin nöyrtyen ensimmäisen vaihtoehdon, voi sitä vitutuksen määrää! hän oli hävinnyt taistelun. mieli virkeänä ja motivaatio korkealla, mutta päällä ei marssita ja jalat eivät toimi.
upseerioppilaamme kannalta joha oli ohi, johaan hajosi, mutta vain ruumiillisesti. hän ei tunne ylpeyttä, vain vitutusta. ainoa lohdutus on ettei hän lopettanut ennen kun joha oli alkanut niinkuin useat muut tai lopettanut juuri ennen marssia. hän marssi niin pitkälle kuin pääsi, eikä väsymys, vitutus ja henkiset paineet saaneet voittoa motivaatiosta ja mielestä.

näin jälkeenpäin voin sanoa, muiden sinnikkäiden vielä marssiessa että joha ei ole vain helvetillinen leiri ja marssi, vaan joha on elämys. joha on mahdollisuus ottaa omasta henkisestä ja fyysisestä kestävyydestä mittaa ja katsoa mihin kaikkeen ihminen pystyy piinattuna, riepoteltuna ja henkisesti sekä fyysisesti kuoleman väsyneenä.
en pidä enää kesärukkia juuri minään, en myöskään voi pidä muiden ruklinjojen johaa juuri minään. spol joha on pidempi, uuvuttavampi ja vaativampi. tehtäviä tulee hyvin paljon ja joukkueen johtajat joutuvat olemaan tarkkoina. en tosin tiedä kaikkea muiden linjojen johista, mutta 2 päivää on 2 päivää ja 4 on 4. kaikki kunnioitukseni menee edellisille spoltalvikurssin johalaisille sekä tälläkin hetkellä urheasti marssiville tupatovereillemme. vielä kerrottakoon että yleensä johan on päässyt maaliin talvella alle 10 prosenttia komppaniasta ja tällä hetkellä ulkona marssii 8 meidän tupalaista, kokonaismarssijoiden määrän ollessa 15.
tupa tamminen, aina ja ikuisesti.
gona tupa2 näyttää mihin sitä pystyy kun on pakko.

pilleriholle, choponen, jääskis, hirvox (tupakkimies), ünervo, jokinen, jönssi ja tsemppikemppi. maalin asti, miehet!

vaikka joha onkin perseestä ja jouduin luovuttamaan kesken taistelun, mörkö on silti kohdattu silmästä silmään, naamalle syljetty ja sitä vastaan taisteltu loppuun saakka!

peas


ps. loppuun ajoissa pääsi 18 upseerioppilasta, 8 meidän tuvasta ja muista jonkinverran. kokonaismatka oli siis n. 80km pienten eksymisten kanssa ja täyspakkaukset pysyivät selissä koko ajan.