IRC-Galleria

Psychid

Psychid

Seems that rain pounds hardest on those who have no way to get out of it.

[Ei aihetta]Maanantai 15.06.2009 07:50


Lähdin tossa reipas tunti sitten kävelemään metsään, tossa vieressä on tollasta mukavaa sekametsää (ulkoilualue). Kävelin siellä joku kolmisen varttia, katselin ympärilleni ja kuuntelin luontoa. Siinä pikkasen ripotteli vettäkin.. Tuli mietittyä paljon asioita.

Tuli tavallaan tosi yksinäinen olo, mutta se ei sinänsä tuntunut pahalta. Tuntu lähinnä siltä että löytyi hetki aikaa itselle, omille ajatuksille ja tunteille. En tarvinnut mitään enkä ketään. Istuin penkille ja katselin sorsia jotka uiskenteli lammikossa, aina välillä kävi jokunen kala pyörähtämässä pinnalla.
Paluumatkalla heräsi ajatus että haluan lähteä pois, iski ajatus ulkomaille lähdöstä aika voimakkaasti, ja tuntuu että voisin oikeesti jopa pian lähteä. Tossa surffailin ja löysin vähän infoa miten pääsisin jonnekin vaikka sukellusopettajaksi tai jotain muuta vastaavaa työtä tekemään..
Ehkä olen kohta jossain muualla.

KesäsadeSunnuntai 14.06.2009 01:21


Tuli tossa hengailtua ulkona hyvien kavereiden kanssa kun alko ukkostamaan, vettä rupesi satamaan kaatamalla ja salamoita välähtelemään. Oltiin justiin tossa läheisessä puistoalueella (möskärin ankkalammilla) ja jäätiin nauttimaan sateesta. Paidat lähti päältä ja kengät jalasta.
Sisällä heräsi jotain lapsekasta ja kauan kadoksissa ollutta, käveltiin, juostiin ja nautittiin läpikastelevasta sateesta luontaisessa maisemassa, taivas on sysimusta ja kaikkialla on vihreää.

Tuli jotenkin puhdas ja ehyt olo, pääsin justiin kotiin ja laitoin vaatteet kuivumaan. Tuntuu kun olisi tosiaan löytänyt jotain kauan kadoksissa ollutta.

ei oo aina helppoa ei.Keskiviikko 10.06.2009 02:19


Eppu Normaali - Suolaista sadetta (youtubesta löytyy)

Pitäisi mennä nukkumaan
Ulkona satelee
Vesi valuu mun ikkunaan
Aikani matelee (aikani matelee)
Kun kyyneleet on ehtyneet
Silmiä aristaa (silmiä aristaa)
Pienessä päässä Perkeleet
Porttia naristaa (porttia naristaa)
Päälleni tuhkaa varistaa

Takaisin sateeseen
Öisille kaduilleni kun astelen
Pisaran poskeltani nuolaisen
Sadepisaran suolaisen
Takaisin sateeseen astelen
Silmänurkkiani kastelen
Sinua muistelen
Sinut päästäni pois puistelen

Takaisin sateeseen
Öisille kaduillemme
Takaisin sateeseen
Takaisin sateeseen

Sä olit mulle kaunista
Jotakin kallista
Aurinko taivaan lomassa
Maailmassa omassa (maailmassa omassa)
Kun sitten lähdit pilvet jäi
ja rupesi satamaan (rupesi satamaan)
Tuntien tien entuudestaan
Kuljen sen uudestaan (kuljen sen uudestaan)

Nyt sateessa uudestaan, uudestaan

Takaisin sateesen
Öisille kaduilleni kun astelen
Pisaran poskeltani nuolaisen
Sadepisaran suolaisen
Takaisin sateeseen astelen
Silmänurkkiani kastelen
Sinua muistelen
Sinut päästäni pois puistelen

Takaisin sateeseen
Iltaani pimenevään astelen
Pisaran poskeltani nuolaisen
Sadepisaran suolaisen

Takaisin sateeseen astelen
Silmänurkkiani kastelen
Sinua muistelen
Sinut päästäni pois puistelen

Takaisin sateeseen

[Ei aihetta]Perjantai 16.01.2009 17:49


Heh, suoritin tossa justiin vartija-kortin.. Tajusin yhen mielenkiintosen seikan, eli jos oot vaikka tosi kyrpiintyny johonki vartijaan joka heittää teitä ulos jostain kauppakeskuksesta, puistosta tms yleisestä paikasta (eli paikka mitä ei oo suljettu aidoin, puomein, ovin jne). Voitte mennä ihan vapaasti hengailee sinne ja oottaa kun vartija tulee.
Jos se rupee heittää teitä ulos, pyytäkää vartijakortti nähtäville (jos sitä ei näytä, se on rikos), sen jälkee pyydätte vastaavan esimiehen tiedot (taas, jos ei anna niitä, se on rikos). pyytäkää vaikka käsky lähtemisestä kirjallisena tai ottakaa video kännykällä.
Kysykää perusteluja minkä takia se olis heittämässä teitä pois, jos vartija vetoaa yleiseen järjestykseen tai muuhun, voitte jokamiehen kiinniotto-oikeudella ottaa kyseisen vartijan kiinni ja soittaa poliisit.
kyseinen vartija tekis siis monta rikosta, nimittäin vartija ei saa "huolehtia yleisestä järjestyksestä" eikä poistaa ketään julkiselta paikalta ilman painavaa syytä. painava syy vois olla esimerkiks aggresiivisuus, tai jos kauppa on menossa kiinni (jolloin se ei ole enää julkinen alue). kaupan henkilökunnan pitää ensin pyytää teitä poistumaan ja sit vasta vartija voi ryhtyä toimiin, mutta perusteltu syy pitää aina olla.
toi vartijan kiinni ottaminen perustuu jokamiehen oikeuteen, eli kuka tahansa saa ottaa rikoksen tekijän kiinni verekseltään tai pakenemasta jos rikoksesta voi seurata vankeutta, ja tuosta rikoksesta vankeutta on myös tarjolla.
esim kauppakeskukset rinnastetaan lain mukaan kävelykatuun.

[Ei aihetta]Tiistai 02.12.2008 21:27

katoin jostain syystä putkeen skorpion king 1 ja 2.. täytyy kyl myöntää etten oo pitkään aikaan kattonu noin paskoja leffoja. tuli jo alussa sellane fiilis et voi vittu, pitäs poistaa ja heti.. no mut sinnittelin kuitenki loppuun asti.

en suosittele kellekään.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.11.2008 03:50


jaksas millää tota mutsia kun se on taas aivan lärvit.. nyt on tiistai, ja sillä on huomenna duunii. se osaa olla kans yks hemmetin urpo kun se on kännissä. haluu aina hirveesti jutella mut se ei ite kuuntele mitään, ymmärrä mitään ja käytännös huutaa päälle samaa asia uudestaan ja uudestaan.. pinna koetuksel taas.

Muodin huipullaTiistai 23.09.2008 17:21


Muodin edelläkävijä, yhdysvallat, on taas villinnyt nuoria mukaan uuteen muodin tuulahdukseen. Tällä kertaa muodin otsikoihin palaa taas kouluammuskelut. 9 kuollutta ja useita haavoittuneita, ampuja taas posauttanu itteensä vikaks ettei tarvis jäädä kantamaan vastuuta ja syyllisyyttä.

Ihmeellisiä muoti-ilmiöitä nykyään on, eka kaikki tahtoo kuolla tasoristeyksissä ja nyt oman käden kautta ammuttuaan ensin joukon sivullisia. Suomessa ei oo kaikki ihan kohdallaan, onneks en kulje muodin mukana..

[Ei aihetta]Maanantai 01.09.2008 18:44


gah, eka maasteveto treeni puoleen vuoteen. kärsin selkäongelmista intis ni ei oikeen pystyny vetelee.. vedin sit sellasta raskaanpuoleista progressiivista treenii 1x15, 2x12 jonka jälkeen 8 ja 1+1. tokalla ykkösellä pimeni vintti ja kaaduin vaa taakeppäin ja kolautin perseeni ja pääni johki. perse on kipee ja ottassa pieni kuhmu.
ei ookkaa enne käyny tolleen, no mut treeni jatku normaalisti. täytyy kattoo jos ottas ens kerral jonku varmistajan ottaa mut kiinni ku vetää ykkösen..

[Ei aihetta]Tiistai 05.08.2008 19:31


lissabon on siisti mesta, harmi vaa ettei ehi olee taal ku muutaman paivan.. no mut dami kutsuu =)

pitka logiTorstai 31.07.2008 22:18


terve taas, ei ookaan vahaan aikaan paassy kaymaan kirjottelemassa..

no niin, eli tauti tuliolimeni mutta yska vahan jai paalle, oli ihan mahtava fiilis viikon jalkeen ku oli ekaa kertaa kuumeeton yo.. no lahettiin sitte sielta hotellilta pariisista kaymaan eiffelilla ja sitte ettimaan jotain leirinta-aluetta jostain.. no torni oli ihan jees, olihan se iso ja komee ja siina se jokotti pystyssa koko komeudessaan, sielta tuli pari kuvaakin rapsittya, tyypillisia nyt-ollaan-pariisissa-tassa-torni-ja-mina tyylisia kuvia.
vietettiin siina tornin vieressa puistossa aikaa korttia pelaillen ja hengaillen saijan kanssa, kaytiin siina jossain kahvilassakin missa saijan cafe au lait makso 5e.. =P kummia noi ranskalaiset raflat ku sisalla kahvin hinta oli 1.20...
no sitte ku piti lahtee sita leirinta-aluetta ettimaan ni tulikin vahan ongelmia, meinaa hotellin virkailija oli neuvonu meita ottaa yhen metron ja se mesta oli nimittain yks metrosteissi. siella steissilla kavikin sit ilmi etta niita paikkoja on kaks ja toinen on ihan toisella puolella koko fakin kaupunkia, joku ystavallinen ranskalaispariskunta neuvo sit meiat sinne ja jutteli puhelimessa sen leirintapaikan omistajan kanssa et oltais tulossa sinne jne.. no mut kello alkoki olee sit turhan paljon ja epatoivo alko kalvamaan ni paatettiin menna sit takas sinne hotelliin viel yheks yoks..
saija sit muistiki etta siina vieressa oli toinen joku pikku hotelli ja hetken reissaamisen ja tarpomisen jalkeen sitte loydettiinki se paikka. ihan sellanen pieni ja kotoisa pikku hotelli se vaan oli. meinaa jos kotoisalla tarkottaa sita etta torakoita juoksee aivan hitosti kaikkialla ja huoneet on pienia, likasia ja rajahtaneita. no mut siel oli puhtaat lakanat ja yo kostas yhteensa 30 euroo ni ei se niin paha oo.

seuraava paiva vietettiiki sit eltsun ja saijan kanssa eiffelilla hengaillen, siina vierahti oikeestaan koko paiva, pelattiin korttia ja evasteltiiin siina samaisessa puistossa missa oltiin edellisenaki paivana. odoteltiin siina iltaa ja sita ku meian juna lahtee..

lahettiin siita sitte asemalle (joka oli muuten eri asema ku aikasemmin) ja loydettiin juna ja kaikki meni smoothisti. hypattiin sit kyytiin ja odoteltii innolla espanjaan paasemista.
priisi oli kyl mun mielesta ihan mukava paikka, en niin paljoo tykanny siita hienosto-muoti-alueesta sen eiffelin lahettyvilla mut ne lahiot ja tallaset oli todella mukavia paikkoja. ruoka vaan tuppas olee vahan kehnoa ja kallista..

yo meni rattosasti junassa matkustellen, meian takana istu joku pariskunta jotka vahan juopotteli ja natusteli kaikkea koko matkan ja se vahan hairitsi unen saantia, jossain vaiheessa ne rupes tonimaan penkkia ja ne etti jotain puhelinta sielta penkin alta (ja ne sit tunnin paasta siita tajus et se ei tullu ees mukaan..). ei siina mtn, mukavia ihmisia ne silleen oli, jutteli meian kaa jotain siina ja oli tosi pahoillaan ku hairitsi. taytyy tasta junamatkasta sanoa etta maisemat oli ihan mielettomia, mentiin jossain vaiheessa rantoja pitkin ja siella oli ihan uskomattoman mukavan nakoisia pikkukylia. ne oli ihan rannalla, sellasia pienia taloja, kalastusveneita ja kirkkaan sinista vetta. naita kylia ymparoi viela sellaset komeat kalliot..

barcelona.. eka asia mita huomasin oli et taalla on ihan hirvee helle, lampoa oli 31 varjossa ja aurinkohan paisto kirkkaalta taivaalta koko ajan. rupes olee aika puhki jo heti ekojen minuuttien jalkeen osittain huonosti nukkuneen yon ja tyhjan mahankin takia. mahaan saatiin taytetta paikallisesta pikaruokalasta (vahan kun subway, ei vaan niin hyva tai halpa) ja lahettiin sitte seikkailemaan helteessa, paamaarana oli loytaa sellanen leirinta-alue kun tres estrellas (kolme tahtea) joka sijaittee castellanin (tai jotain sinnepain) kaupungissa barcelonan ulkopuolella.. paastiin tanne parilla metrolla ja bussilla ja tan loytaminen oli kyl aika tyon ja tuskan takana, nimittain kyltteja ja opasteita oli oikeestaan vaan autolle ja meiat jatettiin sellasen ison valtatien vaaralle puolelle.
aikamme siina sitte harhailtua paatettiin menna vaan rannalle uiskentelemaan ja relaamaan hetkeks ennen ku jatkettais etsintoja.. nain tehtiin ja jatkettiin matkaa. loydettiin lopulta tanne ja pistettiin teltta pystyyn..

taalla elaminen on ollu tosi lungia, taa maksaa jotain 30 euroa paiva (yhteensa) ja taalla on kaikki suihkut, vessat, ranta vieressa, ravintola, baari, netti (maksullinen) ja ylihintanen pikku kauppa. taalla on tosi paljon nuoria kaikkialta, yllattavan paljon pohjoismaalasiakin. tavattiin tossa par ruotsalaista ja norjalaista jotka asustelee meian teltan lahella. ollaan yleensa hengailtu kolmisteen rannalla aamupaiva ja sit lahetty iltapaivalla kaymaan jossain, tai sit ollaan vaan jumitettu taalla. toi ranta on aika tollanen siisti paikka, siella ei oo hirveesti porukkaa, vesi on lamminta ja vaikuttas olevan aika puhdasta. rannalla on valtaosa ihmisista paikallsia, jotka saattaa hengailla siella tunteja. naiset tuppaa olemaan ylaosattomissa 8) ¡ole!

tassa on 10min bussimatkan paassa sellanen ostoskeskus missa ollaan kayty pari kertaa. se on vahan niiku paikallinen jumbo, ainoo vaa et pienempi ja keskittyny enemman viel vaatteisiin.. ollaan sielta ostettu safkat halvemmalla, vaik siina on aikamoinen raahaaminen tanne..

ollaan kokkailtu paa-asiassa safkat trangialla, aamupalaks syodaan yleeensa tuoretta leipaa, tonnikalaa, jugurttia, munia, mehua jne joita saa kohtalaiseen hintaan taalta vieresta.

eilen kaytiin ihan barcelonan kaupungissa pyorimassa, kaytiin sellasessa isossa akvaariotalossa missa oli kyl ihan kaikennakosta, tan jalkee tarvii varmaa ikina kayda missaan tollasessa ku on jo nahny melkeen kaiken. siel oli isoja haita, mustekaloja, tsaikedeelisia meriheppoja, isoja kaloja, pienia kaloja, varikkaita kaloja, rumia kaloja ja pingviineita. tan jalkee oli ihan pakko ettii joku hyva ravintola ja kayda syomassa joku hyva kalamatto.
loydettiinki sitte sellanen kohtuuhintanen paikka missa omistaja tarjos meille ilmaset sangriat, ruoka oli kyl tosi tosi hyvaa, tytot tilas lohta ja ite tilasin sellasen kokonaisen paistetun kalan (olisko ollu sole, eli paikalline ahven). ruoka oli maittavaa ja sita oli riittavasti, aterioiden hinnat oli 12.50, eli keskustan hintatasoon nahden aika halpa. takasin tulenminen oli ongelmallista ku bussit oli jo menny kaikki, piti sit nappaa taksi ja se sitte tuli vahan kalliiks.. halvempaa taksilla suhailu taalla on ku suomessa kuitenki, kyyti makso sellane 21e..

tanaa ollaa kayty taas siella ostoskeskuksessa, mulla vahan hajos paa ku saija ja ella pyori varmaa 2 tuntia siella sovittelemassa ja kiertelemassa eika ostanu mitaan. ostin ite sortsit ja pari paitaa ja sit kaikkee limuu ja muuta kannoin tanne. tytot jai sit tietty pyorimaan sinne eika niita oo viela nakyny eika kuulunu, ne tulee varmaan joskus illalla. saa naha ostaako ne yhtaan mitaan =DD ei voi tajuta. no mutta taidan tasta lahte joko rannalle tai teltan eteen loobaa telttapatjalle pariks tunniks ja vedan laskit silmille. alan kyl pikkuhiljaa samaistua tahan paikalliseen siestakulttuuriin..

lahetaan ehka huomenna tai ylihuomenna portugaliin ja sielta sitte takasinpain, reitti ja aikataulu ei oo niin just.

adios!