IRC-Galleria

Ja mä niiiiiiiiiiiiiiiin rakastan ja arvostan ku rakas sanoo mulle asiat suoraan ja murahtaa ku sille tuntuu (onneks ihanan harvoin =) ) eikä venkoile ja vänkyile. Jos ei halituta, ni väläyttää kulmahammasta. Jos ei jaksa puhella, ni sanoo "tyst" ja heristää sormee. Mut muuten pistää asia kerralla kuntoon ja hoitaa hommat niinku pitää. Ja sit ku halituttaa ni sit kans halaa ja kunnolla.

Marjat marjoina ja mehut mehuina, ei mitään välimuotoja.

Awwwwww ihana MIES. Nammmmmmm <3

Mitäköhän tulis jos kaikki sanos kaikille kaiken aivan suoraan ja mutkittelematta.

Hmph. Hommat sujus persetti vieköön jos niin olis, edellyttäen että tyypit ei ottais nokkiinsa ja oikkuilis egonsa kanssa. En tiiä. Turhan vaikeeta välillä asiat. Asiat suoriks, hommat seleviks ja porskutarallaa sittenniin.

Ja älkää möliskö tunneilla kouluissa. Mulla vähä ehti kynnet jopa kasvaa tos pääsiäisen aikaan, mut nyt ne on taas ihan riekaleina ja pulpetin reunat iha naarmuilla. Ois niin paljon helpompi keskittyä tällä keskittymiskyvyllä ja jaksaa ylipäänsä istua aloillaan jos ihmiset olis viksusti!

MURRRR!!! ÄRRRPEKELE!!

Äsken manasin oikeesti harmistuneena kun en oo saanu vieläkään vastausta haastattelukysymyksiini nuorisosihteeriltä vaikka se ite lupas ne keskiviikkoaamuks. En saa nyt lehtijuttuani kirjotettua sitte. Höh. Ärsyttävää kun ihmiset ei tee sovittuja hommia ja yleensä osuuksiaan ja töitään. Missä tyyppien motivaatio? Missä omantunto ja sydämen ääni?

MURRRR!!!

Ja sit hokasin heti että hitsi vieköön oon unohtanu lähettää yhen parityön raportin opelle et se voi toimittaa sen eteenpäin yksille koosteen tekijöille. Mut heti lähetin.

Voi huokasu.

Btw, ei se viinanjuonti vaan oo mun juttu. Toissapäivänä kun tuli se taas todennettua. Kiva reissu oli, ei siinä...mut se jälkiolo. Iha tyhmä. En haluu. Vaikka oliki ihanaa sit eilen vaan lojua kotona raksun kaa. Hih. Mut ois tuo ollu viel vähä eriä ilman krapulaa. Heh.

En mä haluu enää myrkyttää mua ku en mä ansaitse niin huonoo kohteluu. Oon niin rakas mulle =)

<3

Diuuuuuuu vasta tiistaina seuraavan kerran koulua. Huhhuh. Mut eeeeeeeeeej haittaa! Onhan mulla elämä =)

Jännä muuten ku sillon joskus ei mulla yks kaljapullokaan säilyny viikkoa pitempään kaapis ja aina ois huolinu pulloja lisää. Ni nyt sitte tota viinaa ois tossa vaikka hurumykke ni ei se vaan...yyyyähähä. Pthyi. Vaan on se kai sit kuitenki tos koulun vastagumibileissä otettava. Alkaa se vähä jo kutkuttaan jos oikein pinnistelen ja tunnustelen. Edellisestä juomakerrasta onki jo no mitä ny joululomasta on. Ja sitä ennen otinki gumibileissä syksyn alussa.

Ohhoh. Jännä miten tuo mun elämä on muuttunu. Mitenköhä. Hmm. Tsih <3

Ja nyt piiiiiiiiitkästä aikaa kattoon leffaa. Ihan yksin ku raksu on kylil ja komenti mun lepään ja irti koulutehtävistä. On se hieno mies <3

...btw, katon Robin Hoodin, sen jota aina katoin ja haaveilin omasta raksusta....ny ei tarvi enää haaveilla =D

Ai nii ja kiitos rrrrrrrrrakas kun ilmaset rakastusta ja tykkäämistä ja välittämistä ihan arjessa ja teoilla ja valinnoilla ja ratkaisuilla ja kaikella sellasella etkä vaan hölöpötä joutavia ja lupailea ällöjä tyhjyyksiä.

Nii ja sit aina sanotki vielä lisäks kaikkee ihanaa...iih...huh =) Oot niiiiiiiiiin helmi mun muroissani tai jotain =)

Mut mä oon lehtirepostelija. Awwww. Be aware, soattaapi tulla johki lehteen mun juttu tai soattaapi olla tulemattakkii. Notta.

Ja hellurei, jatkanpa elämää tässä, morjes \o

Ai nii....joko sanoin että sain kukkia rakkaalta? Iih...no:

Määäää sain kukkiaaaaa rakkaaltaaaa lalalaaaaa ihanaaaa <3

En oo liikaa niitä koskaan saanukaan. En tienny ees että voin vielä ikinä saada ja siis kuulua niihin naisiin joille kukkasilla näytetään tykkäämistä. OMG.

Tarkemmin ottaen sain elämäni ihkaensimmäisen orkidean <3 Ihan uskomattoman kaunis, valkoiset kukat missä keskellä se juttu on tumman ihanan violetti. No ku olin vähä mytyssä ku oli joku itsetuntokriisi ni raksu toi mulle kaupungista kukan.

On se....

Mut ikävää vkolopussa oli se, että raksun papan hautajaiset oli. Oli kyllä kaunis tilaisuus. Raksu on vaan niin surullinen nyt. Enkä osaa ihan lohduttaa. Mut ei sitä oikein voikaan. Mut koitan kyllä. Huokaus.

Voi mun rakastani. Ja se vielä jaksaa mun huoliani silti kuulla ja kysellä...enkä mä aina muista että ei mun tarttis niitä nyt kertoa ku on kullalla muutaki murhetta. Anteeks =( Voi mua.

Voimia sulle rakas <3

Niinhän me olemme kuin puut. Huolestuneina omasta olemisestamme ja tarkoituksestamme törötämme läpi elämän. Vapisemme tuulissa ja huojumme myrskyissä, toisinaan näemme toverimme kaatuvan, lahoavan.

Manaamme ystävyyden puutetta, yksinäisyyttä, orpouttamme, yksinkö taistelemme luonnonvoimia vastaan, sinnittelemme ja pärjäämme. Takerrumme juurinemme omaan maakaistaleeseemme, omaan pieneen tilaamme, valtaamme reviiritilkkumme. Yksinkö me saamme sinnitellä?

Emme näe mistä juuremme puristavat otettaan. Yhteiseen maaperään, samoihin kallionhalkeamiin, menneiden toverien jättämiin juuriin, samoihin kivenmurikoihin. Kietoutuvat toisiinsa.

Emme näe mistä saamme tuulensuojaa, saman tuulen joka meitä kaikkia koettelee, mistä vilvoittavaa varjoa auringonpoltteeseen, samaan poltteeseen joka meitä kaikkia polttaa, mistä yhteistä turvaa ja voimaa. Emme näe.

Itkemme omaa turhuuttamme, tarkoituksettomuuttamme. Etsimme elämäntehtäväämme, omaa osaamme. Kaipaamme jotain jonka vuoksi elää, jolle itsemme omistaa, jolle rakkautemme lahjoittaa. Tahdomme kuulua joukkoon.

Emme näe. Emme tosiaan näe. Me metsien puut.

Totuus, tuo suloinen vapauttaja.

On niin keveä ja vapaata elää kun ei ole salattavaa. Kun tietää ettei tarvitse salata tai kertoa väärää totuutta. Kun tietää että ei ole itse pakotettu elämään valheessa, ei omassa eikä toisen.

Luottamus, tuo suloinen voima.

On niin helppo elää kun ei tarvitse räpiköidä epäilysten suossa. Suossa joka niin helposti imaisee syövereihinsä, kiskoen kaiken mukanaan, houkuttelee virtaansa petoksia ja hautoo uumenissaan kirottuja kostoja. Epäilysten, jotka luovat aiheita.

Rentous, tuo suloinen olotila.

Rentous, avainsana onneen. Väkisin hampaat irvessä illuusioiden ylle rakennettu onni, harha, vääristymä ja toiveiden sekä halujen irvikuva...ei se ole onni. Onni tulee luo sitten kun ego ei sitä estä. Kun ego ei kisko huomiota ja kurkottelevia käsiä väärään suuntaan. Kun syli on sille avoin, kädet vain rennosti vastaanottavaiset, valmiina ottamaan vastaan sen joka tulee. Sen, joka on parempaa kuin se mihin ego houkutteli. Sen mitä Sydän halusi.

Onni, tuo kaikkien tavoittelema ihme, joka on aina tässä. Niin läsnä, se puiden metsä. Tässä, ihan tässä. Ihan minussa kiinni, itsessäni. Minä se olen, se seppä. On minun onneni, että se olen juuri minä. Olenhan kuitenkin ihan paras siinä.

Tietämään mitä sydämeni halajaa, mitä olen.

Minä Olen.

Miten se jaksaa ja pystyy joka päivä hämmentään ja yllättään mut ihan ihanuudellaan....?!?!?

Huhuh. On niin arvot kohillaan ihmisellä. Wau.... Omatunto ja oikeudenmukaisuuden taju ja kaikki. Ja kiltteys ja kaikki muu. Taidan kyllä tietää mistä on oppinu....hih... Noi appivanhemmatki on niin <3

Rakas Jumala, anna mun rakkaalle miehelleni kaikki mahdollinen anteeks jos se joskus jotain vahingos tekee väärin. Mäkin annan. Ja auta sitä muutenki kaikessa ettei se ihan revi itteään rikki ja uuvuta. Ja kun kaikki mitä se haluu ja toivoo tuntuu olevan kuitenki niin hyvää ja kilttiä ni auta sitä saamaan kaikki, mut tietty silleen että asiat palvelee korkeinta hyvää.

Ole armollinen mun miehelleni. Mäkin koitan parhaani mukaan olla =) Rakastetaaan se yhdessä ehjäks, jooko?

Kiitos <3

PS: Sori, se sotajumala-juttu oli sit ihan vitsi tai sellanen...junou...hih... =)

Ooooooo rakas vei mut iskää moikkaan!! Ja siis tuli mukaan!! Ihana mies <3

Ja ku sen kaa on nii kiva reissata. Jotenki vaa nii lepposaa ja mukavaa. Ja ku ois kuulema halunnu ajella pidemmälleki, ihan vaan käydä vaiks kaukana kahvilla. Iiiiiihks. Mut me kyl viel käydään vaiks missä! Ouuuuuuuu jea! Hihi. Aina reissussa hymyilen vaan ja tuijotan raksun komeaa profiilia. Nam. Mun sotajumala <3

Tsihi =)