IRC-Galleria

Jee. Oli reenit. Kivaa. Ja kuu kumotti talojen välistä. Ei tienny onko se jonkun ikkuna vai kuu. Mut kuu se oli.

Taidan rakastaa itseäni. Ihanaa. Tuli ihan itku ku olin alkamassa syömään ja istahin, ni sattu polveen. Tuli sellanen niin jotenki liikuttunu olo. Piti jättää kaikki touhu sikseen ja itkee. Tuli niin hellä olo. Halusin vaan helliä itteäni. Alko niin säälitää jotenki. Heh.

Voi ku mun kroppa koko mun elämän vaan sitkeesti mua palvellu ja jeesannu vaikka mä oisin kuinka sitä rääkänny. Ja miten paljon oon inhonnu sitä =OO Ollu kaikki kauheet anoreksiat ja tyyliin oksettanu ku oon kattonu itteeni peilistä. Ja oon hävenny ja vihannu kaikkea ulkonäössäni. Paitsi hampaita. Ja muutenki. Aina oon parhaani yrittäny. Koko elämäni vaan yrittäny ja yrittäny. Pyristelly kaikkea vastaan ja sinnitelly ja koittanu selviytyä. Eikä mikään oo ottanu onnistuakseen. Kroppa on tehny töitä ja kärsiny unettomuudesta ressin takia ku oon yrittäny. Pitäs vaan olla! Tehä! Toteuttaa! Antaa toteutua!

Ja oon rääkänny sitä. Rankassu siitä että mulla on ollu paha olla. Reenannu itteni rikki, antanu muinaisen poikaystävän hakata sitä. Siis älkää hyvät ihmiset luulko että sellaisen eksän jonka tiiätte!!! EI!!! Vaan sellasen yhen mun nuoruudesta, Helsingistä.

Ja oon iteki rikkonu. Tahallani. Viillelly ja kaikkee. Voi että. Ja ollu välittämättä jos joku paikka onhajalla, niinku esim armeijassa. Jalat kärsii siitä vieläki. Ja tää polviki nyt... =,(

Ja oon ryypänny ja polttanu tupakkaa ja kaikkee. Ottanu tyhmiä riskejä...

Voi mun kroppa rakas. Anteeks.

En voinu ku itkee ja pyytää anteeks siltä. Joka paikkaa halasin ja koskin ja paijasin ja pyysin anteeks ja itkin.

Voi kun kaikki ihmiset tajuis rakastaa itteensä. Tai siis kehoaan. Ja tietenki sitä oikeaa itseäänki. Ois kaikilla niin paljon parempi olla.

Kaikkensa se kumminki tekee. Siis todella kaikkensa. Joka hetki on pieni ihme. Täynnä miljoonia pieniä ihmeitä....

Siitä pitää ymmärtää olla kiitollinen. Ja sit vielä itkin ja kiitin että mä mäen, ja kuulen, ja voin puhua ja haistaa ja maistaa ja tuntea ja hengittää ja syödä ja liikkua ja tehdä kaikkea kivaa. Pitää muistaa olla kiitollinen siitä mitä on.

Huoh. Nyt lepuutan näitä mun pieniä reppanoita käsiäni ja sormiani ja niskaani ja hartioitani rakkaita ja heittäydyn sohvalle ja alan kattoo jotain ihanaa rakkausleffaa. Vaikka tosta ton Mustan orin seikkailut. Rakkautta se on eläinrakkauski. Rakkaus mikä rakkaus.

Ja syön. Jotta tää mun rakas kehoni jaksaa paremmin.

Rakastaa! Rakastakaa!! Rakastakaa!!!

Olkaa rakkaus! Ole rakkaus. Ole itse Rakkaus.

Minä olen. Minä olen rakkaus. Olen rakkaus.

Minä olen. Minä olen-tietoisuus.

Minä olen . Olen .

Om.

<3

Pohdiskellut taas tässä...

Ollut vähän stressiä tämän arjen kanssa, vienyt ajatusenergiaa hiukan liikaa. Siis olen antanut viedä. Ihan kuin en tietäisi miten se jarruttaa niiden etenemistä. Hölmöä lastata kuormaan vielä oma painonsa. Kun se kulkisi ihan hyvin sillä omallaan.

Jep. Ihanan maadoittava hetki oli tuossa maanantaina. Kävelin pienelle kukkulalle järven rantaan, männikön suojaan. Istuin ja annoin ohjat korkeammille olennoille. He hiukan fiksailivat minua. Ihanaa. Hmmm..

Juu. Panostettava taas vähän enemmän tietoisempaan oloon. Kaipaan voimapaikkaani. Ihana... Mulla on niin kaunis rakas koti meditaatiomaailmassani. Pieni sammalkattoinen savunharmaa piilopirtti...metsälammen rannalla. Haluan sinne keittelemään liemiäni. Ah. Armas paikka.

Taidankin kohta poiketa siellä taas....en tiiä..... tekis mieli jäädä sinne....

Mut kuhan siellä poikkeen, tai jossain muussa voimapaikassani, niin johan taas alkaa elo maistua =) Ja kun saan tungettua johonki kirpparille tai myytyä huutonetissä tätä rompetta...

On se vaan totta. että lopulta omaisuutesi omistaa sinut. En oo tajunnukaan kuinka paljon on ahistanu se että kaapit on täynnä kaikkea mitä ei varmaan ikinä tarvii. Vapautunu olo jo pelkästään siitä että on päättäny luopua turhasta....eli loppujen lopukshan sitä pitäs sitte lupoua kaikesta..heh... Mut jos nyt pikkuhiljaa.. =)

Tekis mieli toi telkkariki johonki toimittaa, mitä mä sillä. Pitäs vaan olla niin digidigi nykyään, eihän tuota kukaan huoli. Mut jospa joskus hommaan vaikka videot, ni vois niitä sitte katella.

Jep. Nyt teen kyllä jotain ihan muuta ku tätä. Koneella istumista. Lähen vaikka vähän reissuun...... ;)

Katso itseäsi parhaan ystäväsi silmin. Mieti mitä hän haluaisi sinulle sanoa ja tehdä.

Tee sitten niin kuin hän tekisi. Sillä sinä itse olet paras ystäväsi....

siis tässä maanpäällisessä elämässä =)

Jeh. Reeneissä niin kevyitä irrottautumistekniikoita että pysytin osallistumaan =)

Varsinki ku sain siinä just ennen alottelua reikiä =) On niin mahoton virta kaverilla...meinaa aina taju lähtee =O Istuin penkillä enkä meinannu pystyssä pysyä...vähän pöljä olin sitten koko reenien ajan, heh. Mutta kivut hellitti kummasti.

Reenien jälkeen sain vielä lisää hoitoa. Siinä parkkipaikalla taas =D Ohikulkijat vähän ihmettelee aina ku siinä vaan minuuttitolkulla seistään ja kaveri pitää päästä kiinni..heh =D

Jep. Kotio kävellessä tuntu että pitäs hyppiä ja pomppia vaan ja pasikoa tulipalloja käsistä ja räjäytellä kiviä ja puita =D Oli niin mahtavat fibat ja flow että pakko oli vielä ottaa auto pihasta ja ajella hetki. Kävin rannalla vähän hengittelemässä. Hmm. Tyynty olo kivasti. Nyt ei oo missään särkyjä...paljoo. Kyllä ne pikkuhiljaa palailee. Mut onpa vähän aikaa kivempaa =)

Nyt on taas syötävä ja juotava ja sit nukkumaan. Kauhee jano....aina hoidon jälkeen on =)

Särkee taas niin. Nukuin tosi huonosti. Ja heräsin siihen ku jotain unissani hötkyilin ja jotain potkasin...ai helevata ku sattu polveen! Ku malttas ees unissaan levätä...mut ku ei.

Tänään ei passaa reeneissä tehä kyllä mitään. Polvet, lonkat, ranteet, sormet tulessa. Varsinki toi oikee lonkka joka tos välillä oli jo oireetonki. Tai kai ne kivut vaan kompensoitu ton polven säryn takia..mut nyt ku se alkaa tasaantuun ni tuntuu toi lonkkaki taas..ja että se särkee koko ajan... Vaikee liikkua. vähän ihmetyttää seki ku se kolisee koko ajan. Kaikki nivelet alkanu lonksumaan ihan urakalla. Onkohan mulla joku ihan upouus oma sairaus, joku nivelten väljistyminen tms. Heha. Enkä oo ees venytelly aikoihin! Ku ei sais. Mutku niin haluisin!! Inhottavan kankee olo...

Heh. Toi notkeus ei oo aina hyväks. Kaikki aina kadehtii ku meen miten sattuu mutkalle, mut ei tääkään kivaa oo. Aina ollu ongelmana se kun ei oikein venytykset tunnu missään, ja kuitenki ihan samalla tavalla mulla jumittaa lihat ku muillaki. Muut saa jumit venyteltyä pois, minä en. Ja nyt ei saa ees venytellä. Perkele. Vaikka mitäpä se auttaskaan niin. Selkää on kyllä pakko nyt kiskotella auki. Jämähtää muuten taas nuo lavat ja niskaki. Ja sit on jee ku ei voi käsiä nostaa tai päätä kääntää.

Selkäki jumissa ku nukkunu niin huonosti. Hitto ku koko ajan heräilee siihen ku joku on huonosti ja sattuu. Peitto pakko pitää polvien välissä jos kylellään nukkuu, muuten sattuu liikaa niihin...joutuu lonkkaki liian mutkalle. Huokaus.

Tää on menny taas leukaniveliinki. Naamaaki särkee. Joutuu vähän miettiin tonki osalta mitä syö...ettei tarttis kovin ammolleen suuta aukoa ja jauhaa. Ja vanhojen merkkien mukaan kohta on migreeni ku alkaa kaikki pään lihakset kiristää..pitänee vähän hemmotella itteään taas hieromalla..harmi vaan ku sit sattuu sormiin ja käsiin, mut kaikkihan on aina jostain pois. So what.

Ja tissit on niiiiiiiiiin kipeet!!! Kiva seki ku aina pari viikko ennen menkkoja ne on niin arat ettei kärsi paljo mitään tehä. Nukkuminenki häiriintyy siitäki. Ja kaikki. Oltava appelsiinit kainalossa ettei kovin hauiksilla painais tissejä ku jotain touhuaa. Ja vaatteetki sattuu ku vähän liikahtaa. Ja kohtu meinas eilen illalla viedä tajun taas. Ei meinannu puhelimessakaan pystyä illalla puhumaan ku piti vaan huohottaa ja olla rentona.

En tiiä. Kai tää tästä. Eihän tää koneella istuminenkaan kivalle tunu jäsenissä ja sormiinki sattuu tää näpyttely, mut hitto. Ei jaksa koko ajan vaan istua nenä kirjassa. Kirjanki pitely alkaa särkee sormiin ni ihan sama.

Perhana ihoki reistaa taas. Seki vielä.

Hohhoh. En oo pitkään aikaan ottanu reikiä vastaan. Reenikaveri sitä usein antanu reenien jälkeen, mut oon halunnu opetella itsehoitoa. Hoohhoh. Jospa tänään ottas sitte.... Meinaahan tää vähän mehuja viiä..

Jännittää vähän tuleeko noi lakotki...ois ihan kiva jos ei peruuntus kauan odotettu reumalääkärin aika...ja muutenki...jos vaikka sais jotain apujaki. Vaikka tuskin ne mitään tälle mahtaa.

Höh.

Mut ei kait siinä. Ihkulaalaa ku elämä on ihanaa =) Vielä on kaapeissa jotain mistä kyhätä sapuskaa ja lämmin koti ja vaatteita. Ja ystäviä, oi ihania ystäviä =) Mikäs tässä =) Hih. Tää on kaikki annettu mulle siks ku mä jaksan. Joku muu ei ehkä jaksais..kaikki on aina jostain pois, ni kai tää sit on jonkun muun vaivoista pois. On jollain vähän helpompaa =) Tai jotain =) Tänne vaan, minä jaksan =)

Ohi meneväähän tää on vaan =)

Otetaan vastaan rahalahjoituksia. Saa olla isojaki. Jopa valtaisat ja suunnattoman ruhtinaallisetkin huolitaan.

Euroki ois ihan hyvä.

Joopa. Ei toimi videotkaan enää. No, onhan vielä tietokone ja dvd:t. Jee.

Teki niin mieli vähän hemmotella itteeni ja olla oikein perusnainen välillä. Eli ohjelmassa rakkausitkunyyhkyihkuoilaalaahuokailuleffa (ehkäpä Mustan orin paluu....rakkautta se on eläinrakkauski) , hyvää ruokaa... (riisiä ja jauhelihaa...noh...onhan se hyvää) ja aaah nam nam porkkana-kaaliraastetta puolukoilla. Ja päälle iltakahvit itseleivotun mustaviinimarjapiirakan kera. Nam.

Ja tässä istun ja kirjotan ja ihmettelen kun silmiä kirveltää....ja näkö sumenee...

Piti avata parvekkeen ovi ja makuuhuoneen ikkuna ni tulee läpiveto...ennenku alkaa toi palohälytin kirkumaan..ehe... khöm... noku toi uuni on niin likanen.....joku sotkenu sen...no saan savustettua mustaviinimarjapiirakkaa.

Muuten on aika mitään sanomaton päivä ollu. Kuhan lorvinu. Mut saahan sitä...välillä... paitsi kävin pienellä kävelylenkillä...joku puolen tunnin..vaan... mut en s viikolla sitte enemmän..ja ku särkee taas joka paikkaa... Pitäs vissiin vähän hoidellaki itteeni.

Jee. Nyt nautiskelemaan...kuhan tää kämppä vähän tuulettuu vielä...heh...

Ai. Nii. haluun perustaa oman kahvila-konditorian =)

Huokaus.

Kyllä sitä joskus ois ihan kiva vaikka kattoo telkkariaki.

Mut ku ei millään viittis investoida.

Mut oisha se ihan kiva joskus sitä katellaki. Vaikka jotain ihan joutavaa hömppäsarjaaki. Tai jotain dokumenttia. Tai vaikka uutisiaki.

Mut ku ei. Hmh.

Nii..ja toi oli siis se siistitty tarina... =DD

Ja aatelkaa...niin onnellinen ja elämäniloa ja riemua täynnä =))

Ihkuihkuihkuihkuihkuihkuihkuihkuihkuihku ku elämä on iiiiiihanaa <33

Ja tää kaikki mennyttä ja mennyt saa puolestani olla. Turha epäillä että mulla olis vielä jotain selvitettävää menneisyyteni kanssa. Tässä tämän vuoden aikana olen selvittänyt kaiken.

Kunhan kirjoitin kun monia niin kiinnosti....helpompi näin kuin kaikille erikseen selitellä.

Älkää hyvät ihmiset kauhistelko tätä =OO Kaikkihan on ollut mitä arvokkainta oppia!! Rikkautta ja haastetta!!

Hah......hetkeäkään en vaihtais...paitsi se tuska mitä olen muille aiheuttanut...mutta se on taas ollut heille oppia...kaikki kiertää kehää....

Kylven valossa ja rakkaudessa =) Om Shanti ja Shiva ja Jeesus ja kaikki! Oooooo koko maailman kaikkeus =)

Kiitos kaikesta <3

Jaa...musta kuulema ei ota selvää että mikä mä oikein oon... ..siis täh...???? Mähän oon niin selkee persoona ja niin ennalta arvattavissa... =DDDD <---- not =DDD

Eipähän puuduta tää elo armainen.

Oooookke...siispä pienen tiivistetyn elämäntarinan paikka =)

Helsingissä tuli mentyä syntymään, kultaisella -70 luvulla. Ujo ja hiljanen olin, opettajaki meinas työntää mua psykologille ku olin niin syrjään vetäytyvä...joo joo..oikeesti.. minä =DD Ei ollu vaan mitään sanottavaa oikein kellekään. Ihmettelin vaan maailman menoa. Ehkä mä olin sit erilainen. En tiiä. Tai vaan arka ja ujo. Yks bestis oli jonka kanssa elettiin ihan eri maailmassa, oltiin jotain kreivittäriä tai cowboyta aina ja kirjotettiin päiväkirjatki siitä maailmasta =DD Kuudennella leikittiin heppaa ku muut opetteli bileitten pitoa.

Keski-Suomessa ramppasin perheen kanssa, isän kotitilalla. Siellä viihdyin. Ah. Saatoin tuntikausia istua vaan jossain ihmettelemässä luontoa. Meditoin jo silloin =D Ja serkkulikan kanssa nuohottiin lähimetät ja soudettiin rannat. Rankametällä olo iskän kanssa oli ihan huippuhommaa =D Olin niin ylpeä itestäni ku jaksoin. Ohan se tollaselle kymmenkesäselle kovaa hommaa... Ja minä nautin ruumiini rankasusta =)

Ja auta armias jos joku tuli päätään aukomaan tai repimään ylpeydenaihettani eli iki-ihanaa karvahäntähattuani!!!! Tuli jokunen poika sotkettua hankeen...ja mullehan ei lumipesua annettu...ellen sitte ite joltain ihastukselta sitä halunnu =D

Yläasteella tein ihan totaalisen muodonmuutoksen. Olin seiskan talveen asti kiltti tyttö. Oli kananpojan keltanen toppatakki, sellanen oikein pikkutyttömeininki. Alko vaan jotenki tympästä sitte kaikki. Yhessä yössä koin muodonmuutoksen.

Kiitos siskolle siitä. Yks aamu marssin kouluun...oli puoli-irokeesi, sellaset ajellut vauhtiraidat toisella puolen päätä ja musta tukka ihan takussa pystyssä. Ja hirveet kajaalit ja mustaa huulipunaaki kai. Ja niittejä ja ihan repaleiset farkut ja kaikki. Ja reppuun oli sisko piirtäny Metallican logon. Hehe. Voi kiesus sitä älämölöä joka koulussa synty =OOO

On kyllä pakko ite sanoo että se oli elämäni cooleimpia hetkiä =D Kellekään en puhunu mitään, murahtelin vaan hiusteni alta. Jep. Sitten mua alettiinki pelkäämään. Vaikka mitä kiltein otus olin. Edelleenkään en pahemmin kellekään puhunu. Tupakkapaikalle pääsin jo mukaan, ja kun sitä mulle tarjottiin, niin mähän poltin. Eikä ees yskittäny. Vähäkö olin cool.

Sitte alko helvetti. Olin niin turhautunu. En vaan jaksanu istua tunneilla. Myöhemmin oon tajunnu että oisin tarvinnu vaan enemmän virikkeitä siellä. Noh, nykyään toi asia onneks ymmärretään paremmin ni lapset saa yksilöllisempää opetusta. Lintsasin. Ja lintsasin lisää. Se oli kivempaa hengailla keskustassa tai jossain. Jengin kanssa. Ja ku väsytti niin mielettömästi. En saanu öisin aina nukuttua. Äiti parka...sillä oli työ mun herättelyssä...

Sain jälki-istuntoa luvattomista poissaoloista. En menny. Sain jälkkäriä istumattomista jälkkäreistä..ja lisää poissaoloista. En menny. Ja taas lisää. En menny. Siirto erityiskouluun, sellanen kokeilu. Viikko työharjottelussa, viikko koulunpenkillä. Kukaan ei jaksanu enää mun kanssa enkä mä kenenkään kanssa. Halusin pois kaikesta. Koko maailmasta. Noh..sitten tyttökotiin. Enhän mä jaksanu niitten "kotiintuloaikoja" noudattaa...oli parempaa tekemistä. Rautatieasemalla olin päässy vähän kovempaan jengiin. Jee. Ängstinpurkua. Jee. Tyttökoti totes että nyt on niitten monikymmen vuotisen historian aikana eka tapaus jolle ne ei mahda mitään. Sain sinne porttikiellon ku vein sieltä muita tyttöjä mukaani...vaikka se oli mun kämppis joka mut Steissin jengiin vei... Noh.

Kotiväkikään ei mahtanu mulle mitään. Menin ja tulin miten halusin. Olin aika vittumainen. Oli niin angstinen olo. Sitten Helsingin tiukimpaan nuorisokotiin, Tutkalle eli Tutkinta-asemalle. Poliisiaseman yläkertaan =DD Ja eihän nekään mua kuriin saanu. Tapasin sitte yhen pojan. Jotenki sain peruskoulun päättötodistuksenki, kuus oppilasta ja mulla koulun paras keskiarvo, 6,8 =DD Sit mentiin kihloihin. Olin yhtäkkiä ihan eri ihminen. Muutin pohan luo ja leikittiin kotia. Kolme vuotta. Olin välillä jossain töissä, välillä en. Oisin halunnu kouluunki johonki, mutta poikaystävä ei päästäny. Töitäkään ei meinannu silloin 90-luvun alussa saada. Oli tehtävä mitä sai. Raksalla siivoilin ja kirpparilla olin myyjänä yms.

No sitte erottiin, tapasin uuden miehen. Kävin ajoneuvoasentajan amiksen. Jee. Ja sain ihan tarpeekseni siitä alasta...enkä osaa vieläkään pahemmin autoille mitään tehä =DD Sitten armeijaan. Sitten lukioon. Yllätyin omasta fiksuudestani. Olin aina aatellu että oon ihan tyhmä ku en peruskoulussa pärjänny. Nyt sai aikuislukiossa edetä omaan tahtiin, ja kas...en paljoa tunneilla istunu, ja revin kymppejä ja ysejä joka aineesta...kävin ylimääräsiä kursseja psykologiasta ja filosofiasta ja nautin niitten opettajien kanssa väittelystä =DD Joo..siis minä... MINÄ PUHUIN tunneilla =DDDD Aina äänessä =D

Samalla koitin käydä töissä. Oli vaan kaikkea. Sain turpaan harva se päivä mieheltä. Poliisit piti joskus hälyttää...noh, se oli aika ninja...aseita seinät täynnä jne... sai oikeesti pelätä. Anoreksian kanssa olin taistellu jo amiksesta asti. Intin aikana se oli vähän helpottanu. Väliaikasesti. Painoin alimmillaan 47kg (158cm) ja se on vähän kun on luonnostaan lihaksikasta sorttia... Muutin omaan asuntoon. Enkä nukkunu. Valvoin ja pelkäsin. Välillä töitä, välillä ei. Välillä kakski työtä. En vaan jaksanu. Ei kuuden tunnin VIIKOTTAISILLA unilla jaksa lukioo ja töitä....

Väsyin totaalisesti. Yksi kesäloma Keski-Suomessa herätti mut. Kiitos pikkuserkku <3 Jätin koko Helsingin kaikkineen. Miehen, lukion, kaikki. Ouuu jea. Elämäni paras ratkasu!!

Alotin eräopaskoulun. Ou jea. Se oli ihanaa. Ja kallista. Ei riittäny opintotuki alkuunkaan, jäin koululle velkaakin. Se oli siis sisäoppilaitos. Töitä ei ollu missään. Olihan se jätettävä kesken. Muutin Kannonkoskelle ja työmarkkinatuella Piispalaan ohjaajaharjottelijaks...eli siivoomaan.

"oikeita" töitä ei ollu missään. Ystäviä ja kavereita oli enemmän ku koskaan ennen! Eihän mulla niitä Helsingissä ollut ollut sitten peruskouluaikojen. Elämä oli ihanaa. Kannonkoskella asustelin sitten ja taistelin pikkukylän sisäsiittosuutta vastaan. Tappouhkauksia oli koko ajan ja kunnanjohtokin vainos. En saanut asuntoa koska olin kuulema saatanapalvoja ja opetin kylän nuorison ryyppäämään ja vaikka mitä. Heh. Jea. Right. Sitä kesti...ja kesti. Olihan kesällä isän kotitalo jossa asua, mutta kun ei sinne talvisin tuu vesiä ja ison iso puulämmitteinen vanha talo korvessa....

Olin auto-onnettomuudessakin...kaveri ajo auton katolleen ja ihme kun ei kukaan kuollu...siis todella, todella ihme... Nahat lähti naamasta niin että luomikin katosi poskesta pitkäksi aikaa. Ihme kun ei arpea jääny. Ja sielu sai reiän.

Onneks oli myös hyvä ystävä joka antoi majailla nurkissaan. Kunnes löysi tyttöystävän ja halusi ymmärrettävästi omaa rauhaa.

Sain poikaystävänki. Sain asustellakin heillä välilä. Mutta eihän sitä ikuisesti voi jatkua..anoppi hermostu. Jep. Alotettiin sama ammattikoulu, rakennusalan amis Äänekoskella. Viikoiks piti ottaa koulun asuntolasta kämppä. Olihan se...heh...asuntolaelämää =DDD Ja kallista ravata tota väliä. Ei ollu muuta vaihtoehtoa ku ottaa opintolaina ja ostaa auto osalla siitä. Pieni söpö mintun vihree 1975-vuoden kadetti <3 litrasella koneella =DDD Kiva oli talvisin ajaa =DDD

Sain tapeltua itelleni asunnon Kannonkoskelta. Vanha koulu ihan korvesta. Kylmä ku helvetti.
Yks kesäloma sitten erottiin, ja pian olikin uusi poikaystävä mulla. Samassa koulussa hänkin, samalta kylältä. Muutettiin Kannonkosken keskustaan rivariin. Oli hienoo...videotki toimi ku ei olleet kohmeessa =OO

Kallista, kovin kallista oli. Eläminen, auton pito, koskien välillä ravaaminen, molempien asuntolamaksut, vuokra, sähköt....kaikki. Opintolainaa se oli vaan otettava taas. Saatiin asunto Äänekoskelta. Valmistuttiin.

Jouduin ventovieraan ihmisen pahoinpitelemäksikin, ja olin teholla aivoverenvuodon takia. Tasapaino meni noin vuodeks.

Sitten oli työttömyyttä joku vuoden päivät kai. Ei oikein ollu mitään missään. Ja mulla oli taas vaikeeta. Pelkotiloja ja itsetuhoisuutta ja masennusta ja syömishäiriöitä joita koitin salailla. En tiiä tajusko sitä kukaan. Masennus- ja pelkolääkkeet vaan pahenti oloa. Ja vaikee se on mitään tehä kun ei oo ihmisellä tasapainoakaan. Ihmeellisiä oireita oli. Joku vamma siitä jäi. Ja aikamoiset oikeuskulut kun selittämättömästä syystä jouduin ite maksumieheks...vaikka ite olin uhri...noh...Suomen oikeuslaitos....

Pääsin yhteen firmaan keväällä laatoittamaan. Sitten yhtäkkiä äiti kuoli. Lamaannuin taas. Erottiinki poikaystävän kanssa. Olin aika sekasin.

Kesällä pääsin kukkakauppaan harjotteleen. Oi ihanaa...olin onnellinen siitä. Ja pian olinkin jo aikeissa perustaa oman kaupan. Puoli vuotta siellä opettelin alan saloja. Oi sitä aikaa. Oli ihanaa. Lainarahat sain tilille, mutta sitten tapahtui taas liikaa ihmissuhderintamalla....epäonnistunut raskaus yms. Panikoin. Se siitä kaupasta.

Sitten tapasin keväällä taas miehen. Ja sain töitä eräästä kaupasta. Osa-aikasen ja lopulta mulle jäi jopa vähemmän käteen kuussa ku työttömänä... Lopetin. Kesäks puutarhaan. Jee. Oli ihanaa. Sitten raksalle onnistuin oppisopimukseen maalariks. Joo. Reenasin taas innolla. Voimaa alko olla... Kävin kisoissakin ja voitin ihan ylläriks... Sitten taas tuli ero. Ja tästä päiväkirjasta voikin seurata sen jälkeistä elämääni =D

Tässä noin vähän jyvää musta =) Ei jaksa enempää nyt. Pitää alkaa syömään...reenit taas kohta ja haettava eka kaupasta evästäki...