IRC-Galleria

Muutto, vol 2Maanantai 31.03.2008 21:30

Noniin, täällä ollaan! Muutin jo lauantaina, mutta kun en jaksanut enkä ennättänyt lähteä "kylille" hakemaan modeemia, niin kävin sitten vasta tänään. Nyt pelittää netti ihmeen hyvin jopa, joskin ei tietenkään ongelmitta, kun antennijohtojakaja ei mahdu seinään. Onneksi ei ole (vielä) digiboksia, niin ei haittaa, mutta sitten kun on, en tiedä mitä tehdä. Itkeä ja lyödä päätä seinään tai hieman viritellä. Mä vain vihaan kaikkea sähkövirittelyä.

En jaksa nyt hirveästi vielä sepostaa, kun ei ole tietokonepöytää ja pitää istua lattialla tyynyjen päällä. Aika epäergonomista. Lyhyesti kuitenkin asun Lauttasaaressa, kämpässä on "jännittävä suihkuratkaisu" ja vielä jännittävämpi pesukoneratkaisu (suihkuttelu ammeessa, joka on helsingissä arkipäivää, mutta itselle shokki ja pyykinpesukone tulee sitten olohuoneeseen, koska keittiössä on liittimet, vittujeij!). Noin muuten kämppä on tosi nätti ja valoisa, siis vielä. Kohta siitä tulee ruma ja tunkkainen, kun saan kaikki tavarani leviteltyä. Ehkä voisi oikeasti ihan summassa vain lappoa 50% tavarasta kaatopaikalle, koska sitä taitaa olla jo liikaa. Tyhjä kämppä kun on hieno, ei voi kieltää ja olen istunut sohvalla verhottoman ison ikkunan edessä vain auringosta nauttimassa. En halua pilata sitä tökkimällä eteen verhoja ja kaihtimia ja muita, vaikka pakkohan se on, jos haluaa telkkaria nähdä. Ääsh. Harmi kun olohuoneessa on parempi näkymä ja makuuhuoneessa huonompi, koska olkkari pitää saada pimennettyä, makkarilla ei niin väliä. Naapurikin kävi jo valittamassa, ovea ei saa kuulemma paiskoa (eli sulkea). Pelottaa jo etukäteen mitä naapurit tykkäävät stereoistani, jos pelkkä oven sulkeminen rikkoo heidän tärykalvot. Tai siis yhden.

Ennätin jo harrastaa sosiaalista elämää vanhimman ystäväni (siis ensimmäisen, ei iältään vanhimman) kanssa, johon on tullut oltua turhan huonoissa yhteyksissä. Nyt ei ole enää tekosyytä olla pitämättä yhteyttä, kun hän asuu samassa kaupungissa. Käytiin jopa paikallisessa, kahdessakin. Ekaa ravintolaa en muista, sellainen rumanperus ja äänekkäitä ihmisiä. Toinen oli sitten legendaarinen Kujakatti, nykyään "Kujis", jossa kalja sentään oli lantraamatonta, mutta puutarhakalusteet sisällä aika jännä ratkaisu. Baarina ihmeen perusviihtyisä, joskin pieni, asiakaskunta sitten asia erikseen. Kyllä tuolla silti mielellään parit kaljat käy nappaan jos vain sisälle mahtuu, mieluummin kuin siellä ekassa, jonka nimeä en muista (en ollut kännissä, en vain muista, joku piraatti/tms).

Keskustassakin kävin hoitamassa asioita. Kuvittelin sen olevan kamalaa, mutta sehän oli ihanaa. Siellä on kuivaa asfalttia! Kesä! Ihmisiä oli paljon, muttei liikaa (paitsi bussissa, ruuhkabussikin on nyt sitten koettu). Olin kuin lapsi karkkikaupassa kun kävelin ympäriinsä, etsin liikkeitä ja tuijottelin ihmisiä ja heidän vaatteitaan. Ainoa ongelma oli se, että nyt _ei_ ole enää toppatakkikeli. Tartten kesätakin, mutkun en osaa itse sitä ostaa, vaan tartten shoppailukaverin :< Digiboksia en löytänyt mistään, kaikki möivät eioota. Paska. Clas & Ohlsonin löysin ja sinne meni rahat. Rakastuin tosin siihen kauppaan, koska siellä on kaikkea! Olen ehkä 2 vuotta etsinyt koaksiaalikaapelia ja sieltä sitä löytyi, mistään muista kaupoista ei. Siellä oli myös kaikki mitä saattoi kuvitella tai olla edes kuvittelematta kylpyhuoneeseen liittyen. Kuvittelin, että vessanpytyn kannen tai pesukoneen jatkokaapelien löytäminen olisi vaikeaa. Ei ole, C&O:lle vain! Ainoa miinus koko kaupassa se, että kauppakassit pitää sit raahata bussilla kotio ja täydessä bussissa ei ole kiva, jos on sylissä vielä vessanpytynkansi ja parinmetrin pituinen moppi. Pitää varmaan ne ostaa joskus silloin, kun tietää, että bussiin mahtuu.

Tästä tulee nyt pitkä, vaikken meinannut. Syömään kallista lähiruokaa ja sit iik-ailemaan huomista työpäivää. Kaikki vaatteet (ja muutkin tavarat) purkamatta, voisi vaikka ottaa niitä esille suoristumaan. Kraah. Jänskättää!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.