IRC-Galleria

Ihan ensimmäinen kysymys: mitä tuo fraasi edes tarkoittaa??? En ole koskaan tajunnut.

Noh, jos mietitään asiaa kirjaimellisesti. Ulkonäköön ihastutaan, ok. Sisimpään rakastutaan, ok. Ja koska poikkeuksia lukuunottamatta rakkaus syntyy vasta ihastumisen jälkeen, rakkauteen vaaditaan silloin ulkonäkö. Henkilön täytyy siis olla hyvännäköinen, jotta häneen voi rakastua (myös sisuksen pitää olla kunnollinen, tai muuten homma jää ihastumiseksi).

Okei, ihan järkeenkäypää. Mutta miksi ihmeessä tuota fraasia sitten postataan silloin, kun puhutaan yleisesti rumista ja siitä, saavatko he ketään. Itse kun olen käsittänyt, että tuon fraasin pitäisi olla "lohduttava", eikä kylmä "Sori, olet ruma, kukaan ei rakasta sinua". Miksi ulkonäköään stressaavaa lohduttaisi se ajatus, ettei häneen rakastu kukaan, jos kyseinen henkilö ei myös välitä hänen ulkonäöstään? Tuostahan tulee mieleen jotkut komediasarjat, jossa sanotaan lohduttaessa juuri kaikki kamalimmat asiat ja toinen tekee itsarin/tms sen takia.

Sen lisäksi, että tuota fraasia käytetään täysin ristiriitaisilla hetkillä, se on jo itsessään väärin. Ulkonäköön ihastutaan. Jep. Ulkonäköön MYÖS ihastutaan, muttei ulkonäkö ole ainoa asia, johon voi ihastua. Itselläni noin kolmasosa ihastuksista ollut sisusihastuksia ja muutaman kerran olen ihastunut johonkin ulkoiseen eleeseen, jota ei voi laskea ulkonäöksi eikä sisukseksi. Esimerkkinä ääni, naurutapa, kävelytyyli tai tapa kääntää sanomalehden sivuja.

Liian moni muutenkin ajattelee ihastumisen aina tapahtuvan yhtäkkiä jossain kadulla/bileissä/koulun käytävillä. Varmasti iso osa tuollaisia ihastumisia onkin, mutta myös iso osa syntyy vähitellen. Henkilön ulkonäkö voi jäädä mieleen, mutta se ei vielä tarkoita, että siihen olisi ihastunut. Kun koko henkilön kokonaisuus natsaa, ihastuskin syntyy.

Erikseen sitten puhtaat sisusihastukset. Tällöin vastapuolen ulkonäkö on joko epämiellyttävä, mitäänsanomaton tai sitä ei ole edes ajatellut (esim. hyvä ystävä). Kun ruman koulukaverin kanssa on päivittäin tekemisissä, eräs päivä voi tajuta hänen olevan ihana ihminen. Silloin on ihastunut henkilön sisukseen. Ulkonäkö on ihastumisen myötä itsestään hilautunut ylöspäin ja nyt hän ei olekaan enää ruma. Mitäänsanomat voi alkaa pistää silmään ja kaveri, jonka ulkonäköä ei ole edes ajatellut, näyttääkin eräs ilta mahtavalta. Sisusihastuskin parantaa ulkonäköä, mutta se ulkonäön paraneminen on ihastuksen syytä, eikä ihastuksen alkuperä.

Mitä sitten käyttää fraasin sijalla? Nojaa, tarvitseeko käyttää mitään, fraasit ovat yleensä aina typeriä kärjistyksiä. Jos haluaa ulkonäkökriisissä vellovaa ihmistä lohduttaa, silloin nämä pointit lämmittävät mieltä enemmän:

1. Persoonallinen maku on kuin persereikä, jokaisella on sellainen. On siis turha kuvitella, että vaikka olisi kuinka läski, yleisesti ruma tai syyläinen, niin kukaan ei pitäisi ulkonäöstäsi. Väärin. Jokaiselle löytyy kuolaajansa. Supermallille toki enemmän, mutta yksikin riittää. Joku normaali aavistuksen pullea tyttö on siljoonan ihmisen kuolaama, joten turha itkeä läskejään.

2. Ihastuminen voi syttyä myös muuhun kuin ulkonäköön ja ihastumisen myötä muut ominaisuudet nousevat automaattisesti. Suurin ongelma monella "yleisesti rumalla" onkin se, että he ovat myös sisältä täyttä paskaa. Valitettavan usein huono itsetunto on sisuksen rikkonut, mutta se ei asiaa pelasta. Sisuksen korjaaminen on yleensä ensimmäinen askel kohti seurustelua, vaikka toki sisusmakuja myös yhtä monta kuin ulkonäkömakuja ja onkin lapsellista kuvitella, että jos on kiltti, rehellinen ja eläinrakas, olisi automaattisesti sisäisesti jokaisen mielstä kaunis.

Yliopistoloisimiselle tuli stoppi, kun Kela pisti rahahanat kiinni 60 opintotukikuukauden jälkeen. Tämä kasasi paineita etsiä oikeasti (kesä)töitä. Noh, hankin sitten ja tie vei vakituisena firmaan, jolle olen syksystä asti tehnyt osa-aikaista työtä (40h /kk).

Samalla tuli muutto vehreästä Lappeenrannasta piskuiseen Varkauteen. Uusi kämppä järkytti ensin minut hengiltä, olin jo niin tottunut moderneihin solukämppiin, joissa on kaikki herkut ja 2000-luvun laatu. Maadoittamattomat pistorasiat, kupruinen seinä ja vinon talon takia kiinni menemättömät ovet saivat aikaan hengenahdistuksia. Kämppä oli tosin hyvin likainen ja kun se oli muuttopäivään mennessä jo siivottu, näytti talo jo heti asuttavammalta. Sähköihinkin tottui ja iiiiso olohuone on plussaa, vaikkei tilaa järkevästi vielä osaakaan käyttää. Kaikki muuttolaatikot keskelle lattiaa, niin ei ole turhaa ylimääräistä tilaa enää tiellä.

Suurempi ongelma oli elää puolella tavaramäärällä, muutto kun tapahtui käytännössä neljässä erässä. Pari ekaa yötä meni nukkuen lattialla ohuella patjalla, sitten tuli jo mööpeleitä, mutta noin 80% käyttötavaroista oli vielä Lappeenrannassa. Kalsarit vähenivät uhkaavasti ja kauhoja ei löytynyt mistään, joka alkoi nyrppimään. Viikon tuskaisen elämän jälkeen meni sitten vielä yksi viikonloppu siivotessa ja pakatessa, mutta nyt on lopulta kaikki tavarat täällä. Lattioilla siis. Ääsh, puran kun jaksan.

Töissä on aika mennyt heittämällä. 8 tuntia toimistolla vastaa noin 3 tunnin etätöitä. En sano sitä, että 5 tuntia menisi peukkujen päällä istumiseen, vaan kuitenkin muiden ihmisten lähellä sitä kaikkea muuta säätämistä on niin paljon, että sellaista ihan yksinkertaista puurtamista tulee selvästi vähemmän. Työtilanteen myös vaihtelee niin nopeasti ja niin paljon, että sitä aikaa katoaa nopeammin. Ei tule enää tuijotettua kellosta sekunteja ajan loppuun, vaan kun kelloa katsoo, se on 8.15, sitten 10.30, jolloin voikin jo odotella ruokatauko ja hups, kello on kohta jo 13, sitten 15 ja sitten pitääkin enää vain vartoa, että josko kohta pääsisi töistä.

Vittumaisempi homma on sitten se vapaa-aika. Jos käy kaupassa, on vasta kuuden korvilla kotona. En tiedä miten ihmeessä saan 2 tuntia kulutettua parin kilsan matkaan ja kauppakäyntiin, mutta ehkä asiaan vaikuttaa se, etten koskaan pääse lähtemään töistä neljältä. Kiitos liukuvan työajan ei ole pakkopakko tulla toimistolle kahdeksaksi, jos ei ole mitään palaveria/koulutusta. Kun tulee töihin klo 08.15, lähtee 16.15, PAITSI että joka päivä tulee tehtyä ainakin vartti ylitöitä. Ihan tarkoituksellakin, muuttopäivän takia kun on 5 tuntia työaikaa korvattavana ja perjantaisin huvittaisi lähteä vähän aikaisemmin töistä, joten vartin ylitöillä päivässä noin kuukaudessa saa tuon nollattua.

Aamulla herätyskello soi 06.30 - 06.50 riippuen vähän siitä, aionko ennättää kasiksi vai ei. Aamutoimissa menee tunti tai tunti ja vartti ja pyörällä töihin noin vartti jos lasketaan ihan toimiston sisälle asti käveleminen. Jostain syystä minulla on kuitenkin joku tauti, joka estää ajoissa mihinkään menemisen, joten ihan sama vaikka heräisin klo 03.15, olisin töissä aikaisintaan 5 yli 8.

Kun herätys on puoli seitsemän, niin nukkumaanmenoaika on noin 00.00 - 00.30. Yöunet jäävät siis 6 - 7 tuntiin per yö. Tämä on niin vähän, että joka päivä univelka lisääntyy ja mikä pahinta, en osaa nukkua sitä viikonloppuina pois, joten jossain vaiheessa alkaa tulla oikeasti ongelmia. Nyt on jo muutamana yönä iskenyt yhtäkkiä sellainen väsymys, että en ole pysynyt enää seisaillaan ja olen törmäillyt tavaroihin. Olen kyllä tottunut sellaiseen nukutusväsymykseen, jota tulee kun pelaa vaikka aamuseiskaan asti peliä, mutta se on ihan erilaista kuin tuo väsyväsymys. Se hiipii nopeasti ja ilman haukoittelua, tekee mielestä sekavan, päästä kevyen, vie polvista voimat ja haittaa muistia. Nyt voi olla suuria vaikeuksia löytää vessaan, muistaa mitä siellä pitää tehdä tai ottaa lasiin vettä yötä varten. Mikä pahinta, näitä kohtauksia iskee yleensä iltapäivisin töissäkin, eikä kahvi auta. Enkä muutenkaan haluaisi kahvia juoda liikaa, maha kun on niin paskassa kunnossa jo muutenkin. Yksi kuppi töissä on maksimi normipäivänä ja senkin voisi jättää juomatta.

Ruoan ja laihdutuksen suhteen homma on mennyt vituiksi. Kiire, stressi, työt ja vaa'an puuttuminen tekivät mahdottomaksi huolehtia painostaan. Tänä aamuna kun lopulta parin viikon tauon jälkeen vaa'alle astuin, se näytti 77 kiloa. Ei nyt ihan kamala, etenkin kun eilinen meni mässäämiseksi, eli tuossa on ainakin kilo hiilarinestettä. Silti olin salaa toivonut, että olisin laihtunut kaiken stressin lomassa. No en, stressi lihottaa, niin lukee jo tiede-lehdessäkin. Gäää!!

Elämä jäi hankkimatta, joka tässä ehkä eniten häiritsee. Töistä tulen suoraan kämpille ja sieltä sitten aamulla taas töihin. Viikonlopuista vähän hankala vielä sanoa, tänään kun on käytännössä ensimmäinen vapaa krapulaton päiväni sitten kesäkuun alun ja tämä päivä näyttäisi menevän sisällä. Lenkille pitäisi, muttei voi lähteä likaisilla hiuksilla juoksemaan ja tuntuu hassulta käydä suihkussa ennen lenkkiä. Kyllä, elämä ON vaikeaa ja/tai tarvitsen lippiksen.

Huvittaisi lähteä festareille, mutta yksin lähteminen nihkeää ja tyttöystävän kanssa menee nyhjäämiseksi tai ei ole rahaa eikä aikaa. Tajusin myös, että ne liput pitää oikeasti ostaa ajoissa, ilosaaren suhteen kun on jo myöhäistä. Juhannusfestaritkin taitavat olla jo turha suunnittelu, vaikkakin en muutenkaan olisi näin äkkiä saanut aikaiseksi mihinkään lähteä. Ankkarockiin viimeistään tai jonnekin pienemmille.

Tästä tuli nyt vähän tylsän virallinen, mutta eiköhän se vitutuksen kasvaessa ala viikko viikolta muuttumaan ärhäkämmäksi :>

Alkusanat

Dokumentti käsittelee sanojen etymologiaa historian alkuhämäristä näihin päiviin. Dokumentti on tuotettu Pitkänsuon yliopiston kielitieteiden laitosta varten. Sanojen alkuperä selitetään aasinsiltojen [1] kautta.

Dokumentti

Aloitetaan tutkimus nykypäivästä ja ajankohtaisesta sanasta v-käyrä. Useimmat ihmiset kuvittelevat virheellisesti sanan olevan lyhennös tai kiltinnös sanasta "vitutuskäyrä". Vaikka v-käyrää monesti käytetäänkin vitutuksen ilmaisemiseen, ei itse sanan alkuperään liity vitutus. V-käyrän perusta on käyrän v-muotoisuudessa ja sana tarkoittaa ihmisen onnellisuusastetta stressitilanteessa. Käyrä lähtee nollapisteestä, joka on ihmisen onnellisuuden perusaste. Käyrän x-akselilla on stressin määrä ja y-akselilla onnellisuuden määrä. Stressi kasvaa oikealle, onnellisuus kasvaa ylöspäin.

Kun stressin määrä on nollassa, on onnellisuus perustilassa. Stressin lisääntyessä lähtee onnellisuus laskuun lineaarisesti. V-käyrän "huippu", eli pohja, tulee stressimäärän puolessa välissä. Tässä on niin sanottu "raivopiste". Raivopisteen kohdalla onnellisuus on alimmillaan ja ihmisessä tapahtuu suurimmat fysiologiset muutokset, joka purkautuu yleensä roskisten potkimisella ja Jumalan pilkkaamisella. Olisi helppoa kuvitella onnellisuuden laskevan tasaisesti stressin kasvaessa, mutta näin ei käy. Raivopisteen jälkeen onnellisuus lähteekin kasvuun, vaikka stressikin lisääntyy. Tämä nouseva jatkumo on nimeltään "hulluusvaihe". Nyt stressi on ylittänyt tietyn raja-arvon ja koska ihmisen mieli ei voi enää käsittää tätä, alkaa onnellisuus nousemaan. Roskisten potkimisen sijaan tila ilmenee yleensä epätoivoisena nauruna ja typerinä irvistyksinä. Stressin kasvaessa edelleen onnelisuus jatkaa kasvuaan, kunnes stressin äärettömimmässä muodossa onnellisuus on takaisin nollapisteessä. Ihminen on tullut hulluksi, heittelee apinoita ulosteellaan ja hankkii yleensä liikaa kissoja tai muita kotieläimiä.

V

Kuva 1. V-käyrä

Sana "hullu" on kuitenkin yleensä varsin ahdasmielinen näkemys. Kaikki epänormaali ja yleisesti vähemmän hyväksytty on hullua, vaikka yhteiskunnan normit ovatkin hyvin yhteiskuntariippuvaisia. Onko hullu siis edes hullu vai pelkästään epänormaali? Onko hullua olla sittenkin normaali? Sanaa "hullu" käytetään myös yleensä varsin vapaasti. Miten voimme suhtautua sanaan hullu, jos sitä käytetään sekä ulosteillaan apinoita heittävästä ihmisestä sekä ihmisestä, joka syö työpaikalla välipalana pelkän banaanin munkin ja kahvin sijaan?

Asiaa selventääksemme on pureuduttava historiaan ja mietittävä sanan "hullu" alkuperää. Sana hullu on syntynyt antiikin kreikassa ja oli alkuperäisessä muodossaa "huthos". Vapaasti suomennettun kreikan sana "huthos" tarkoittaa ihmistä, joka syö välipalaksi pelkän banaanin munkin ja kahvin sijaan.

Vaikka ylläoleva selventääkin jo hulluuden käsitettä, niin siitä pääsemmekin kätevästi tarkastelemaan sanaa "banaani". Harva tietää, että vielä 40 vuotta sitten sana olikin panaani. Siihen aikaan kaikki hedelmien nimet olivat kirjoitettu suomalaisittain, ilman muualta maailmasta tuotuja kirjaimia. Globalisaation kehityksen takia haluttiin kuitenkin korostaa tiettyjen hedelmien ulkomaalaisuutta lisäämällä niihin ulkomaisia kirjaimia. Tomaatti ja peruna ovat suomalaisia, joten niihin ei tarvinnut erikoiskirjaimia lisätä. Mutta banaani ja kiiwi ovat hyvinkin kaukaa tuotuja, jonka takia niissä esiintyy kirjaimet b ja w, joita ei siihen aikaan yleisesti kielessämme käytetty. Tarkkasilmäinen lukija voikin nyt huudahtaa: "Entäs kumkvatit!". Vaikka sana kumkvatti onkin hyvin ulkomaalaisen kuuloinen, se ei sisällä ulkomaalaisia kirjaimia. Tähän on kuitenkin hyvä syynsä ja 1960-luvulla eläneet muistavatkin mikä se syy on.

Kumkvatit olivat kumkvatteja vielä kun banaanit olivat panaaneja. Kielimuutoksen jälkeen kumkvattien nimi muutettiin qumqvuatiksi. Tässä muutoksessa oli kuitenkin suuret ongelmansa. Globalisaation takia oli otettu termi "banaanivaltio" käyttöön ("banaanivaltio" tarkoittaa valtiota, jonka bruttokansantuote koostuu pääosin yhden tuotteen viennistä ja jonka talous on riippuvainen tästä). Kumkvatteja pääosin vievien valtioiden nimitys oli siis kumkvattivaltiot tai sen aikaisella kielellä qumqvuattivaltiot. Syy miksi qumqvuatista tulikin taas kumkvatti oli poliitikan parissa toimivien sihteerien kyvyttömyys kirjoittaa sanaa oikein. Jopa 42% poliittisista istunnoista jouduttiin keskeyttämään siksi, ettei saatu selvyyttä, miten qumqvuattivaltio kirjoitetaan. Valtio yritti korjata asiaa pakottamalla sihteeriopintoihin 6 opintoviikon kokonaisuuden "qumqvuattivaltion kirjoitusasu", mutta tämä oli valitettavasti turha korjausliike, koska sihteerit eivät käyneet yliopistoja, jossa qumvuattivaltion kirjoitusasua opetettiin. Lopulta qumqvuatin nimi jouduttiin vaihtamaan takaisin kumkvatiksi.

Muutos oli valitettavasti hieman turha ja hätäinen, koska vain 3 päivää muutoksen jälkeen huomattiin, ettei ole olemassakaan kumkvattivaltioita. Samalla myös huomattiin, ettei kukaan edes tiedä, mikä piru kumkvatti on. Sanan alkuperää etsittiin, kunnes "syylliseksi" huomattiin Tamperelainen markkinointitoimisto OstaPois. Eräs kesätyöläinen sai työkseen keksiä kuvitteellisen hedelmän, joka kuulostaa kalliilta, eksoottiselta ja jota voitaisiin muka käyttää hienoissa resepteissä mausteena. Kumkvatin lisäksi muita ehdotuksia olivat karvaperuna ja näätähillo, mutta ymmärrettävistä syistä kumkvatti voitti. Kumkvatti on siis hedelmä, jota ei ole olemassakaan. Vaikka kumkvatin nimi vilahtaakin usein kalleimmissa ja hienoimmissa resepteissä, ei kukaan lähikaupasta kumkvatteja ostamaan lähtenyt voi myöntää, ettei sitä kaupassa myydä, koska hän voisi samalla paljastaa sivistymättömyytensä. Nimittäin eihän tämä ostaja voi varmaksi tietää, myydäänkö kaupassa kumkvatteja vai ei, koska ehkä kumkvattien kohdalla ei vain ole hyllyyn kirjoitettu sitä nimeä ja koska kukaan ei tiedä miltä kumkvatti näyttää, hän ei voi myöskään väittää, ettei sitä ole tarjolla.

Hedelmistä voidaankin laajentaa kasviksiin ylipäätään ja miettiä yhdistelmäkasvisten etymologiaa. Mikä on pihvitomaatti? Entäs luumuomena? Pihvitomaatti ei näytä pihviltä, vaikka jotkut niin väittävätkin (heidän kannattaa tarkistaa uuninsa kunto). Pihvitomaatti ei myöskään maistu pihviltä, eikä sisällä lihaa. Pihvitomaatti on vain iso tomaatti. Sama pätee luumuomenaan. Se ei ole luumu, ei näytä luumulta, eikä maistu luumulta. Miksi sitten pihvitomaattia kutsutaan pihvitomaatiksi, eikä "tomaatiksi, joka ei näytä pihviltä, ei maistu pihviltä, eikä sisällä pihviä"?. Siksi, että jälkimmäinen kirjoitusasu ei mahtuisi kauppojen hyllyjen teksteihin. Kun sanan alkuperää taas etsittiin, löydettiin jotain yllättävää. Sanan olivat luoneet alunperin musteyhtiöiden yhteenliittymä. Vähäisen musteenkäytön takia haluttiin luoda pidempiä nimiä kasviksille, jolloin kaupoilta kuluisi enemmän mustetta nimien kirjoittamiseen. Kaupan liitto kuitenkin meni lakkoon ja koska ihmiset jäivät ilman tomaatteja, jotka eivät näytä pihveiltä, eivät maistu pihveiltä, eivätkä sisällä pihvejä, lyhenneettiin sana lopulta pihvitomaatiksi. Luumuomenan kohdalla täysin sama juttu, paitsi että sana ei ollut koskaan pitkä, eikä kukaan syö luumuomenoita, joten lakkoakaan ei tarvittu.

Mutta mitä sana luumu tarkoittaa? Mistä luumu on peräisin? Sanan alkuperää selvittääkseen pitää siirtyä toiseen hedelmään, eli mandariiniin. Moni tuntenee sanan "mandariinikiina". Ei, nimitys ei ole tullut siitä, että kiinassa syötiin paljon mandariineja, vaan mandariini on korkea-arvoinen henkilö. Mandariinihedelmän nimitys tulee siitä, että mandariineja alunperin tuotiin alueelta, jossa eli paljon mandariineja. Samalla alueella eli myös paljon luumuja (ei hedelmiä, vaan ihmisiä). Luumut olivat mandariinien vastakohtia. He olivat alempiarvoisia ihmisiä, jotka luumuilivat ulos kaikista töistä ja tehtävistä. Mitä saadaan, kun yhdistetään luumu ja mandariini? Omena tietenkin. Miksi luumuomena sitten sisältää periaatteessa kaksi kertaa sanan luumu? Kysymykseen on yksinkertainen vastaus: luumuomena on omena, joka luumuilee ulos kaikista töistään, kuten hedelmäsalaatin perustamisesta. Tämän takia hedelmäsalaateissa ei koskaan käytetäkään luumuomenoita ja vaikka luumuomenahedelmäsalaattia on onnistettu luomaan Kiinalaisen korkea-arvoisen yliopiston laboratoriossa, tällä ei ole käytännön merkitystä, koska kukaan ei halunnut syödä sitä. Lopulta hedelmäsalaatti annettiin laboratorion lemmikkipandalle, josta tulikin luumuomenoiden suojeluspyhimys.

Jotta teksti ei painottuisi pelkästään hedelmiin, otetaankin aimo hyppäys toiseen suuntaan, komiikan puolelle. Tällä ei ole mitään tekemistä hedelmien kanssa, eikä hyppäykseen sisälly aasinsiltaa. Komiikka itsessään on lähtöisin myös antiikin kreikasta, mutta nykyisin Suomessakin muodissa oleva stand-up komiikka ei syntynyt kreikassa, vaan roomassa, hedelmäsalaatinvalmistajien joulujuhlassa. Epäonnisen sattuman myötä eräs laiskempi työntekijä oli unohtanut joulujuhlaan tulevat hedelmäsalaatit viikoksi aurinkoon, jonka takia niihin ennätti muodostua varsin suuri määrä alkoholia hedelmien käytyä. Kun salaatit tarjottiin joulujuhlaan saapuneille hedelmäsalaatintekijöille, he päihtyivät (tämä ei ollut kuitenkaan alkusyy joulujuhlien viinatarjoilulle, vaan pikkujoulukännit oli keksitty 40 vuotta aikaisemmin skandinaviassa, kun turkismetsästäjä Pentti Alatero toi pakanajuhliin litran pontikkaa luullen sitä vedeksi). Päihtyneillä ihmisillä on suuri tarve nähdä, kuulla tai toteuttaa komiikkaa. Toisen puolen hauskuuttaessa ja toisen nauttiessa hauskuuttamisesta, syntyi paljon kaaosta, jota vähennettiin antamalla jokaiselle tarjokkaalle vuoro esittää komiikkaa muille teatterin lavalta käsin. Itseasiassa tästä syntyikin käsite "sit-up komiikka", koska päihtyneet koomikot eivät pysyneet enää seisaillaan. Nimi muuttui "stand-up komiikaksi" vasta myöhemmin, kun sitä harjoittivat myös selväpäiset henkilöt.

"Sit-up komiikka", eli nykyään "stand-up komiikka", tarkoitti alunperin ja tarkoittaa edelleen komiikan alalajia, jossa vähäisin koomikon lahjoin varustettu ihminen päästää hassuja ääniä lavalla ja ihmiset nauravat. Alunperin ihmisten nauramiselle oli syy, olivathan he nauttineet paljon käynyttä hedelmäsalaattia. Kun sit-up komiikasta siirryttiin stand-up komiikkaan, myös katsojat olivat selvinpäin. Onkin edelleen epäselvää, miksi katsojat nauravat hassuja ääniä päästävälle ihmiselle. Syitä voi tottakai olla myötähäpeä tai kohtelias nauraminen, eikä liene myöskään sattumaa, että stand-up keikkoja vedetään yleensä baareissa (joka toisaalta kumoaa selväpäisen yleisön määritelmän). Yleisesti hyväksytyin syy on kuitenkin se, että selväpäistä hassuja ääniä päästävää stand-up koomikkoa katsovat selväpäiset ja nauravat henkilöt ovat niitä, jotka itsekin pyrkivät stand-up alalle. He eivät itseasiassa edes naura, vaan päästävät harjoitusmielessä hassuja ääniä suustaan. Ei liene yllätys, että moni stand-up koomikko harrastaa myös julkkisten äänien matkimista, ovathan he treenanneet hassujen äänien päästämistä yleensä jo vuosia.

Tähän keveään tunnelmaan voimmekin päättää tutkielman ensimmäisen osan. Toivottavasti tämä dokumentti selventää ihmisille sanojen alkuperää ja vaikka useimmat käyttävätkin sanoja onnellisina tietämättä mitä ne ovat joskus tarkoittaneet, on etymologia hyvin mielenkiintoinen tiede.

Selitykset

[1] Aasinsilta: Aasinsilta on valitettava suomennosvirhe. Sana on suomennettu englanninkielisestä sanasta "ass bridge" ja muodostettu yhdyssanaksi muokkaamalla sanaa "aasi". Oikeasti sana on tarkoittanut pyllyn yläosan ja selkäkaaren välistä lihasta, jota kutittaa, kun ihmisen vasempaan korvaan lausuu matalalla äänellä sanoja. Nykyisen merkityksensä sana sai, kun joku kertoi "aasinsiltoja" sisältävän anektoodin erään tutkijan vasempaan korvaan matalalla äänellä.