IRC-Galleria

Jos feikkaa olevansa onnellinen, on onnellisempi kuin jos ei. Etenkin on onnellisempi, kuin jos löytää kaikesta vain negatiivista ja märehtii ongelmissaan.

Tässä mielessä olisi aina kannattavaa ajatella hyviä asioita. Jos olet yksin juhlissa, jossa kaikki nauraa sulle ja viina ei nouse päähän, voit tehdä siitä itsellesi täydellisen katastrofin tai esittää, että sulla on hauskaa, jolloin loppujen lopuksi sulla voi jopa ollakin hieman hauskaa. Sama elämän suhteen. Sinulla menee aika huonosti ja pää on täynnä synkkiä ajatuksia. Tulevaisuus ei näytä valoisalta, etkä oikein saa aikaiseksi tehdä mitään muutoksia. Voit kelata näitä asioita päässäsi tai voit HAHAH, KATSO MITEN SÖPÖ PUPU! HIHIHI, OTANPA JÄTSKIÄ JA KIKATTELEN JA LEIKIN PEILIN EDESSÄ JACKSONIA!

Kun kyse on hetkittäisestä alakulosta, kannattaa valita naurava tie. Kun kyse on elämänkatsomuksesta, kannattaa valita vinkkeliksi positiivinen. Mutta mitäs silloin kun yleisesti ottaen elämä on perseestä, eikä millään onnistu saamaan sitä paremmaksi kuin ei tunnu omistavan välineitä siihen. Voit nauraa, hymyillä ja paijata kissanpentuja, mutta ne asiat pitäisi käsitellä ja kohdata. Pitäisi löytää keinot jolla suosta pääsisi yli. Onnellista feikkaava masentunut on silti masentuneempi kuin peruspessimistinen onnellinen tai neutraali neutraali. Ongelmien läpikäynti kuitenkin muuttuu niin helposti vatvomiseksi ja turhaksi synkistelyksi. Ikuinen dilemma, johon yksi vastaus ehkä on se, ettei tavallisen tallaajan pidäkään pystyä yksin näitä asioita ratkaisemaan, vaan apua pitäisi hankkia ammattilaisilta.

Tulin eilen illalla nyrkkeilyharjoituksista. Pistin pyykit koneeseen, tiskasin ja laitoin ruoan tulille. Kello oli tässä vaiheessa noin 22 ja olin mennyt töihin yhdeksään. Makasin lattialla ja mietin erästä asiaa, joka tuntui äärettömän yksinkertaiselta, mutta silti uudelta. Nyrkkeilyohjaaja nimittäin oli höpöttänyt jotain skebattia kesken treenien siitä, että hän venyttelee avaamalla jääkaapin, ottamalla kaljan ja nostamalla ketarat sohvapöydälle (joo, hehe). Ne äänet, ilmeet ja liikkeet osoittivat, että se on hänen äärimmäinen tapansa rentoutua. Yhtäkkiä tajusin, että minä en tiedä miten rentoudun! Nyt kun makasin lattialla jääpussit silmieni päällä ennätin oikeasti miettiä ajankäyttöäni. Nopean pohtimisen jälkeen tulin seuraavaan tulokseen: Jos vuorokaudesta poistetaan uni, niin jäljelle jää "työ", "vapaa-aika" ja "rentoutuminen". Työ on sitä, jota yleensä on pakko tehdä, jotta nyt ja tulevaisuudessa asiat olisivat hyvin. Tämän ei tarvitse tarkoittaa suoraan mitään palkkatyötä, mutta itselläni kyse on toki siitä. Vapaa-aika on sitä tekemistä (ei vain aikaa), joka on todella kivaa, mutta joka ei itsessään rentouta. Itselläni salilla käynti on enemmän työtä kuin vapaa-aikaa, mutta esim. pelaaminen tai kesällä metsässä kävely on juurikin vapaa-aikaa. Se on tosi kivaa ja hauskaa, mutta se väsyttää. Se on sellaista toimenpidettä, jonka _jälkeen_ haluaisi rentoutua. No miten sitten rentoudun?

Järkytyksekseni en meinannut keksiä ensin yhtäkään tapaa rentoutua. Jokainen asia minkä löysin olivat oikeasti vain vapaa-aikaa, ei rentoutumista. Lopulta sain kerättyä kolme asiaa: shoppailu, syöminen ja juominen. Shoppailulla EN tarkoita sitä kun talvivaatteissa hiki perseessä asti valuen tunget täyteen ale-kauppaan etsimään farkkuja jotka eivät sovi, vaan sitä kun haahuilet kevyissä vaatteissa ympäri kauppoja ja aina kun löydät jotain iiiihanaa, ostat sen. Kyse on siis käytännössä yhtä aikaa vapaudesta käyttää rahaa, materialismista ja ajatuksesta, että se tavara jollain tavalla parantaa elämääni, ulkonäköäni tai asuntoani. Syömisellä en tarkoita vain nälän sammuttamista, vaan juurikin suolenmutkan tukkimista loputtomalla määrällä ruokaa. Joskus yliopistoaikoina täydellisen rentoutumisen muoto oli jakso Twin Peaksia ja puoli litraa suklaalakritsijäätelöä. Nykyään koska ei ole mitään Twin Peaksin vertaista, jäätelöä tarvitsee valitettavasti vähän enemmän. Kuitenkin kaava on sinänsä selvä: hitaasti syödään niin paljon kuin halutaan ja samalla nautitaan jostain kivasta, oli se sitten kiva telkkarisarja tai esim. kiva kaveri (joskin yleensä kaverien kanssa ei välttis kehtaa syödä itseään palloksi, poislukien pari ihanaa syöppöä). Vielä parempi, jos syönnin jälkeen voi nukahtaa niille sijoilleen. Kolmas, eli juominen, liittyy puhtaasti sekä alkoholiin (yhden tuopin jälkeen maailma muuttuu automaattisesti kivaksi ja kikatuttavaksi vaikka olisi kuinka synkkää muuten) sekä myös monesti juomisen hyviin puoliin, kuten pussikaljoitteluun ulkona, festarikaljaan uusien tuttujen parissa tai ulkomaiden jännään terdetunnelmaan. Jos tämän haluaisi avata tarkemmin, niin kyse olisi "nousuhumala yhdistettynä rauhalliseen olotilaan ja suotuisiin elementteihin", eli kotibilejuominen ei yleensä ole niinkään rentouttavaa kuin vain hauskaa, mutta kiireetön festarijuominen lauantai-aamuna on rentouttavinta koskaan. Siitä ei haluaisi luopua, vaikka kello olisi jo ilta ja lempibändi soittaisi.

Mikä näitä rentoutumiskeinoja yhdistää? Niiden haitallisuus! Shoppailu on kallista ja koska rakastan shopata kaikkea täydellisen turhaa, niin raha ei mene edes hyötykäyttöön. Syöminen lihottaa, etenkin kun kyse on siis mässäilystä eikä mistään vitun salaatin nirkkimisestä. Juominen taas vie rahat, lihottaa ja tappaa. Kaikkiin näihin liittyy tärkeänä osana myös se, ettei kohtuus oikein toimi. "Vähän kerrallaan" vain vituttaa, sama kuin joku minuutin ajan antaisi hanskahommaa ja sitten lopettaisi. Mieluummin on kokonaan ilman kuin pääsee vähän makuun ja sit kaikki jää kesken. Itseasiassa koko laihdutuksen (olen taas laihiksella, se osaltaan selittää näitä synkkiä ajatuksia) pahin ongelma ei ole niinkään syömättömyys, vaan vähäsyömäisyys. Pahinta ei ole ennen ruokaa, vaan juuri lautasen tyhjennyttyä. Siinä se oli. TAHDON LISÄÄ, mutten saa. ÄÄÄÄÄ!!! Juominen itseasiassa on mahdollista hoitaa kohtuudella, koska nautinto on helppo saavuttaa jo sillä ekalla tuopilla, eikä sixpäkin jälkeen kyse ole enää rentoutumisesta vaan hauskanpidosta (paitsi festareilla). Kuitenkin yksikin olut sisältää niin paljon kaloreita ja mikä pahinta, vie minulta kaiken itsehillinnän, jonka takia yhden oluen jälkeen mukaan tulee shoppailu ja ruoka. Ei ole pakko käydä pizzeriassa, mutta sitten taas joutuu taistelemaan halujaan vastaan ja halujaan vastaan taisteleminen on koko rentoutumisen vastakohta. Neljäntenä bonussektorina on ihmisten tuijottaminen. Itseasiassa shoppailu ja juominen pitkälle sivuaa tätä, koska ne ovat kivoimpia ihmisjoukossa, mutta ilman ihmiskontakteja. Eli haluan ympärillä olevan ihmisiä, jotka eivät välttämättä kuitenkaan ota kontaktia minuun, jolloin minun ei tarvitse vaihtaa rentoutumista sosiaaliseen paineeseen. Hyvät ystävät asia erikseen, koska heidän seurassaan sosiaalinen kanssakäyminen ei vaadi työtä.

Minun pitäisi siis etsimällä etsiä keino rentoutua. Sellainen keino, joka ei olisi haitallinen minulle, vaan jos millään mahdollista, ehkä jopa positiivinen! Jos pitäisin nukkumista rentouttavana, niin se olisi täydellinen esimerkki asiasta, joka olisi rentouttava ja hyödyllinen. Uni kun on aina ihmiselle hyväksi. Leffojen katsominen ja kirjojen luku olisivat rentouttavina asioina vähintään neutraaleja tai jopa hyödyllisiä koska ne parantaisivat mielikuvitustani ja näköalaani. Harmi vain etten pidä niitä rentouttavina asioina, vaan ne kuuluvat "vapaa-aika" sektorille.

Tämä rentoutumisdilemma luultavasti on se suurin syy, miksi olen jo pitkään pitänyt kämppääni "vankilana". Olen yrittänyt sisustaa sitä ja vaikka tekemistä on ihan helvetisti vielä jäljellä, niin olen edistynytkin paljon. Masentavaa on se, että kämppä tuntuu ihan yhtä vankilalta nyt kuin 1000 sisustusasiaa taaempana, eli vankiluus ei siis ole missään nimessä niinkään ulkonäöllinen asia. Olen luullut sen olevan, koska kun mietin kaverieni kämppiä (joissa rentoudun!!) ja omaani, suurin ero on siisteydessä ja sisustuksessa. Luonnollisesti olen kuvitellut, että jos munkin kämppä on siisti ja sisustettu, se ei vankiloida. Ei! Kyse ei ole ainakaan vain tästä, vaan rentoutumisesta. Itseasiassa juuri äsken tajusinkin, että osaan rentoutua vieraissa. Se on tosin sellaista perverssiä rentoutumista (no ei SELLAISTA sentään, hyi!), koska vaikka selvästi ja sataprosenttisesti laitan sen rentoutumissarakkeeseen, niin silti se sisältää vapaa-ajasta tutun komponentin, eli "haluan tämän loppuvan sillä tavoin, että minulle jää vielä omaa aikaa ennen töitä". Toisaalta tälle on looginen selitys se, että vaikka kaverin kämpillä voin rentoutua täysin, niin minun pitää silti matkustaa sieltä pois kotiini ja se matkustaminen ei ole rentoutumista.

Jatkuu ->