IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Nyt on ollut aika "maagista" aikaa, on tullut tehtyä kaikkea kivaa vain siksi, kun niitä on kiva tehdä. Perjantaina rakensin majan exän kanssa, jossa juotiin aperatiiveja, syötiin ihan helvetisti liikaa ja kikateltiin. Syömistä oli liikaaliikaa, koska oli aika vetelä olo ja viinakaan ei noussut, mutta siitä huolimatta oli ihan ikimuistoista ja erikoisen kivaa. Muutenkin on niin mahtavaa miten on olemassa ihmisiä, jotka innostuvat joko yleensä kaikesta tai ainakin samoista asioista kuin minä. Kun sanoin, että tehdään maja, vastaus oli "Joo! :O". Oikein! Ei tarvinnut selittää, ei maanitella, ei hävetä, ei ylipuhua, ei perustella, ei mitään.

Toinen juttu, mitä olen miettinyt jo ikuisuuden, mutta kerrankin sain aikaiseksi oli uimassa käynti. Vanhan ystäväni kanssa nähdään toisiamme ihan liian harvoin ja jos näkemistä ei sovisovi, se menee aina siihen "No katellaan ja soitellaan", eli ei nähdä koskaan, ei katella, eikä edes soitella. Nyt iskettiin päivämäärät kalenteriin ja se oli jämpti. No melkein jämpti, kaveri perui ekan, mutta sunnuntai vaihdettiin tiistaiksi ja treffipaikka pysyi samana: Tapiolan uimahalli. Nyt sitten tukka märkänä on kiva olo kun tuli nähtyä häntä, liikuttua ja tutustuttua paikkaan.

Juoksin tunnin vesijuoksua, joka on aika kunnioitettava saavutus kun normaalisti sitä on rypemisen ohella tehnyt jonkun 5 minuuttia kerrallaan. Ensin juoksin kaverin kanssa ja sitten yksin ja oli jotenkin ihan mahtava fiilis siitä, kun kehtasi. Ei tarvinnut häpeillä, että voi ei, nyt jo riittää, vaan sai painaa niin pitkään kuin jaksoi. Enemmänkin olisi ehkä jaksanut, mutta onneksi lopetin, koska kuivalle maalle noustessa jalat huusivat jo vähän hoosiannaa. Uimajuoksu ei ole ehkä maailman kiinnostavin, seksikkäin tai eniten kroppaa muokkaava laji, mutta se on siinä mielessä helppo, että näytät varmasti paremmalta kuin muut juoksijat (aka mummot), ilman piilareita et näe jos ihmiset tuijottaa (miinuspuolena ei voi tuijottaa muita), hikiläikkiä ei tule kainaloihin ja jos on kuuma, viiluutusta löytyy altaan verran tosi läheltä. Vielä kun vesijuoksu on varsin hidasta, niin ei tarvitse pelätä kenkään jyräävän päältä kuten uidessa. Raskautta voi myös säätää tosi paljon käsillä, eli jos tuntuu vauhdin hiipuvan, niin kättä mukaan vain ja taas lentää, eikä jää tien tukkeeksi.

Tärkeintä tuossa uimareissussa oli kuitenkin se, että nyt Tapiolan uimahalli on minulle tuttu. Olen ihan järjetön uusien asioiden stressaaja ja on outoa, miten helpoksi elämä muuttuu kun kerran tekee jotain kaverin kanssa. Yksin se ei toimi, koska vaikka kaiken tekisi yksin, kokoajan pelkäisi että on tehnyt kaiken väärin, eikä niistä voisi oppia. Nyt tiedän miten ostetaan lippu, tiedän miten pukukaapin saa kiinni, tiedän ettei köyhä Espoo tarjoa saippuoita, tiedän ettei miesten vessaan todellakaan kannata mennä uimahallin puolella jos ei nauti hyvin väkevästä virtsanhajusta, tiedän että siellä on tosiaankin vain pari allasta ja tiedän, että 3.7 asteinen ulkoallas ON kylmä. Jos kynnys mennä yksin uimaan ennen tätä kertaa olisi normi-ihmisen elämään verrattuna sama kuin pomon vaimon iskeminen pomon silmien edessä, niin nyt kynnys mennä uudestaan uimaan on sama kuin normi-ihmisellä kortsujen osto kioskilta. Lievästi epämukavaa, ei muuta.
Puh-huijaa mikä reissu! Tuli sitten otettua muutama juoma, aperatiivi, naukku, siivu, näkäre ja drinkki. Kikattelu alkoi jo siskon kämpillä kun korkattiin ensimmäiset kaljat ja aloin pelleilemään kamerani kanssa. Kun en ollut vielä ohjeita lukenut, kun niitä ei mukana tullut vaan piti joltain vitun cd:ltä kaivella, niin en edes halunnut miettiä miten saisi hyviä kuvia, senkun räpsin vain. Veljen kyydissä kohti tahkoa jänskätti jo vähän, etenkin kun piti pari kertaa etsiä oikeaa paikkaa. Määränpää oli pieni pettymys, koska eläväisen keskuksen sijaan se näytti hyytävän kylmältä ja kuolleelta. Noh, onneksi oli jotain tekemistä sisälläkin.

Veli saatiin kiristettyä mukaan sillä ehdolla, että meidän pitää kokata oikeaa hyvää ruokaa ja tarjota viinit ja jälkkärit. En ole koskaan ollut punkun ystävä, enkä voi sietää mitään alkoholia ruoan kanssa, koska riippumatta juomasta se maistuu puhtaalta alkoholilta. Siideri maistuu heti kossulta, jos puret jotain. Ihmettelin pitkään, mutta veljen saaplarin hyvää chilijuustomakkarapannua syödessä hän tajustutti minuun syyn. Happi! Kun ottaa ruokaa suuhun ja hörppää viiniä päälle -> puhdas yököttävä alkoholi. Mutta kun viiniä imee ruokaisaan suuhun avaamatta suuta ja kun viinin pitää suun etuosalla, ettei se mene karvasalueelle, niin omnomnom! Ja ei pelkästään hyvää, vaan heti myös tajusi, miksi jotkut viinit sopivat johonkin. Lihaviini ei vain toimi kevyemmän ruoan kanssa ja mausteinen raskas ruoka tarttee tukevamman viinin. Tajusin heti, että happi on se syy, miksi kaljakin maistuu kossulta syödessä. Normaalisti pullosta juodessa sinne sekaan ei vedä happea, syödessä vetää. Testasin kaljalla, eli suuhun kaljaa, sitten suu auki ja imin ilmaa. Tadaa -> puhdas alkoholi. Asiassa on vain yksi mutta, viiniharrastelijat taisivat juurikin sanoa, että happea pitäisi vetää sisään? WTF!

Ensimmäinen ilta meni perinteisesti, eli kaljoitellen, pelaten aliasta ja nauraen. Etenkin kun san jostain päähäni kameralla leikkiessä ottaa paljon kuvia rumasta taulusta seinällä. Sitten keksittiin, että hei, teen facebookiin Tahko 2009 kansion ja laitan sinne _vain_ kuvia taulusta. Kikatettiin ihan hulluna, etenkin kun keksittiin sitten erilaisia kuvatekstejä kuville, joissa kaikissa oli taulu. Löytyy edelleen facebookista, jos joku haluaa katsoa. Ilta meni sitten baareillessa, ensin mentiin johonkin "paikalliseen", eli heti kämpän alapuolella olevaan pubiin. Se oli enemmän syömistä varten ja siellä istui vain pari vanhempaa herraa. Tilasin sitten, kikatellen, jonkun "pitkän ja banaanisen" kuten olen aina tilannut sen jälkeen kun sitä kännipäissäni firman bileissä tilasin. Omissa drinkeissä on se etu, että saa nauraa baarimikolle kun se on H-moilasena tai vaihtoehtoisesti saa jutella baarimikon kanssa, kun se kyselee, että mitäs laitetaan. Annan baarimikolla vapaat kädet. Päätä sä. Kunhan se on pitkä ja banaaninen. Aika jännän erilaisia niistä tuleekin, joskus saa jäämurskalla ja jäätelöllä tehdyn, joskus siinä on maitoa. Tuolla paikassa erikoisuus oli granaattiomenalikööri, jonka takia juoma oli marjapuuronpunaista. Mmm, redbanana!

Piazza oli sitten se "the" paikka Tahkolla. Ihan kiva paikka sinänsä, koska oli tarpeeksi iso ja vaikkei mitään erillisiä puolia puolia ollutkaan, niin baaritiskejä oli kuitenkin monta ja jokaisella baaritiskillä oli vähän eri meno. Joku oli tanssilattian lähellä, joku lähellä chillauspaikkaa, joku tupakka ja pelihuoneen vieressä. Olin vain niin gänez, etten muista osasinko arvostaa tätä sijoittelua :D Yritin tanssia kovasti, mutta jotenkin ei jalat toimineet, etenkin kun musiikki oli vähän kakkelia. Hauskaa oli silti ja pilkkuun asti meni kello heittämällä. Loppuillasta, ei muistikuvaa.

Lauantaina todistui heti se, miten elimistö tietää, että tarkoitus on juoda monta päivää putkeen, eikä lopettaa. Tottakai aamulla herätessä oli aika hutera olo, muttei ollut krapulaakrapulaa, vaan enemmänkin kaljanpuuteolo. Ei mitään ongelmaa ottaa vähän lisää aperatiivia ja jatkaa hassuttelua. Sisko oli laskettelemassa, itse harrastin käsilihasvoimistelua kaljojen kera. Mentiin porukalla uimaan, jossa oli ihan pakko päästä testaamaan allasbaaria. Olen aina halunnut, muttei ole tullut käytyä. Olisi voinut ottaa useammankin, mutta allas oli tyhjä ja jo vähän kiire, niin ei jaksanut. Ihanaa ja ihanan erikoista oli juoda uikkarit päällä märkäänä altaan reunalla. Just sellaista "maagista", mistä aina puhun. Jeij! Olisi pitänyt saada jotain sateenvarjodrinkkejä, niin olisi vielä kivempaa.

Loppuilta meni taas juomiseksi, oh nojes :D Siskon kaveri tuli kylään, otettiin vähän lisää sipettiä, naurettiin kissanmintulle, otettiin kuvia taulusta, kokattiin ruokaa, juotiin, pelattiin aliasta ja oltiin siskon kanssa ihan voittamattomia siinä. Oli ihan normaalia, että vuorossa etenimme 10-15 askelta, vaikka tiimalasista sattuikin meille hitaampi puoli. En tiedä olenko hyvä selittäjä vai sisko hyvä arvaaja, mutta ihan uskomattoman nopeasti jotkut vaikeatkin sanat tulivat. Kun ei emmi yhtään, tulokset ovat mahtavia. Ei Elvis vaan? Elton John! Egyptissä on niitä? Pyramidi! Alentaa? Ylentää! Oikein! Ilta jatkui taas varsin sumuisissa merkeissä baariin, mutta nyt oli vähän tylsempää, kun bändi heitti tismalleen saman setin kuin viimeksi. Plaah. Tanssiminen oli nykyttelyä, joten lähdin tutustumaan paikallisiin. Joku hirveä mouruttaja sattui tietty samaan pöytään ja yritin olla ystävällinen, mutta ei mitään. Sitten joku toinen pörrötukka, enkä puhu nyt nuoresta söpöstä ernusta, tarjotutti kai parit kaljat kuiteista päätellen. Oh noes :D Ei oikein mun iskutaktiikat ole ihan hallussa, eivät ne ole olleet kyllä vuosikymmeniin. Tuntuu vain niin tyhmältä jutella tuntemattomille, etenkin kun juttelu = korvaan täysillä huutamista. Ei kehtaisi käydä mitään elämäntarinoita läpi.

Sunnuntai koitti ja elimistö oli edelleen sitä mieltä, että eikös me tänäänkin oteta, joten ei krapulaa. Tottelin. Ensin käytiin vielä porukalla keilaamassa ennenkuin veli tyttöystävineen lähti. Keilaaminen oli kivaa, joskin välillä raivostuttavaa, kun mitään kontrollia palloon ei ollut. Välillä ränniin, välillä täyskaatoja. Jos tähtäsi, epäonnistui, jos ei tähdännyt, ehkä epäonnistui. Sain elämäni parhaat pojot, mutta silti olen vielä niin amatööri, ettei peli koukuta. Siskon kanssa kahdestaan tajuttiin, että sunnuntaina koko paikka on täysin kuollut, joten vedettiin sitten kalsarikännit katsoen samalla Paavo Pesusientä, jonka olin lahjaksi saanut. Ei helvetti joitain jaksoja neljännellä tuotantokaudella, oikeasti ihan sairaita! Kukaan lapsi ei koskaan saisi sitä sarjaa katsoa, se on niin iiiihanan häiritsevä. Kun flying dutchan muuttuu toukaksi, jolla on lapsen pää ja sen jälkeen sieltä alkaa pursuamaan tuhansia hämähäkkejä, voi pienempi vesseli saada ikuiset traumat. Minä ainakin sain.

Sitten tuli Teppo kylään. Ei tsiisus. Pelattiin kahdestaan jotain Alias-juomapeliä, jossa piti ottaa hörppy aina kun tiesi tai selitti oikein ja tuplahörpy, jos selitti englanniksi. Sellaiset säännöt, että puolen tunnin päästä alkoi suupielet jo helmuta korvissa ja kuvat olivat aika sekaisia :D Ulkona ei ollut vieläkään ketään, joten päätettiin mennä teppostelemaan ulos. Sisko hyökkäsi suoraan lumikasan päältä pöyrimään alas ja minä perässä. Harmi vain, että pyörin eri suuntaan, enkä huomannut että kasa oli tehty ison kiven päälle ja toiselta puolen pudotus ei ollut loiva. Metri pari tiputusta, jonka tulin suoraan kyljelleni käsi rintakehän alle jääden. AU! Heti kun pystyi kikattamaan, kikatin ja meno jatkui järven jäälle, joka oli koko viikonlopun päästänyt todella pelottavia kumahtavia ääniä ja ratkeillut turhan usein railoille. Keskellä järveä me tajutaan, että tämä saatanahan upottaa! Pakkasta oli yli 10 ja oli ollut jo päiviä parhaimmillaan kahtakymmentäkin, joten WTF! Kun jalat uppoavat hyiseen veteen, alkaa olla jo aika spooky olo. Lopulta tajuttiin, että päivällä hirveä määrä jotain traktoreita kairasi jäähän reikiä ja nosti sieltä vettä jään päälle. Miksi? Vittuillessaan varmaan. Nyt se pintavesikerros oli vain vähän jäätynyt ja upotti. Mikä pahinta, takaisin ei oikein meinannut päästä ja rannalle oli lyhyt, mutta pitkä matka, kengät litimärät, palelti ja pelotti. Takaisinpäin lähtiessä yhtäkkiä upottava jää muuttuikin peilijääksi ja eihän siinä pysynyt mitenkään pystyssä. Lopulta kaaduin, ehkä useastikin, mutta kerran tulin sormenpäät edellä jäähän ja koska jään pinnalla oli parin sentin kokoisia teräviä jäähileitä, ne tunkeutuivat kynsieni alle :| :| Kipuna ei hirveä, mutta ällöttävyysvektori oli samaa luokkaa kuin neula polveen. Pahinta oli se, ettei siellä pimeässä nähnyt miten kävi, tunsi tai siis menetti tuntonsa sormenpäistä ja toisella kädellä tunsi, miten ne olivat turtia ja miten niistä valui verta ja joku lihapala roikkui. Eerff!

Mentiin sitten ainoaan avonaiseen baariin, jossa oltiin ainoat asiakkaat ja sekin sulkeutumassa. Kipaisin vielä äkkiä vessassa ja kädet pestyäni huomasin, että hätä ei ollutkaan tämännäköinen. Kynnen alta tursusi verta, mutta sormenpäät itsessään olivat rikki vain juurikin kynnen alta, ei pahemmin muualta. Tilattiin kaljat, sitten "teppostelujuomat" ja haluttiin mennä tanssimaan. Baarimikon hymyilevä ja lämmin katse muuttui jäätäväksi vihaksi ja hän sanoi, että heti kun lähdette pois, hän pääsee itse kotiin. Minua hävettä ja halusin lähteä, mutta sisko vain intti, että pilkusta on vielä puoli tuntia baarin oltava auki. Voi helkkari sitä murhaavaa katsetta :D Sori! Minun teki mieli antaa tippiä, muttei ollut käteistä ja onneksi en ollut niin tyhmä, että olisin käskenyt ottaa tippiä kortilta. Haaahaaa. Yksi vihamies lisää näköjään tuli siitä.

Maanantai koittaa ja koittaa myös tuska. Vasemmalla puolen rintakehää yksi kylkiluu on hyvin kosketusarka, yskiminen sattuu, hengittäminen sattuu ja säikähtäminen sattuu eniten. Vasen käsi on kauttaaltaan tuskainen ja oikeaan käteen sattuu, jos yrittää tarttua pulloon. Wtf! Lisäksi lonkat ovat auaut ja polven jostain syystä taipuvat väärään suuntaan välillä inhottavasti pettäen. Jelp! :D Eikä se olo ollut todellakaan mikään siedettävä. Keho tajusi heti, että nyt juhlat on loppu ja aamulla oli ihan hirveä olo! Ei onneksi laattailua, mutta niin likaisen oksettavan tuskaisen hiljaa kuluttava ällötys. Ihan kuin mahassa olisi mädäntynyttä verta, joka palaa ruskealla liekillä ja saastuttaa kropan ja mielen. Hikoilutti, pelotti, masensi ja kaikki tuntui ihan toivottomalta. Mikään ei onnistunut ja jotain pussia sai avata minuutin, kun raajat eivät totelleet. Mikä parasta, loppusiivouksen ja kämpän luovutuksen jälkeen tajutaan, ettei sieltä vitun pöndeltä pääse pois. Seuraava järkevä bussi kolmelta, kello oli 12. Eeeh. Kolme tuntia odottelua kylpylässä tuntui aika ikuisuudelta, mutta onneksi siellä oli netti ja läppärissä virtaa. Huuh. Bussissa olin varma, että kuolen. En voinut nukkua, koska nukahtaessa kuolasin päälleni ja tunsin tukehtuvani ja heräsin aina säpsähtäen ja huudahtaen. Tunnin ajomatka, näin ehkä 50 eri unta ja silti yritin olla nukkumatta. Tuskaa x5. Junassa lopulta istuessa katsoin kelloa. 4.5 tuntia helsinkiin. Ei vittu. En tiedä. Mä en ehkä selviä tästä.

Aina kun yritti nukkua, heräsi hukkumistunteeseen kuolan valuessa kurkkuun tai vaihtoehtoisesti heräsi paniikissa painajaiseensa. Pahin oli kun näin unta, miten joku tarjosi minulle likaisesta koirankupista ruokaa, mutta nälissäni (oikeasti en ollut syönyt mitään paitsi aamulla leivän) ajattelin, että parempi sekin kuin ei mitään. Antaja varoitti, että talvisin siinä kupissa elää linnut. Kun kumarruin kupin päälle, sieltä lennähti musta korppi ilmoille kraakkuen. Heräsin ja _kiljaisin_, en vain huudahtanut. Hävetti ja pelotti. Enää 4 tuntia! Mä en selviä tästä.

Sitten kuitenkin lopulta nukahdin vartiksi ja kun heräsin, yhtäkkiä tuntui, että saatan sittenkin selvitä. Koska en ollut enää masentuneen toivoton, tajusin, että voin auttaa asiaa. Kävin ostamassa limua ja sämpylää ja aaaah, johan olo koheni. Nyt se oli enää tappavan paha, mutta enemmän pelotti kuolla krapulaan kuin teki mieli tappaa itsensä sen takia. Voitto! Matka meni lopulta "nopeasti", jos lähes viiden tunnin kykkimisestä tappokrapulassa ja kivuissa niin voi sanoa.

Keskiviikkona oli ensimmäinen terve päivä, siis krapulaa ajatellen. Käsi on edelleen kipeä ja kylkiluuhun sattuu, mutta koska kipu ei ole pahentunut, ei se ole voinut murtua. Olen kerran murtanut kylkiluun ja silloin kipu alkoi vähänä, mutta paheni muutamassa päivässä sietämättömäksi. Ei tämä ole parantunutkaan, mutta ihan sama, selältään on vaikea päästä ylös ja yskiä ei saa, mutta muuten ok. Torstaina olin jo kaljalla. Lyhyt on ihmisen muisti, toivoo krapulainen Damien. Täältä tähän.
Loma! Lomaloma! Lomalomaloma! Ihan ikioma! Tulin huhtikuussa töihin lomat rahaksi muutettu edellisestä firmasta ja muuttaminen on aina niin kallista lystiä, että eipä sitä rahaa jäänyt tai raaskinyt käyttää muuhun kuin 2 päivän palkattomaan festarilomaan, jota nyt ei oikein voinut lomaksi kutsua.

Sen jälkeen ei joululomaa lukuunottamatta olekaan ollut yli 3 päivän orkosia vapaata, kunnes tänään alkoi 10 päivän vapaa. 6 arkipäivää, 4 viikonloppupäivää. Kaikki ylitöillä hankittua, joten ei tartte palkatontakaan ottaa. Muistan joskus kesällä sanoneeni, että ylitöitä on ihan turha kerätä, kun jos teet puoli tuntia joka päivä extraa, joka tuntuu aika pikältä, saat kerättyä yhden (1) päivän kolmessa viikossa. Eeh. Ja onhan tuo täysin totta, ei ylitöitä kannata lomaksi kerätä keräämällä ja sen takia joka päivä tehdä vähän liikaa. Mutta siinä vaiheessa kun ne ylityöt eivät ole enää oma valinta ja yhtenä päivänä voi hyvinkin tulla esim. 3 tuntia lisää saldoa, niin ne alkaakin kertymään ja silloin ne tekee mieli pitää kerralla pois sen sijaan että lähtisi vähän aikaisemmin töistä. Etenkin kun ei voi lähteä aikaisemmin töistä, kun pitää tehdä ylitöitä. Lupasin itsellen, että tämän loman jälkeen en enää tekisi ylitöitä viikkotasolla. Yksittäiset päivät voivat ja saavat venyä, mutta tarkoitus olisi sit lähteä joku päivä hyvissä ajoin kotio. Etenkin keväämmällä kun aurinko paistaa, jolloin töihin herää ajoissa. Jos töihin menee kympiksi, ärsyttää tuhlata ylityötunti viideltä lähtöön, vaikka vituttaa istua kuuteenkin. Mutta jos töihin menee vaikka puoli ysiksi ja lähtee töistä puoli neljä, niin se tuntuu ihan viikonlopulta. Puoli neljä! Nojoo, meidän pitäisi olla toimistolla 9-17, mutta whatevör.

Olin joskus synkempinä aikoina sitä mieltä, että talvi on siitä kiva, kun silloin on sallittua olla elämätön ja masentunut. On helppo mennä kotiin koneen ääreen murjottamaan, kun ulkona on aina pimeää, -20 ja ei ihmisiä. Totta. Kesällä on taas ihan uskomattoman kamalaa istua yksin sisällä, kun ulkona on kaunis ilma ja ikkunan alkaa kuuluu kaljaremmin jorinaa. Mäkin tahdon! :'( Nyt kun on reilummin elämää, kesällä on kivaa kun voi joka ilta vaikka notkua kylillä. Tosin en silti pääse eroon tuosta ”elämättömyysitkusta”, koska vaikka joka ilta olisin ulkona humppailemassa ja sit vietän yhtä ansaittua lepoiltaa kotona, niin se ilta on välittömästi pilalla, jos erehdyn näkemään ikkunasta ulkona iloitsevia ihmisiä. Sitten ei voi nauttia enää kotona olosta, muttei nauttisi uloskaan lähtemisestä, kun väsyttää niin helvetisti ja lompakko huutaa armoa.

Talven tullen synkistyin taas ja elämästä tuli tylsää. Teen töitä ja kun en tee töitä, shoppailen, kaljoittelen tai olen kotona ja kotonakin harvoin tulee tehtyä mitään hassuttelevaa, vaan sitä istuu koneella juurikin jumitusmoodissa, eikä siitäkään nauti. Virallinen ja tärkein syy on toki ylityöt ja niistä + pimeydestä johtuva aamu-unisuus. Menet kymppiin töihin, lähdet seiskalta, käyt vähän kaupungilla jossa ei pahemmin ihmisiä ole. Olet kotona kasilta, kympiltä on syöty ja sit istut pari tuntia mesessä. Jahas, nukkuun. Toista sama 4 kertaa. Perjantai eroaa sillä, että sitten on aina jotkut hippalot ja pippalot, jossa on toki tosi hauskaa, mutta seuraava aamu menee verhot kiinni vapistessa ja sunnuntaina herää sängystä klo 15, kun on jo pimeää. Tajusin vasta hetki sitten, tällä hetkellä kun istun junassa kohti Kuopiota kellon ollessa 11.20, että elämästäni puuttuu valo! Herään pimeällä, lähden töistä pimeällä. Lauantaina verhot on kiinni kun on krapula, sunnuntaina herään pimeällä. En siis näe aurinkoa koskaan ja auringottomuuden takia en osaa nauttia pienistä hassuista asoista. Elämästä tulee juurikin tylsää, vaikka kuinka humppailisi.

Kun en valitettavasti voi töistä pois jäädä, eikä sunnuntai-unista voi tinkiä, niin jäljelle jää reissut! Tämän tajuttua muistinkin heti, että mähän olin kesällä melkein joka viikonloppu jossain reissussa. Itseasiassa niin usein, että välillä teki mieli jäämällä jäädä tsaddiin, kun sielläkin on kiva notkua etenkin kesäisin. Jos haluaisin nauttia auringosta, pitäisi rueta pörräämään jossain ”landella” viikonloppuna. Mikään ei ole talvella ihanampaa kuin vetää päiväkännit auringonpaisteessa, koska se on niin erilaista. Muistan Kuopiossa erään lauantain, kun kello oli jotani yksi, minä olin ihan jeij-huppelissa ja nokka osoitti kohti musiikkitaloa ja Apulannan keikkaa. Ihan järjettömän upea fiilis, joka johtui vain siitä, etten ollut kuukausiin ollut huppelissa auringonpaisteella.

Reissuttelussa on toki ongelmansa. Ensimmäinen on raha. Elän nykyään 23 euron päiväbudjetilla, eli tuon verran saan käyttää elämiseen, ruokaan, vaatteisiin, jne, per päivä. Jos perjantaina baarissa menee 60 euroa, niin la+su koomailussa sitä säästyy sen verran, että maanantaina budjetti on taas kunnossa. Mutta jos reissun junakyydit maksaa yhteensä jo 60 euroa, niin viikonlopun budjetti on jo mennyt siinä. Entäs itse humppailu? Tietty jos viikonloput humppaisi ja arkisin olisi vain kotona, niin säästäisi, mutta sekin vähän tympeää. Talvella kun shoppailu on kivaa, koska noh, se on kivaa, eikä vaadi valoa. Ruokaakin pitäisi joskus ostaa.

Toinen reissuamisen ongelma on se, ettei pysty koskaan nukkumaan. Arkena unet jäävät 4-6 tuntiin ja jos vkl:n pörrää jossani, ei se unimäärä tuosta ainakaan paljoa kasva. Minä en todellakaan osaa tai halua nukkua, jos on krapula tai viiminen lomapäivä. Eli jos tulen sunnuntaina Helsinkiin reissusta rähjäytyneenä, niin en mene iltaseiskalta nukkuun jotta olisin maanantaina virkeä, vaan juurikin päinvastoin valvon normaalia pidempään. Sitten tunnin yöunilla töihin. Muistinkin, miten kesäisin yleensä on aina niin väsynyt, että kaikki suhisee normaalia enemmän ja välillä on vaikeuksia pysyä pystyssä kävellessä. Jos olisi rikas, ottaisi maanantait vapaapäiviksi, jolloin nukkuisi reissujen jälkeen.

Ainiin, lomaloma! Nokka on kohti Kuopiota, josta siskon kanssa päivätumuille ja sitten kohti Tahkoa. Hupaisaa valita laskettelukeskus kun en laskettele, mutta kylpylöiden ongelma on se, että siellä on vain mummoja. Jotain ulkoriehuntaa kyllä pakko harrastaa, etenkin kun pikkusisko on niitä harvoja ihmisiä, jotka saavat minussa aikaan ihan uskomattoman bilefiiliksen. Silloin ei tee mieli vetää kaljaa hiljaa nurkassa, vaan tanssia robottitanssia, tilata ”Tesuila” ja sit kikattaa insidevitseille. Ooh, en malta edes odottaa. Jeijeti jeij, tumutitum. Shalala.

Uuden kamerankin ostin, ihan reissua varten. Canon Ixus 80, pinkki. Pinkkeys olikin syy, miksi ostin juuri kasikymppimallin. No okei, olihan se vähän halvempi kuin ysikymppi, vaikka minulta otettinkin 10 euroa lisähintaa. Kiusa se on pienikin kiusa näköjään, rupesi vituttamaan Verkkokauppakin nyt. Tai sit värilliset maksavat enemmän kuin väritön, mutta eipä siitä ollut mainintaa. Ihan sama, kymppi on vain kymppi ja se kamru on ihqu. En minä kuvata osaa vieläkään, mutta muutamat testiotokset osoittavat, että tällä kameralla saa muitakin kuin oransseja, sinisiä tai rasvaisia kuvia. Ihan uskomaton olo, kun nyt kuvan onnistuminen on kuvaajasta kiinni. Meinasin tipahtaa tuolilta kun otin itsestäni pari kuvaa ja kaikki onnistui heti, malli oli vain ruma. Omg! Ehkä innostun kuvaamista vihdoinkin, kun ei enää tekniikka haraa vastaan. 4 gigan muistikortti, johon mahtuu asetuksista riippuen noin 1500 tai 10000 kuvaa, mahdollistaa sen, ettei tartte miettiä mitä räpsii. Huima parannus edellisen kameran 12 (!) kuvan muistiin :D PLOL! Nyt tekee mieli tanssia robottitanssia ja laulaa Pinkin So Whatia, joka on muuten juuri sellainen biisi, millainen olo mulla aina on silloin kun biletyttää. Ei, en riehu tai räyhää ihmisille, mutta siis jotenkin se biisin tempo ja ne nousukohdat ovat just sitä. Hyppy, hyppy, kehokeikaus, hyppy, robottitanssi, jeaah, pyllyläpsy.
Kun nyt vuodessa 2009 ollaan, niin minun pitää kai tehdä joku uudenvuodenlupaus. Lupaan, joskaan en käsi raamatulla, että kirjoitan ensimmäisen kirjani heinäkuun alkuun mennessä. Kuusi kuukautta aikaa ja materiaali tulee olemaan uutta, eli en kierrätä vanhoja tekstejäni, ainakaan paljoa, vaikka niistä ideoita otankin. Kyseinen kirja tulee olemaan fiktiivinen, mutta "inspired by", päiväkirja esimerkkihenkilö-minun nolosta elämästä. Vähän kuin Juoppohullun päiväkirjat, mutta ilman juoppohulluutta ja enemmän oikeasta elämästä. Laskeskelin, että mukavan pokkarin saisi aikaan noin 50 tarinalla, joista jokainen on noin 1-2 A4:sta, eli siitä tulisi noin 100-150 sivuinen opus tiivistämisen jälkeen. Ei se vaatisi kuin kahta tarinaa viikossa ja jos yhteen tarinaan menee puoli tuntia, niin ei edes paha rasti.

En tietenkään oleta kenenkään julkaisevan kirjaa, mutta jos niin käy, painatan kirjan sitten itse. Nykyään onneksi ihan pikkurahalla saa itse tehtyä kirjoja, jonkun parin kymmenen kirjan painos maksanee huntin pari ja eiköhän niille ainakin ostajia löydy. Olen koko elämäni kertonut noloja tarinoita itsestäni ja saanut ihmiset ulvomaan kyynelet silmissä, joten kai se toimisi kirjamuodossakin. Toivottavasti :D Ja kannattaahan se oma nolous ja elämän vaikeus rahaksi vääntää, muutenhan se olisi vain haitta.

Kävinpä eilen sit "yksillä", monikossa kyllä juu. Kivaa oli, mutta rahaa meni ihan helvetisti. En jaksa tarkemmin ruotia yksityiskohtia paitsi Vanhan tanssikellarin osalta. Kyseinen pulju sijaitsee kaivopihalla Old Hatin naapurissa, se on sellainen humppapaikka kuusikymppisille ja monesti tullut naureskeltua Old Hatiin mennessä. Kaljaseura sai kuitenkin ylipuhuttua ja yllytettyä, että entäpä jos mentäisiinkin sinne! No mikänottei! Baari oli sinänsä ihan perinteinen ja siisti, tanssilattia yhdessä päädyssä ja varsin paljon istumistilaa muualla, josta näki tanssilattialle hyvin. Me oltiin ehdottomasti paikan nuorimmat, muuten keski-ikä oli ehkä 60. Muutama nelikymppinen pari ja jonkun vanhemman miehen mukana oli ehkä piirun nuorempi naikkonen, mutta sellaista papiljotti-puvuntakki-herrasmiessolmiossaan kamaa se väki pääosin oli.

Paikassa nauratti ihan hulluna sen yläastediskomaisuus! :D Eli siis osa tanssii kahdestaan, joku joraa yksin ja kohtalainen määrä asiakkaista oli ilman vakiseuraa, joko porukalla tai yksin. Sitten joku herrasmies tai herrasnainen kävi aina ujosti pyytämässä jotain seinäkukkasta tanssiin. Sinänsä normaalia, mutta asia rupesi kikatuttamaan sitten kun ne papat ja mummut flirttailivat toisilleen tai kun Mr. Evil poolopaita-kaljumies oli kunnon charmantti ulkonäöstään ja tanssitaidoistaan huolimatta ja kävi melkein jokaisen vapaan mummelin tanssittamassa. Voi niitä mummeliparkoja, jotka hän tanssin jälkeen sit hylkäsi uuteen seuraan iskiessä kiinni. Elämäni rakkaus olikin pelkkä sika. Snif :D Mr. Evil, minkä teit! Osa oli selvästi seinäkukkasia, eikä kukaan heitä pyytänyt tanssiin ollenkaan ja meidän takana oli pakollinen "poikajengi", siis miesjengi, jossa herrasmiehet istuivat liian kännissä ja haaveilivat, että joku näpsäkkä kuusikymppinen Irmeli tulisi ja pyytäisi heitä valssin kiemuroihin. Ihan hurmaavan hauska paikka, suosittelen!

Kun nyt musiikista jo periaatteessa puhutaan ja kun mulla on jo "tuo jätkä ei tajua mitään musiikista!" leima, niin ihqutampa erästä uutta täydellistä ja tuttuun tapaan laajalti vihattua artistia. Nimittäin Lady Gaga! Siinä on taas sellainen pakkaus, että musiikki, musavideot ja laulajan ulkonäkö ovat kaikki ihan uskomattoman mahtavaa (muovista) timangia. Ei tässä ole kyse mistään vuosisadan artistista, vaan kevyestä viihdemusiikista, joka kuitenkin toimii kuin puukko nivusissa. Suklaasta tehty puukko siis ja nivusilla tarkoitin suutani!

Musiikki on "molliteknoa", jolla kuvaan tietynlaista tanssimusiikkia joka oli ysäriaikoina hyvinkin suosittua. Mollitekno ei ole siis sama kuin eurodance tai ysärimusa, vaikka eurodance onkin pääosin molliteknoa. Kyseessä on siis kepeä tanssimusa yleensä naivistisilla sanoilla, joissa kertosäe tai b-osa on jotenkin surullisen kuuloinen (tästä tulee sana molli). Vaikka laulussa lautettaisiin hymyilystä, tanssimisesta ja siitä kun kädet heitetään ilmaan ihan kuin ei edes kiinnostaisi, niin se kertosäe saa aina itkun hyvällä tavalla silmään sävelkulullaan. Gagan kohdalla esim. Poker face on tälläinen. Molliteknoon (ja eurodanceen) liittyy myös usein kohdat, joissa "räppäri" räppää jotain. En ole koskaan näistä kohdista itsessään niin välittänyt, mutta tuleehan niistä niin kotoisa olo. Ihanata!

Lady Gagan ulkonäkö lienee syy, miksi häntä niin moni vihaakin. Järkyttävintä on kuitenkin se, miten häntä verrataan Britneyhyn tai Barbiin. Öh, wtf!? Britney on mahtava, muttei näillä ole mitään yhteistä keskenään. Eikä Gaga ole mikään Barbi, enemmänkin tulee mieleen joku fetissiversio Bratzista. Gaga on ilmiselvän seksikäs jännissä asuissaan, mutta se mikä hänet erottaa halvan mukaseksikkäistä tissipimuista on se, että hänessä on joku juju. Se juju tai paremminkin ne jujut ovat aivan mieletön söpöys (joka taistelee tissipimuutta vastaan, he kun ovat yleensä tylsän kauniita). Esiintymisasut ovat myös asia, jotka hän taitaa. Ne ovat enemmänkin fetissisen seksikkäitä kuin pelkästään paljastavia ja jotenkin hän osaa yhtäkkiä näyttää todella muoviselta ja hyvällä tavalla halvalta, mutta silti arvostettavalta ja upealta. Ihan mielettömän outo yhdistelmä ja toimii kuin junan vessa täynnä pähkinöitä.

Musiikkivideot ovat sinänsä linjassa kaikkeen muuhun. Niistä olisi helppo tuhahtaa, että taas halvennetaan naista ja blabla, mutta hän eroaa taas kuin yö ja päivä muista samantyylisistä huonoista tissipimuista sillä, että hän on itse se, joka keikistelee videoilla, vähemmän muut. Ei ole siis kymmentä taustalaulajaa bikineissään hieromassa itseään öljyttyihin miehiin, vaan hän itse tekee sen ja vaikka hänen asusteensa ovatkin tosiaan seksikkään upeita, niin niitä kuitenkin on, harvemmin näkee mitään puolialastomuutta. Niissä videoissa pysyy jotenkin myös hyvä maku, jos hyvästä mausta. En tiedä millainen hän on ihmisenä, kyse on varmasti pitkälti lavapersoonasta, mutta siitä tulee mieleen juurikin seksikkyyden osalta tietynlainen ihmistyyppi. Tämä ihmistyyppi voi olla hyvinkin esim. pornotähti tai fetissimalli, mutta silti hänen suhtautuminen seksiin on jotenkin aina juvelan ujoa. Hän ei hiero sitä samalla tavalla muiden naamalle kuin joku pidättyvämpi ihminen voisi tehdä seikkailuineen. Levy menee ostoon välittömästi, etenkin kun iTunes Storen perusteella levyllä on niin monta hyvää kipaletta, että yksittäin ostaminen tulisi melkein yhtä kalliiksi kuin levyn ostaminen. Ja tämän levyn mä tahdon hyllyyni.

Vielä yksi ja sitten lasku. Nimittäin Spongebob Squarepants! Voi helkkarijumalautaomgplzwtfdood miten sairaan hauska sarja se on! Tuttuun tapaan leffa iskee vielä kaiken normaalia enemmän yli ja on sellainen, että jos joskus lapsia saan, ei alle viisitoistavuotiaat sitä katso. Aivan sairas! :D Ekan kerran näin leffan joku uudenvuodenpäivä kun olin ex-exän luona Turussa kikattamassa ja krapuloissani söin uudelleenlämmitettyä kebabia ja olin ihan wtf leffaa katsoessa. Leffa tuli uudestaan tiistaina ja tänään katsoin sen boksista, vaikka etukäteen vähän mietin, että jaksanko katsoa kun olen sen jo kerran nähnyt. Jaksoin. Aaaahahahahaah! OMG! Miten mikään leffa muka voisi olla vähemmän kuin täydellinen, jos se sisältää David Hasselhoffin omana ihmismäisenä itsenään ja vielä piirrosleffassa. Patrik leijumassa taivaalla alasti lippu pyllyvaossaan on myös jotain sellaista, joka saa kahvit väärään kurkkuun hyvällä tavalla. Ei tsiibös! Jos ette ole nähneet, nyt marsmarsmars lainaamaan! Ja ennakkoluulot pois, kyseessä on yhtä paljon lastenohjelma kuin Ren & Stimpy tai esim. Shrekit ovat. Niin ja kyseistä leffaa ja sarjaa ei esitetä suomeksi dubattuna. Siis miten voi olla, että kun joku on täydellistä, niin se täydellisyys ulottuu jokaiseen lonkeroon asti. Ei dubattu! OIKEIN!
Tässä se nyt on väreissä ja kuvissa. Kuvataide-hakemistosta löytyy selvempi kuva kannesta (joskin mun kamera söi siitä violetin värin kokonaan), mutta tässä parempi kokonaiskuva läpsyttimeen. Uskallan veikata, ettei ihan jokaisella vastaantulijalla ole samannäköistä ja siksi tästä viitsikin maksaa vähän extraa.

Jotenkin sitä on tajunnut sen, miten henkilökohtainen suhde elektroniikkaan voi tulla. Usea nainen on tajunnut tämän jo pitkään ja siksi köykistelee karmeissa asennoissa sohvalla pinkin läppärin kanssa, kun mies on tuhissut ergonomiatuoliltaan olkkarin nurkasta harmaan laatikon äärestä, että on ne kyllä hulluja. Mutta elektroniikan ulkonäkö ja se, että sitä voi käyttää missä haluaa jalat pöydällä lokkeja ikkunasta samalla katsellen on vain jo itsessään niin tyydyttävää, ettei pienet epäergonomiat, hitaudet tai muut siinä tunnu. Molempi tietysti hyvä, kiva olla pöytäkone, mutta kiva olla sööööpö läppärikin.

Ghostie-Miranda tykkää olla ehkä vähän itsepäinen ja hermot menee hyvin herkästi jos sitä yrittää käyttää muuhun kuin kirjoittamiseen tai facebookaamiseen, mutta noissa kahdessa se on facebookia lukuunottamatta niin kiva. Oikeasti meinasi tulla pissit housuun kun tajusin, että se käynnistyy noin kymmenessä sekunnissa käyttövalmiiksi, jossa käyttövalmis tarkoittaa kun kone on täysin valmis ja latautunut, ei sitä kun ekan kerran työpöytä vähän vilahtaa kuten se monessa testissa idioottimaisesti lasketaan. Ja tämä siis ilman boottiboostausta, jolla saisi selvästi nopeutettua käynnistymistä. Omg!
Piti mennä alealealeen, mutta ylläityspylläitys meni taas kerran ylitöiksi. 11 tuntia tuli melkein täyteen ja silloinkin piti lähteä töistä vain siksi, että piti ennättää kauppaan ja ottamaan terminaattori nauhalle. Ei sillä, päivä meni kyllä varsin supsikkaasti. Idioottina pilasin ison osan loman hyödystä nukkumalla su-ma yönä vain 4 tuntia, mutta loman hyödyn kuitenkin huomasi siinä, että jotenkin jaksoi keskittyä paremmin. Tein koko päivän yhtä ja samaa työtä ja vaikka se edistyykin paljon hitaammin kuin oletin, niin se edistyy kokoajan ja jos tulee jotain vaikeaa eteen, siihen hyökkää kiinni kuin haukka munaskuihin, eikä kierrä kuin kissa kuumaa puuroa. Harmillisesti tämä tarkoittaa vain sitä, että ”Pakko saada tänään valmiiksi!” homma ei ole tänään valmis, eikä huomenna, enkä jää aattona ylitöihin ja perjantaina pitäisi tehdä muutakin ja ... Perkele!

Yksi syy aivojen toimimiseen oli se, että ainakin hetkellisesti löysin taas ”The Perfect Aamiaisen”. Vaikka söin aamupalan noin klo 7, ei ollut töissä pahemmin nälkä vielä yhdeltä kun mentiin syömään. Tai siis oli sellainen olo, että ruoka kyllä maistui, muttei mikään kurninut. Ja vaikka ruoka olikin aika hiilarimättöä, niin hyvä aamupala piti hengissä ysiin asti, jolloin sai taas oikeaa ruokaa.

Lautasella oli aamulla haaleaa vadelmakaurapuuroa, täysjyväpaahtoleipää kasvisten ja chilikinkkumunakkaan kera sekä rasvatonta maitorahkaa sotkettuna jugurttiin. Kasviksia olisi voinut olla enemmän, mutta tarkoitus olikin syödä töissä hedelmiä. Ylläri, unohdin ottaa mukaan. Vaikka hiilareista jäkätänkin usein, niin kyllä kaurapuurossa on silti taikuutta kun sen yhdistää proteiiniin. Pelkästä kaurapuurosta tulee ”puuronälkä”, eli sellainen mahankurninta joka alkaa jo oksettamaan. Sama juttu jos syö puuroa ja leipää. Pelkällä proteiinilla kyllä pärjäisi, mutta kellään ei ole vara syödä puhdasta proteiinia aamulla ja lisäksi valmistaminen on hidasta ja näköjään mahani ei kestä enää turkkilaista jugurttia. Perse. Kananmuna ja rahka antaa protskut, kaurapuuro marjoilla vitskut, glukaanit ja liukenemattomat kuidut. Hedelmistä liukunevat kuidut, vihreästä teestä flavonoidit, pillerikourallisesta hivenaineet, omegat ja kromit ja kofeiinitabulla avataan silmät. Ainoa ongelma tälläisessä ruoassa on se, että se pitää valmistaa etukäteen. Haluan nukkua, en kokkailla puuroa aamulla. Siksi teen puuron etukäteen ja aamulla lämmitän sitä uunissa. Vinkki itselleni, 15 minsaa 100 asteessa ei riitä ja älä laita omelettipalaa saman lautasen reunalle lämpiämään, se tippuu puuroon. Omnomnom :D

Aamiaispalajuusto-Penasta päästäänkin iltaruokaan. Laihdutukseni ovat menneet taas päin helvettiä ja painoinkin niin paljon, että itseasiassa painoa tippui kilo pari joululoman aikana. Parissa viikosssa vaaka on ruennut näyttämään noin 3-4 kiloa enemmän kuin normaalisti. Osa painosta on toki nestettä, joka johtuu jostain mystisestä syystä X, kuten ilmavaivat ja mahan turvotuskin, mutta iso osa on ihan itsehankittua. Tänään alkoi taas ryhtiliike ja muistutin itselleni taas kerran perusongelmista. Jos en syö aamulla tarpeeksi, minulla on hirveä nälkä töissä, jossa ruoka on yleensä hiilaripaskaa. Sitä syömällä illalla nälkä on tuplat ja kun tekee pari tuntia ylitöitä ja pörrää kylillä, on kotiin tullessa nälkäkuoleman partaalla. Saa arvata, osaako silloin syödä kohtuudella tai jos pitää käydä kaupassa, saa arvataa myös, osaako kävellä herkkuhyllyn ohi.

Eli aamulla enemmän apetta, töihin hedelmää ja kotiin sellaista ruokaa, joka täyttää, on helppoa ja hyvää ja nopeaa (ettei odotellessa tarvitse napsia jotain jääkaapista) ja joka on mielellään lähes hiilaritonta, jotta työpaikan hiilarimätön aiheuttamat mahaongelmat saa illaksi katoamaan ja ruoansulatuksen taas käyntiin. Monikin ruoka täyttäisi muut ehdot, mutta jos on nälkä ja hellalla kiehuu kilo supernannaa ruokaa, niin ei sitä voi syödä kohtuudella. Siksi ruoan pitääkin olla sellaista, ettei sitä voi syödä liikaa. Kolme ruokaa on tässä ylitse muiden: wokkivihannekset + lohifilee, itämaiset vihannekset + kunnon pihvi ja höyrytetty parsiskukkisporkkana + chilitomaattitonnikalaseos. Kaikki on ihan saaplarin amnamnamnam, sisältävat vain vihanneksia, rasvaa ja proteiinia, niitä ei voi syödä liikaa jos ei näe puolen tunnin vaivaa tehdä lisää ruokaa ja niiden valmistaminen on helppoa ja siedettävän nopeaa.

Listalle pitää myös lisätä sisäfile, vaikka se ei tulekaan pihvimuodossa, vaan könttinä. Silti sitä on jotenkin helppo syödä sopiva määrä, kun taas jotain kasslerkönttiä ei. Outoa. Sisäfile on myös niin ”lihaista”, että pienikin näkäre riittää. Lohifile on ihan taivaallista, mutta sitä ei raaski ostaa kuin alennuksesta. Piffitkin yleensä ostan puoleen hintaan, mutta ei joku 6-7 euroa kilolta nyt niin paljoa ole, ettei siihen olisi vara, etenkin kun laskee miten paljon säästää kun ei mässää namua ja sipsua sen sijaan. Tonnikalasotku on taas sitten tosi halpaa, mutta pitää yrittää säästää kalaparkoja ja syödä sitä harvemmin. Tonnikalan seassa killuvat suomut myös vähän hillitsevät ruokailuhimoja välillä, vaikka halvasta Rainbow-tonnikalasta tykkäänkin enemmän ruoanlaitossa kuin kalliimmista paloista.

Kun kasvisten ja lihan lisäksi pyöräyttää vielä raikkaan salaatin, niin se on ihan omnomnomia. Tulee vielä niin kepeä olokin, vaikka kaloreita onkin tarpeeksi kiitos rasvan. Täydellistä perusruokaa, vaikkei halvinta olekaan. Kun vaaka näyttää aamulla enemmän kuin illalla, motivaatio tuhlata oikeaan lihaan kuitenkin kasvaa kun siitä selvästi hyötyä on.
Vuodessa 2008 oli paljon ihanuutta, mutta kolme asiaa nousee kuitenkin ylitse muiden. Näin uuden vuoden päivänä krapulassa herkässä olotilassaan on kiva muistella menneitä ja tökätä vaikka sillä tikullakin silmään.

Tässä lista, ei järjestyksessä.

1. Paramoren naislaulaja
http://i43.photobucket.com/albums/e379/mrlovett/HayleyParamore.jpg

Siis omg! Oikeasti! Miten mikään tai kukaan voi olla noin söpö? Heidän musiikki on toki vähän kakkelia vaikka jees biisejä onkin, mutta se söpöys ja tyyli. Ohhh.

2. Kari Byron
http://www.karibyronfansite.com/photos/photo7.jpg

Byron on ihaninta ihanuutta joka vuosi, myös vuonna 2008, vaikka rengastikin itsensä :( Järjettömän söpö ja jostain syystä on ihan mielettömän seksikästä se, miten hän tykkään nörteistä JA tykkää työntää kädet rasvaan ja nikkaroi kuin vanhakin tekijä ja silti näyttää kokoajan huolitellulta ja upealta. Oih. Ja se hymy ja kikatus. Ihanata!

3. Alicia Keys - No one
http://www.youtube.com/watch?v=ktUSIJEiOug

Vähemmän yllättävä valinta. Vuoden paras biisi ja musiikkivideo, eikä mitään väliä, vaikka olisi tehty jo vuonna 2007. En muista. Ihan sama. Voittaa myös "vuoden pornoin musiikkivideo" pokaalin. En olisi koskaan uskonut tykkääväni Keystä, mutta näin vain pääsi käymään. Se on vielä niin oudon uskomatonta, miten täydelliseen biisiin on saatu tehtyä täydellinen videokin, joka on järjettömän seksikäs mutta kuitenkin samalla "kiltti", eikä seksikkyys tarkoita öljyttyjä bikinivosuja hinkkaamassa pyllyään johonkin räp-artistiin, kuten niiin monessa muussa paskemmassa videossa.
(Kirjoitettu 27.12.2008)

Nyt se joulu on sitten ohi. Loma ei vielä ole ihan, jäljellä tämä ilta ja sunnuntai, mutta joulu on nyt tullutta ja mennyttä. Vietin loman vanhempien luona maalla kuten tapana on ollut. Onhan se välillä kivaa rauhoittua lumen, kotieläimien, riekkasemisen ja hyvän ruoan ääressä. Kuvittelin, että loma menisi vain sohvalla pää alaspäin maaten, muttei mennyt. Varmaan enemmän aktiviteettia mitä normaalisti kämpillä, jos syöminenkin lasketaan aktiviteetiksi. Ulkonakin tuli käytyä ja hikiriehunta tyyliin lumipallosota on ihmeen hauskaa, etenkin kun ei tartte pelätä, että muut näkisi. Lumiukkokin tuli tehtyä, josta tarjolle tulee kuvia, kunhan siskon mies saa ne lähetettyä tai kunhan saan verkkoyhteyden miniläpsykkä-Mirandasta pöytäkoneeseen. Kikatuttava ukko.

Aloitetaan epäjärjestyksessä. Kun vertailtiin perheen kesken säästöjä, tuli aika köyhä olo. Siitä tormistuneena tajusin, että tartten lisää tuloja ilman, että teen pidempää päivää. Mieleeni juolahti pepun myymisen lisäksi se, että lehdet maksaa kirjoituspalkkioita kirjoittajilleen. Maailma on täynnä lehtiä, joissa on haa-haa-hauskoja kolumneja. Apajille vain! Olen hauskempi tai ainakin yhtä vähän hauska. Tunteeko kukaan ketään, joka kirjoittaisi säännöllisesti tai epäsäännöllisesti johonkin lehtiin ja saisi rahnaa siitä?

Toinen tapa olisi opetella sijoittamaan rahansa. Isä suositteli yhtä hyvää kirjaa, joka ainakin pienellä tutustumisella kuulosti kyllä hyvin fiksulta. Luulin tietäväni edes jotain osakkeista ja parikymmentä sivua luettuani tajusin, etten ole tietänyt mitään, vaan olisin ostanut just vääriä osakkeita väärään aikaan. Minulla on kuitenkin huonoa onnea kaiken sellaisen kanssa, johon liittyy edes välillisesti tuuri, joten ehkä sijoittelen vain omiksi iloikseni, en hengenpitimikseni.

Tästä päästäänkin omiin iloihin, eli lomaan. 16.1.2009 – 19.1.2009 tämä herra makaa Tahkolla tuikku kädessä ja varpaat altaassa. Lähdetään siskon (ja kahden muun, saa tulla mukaan jos haluaa maksaa majoituksesta ja tykkää riekkasta) kanssa minun talvilomalla Tahkoilemaan. Huoneistohotelli ei maksa kuin 475 eur kolmelta yöltä. Kahdestaan vähän hintava, mutta jos saadaan vielä kaksi mukaan lisää, ei se oli kuin reilu satku per nokka. Laskettelu on toki vähän kallista, mutta uimahalli esim. tosi halpa opiskelijalle ja ainakin viimeksi kun siellä kävin, se oli ihan siedettävä. Perjantaina vähän laskettelua, lauantaina lillumaan altaaseen ja sunnuntaina keilaamaan + toki joka ilta sitten tuikuttelua ja tumuttelua ja kupin nottuuta ja yleistä horjumista hangessa. Jeij! En muista milloin olisin viimeksi ollut kunnolla lomalla. Ehkä joku 5 vuotta sitten, jos festareita ei lasketa, kun käytiin kaveriporukalla Virossa vähän haaskaa pitämässä.

Itse jouluun. Sain lahjaksi sukkia, tussit, Spongebob Squarepantsia, joka tosin tulee myöhemmin ja Malisen, joka oli varsin kova hitti muun perheen kesken. Kyseessä siis sarjakuvakirja, joka kertoo savosta piäkaupuntiin muuttaneesta jäniksestä. Onneksi äitee vielä pistouvasi vyön, kun muuten lahjasaldo olisi ollut aika sukkainen ja ei välttis ihan just sitä mitä toivoin. Vyön suhteen kävi vain niin hupaisasti, kun koko helvetin suomesta ei saa mistään mustaa nahkavyötä, jossa olisi kaksi reikärivistöä koko vyön matkalta ja ne reiät olisi metallivahvistettu. Useallakin ihmisellä noita näkee, mutten tiedä mistä ovat ostaneet. Siskokin oli omansa ostanut Ranskasta. Ehkä olen aikaani jäljessä ja nuo ovat daa-niin-so-out, mutta whaevö. Lopulta piti tilata jenkkilästä asti, joskin kiitos globalisaation ja suomen naurettavien hintojen, on noin tuplasti halvempaa tilata lentorahdilla vyö amerikasta kuin ostaa se halvasta lähikaupasta. 10 euroa pitkästä leveästä hienosta vyöstä rahteineen ei ole paljoa.

Pylly on taas junassa ja nokka kohti Helsinkiä. Vaikka kotona onkin kivaa, etenkin jos on aikaa, niin kiva on myös palata Helsinkiin. Jo Kuopion juna-asemalla oli jotenkin outo olo kun vastaan käveli ihmisiä. Ainiin, ihmisiä! Niitäkin on olemassa, olin jo unohtanut. Kafrun kanssa leffailtaillaan tänään ja huomenna jo aleshoppaamaan ja ostamaan itselle lisää joululahjoja omalla rahalla. Se onkin parasta joulussa.

Täältä tähän.
Kun nyt tämän "ihanan" lunix-läppärin ostin ja olen kaljuuntunut kivasti ongelmien kanssa painiessa, ajattelin ilostuttaa muita mahdollisia tämän värmöttimen omistajia neuvoilla, miten perusongelmista ehkä pääsee eroon. Googlella toki löytänee saman, mutta ainakin itsellä se ongelma, ettei tiennyt mitä etsiä ja vaikka oikean ongelman löysi, ratkaisut olivat aina jotain ihan ufoja, jotka eivät edes toimineet tai vaativat koko linuxin palauttamisen.

Ensimmäinen osa, vain 4 päivää tappelua ja ratkaisukin oli niin vaikea.

Ongelma:
Bluetooth-ohjelma joko kaatuu heti käynnistäessä tai käynnistyy, mutta kun yrittää etsiä laitteita, ilmoittaa että ohjelma pitää käynnistää uudelleen.

Ratkaisu:
Paina Fn+F2 kunnes Wlan JA Bluetooth ovat päällä. Sen jälkeen ohjelma toimii (WTF LOL OMG PLZ DOOD! :D :D :D :D :D)

Vaihtoehtoisesti voit kokeilla etsiä laitteita ohjelman avattua painamalla F5, joillain ohjelma kaatuu vain jos menee hiirellä sohimaan menua (ei helkkari :D)

Jos ohjelma lopettaa toimimisen johonkin laitteeseen yhdistämisen jälkeen, älä enää yritä yhdistää siihen (lolzigabum) ja jotta ohjelma toimisi ylipäätään, käy poistamassa home/user hakemistossa oleva piilotettu .devicedb / tms tiedosto.

Nyt myös livejournalissaLauantai 27.12.2008 13:50

Mut voi bongata myös sieltä. Saa lisätä kafruksi.

http://dthorn.livejournal.com/

Uuden kameran ja piirtolevyn myötä voin sinne laittaa tarinoita, joissa on useampi kuin yksi kuva, koska galtsu ei sitä tue.