IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

..jatkoa osalle 1:

***

Tähän väliin nyt todeksikin väitetty tarina elämäni noloimmasta kuulemastani paskomistapahtumasta:

Pariskymppinen "kolli" meni baariin ja horni puhelimeensa illan aikana sellaisen määrän kaljaa, että känni oli niin taattu, kuin se nuorella Onnela-kävijällä voi ollakaan. Kyseinen jamppa oli naisten perään ja iski, taas kerran, jonkun naisen kuleksimasta. Kaverit kertoivat pariskunnan hävinneet loppuillasta jonnekin, mutta tätä kuulemma kävi lähes joka perjantai.

Mies heräsi sängystä ja odotti hetken kun näkökenttä tarkentui ja katto lopetti pyörimisen. Jos olette koskaan vetäneet oikeasti kunnon kännejä, tietänette "hetkellisen selväpäisyyden" teorian. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ihminen on ihan saatanan pieruissaan koko illan ja ei muista mistään mitään, kunnes yhtäkkiä hän "herää" tästä tilasta, joko oikeasti unesta/tajuttomuudesta tai esim. vaikka kesknen hölmön tanssimuuvin ja häpeää itseään. Tälle miehellä kävi nyt niin ja hän alkoi loogisesti miettimään mitä on tapahtunut.

Okei, ei ole muuten mun katto tämä. Jahas, vieressä nukkuu nainen. Joka oooon, kurkistus, ruma kuin saatana. No niinpä tietystä. Onneksi ei sentään mun kämpille tultu! Lattialla näkyy iso kasa vaatteita ja kun hän bongaa kalsarinsakin nurkasta, hän tajuaa olevansa sängyssä alasti. Ja niin muuten on nainenkin. Toivottavasti käytettiin kortsua tai sammuin ensin!

Heebo päättää lueta vähin äänin paikalta. Juuri kun hän vetäisee peittoa päältään, hän huomaa kauhukseen paskoneen yöllä sänkyyn! Voi vittujen vittujen vittu!! Onneksi, jos niin voi sanoa, paska ei ole mikään klassinen löysä ripuli, vaan oikein ummetusmaisen kova kökkäre joka nököttää sängyllä siinä kohdassa, missä hänen kylkiasennolla ollut pyllynsä äksen oli. Mies kiittää hetken onneaan ettei ole pyörinyt paskan päällä ja alkaa heti mieti, MIETI prosessin. Mitä mä teen!

Edelleen vielä tuhannen promillen kännissä, vaikka pää tuntuukin nyt jo kovin selvältä, hän saa varsin huonon keksinnön. Hän nimittäin päättää vierittää paskapökäleen naisen pyllyn kohdalle ja väittää hänen paskoneen yöllä housuunsa. Koska hän ei halua koskea paskakökkäreeseen käsin, hän nappaa lattialta naisen pikkarit ja ne kädessä alkaa hivuttaa paskakikkaretta kohti naista. Hitaasti kiepsahdus kiepsahdukselta, koska hän ei halua vain raahata paskaa pitkin lakanaa, hän hipsii kökkärettä pikkareita käyttäen kohti naista. Puolivälissä patjassa on pieni kohouma ja hän joutuu hetkeksi miettimään strategiaansa. Jos painaisi patjaa alaspäin, saisiko alamäen kohti naista vai pitäisikö kökkäre vain nostaa? Tätä pohtiessaan nainen herää, avaa silmänsä ja huomaa miehen kähdessä hänen paskaiset pikkarinsa, joilla mies siirtää paskakökkärettä häntä kohti. APUUAAAA!!! UULLOOSSSSS! AAAPPUAAAA!!

Mies ryntää välittömästi mitään sanomatta talosta ulos napaten ensmmäisen vaatemytyn mukaansa. Kello 04:00 kirpeänä pakkasyönä kotimatkalla päällään bokserit, yksi kenkä ja takki, hän miettii, että oli aika paska kokemus.

Fetissifiasko

Nyt kun taas tapetilla on ollut ihmisten seksuaalinen suuntautuminen tai "petihommat", kuten moni homoseksuaalisuuden vastustaja tai puolustaja sanoo, on hauska myös miettiä mitä muita seksuaalisuuteen liittyviä asioita on olemassa. Fetissit ovat fobioiden ohella loppumaton ihmetyksen ja naurun paikka. Siis ihmetyksen ja naurun paikka tälläiselle hullulle ihmiselle, jolla ei ole tapana pitää kaikkea sairaana, perverssinä (no daa) tai KIELLETTÄVÄNÄ! Filiat ovat ehkä vähän surullisia, esimerkkinä pedofilia tai vaikka puihin kohdistuva seksuaalinen suuntautuminen, mutta fetisseissä on positiivisempi yleisvire. Lievemmillään niillä korvatan vain "Mä tykkään asiasta X" ja vaikka tiukka määritys sanoo, että fetisti kiihottuu vain ja ainoastaan tästä asiasta / tämän asian avulla, niin silti fetissejä löytyy useasti ihmiseltä monta, kun taas filioita vain yksi. Tämän takia normaali "heterofili" voi kännissä myöntää, että hänellä on jonkun geneerisen fetissin lisäksi vaikka heikkous lipputangoilta näyttäviin naisiin ja se ei aiheuta samanlaista pahennusta kuin ihminen, joka kihlaa kerrostalon lipputankonsa.

Koska ainakin fetissimäärityslistalta fetissejä löytyy fobioiden tapaan siljoonia, niin olisi ihan helvetin hauskaa pistää rahoiksi vähän erikoisempia fetissien suhteen. Siinä jää sukkis- tai villapaitafetissit kauas taakse, kun jonkun listalta löytyy just jotain puita, kumikanoja tai muita hämäryyksiä. Koska sex sells ja seksikuvilla tienaa, muttei kuitenkaan haluaisi tuhota mainettaan keikistelemällä alasti, niin miksi ei ottaisi itsestään fetissikansaa miellyttäviä kuvia! Kun normaali ihminen ihmettelee, että mikä helvetti tämä kuva on missä sinä makaat kumpparit jalassa neljä kaulaliinaa kaulassa ja silität viekoittelevasti halkoa kumikana päässäsi, niin eivät he tajuaisi, että joku fetisti on juuri ostanut taas yhden kalliin vuosijäsenyyden www.igotawoodieforwood.ie nähdäkseen tälläistä matskua. Siinä bisnesideaa! Ketä völjyyn? Sit voidaan kieriä rahassa (omenahilloon vuoratuneina lateksipuvuissa jonkun pierressä seinille ja yhden pukeutuneena yksijalkaiseksi vesinokkaeläimeksi) ja naurattaa naisia baareissa kertomalla, että ollaan aikuisviihdebisneksessä.

Otsikko muuten viittaa Pera Pervon käsittelyyn samasta aiheesta.

Sketsien aiheita

Kirjoitusblokin lisäksi piirreskelyni on jäänyt vähemmälle. Nyt siis huomio, jos joku edes meinaa itkeä miten paskoja tai kopioidun näköisiä piirrokseni on, niin ei liity! Minua ei kiinnosta sinänsä olla hyvä tai originaali piirtäjä. Sen sijaan minä haluamalla haluaisin oppia "efektiivisen piirtämisen". Tällä tarkoitan siis, että osaisin piirtää edes tikku-ukkoja siten, että ne tukisivat sarjakuvassa kertomaani vitsiä. Siis ettei minun tarvitsisi liittää 5000 riviä tekstiä kertoakseni vitsiä, kun joku toinen osaisi piirtää sen. Täydellinen esimerkki efektiivisestä piirtämisestä on PBF, joskin siinä mennään jo pitkälle taiteen puolelle. Cyaniden Matt on taas ei-taiteellisen efektiivisen piirtämisen esikuvani. Yksinkertaisia tikku-ukkomaisia hahmoja, jotka silti kertovat vitsin niin pitkälle, ettei tekstin tarvitse selittää mitään muuta kuin sitä mitä hahmot ovat selittämässä.

Hauska sattuma muuten, esimerkiksi antamani linkki sattui juuri viittaamaan yllä olevaa fetissifiasko-kappaletta :D

www.explosm.net/comics/2612

Koska tiedän, että piirtosuoneni ei hirveästi kuki, niin tässä ahkerille piirtäjille jo valmiiksi aiheita. Voitte siis kopioida päälliset tuotokseni ja vain piiraista ympärille hahmot. Kätevää!

Päivällinen tyttöystävän vanhempien luona (ideasta kiitos Family Guyn jaksolle, jossa Peter kusee housuunsa kirkossa ja päivällisellä ja huutaa O-OU!):

- Kuva 1: Koko perhe syö pöydän ääressä. Äiti rehevä, isä tiukka, mummo karvainen. Pojalta pääsee pieni prut, isän ilme kiristyy entisestään ja tyttöystävä lyö kyynärpäällä ja sihaisee: ei ruokapöydässä!
- Kuva 2: Zoomautuu kohti poikaa
- Kuva 3: Zoomautuu lisää kohti poikaa
- Kuva 4: Zoomautuu vielä lisää kohti poikaa
- Kuva 5: Zoomautuu ihan lähelle poikaa, jolla on oikein nerokkaasti piirretty o_o ja :< ilmeen yhdistelmä ja teksti: "Se ei ollut vain pieru"
- Kuva 6: Kökkäreitä lattialla, hajuviivoja, oksentava äiti, jne

Raiskari (ideasta kiitos Hernesaarelle ja työmatkoille entiseen toimistoon sekä ihan mahtavasta lehtiartikkelista, jossa joku nainen halusi lenkkipolulla hänen takanaan juosseen miehen tuomiolle):

- Kuva 1: Nainen, kuvan etureunassa, kävelee ja näyttää huolestuneelta. Mies, kuvan takareunassa, kävelee iliosen rempseästi vihellellen salkun kanssa
- Kuva 2: Nainen: "Voi ei, seuraako mua joku?". Mies: "Dam-di-dam, se on kohta kahdeksan ja töihin, mutta mikäs tässä näin keväällä" - välimatka lyhenee
- Kuva 3: Nainen: "Seuraa! Voi ei, voi ei, voi ei". Mies: "Ysiltä olisi paltsu Sercotekin kanssa, täytyykin käskeä Liisaa printtaamaan mulle myyntimatskuja." - välimatka lyhenee
- Kuva 4: Nainen: "Se on joku raiskari! Se on joku raiskari! Aina ne näyttävät viattomilta, mutta se on joku raiskari!" - ulkonäkö muuttuu entistä hikisemmäksi. Mies: "... ja sit puoli yhdeltä lounas. Pitäskö ostaa muuten illalla lohta, vaimo just viime viikolla kertoi miten hänen tekisi mieli kunnon kalasoppaa" - mies on jo ihan naisen perässä
- Kuva 5: Nainen käänty, suihkuttaa pippurisumutetta miehen silmiin ja huutaa: "RAISKAAJASIKA!!"
- Kuva 6: Nainen on hävinnyt kuvasta, mies on polvillaan itkevänä maassa, salkku avautunut ja papereita ympäriinsä. Mies: Aarghhh
- Kuva 7: Sama kuin yllä. Mies: Ghhhhh
- Kuva 8: Sama kuin yllä, lisää kyyneliä. Mies: Aghhhh
- Kuva 9: Vielä enemmän kyyneliä. Mies: "Kenet mä nyt sit raiskaan!!?"

Thank you, thank you, you have been great audience!
Älkää välittäkö otsikon harhaanjohtavuudesta. Varoituksena myös, että tämä teksti tulee olemaan pitkä ja kakkainen, joskin puhun paljon muustakin. Jos sanavarastoonne kuuluu "En jaxanu lukea", niin ei kannata jatkaa.

***

Kirjaprojektini hyytyi kalkkiviivoille ja vuoteen en ole saanut tehtyä oikeastaan mitään. Tästä syystä yritän vähän virkistää kirjasuonta postaamalla tälläisen hyvin geneerisen ja hirven lailla asiasta toiseen pomppivan sikermän, jossa on asiaa ja asian viertä. Otsikko olkoon pääteemana ja siitä aloitettakoon.

Ärtynyt suoli



Sain sitten lopultakin käytyä työterveyslääkärissä mahani takia. Itseasiassa kahdesti, koska ekalla kerralla sain tyyppivastauksen, että kyllä se siitä. Toisella kerralla sit kun lääkäri kysyi, että miten pitkään oireet ovat olleet, vastasin "No sellaiset ripeät 30 vuotta". Tämän jälkeen tulikin sitten jo labralähetettä kouraan, etenkin kun tän vuoden puolella olen kahdesti käynyt "suolikuumeen" takia labrassa ihailemassa ilman selvää syytä nousseita tulehdusarvoja.

Labrasettiin kuului kilpirauhasen häiriöiden lisäksi laktoosi-intoleranssi, vehnäallergia ja geneettinen taipumus keliakiaan. Vaikkei mikään näistä testeistä ole 100% varma suuntaan tai toiseen, niin alkureaktioni oli pettymys kun kaikista testeistä tuli negatiivinen. Eli mulla ei ainakaan ole mitään noista (kai). Syy, miksi epäilin keliakiaa, vehnäallergiaa ja maito-ongelmia on osittain sukuvika, osittain taas se, että esim. maidon käytön lopettamisen ja laktoosipilkkojien ostamisen jälkeen mahani oli viikon ajan sairaan hyvässä kunnossa! Ei turvottanut, ei pierettänyt, ei tarvinnut olla "jännäkakka housuissa" siitä tuleeko jännäkakka housuihin. Outoa kyllä, noin viikon päästä oireet palasivat, vaikka ruokavalio säilyä. Vehnää olen vältellyt jo vuosikymmenen ja sekin toi alussa hetkeksi apua, mutta sitten hyöty katosi, mutta ruokarajoite jäi. Pettymys vaihtui kuitenkin iloon kun tajusin mistä on kyse. Kyse ei siis ole "Mahaani ei vaivaa mikään", vaan "Sinä et voi mitään sille, miten mahasi voi!" (näin karkeasti). On siis ihan sama mitä syön, mahani on aina paskana. Tämä oli aivan uskomaton helpotus! Noni! Nyt loppu erikoisruokavaliot! Kauppalaskujen loppulasku tipahti puoleen, kun ei tartte ostaa keliaakikkolaktoosikkovehnähikkohippiruokia, vaan voi perkele vetää tinkimaitoa suoraan purkista ja röyhtäistä (pierrä) päälle! Mikä hauskinta, heti tämän tajuttuani mahani oli taas viikon hyvässä kunnossa. Itsetunto kasvoi ja välillä kylmäsi, että olenko 30 vuotta kärsinyt vatsavaivoista vain siksi, kun olen luullut että niistä pitää kärsiä. Noh, valitettavasti, viikon päästä oireet palasivat. Tällä kertaa sentään oireiden lisäksi ei jäänyt enää uutta rajoitettua ruokavaliota.

Lääkäri arveli, että kyseessä on entinen "ärtyneen suolen oireyhtymä", nykynimeltään joku pliisu toiminnallinen vatsa/tms. Ärtyneeseen suoleen ei ole parannuskeinoja, mutta oireiden hillitsemisen yksi tärkein keino oli käynti psykologilla. Jep, psykosomaattista paskatautia. Lääkkeilläkin hoidetaan vain näkyvimpiä oireita, kuten pieretystä tai ripulia.

Hassu juttu muuten. Olen pitkään syönyt epäsäännöllisemmin mahaani "pierulääkkeitä", eli di/simetikonia sisältäviä nappeja. Ihmettelin pitkään kun ne eivät pieremistäni hillinneet. Ajattelin niiden olevan venäläisiä perseensuristimia ja lopetin syömisen. Nyt vasta hetki sitten merkkiä vaihdettuani oikeasti luin mitä siinä pukaasissa lukee. Eihän ne edes väitä estävänsä pieremistä, vaan lisäävän sitä :D Pierulääke, indeed! Lääkkeiden idea on yhdistää useita pieniä pierukuplia isoksi, jolloin ne tulevat nopeammin läpi. Piereminen lisääntyy, turvotus ja suolikipu vähenee.

Tästä päästään toiseen vielä kiinnostavampaan seikkaan. Jo muinaisia luolamiehiä on mietityttänyt onko legenda totta, että "hiljainen kuolema" haisee oikeasti pahemmalta kuin äänekäs töräys? Teorioita heiteltiin jopa sen suhteen, että äänekäs töräys levittää hajuatomit ympäristöön kun taas myrkkyvuoto jättää ne pyörimään pöksyihin ja ne tuulahtaa sieltä keskitetymmin nenään. No ei ihan näin. Väite on totta, mutta selitys on jopa hieman tylsä. Efekti johtuu kahdesta yhdistyvästä asiasta. Yksi: Mitä isompi ilmakupla, sitä äänekkäämpi töräys. Pienet ilmakuplat valuvat hitaasti suhahtaen ulos. Toinen asia on se, että ne (rikki)kaasuyhdisteet, jotka ihmisen nenään haisevat pahimmalta, muodostavat pieniä kuplia. Hajuttomat kaasut (en muista mikä oli pääelementti) taas muodostavat isoja kuplia. Tämän takia noin keskimäärin iso kupla on hajuton ja koska iso kupla törähtää, törähtävät pierut ovat vähätuoksuisempia kuin hiljaiset kostajat.

Pierulääkkeillä on se hauska efekti, että ne tosiaankin pakottavat pikkukuplat yhdistymään ja muodostamaan isoja kuplia. Tämä mahdollistaa siis korvia repiviä jättipieruja, joissa on kuitenkin hiljaisten kostajien aromit! Voi sitä parisuhdeonnen määrää kun heitän oikein messevän kirpeän sipulisen lihapullapierun tyttöystävän leipään tai laitan peiton heilumaan, näin ainakin kumppanin mielestä negatiivisessa mielessä. Normaali ihminen ei ehkä edes voi uskoa, että pierulääkkeiden avulla pierujen hajuihin voi liittää ihan uusia termejä. Kirpeä, yleensä pieruille outo haju, on tunnistettavissa. Sipulinen ja soijainen, jotka ennen ovat olleet hiljaisten tuhujen lemppareita, voidaan nyt tehokkaasti levittää ympäristöön.

"Treffeillä pierijät ovat typeriä juntteja, eikä kukaan voi koskaan seurustella sellaisen idiootin kanssa". Näin vapaasti lainaten luki aika monessakin kommentissa iltiksen tutkimusreferaattiin (yhyy), jossa suomalaisten treffikäytöstä ja pahimpia mokia oli listattu. Kommenteista ei vain paistanut esille se, että treffit on pilalla jos mies pieraisee, vaan jotenkin se, että on junttimaista ylipäätään pierrä. Ja joku jätti treffikumppanin, kun hän oli kesken treffejä mennyt vessaan pieremään. Tämä voi tulla yllätyksenä tervevatsaiselle, mutta esim. itselläni piereminen ei ole mikään valinta. Minä voin valita, yritänkö pidättää pieruja vai enkö edes yritä ja minä voin valita, päästänkö kivuliaita hiljaisia leijoja vai vapauttavia törähdyksiä. Sen sijaan esim. hautajaisissa hiljaisen hetken aikaan en voi minuutin ajan olla pieremättä, koska se pieru tulee vaikka väkisin. Tässä tilanteessa yritän toki kaikkeni ja vapisen kauttaaltani hikoilevana ja siitä huolimatta pieru vain valuu ulos kuin ripuli krapulassa. Syy, miksi en sitten aina yritä pidättää pierujani on se, että maha tuottaa kokoajan lisää kaasua ja pidätetty pieru jää suoleen. Eli kaasun määrä kokoajan kasvaa suolissani. Jos en päästä kaasua ulos, suolikipu vain pahenee ja pahenee ja pieruhätä muuttuu kauheammaksi, jolloin pidättelykin on vaikeampaa. Samasta syystä kun ihmiset eivät ole koko loppuelämäänsä kusematta, minä en voi olla varttia pieremättä jos maha on huonona. Nauroin katketakseni kun joku 4D-pierudokkari kertoi brittimiehestä, joka pieraisi jopa 10 kertaa tunnissa. Haistakaa nyt jo vittu :D Mulla pahimpaan aikaan tulee useampi pieru minuutissa ja eivät edes ole aina mitään ihan pienimpiä suhauksia.

Kakkapäiväkirja

Ideasta kiitos sekä rakkaalle suolivaivaiselle ystävälleni, että myös lehdelle, jossa suolistovaivainen pariskunta kertoi elämästään. Heillä molemmilla oli siis sama tila, ei mielestäni krohnin tauti, vaan joku vähän samantyyppinen. Heillä tämä tauti näkyi monen muun pienemmän tai vähemmän ulospäin näkyvän ongelman lisäksi siten, että kun heille tuli paskahätä, heidän piti päästä vessaan HETI! Ei siis kohta tai sit kun vessa vapautuu, vaan vittu just nyt! Pariskunnan mies oli rekkakuski ja nainen sairaanhoitaja. Molemmat kertoivat, että he voivat elää vaivojensa kanssa myös työelämässä, mutta toki pomotkin ja työkaverit tietävät heidän ongelmistaan ja siitä, että esim. sairaanhoitaja ei voi hoitaa potilaita hirveän kaukana lähimmästä vessasta ja rekkakuskimies joutuu välillä paskomaan koppiinsa jos muualle ei voi. Molemmat toivat kuitenkin esille sen, että kun loppujen lopuksi elämäsi näkyvin tai siis haisevin asia on jatkuvasti läsnä, eikä siihen ole mitään parannuskeinoa, niin miksi ei huumorin keinoin asiaa hyväksyisi?

Joku voisi ajatella, että syöpää sairastava ei voi vitsailla syövästään. Voi (tästä kiitos erään syöpäsairaan naisen mahtavalla blogille, jossa hän humorillisesti viittasi tupakointiinsa siten, että mikä on pahinta mitä voi tapahtua, sairastun syöpään?). Kaikkien ei ole pakko, en pakota tähän, mutta jossain vaiheessa kun ongelmalle ei mitään voi, yksi tapa hyväksyä se on huumori. Tämä "paskapariskunta" vitsaili jatkuvasti paskojen koostumuksistaan ja hampaita pestessään vaihtelivat kertomuksia, tuliko päivällä papanoilla vai ilman. Oman suoliongelman kanssa vähän sama. Tästä syystä jauhan paskasta jatkuvasti. Ei ole mitään koprofiliaa tai muuta, vaan sitä, että kun suolivaivat ovat aina "läsnä" tai ainakin lähistöllä leijumassa, niin asiaan ei vain voi suhtautua enää murjottaen. Totta vitussa mä haluaisin toimivan suolen, mutta kun sitä voi saada, niin mieluummin pieren ja nauran kuin kärsin suolikivuista ja itken. Yritän toki pitää tietyn kohteliaisuuden pierujeni kanssa, mutta joo, piereskelin ensitreffeillä enkä edes hävennyt. Kävin vain varapyyhkimässä pyllyn kesken kaiken, kun en ollut varma tuliko yksi pienen varren kanssa. Ei tullut.

Paras lukemani "kirja" on Paskapokkarin (kyllä, löytyy esim. Suomalaisesta) se osuus, jossa ihmiset kertovat omista kokemuksistaan. Noin muuten kirja on vähän kuivahko kokoelma tiedettä ja historiaa, mutta hersyvimmät naurut tulee ihmisten välillä aika kipeistäkin kakkakokemuksista. En spoilaa niitä, ostakaa kirja, mutta ideana kakkapäiväkirja olisi ihan mahtava. Etenkin kun olen kaupassa nähnyt jotain oksettavan amiksia panopäiväkirjoja, niin kyllä samaan hyllyyn kakkapäiväkirjakin mahtuisi! Toinen ehkä vähän kiltimpi variaatio olisi vessavieraskirja. Siellä voisi kirjoittaa mitä mieleen tulee ja vaikka vertailla kakkelin koostumuksiakin.

...jatkuu osassa II

Opetellaan uussavoa, osa 2Lauantai 07.05.2011 16:25

Uusiosanat

Koloratiiviverbit jo osoittivat, ettei savossa tarvitse välttämättä kahlita itseään sallittuihin suomen kielen sanoihin. Voit siis vapaasti keksiä uusia sanoja, kunhan ne kuulostavat siltä, mitä yrität niillä kuvailla. Savossa on myös täysin sallittua käyttää samaa sanaa täysin eri asioihin eri kontekstissa. No niinhän se on ylipäätään suomen kielessä, mutta nyt ei tarkoiteta mitään ”kuusi” vs ”kuusi” -homonyymia, vaan esimerkkinä ”rävöttää” voidaan liittää paistamiseen, makaamiseen, istumiseen, olemiseen, jonkin asian huonouteen, hyvyyteen tai vaikka siihen, kun nenästä valuu räkä.

Etenkin uussavossa tärkeää on imeä vaikutteita muista murteista ja kielistä ja vääntää nämä sanat uuteen muotoon. Lopputuloksina on esimerkiksi: ”Pistä se veihti siihen sippuraraaraan”, ”Uottakee! Iestä! Mun on pakko ennättää tohon tösään!”, ”Takasin tsadissa, täällä mieli lepää maaseuvvun jälkeen”, ”Miun skäbe on nokialainen ja jos kohta se ii-founi ei ala tulla, niin viskaan tämän rakkineen ikkunasta kavulle!” ja ”Sulla on ihan himmeet pyysat ja wau miten sähäkkä lyyssi! Kokeiles sopiiko nämä hopeiset ronttoset vielä sulle?”.

On myös erittäin sallittua käyttää ”mie/sie”-kieltä savon kanssa yhdistettynä. Savo+Oulu on myös täysin ok. Lappikin käy, koska vaikka savon murre eroaakin lapista, niin tämä kuitenkin toimii erittäin hyvin parivaljakkona siinä mielessä, että savoa puhuva ihminen saa lappalaisen puhumaan omaa murrettaan ja imemään ehkä jotain äänenpainoja toisesta murteesta. Savo + pohjanmaa eivät sen sijaan sovi yhteen. Kuten muinainen älykkö sanoikin, ihmisten on helppo muuttaa pohjois-etelä -akselilla, mutta vaikea muuttaa idästä länteen tai toisinpäin. Kulttuuriero Rovaniemen ja Helsingin välillä on olematon, mutta Kuopion ja Seinäjoen välillä lähes ylitsepääsemätön.

Savolainen toisto

Ehdottomasti enemmän ”maalaissavon” erikoispiirre, mutta kuten moni muukin asia, tämä pulpahtaa uussavolaisen kielessä heti kun hän ei ole enää täysissä sielun ja ruumiin voimissaan. Savolaisen toiston idea on toistaa sama asia kahdesti peräkkäin. Oikein tärkeä asia voidaan toistaa jopa kolmesti, mutta tämä kolmas kerta on haipuva kerta, tietynlainen ”kaiku” kahdesta ensimmäisestä toistosta.

Toistoa käytetään silloin kun joku asia on tärkeä, hämmästyttävä tai muuten jotenkin huomattava. Toistoon on kohteliasta vastata toistolla, yleensä kysymyslauseena, jos haluaa jakaa aloittajan tunnetilan. Alkuperäinen puhuja voi vielä alleviivata asian kohtuuttomuutta vastaamalla toistoonsa vastattuun toistoon vielä kerran toistolla.

Esimerkki: (Uus)savolainen mies kiertelee Maskussa katsellen sohvien hintoja.

Savolainen: 1600 euroa! Jumalauta! Jo on kallis sohva! Jo on kallis sohva!

Toinen esimerkki: (Uus)savolainen mies kertoo Masku-kokemuksestaan pullanisupöydässä kaverilleen:

Sohvanostaja: Suatana sellanen pikkane perussohva nii makso tuhatkuussataa. Jo ol kallis sohva! Jo ol kallis sohva!
Kaveri: Vua niinkö ol? Vua niinkö ol?
Sohvanostaja: Jo vuan! Jo vuan! (jo vuan...)

Savolainen itseruoskinta ja vähättely

Savolaiseen kulttuuriin liittyy osaltaan kaksi ehkä hieman ristiriitaista aspektia. Toisaalta kaikki on aina paskaa, kuralla, rikki, huonoa ja hankalasti. Samalla kuitenkin niitä vastoinkäymisiä hakemalla haetaan itselle, koska ne vastoinkäymiset on kuitenkin tarkoitus voittaa. Jos kesällä sepelitiellä suksiessa maidonhakureissulla susi puraisee perseestä ja taivaalta sataa magmaa, niin eipä siihen voi muuta tokaista kuin: ”Vua jo on normaalia lipakammat nämä sukset! Nyt pistetään ramppa kalkattamaan! Vielä kun tuo sus irrottas otteensa kun meinaa vähän nipistää. Onneksi ei ole sentään vilakka kun tuota tultakin tulee taivaalta”.

Uussavolaisessa elämäntavassa sudet ovat vaihtuneet romanikerjäläisiin ja sepeli suksien alla myöhästyviin busseihin, mutta noin muuten sama ”kaikki on paskaa...” ja ”...mutta kyllähän sitä nälkäänsä syö” asenne yhdistyy heilläkin. Eli kun normaali ihminen tulee viiteen villapaitaan kääriytyneenä -30 asteen pakkasilla taksilla töihin, niin savolainen vetää lyyssiä kiinni ja kertoo kävelevänsä 10 kilsaa kotia. Miksi? No ihan vain vittuillessaan. Sitten piä paljaana kävellään pakkasessa ja kiroillaan kun on ”aavistuksen vilakka”. Samalla kaavalla vuoden pahimpana myrskypäivänä lähetään ihan vain huvin ja urheilun vuoksi pyörällä hakemaan 10 kilsan päästä maitopurkkia ja nurkassa peloissaan kyyristelevälle kioskin tädille sanotaan, että ”Siellä meinaa vähän ripeksiä!”.

Opetellaan uussavoa, osa 1Lauantai 07.05.2011 16:25

Savosta, savolaisuudesta ja savon kielestä tulee monelle mieleen kumpparijalkaiset isännät ajamassa traktoreillaan viljellen mukuloita ja emäntiään. Kouluun hiihdetään kesät talvet ja töissäkin käydään hevosreellä, paitsi jos sudet söi hevoset, jolloin napataan ne sudet kiinni ja pistetään pulkka perään.

Tämän kirjoitelman tarkoitus ei ole millään tavalla puuttua ihmisten luuloihin ”maaseutusavosta”, vaan paremminkin valottaa sitä tosiasiaa, että savon kieli voi ja elää nykyisin myös nuorison suussa. Tämä nuorison puhuma versio savosta on, omakeksimälläni termillä ”uussavoa” ja siihen liittyy vahvasti kaupunkilaistuminen ja erkaantuminen kielen alkulähteiltä, mutta samalla kuitenkin tietynlainen sisäsyntyinen pieni kaipuu ja haikeus lapsuuden maisemiin, siihen kun kesällä mentiin leivinuuniin viiluuttelemaan ja talvella ahtauduttiin pakastimeen lämmittelemään.

Uutta savoa kuulee parhaiten Helsingissä (eli ”Tsadissa”). Pienemmissä kaupungissa savo on enemmän perinteistä savoa, Helsingissä taas savolaisuuteen liittyy vahvasti se, että varmaan 70% PK-seutulaisista on ”landelta” ja jokaiseen murteeseen on tarttunut sekä slangia että myös paljon muita murteita. Sillä, mikä on ”aito savo”, ei ole enää merkitystä. Itseasiassa tuskin sitä kukaan muutenkaan tietää, kun joka torpassa puhutaan vähän eri kieltä. Ja jos maaseudulla on hirveät tappelut Nilsiäläisten ja Juankoskelaisten välillä, Helsingissä savolaisuus on yhdistävä tekijä, eikä sillä enää ole väliä, mistä päin Savoa olet tullut. Tämä osaltaan yhtenäistää uussavoa, koska tässä kielessä ei enää tarvitse väkisin pitää eroja yllä vain naapurikylävihan takia.

No niin ystäväiseni, jos olet kiinnostunut uussavosta tai haluat jopa oppia puhumaan sitä, niin noudata seuraavia neuvoja. Kerron tietyistä varsin universaaleista uussavon piirteistä, jotka tekevät uussavosta juurikin uussavon.

Savolaisten kierous

Tämä lienee yksi tunnetuimmista ja samalla surullisimmista esimerkeistä ylipäätään savoon liittyen. Nimittäin varmaan 99% ei-savolaisista ymmärtää asian väärin. Savolaisten kieroudella ei tarkoiteta kusipäisyyttä, huijaamista, varastelua, paskanpuhumista tai mitään muutakaan tällaista suoraan negatiivista asiaa. Kierous on enemmänkin osin positiivinen asia (vertaa satujen viekkaaseen jänikseen) ja enemmänkin vain määritelmä savolaisten kommunikaatioista. ”Kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle” on hyvä sanonta, joskin sekin menee monelta varmasti yli hilseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että savolaisessa kommunikaatiossa yritetään puhua paljon ilman että kuitenkaan annetaan mitään selvää vastausta mihinkään. Tällä estetään se, että myöhemmin jouduttaisiin vastuuseen puheistaan.

Otetaan esimerkki elävästä elämästä. Töissä minulta kysytään, että kun asiakkaan palvelimet ovat nyt kuralla ja ne pitäisi korjata, niin edetäänkö me tavalla A vai tavalla B? Kysyjänä on projektipäällikkö, jolla itsellään ei ole teknistä osaamista vastata kysymykseen, joten hän konsultoi sitä minulta. Kirjoitan 10000 merkin pituisen sähköpostin, jossa kerron tavan A ja B hyvät sekä huonot puolet. Nyt viesti olisi suomeksi ”tässä kaikki faktat, sun pitää tehdä itse päätös”. Mutta ei, en jätä asiaa tähän! Seuraavaksi viestistä muokkaantuu lose-lose -tyyppinen. Eli korostamalla kummankin tavan erittäin huonoa puolia, lukijalle tulee vaikutelma, että jos hän valitsee A:n, homma kusee, joten pakko valita B, mutta homma kusee silloinkin, eli mun pitääkin valita sittenkin A, mutta ei, homma kusee vielä pahemmin, entä jos...

Ensivaikutelmalta tällainen viesti näyttää asiantuntevalta vastaukselta kysymykseen. Mutta kun proikkari käy asiaa läpi asiakkaan kanssa, he huomaavatkin, ettei viesti vastaa mihinkään ja sen lisäksi se tekee vielä täysin mahdottomaksi valita kumpaakaan vaihtoehtoa, koska molemmat ovat yhtä aikaa äärettömän huonoja, mutta myös fysiikan lakeja rikkoen toistaan huonompia.

”Paskanpuhumista siis”, joku voisi huutaa takarivistä. Ei. Viesti on timanginkovaa asiaa nurkasta nurkkaan, vuosien it-kokemuksella puserrettua höyryävää totuutta. Mutta kiitos savolaisuuden kierouden, viesti on muotoiltu siten, ettei minua voida pitää vastuussa kakan osuttua tuulettimeen valitsi proikkari kumman vaihtoehdon tahansa.

Toinen sinänsä helpompi tapa osoittaa (uus)savolaisten kieroutta on toistensa kumoavat sanat. Alla esimerkkejä:

Helsinkiläinen: Lähdetkö uimaan?
Savolainen: En kyllä

H: Kuinka usein käytät alkoholia viikonloppuisin?
S: Joskus aina

H: Eikö meidän pidäkin kääntyä tästä oikealle? Onhan tämä se oikea reitti!?
S: Nyt en kyllä oikein tiedä...
H: Onko vai ei!??
S: Se voipi olla kyllä oikea, mutta se voi olla tietysti vääräkin
H: KÄÄNNYTÄÄNKÖ VAI EI???????
S: Joo ei!! Ei kyllä!!

Tuplakonsonantti ja kielioppi

Kun joku ei-savolainen matkii savolaista puhetapaa, hän käyttää lähes poikkeuksetta tuplakonsonantteja. Polliisi. Bannaani. Minä en ole koskaan jaksanut tästä närkästyä, mutta ihan oikeasti. Jos haluatte kuulla tuplakonsonantteja, menkää Ouluun. Se on heidän erikoispiirre, ei savolaisten.

”No mutta käyttäähän savolaisetkin tuplakonsonanttia!”, joka huutaa takarivistä. Olet oikeassa ärvökäs, mutta syy tuplakonsonanttiin ei ole se, että sanassa pitäisi olla tuplakonsonantti, vaan se, että sanoja venytetään ja venyminen tehdään konsonanteissa (toisin kuin pohoooojaaaaaanmualaiset, jotka venyttävät vokaaleja).

Uussavolainen voi siis sanoa ”Pittää lähtee kauppaan” tai ”Pitää lähtee kauppaan”, eikä näistä kumpikaan ole enemmän väärin tai oikein kuin toinen.

Sen sijaan alla on oikeasti (uus)savolaisia erikoispiirteitä:

HT-yhdistelmä: Me emme sano ”veitsi”, emmekä ”veitti”, vaan ”veihti”. Metsä on mehtä. Joutsen on jouhten... No okei, ei ole, mutta uussavolaisuuden yksi tärkeä piirre onkin tietynlainen itseironia alkuperäistä maalaissavoa kohtaan. Uussavolainen mielellään nauraa omalle murteelleen, keksii uusia sanoja ja vääntää vanhoja. Tämän takia on täysin ok sanoa ”jouhten”, vaikkei se aitoon savoon kuulukaan.

Poistettu D: Alkuperäisessä savossa d korvataan yleensä t:llä, mutta tätä uussavolaiset eivät tee. Sen sijaan yleisesti kieleen kuuluu d:n nielaisu. ”Ei pidä” on ”Ei piä” ja ”Ahdetaan” on ”Ahetaan”.

Viimeisen vokaalin poisto: Alkuperäisestä savosta peritty yksi klassisimpia savolaisuuden esimerkkejä. Virallisesti tämä nielaistu vokaali korvataan j:llä, mutta ei savolainen sano ”vesj”, vaan ”ves”, jossa s on ehkä hieman jiihin päin kallellaan. Poikkeuksena ”Kallavesj”, jossa j kuuluu selvästi. Uussavolaisilla tämä vokaalin nielaisu ilmaantuu yleensä kiihtyneenä, päihtyneenä tai pelleillessä. Uussavolainen voi siis töissä sanoa: ”Kaupungin lumityöt ovat epäonnistuneet täysin”, kun taas illalla parin tuopin jälkeen valmiiksi ärsyyntyneenä tulos voisi olla: ”Kuapungin ukot pitäs pistää lum[m]töehin!!”. Hakasuluissa oleva m tarkoittaa tuplakonsonanttia venymisen takia. Näettekö! Siellä on tuplakonsonantti. Näin niitä käytetään, ei niinkään ”Polliisi” tavalla.

IE: Kun uussavolainen juoksee junaa kohti jo valmiiksi myöhässä, hikisenä ja hermostuneena ja eteen tulee joku mummeli arpomaan, ilmoille kiirii tarhapöllömäinen: ”MEE IESTÄ!!”. Eikä tällä tarkoiteta, että mummon pitäisi nousta sorron iestä, vaan ”edestä” muuttuu muotoon ”iestä”, aivan kuten ”pidä” muuttui ”piä”:ksi.

Koloratiiviverbit

Ja nyt tulee se alkuperäisen ja uussavon tärkein erityispiirre. Tämä on se, mikä tekee savolaisesta savolaisen. Nimittäin kun savolainen sanoo, että ”Aurinko paistaa”, hänen on pakko lisämääritellä vielä tätä paistaa-verbiä. Lopputulos voisi siis olla: ”Aurinko paistaa rävöttää”. Tämä ”rävöttää” sana, joka ei itsessään tarkoita mitään, on viralliselta nimeltään ”Koloratiiviverbi”. Koloratiiviverbeistä on tehty mahtava pro gradu -työ. Kielifetistien ja oikeasti kiinnostuneiden kannattaa lukaista Saara Luttisen pläjäys osoitteesta: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/11915/saaraluttinen.pdf

Koloratiiviverbin käytössä voi ottaa hyvin vapaat kädet, joskin ei-savolainen voi helposti käyttää sellaisia koloratiiviverbejä, jotka kuulostavat hassulta natiivin korvaan. Toisaalta kuten sanoin, ”paistaa rävöttää” on siitä hyvä esimerkki, ettei rävöttää tarkoita mitään, mutta silti paistaa rävöttää luo heti mielikuvan porottavasta auringosta. ”Kävellä räpöstellä” tuo mieleen hieman vaivalloisen kävelyn liian pienissä tennareissa, kun taas ”Kävellä käpöstellä” on enemmän normaalin kevyen naisen 15 kilsan lenkki lenkkarit jalassa.

Jokainen voikin nyt ilahduttaa kanssaeläjiään kokeilemalla reaktioita, kun sanoa pläjäyttää ilmalle jonkun koloratiiviverbin. Kokeilkaa vain rohkeasti, ei se pure. Puhua ruplattakaa vaikka kassaneidille, että ulkona sataa tihnuttaa, eikä sen takia jaksa juosta jolkotella kotiin, vaan mieluummin ottaa bussin ja menee kotiin syödä lipostelemaan litran jäätelöä.
(Alku blogissa Päivän mietteet ja raskaat tapahtumat, osa 98.1, vitun 10000 merkin rajoitus)

Itseasiassa edellä tulikin minun mielestä hyvä rentoutumisen määritelmä. Rentoutuminen on sellainen asia, jolle haluaisi pakolla varata slotin ennen töitä tai muuten kaikki hyvä muuttuu pahaksi. Eli jos menen festareille ja minulla on ihan vi-tun ki-vaa, niin koko reissu muuttuu paskaksi sillä, jos joudun sieltä suoraan töihin. Tai jos kaveri on kylässä, mulla voi olla ihan helvetin kivaa, mutta jos hän lähtee maanantaina samalla ovenavauksella kun itse lähden töihin, niin jää paha maku suuhun. Se, että rentoudunko rentoutumiseen varatulla slotilla on toki asia erikseen. Yleensä syön ja paljon, eli rentoudun, kyllä, mutta kyse on melkein enemmänkin lohtusyömisestä kuin syömällä rentoutumisesta, vaikka lopputulos onkin sama. Tämän jälkeen voi antaa itselleen luvan nukahtaa, eikä tarvitse tehdä enää asioita ja valvoa sitä varten.

Tästä pääsenkin yhteen muutokseen elämääni. Koko työhistoriani ajan olen nukkunut tosi vähän. Arkisin jotain 3-6 tuntia, viikonloppuisin mahdollisesti jopa vähemmän. Kyllä, olen ollut ihan vitun kuutamolla ja sekaisin unideprivaation takia, mutta perusteluni on ollut aina se, että jos tulen kyliltä klo 24 kotiin niin mun on pakko saada vielä omaa aikaa. Eli vaadin aikaa "rentoutua" ja vasta sitten menen nukkumaan. Jos unen määrä vähenee, niin sitten vähenee. Ei mahda mitään, koska työn määrää ei voi vähentää, eikä rentoutumista skipata, eikä vapaa-aikaa nipistää. Nyt viimeisen puolen vuoden ajan syksystä lähtien olen muuttanut elintapojani. Lopetin tupakoinnin, vähensin yksillä käymistä, lisäsin runsaasti liikuntaa (3-4 kertaa viikossa, useita tunteja per kerta) ja lopetin foorumeilla ja mesessä roikkumisen. Miten kävi? Nykyään nukun keskimäärin 6 tuntia yössä ja vain max kerran viikossa unet jäävät alle tuon. Mikä on syy tähän? Sohvalla nukkuminen. Minulle on tullut ihan perinne siitä, että syön (=rentoudun) niin paljon kunnes olen ihan täynnä ja sit nukahdan kivuliaaseen asentoon sohvalle jo joskus klo 23 tai 24. Sohvalta nousen sitten klo 02-06:30 ja menen hetkeksi sänkyyn nukkumaan.

Nyt kun elintavani ovat paremmat ja nukun enemmän, mikä on tulos? Paskan vitut! Masentaa, väsyttää, vituttaa, lohtusyömätyttää ja elämä tuntuu entistä toivottomalta. Kaikki se kiva, vaikkakin tappava kiva, on vähentynyt ja tilalle on tullut enemmän työlästä vapaa-aikaa ja vähemmän rentoutumista. Ainoaksi rentoutumiskeinoksi on jäänyt syöminen ja kun sen yhdistää tupakoinnin lopettamisen tuovaan automaattisen lihomiseen, niin kiloja on tullut lisää noin kymmenisen. Okei, käyn salilla ja osa tuosta on lihasta, mutta en ole mikään typerä teinityttö joka kuvittelisi puolessa vuodessa putkahtavan kymmenen kiloa lihasta, etenkin kun peilistä kyllä näkee, että se "lihas" on aika löysää ja roikkuvaa :D Tämä aiheuttaa kaikkien muiden läskiongelmien lisäksi yhden tosi vittumaisen motivaatio-ongelman. Minulla ei ole aikaa, rahaa, halua eikä geenejä rueta lihaskimpuksi. Vaikka hankinkin nykyään ihan semioikeaoppisesti lihasmassaa pluskaloreilla, niin muutos on hidasta. Kaikki alkujännitys ja hauskuus salilla käymisestä on kadonnut ja kyse on enää puurtamisesta. Siitä, kun kuukauden paikallasi tahkottua saat lisättyä painoja, joka tarkoittaa vain lisää tuskaa. Peilistä näkee ihan eri ihmisen kuin aloittaessa, mutta peilistä ei näe mitään eroa kuukauden tai kahden takaiseen. Koska lihasten päällä on kerros rasvaa, joka kokoajan kasvaa ihan pakollisten pluskaloreidenkin takia, mahdolliset lihasten kasvut jäävät sinne alle. Eli viikko viikolta treeni muuttuu rankemmaksi ja tuska lisääntyy, mutta ainoa näkyvä ero on lisääntynyt läski. Vaikka tiedän, että fysiikan lait pakottavat tämän, on joka helvetin kerta vaikeampia ja vaikeampi perustella itselleen miksi raahaudun taas nostamaan rautaa. Edes söpöjä tyttöjä täynnä olevalle salille vaihtaminen halvemmista ei enää tuo nautintoa kuin ennen.

"Miten sitten lihaksikkailla ihmisillä on sixpäkit eikä rasvaa?", kysyy joku tyhmä. No siksi, kun he pitävät välillä massakautta ja välillä laihduttavat kuin Hilton. Tämä on itselleni yksi treenaamisen vaikein aspekti. Massakausissa ei mitään vikaa, vaikken oikeasti mitään sellaisia tarkalleen pidäkkään. Mutta se nopea rasvan poltto on ihan vitun tuskaista. En ole koskaan osannut laihduttaa nopeasti, vaan paremminkin hitasti jojotellen saanut pikkuhiljaa painoa alaspäin jos olen saanut. Lihaskasvulle pahinta myrkkyä on tälläinen "kohtuusyöminen ja elämästä nauttiminen", koska silloin ei kasva haba, eikä lähde läski. Syömällä enemmän kuin kuluttaa kasvaa haba ja myös läski ja jottei lopulta olisi läski Halme, niin on pakko myös laihduttaa mutta siten, ettei kaikki kerätyt lihakset katoa samalla.

Joten kun elämä on jo valmiiksi paskaa ja elämän suurin nautinto, ylensyöminen, on nyt entistä kielletympää, tuntuu hemmetin vaikealta jatkaa. Tekisi mieli luovuttaa ja ryhtyä köyhäksi läskiksi joka ilkamoi aikansa. Se palkinto, mikä laihdutuksesta seuraa, ei tunnu motivoivan tarpeeksi ja koska ei ole oikein korvaavia keinoja (paitsi shoppailu joka ei lihota, mutta johon ei ole varaa), niin on pakko löytää jotain muita keinoja. Voisin tietty lopettaa koko salilla käynnin ja hankkia ihan muita harrastuksia, mutta kun en millään haluaisi. Tiedän, ettei ilman ihmettä minusta tule koskaan laihaa, mutta minulla on edes mahdollista olla raamikas. Kerrankin joku asia elämässäni, jota olen harrastanut pidempään kuin 2 kuukautta. Itsetuntoni ulkonäöllisesti huitelee parhaissa sfääreissä koskaan, vaikkakaan harmillisesti se ei ole lisännyt yhtään yleistä itseluottamusta, joka on taas aika nollissa.

Jos elämä ei ole kivaa, on kaksi keinoa pärjätä. Ensimmäinen keino on olla kiireinen. Kun on kokoajan tekemistä, ei ennätä murehtia. Harrastuksia, ylitöitä ja jotain pikkukivaa sosiaalista näpräämistä. Päivät menee vauhdilla, vuodet kuluu ja lopulta makaat kuolinvuoteellasi tajuten, että olet tuhlaamalla tuhlannut suurimman osan ajastasi. Tärkeintä on ollut saada äkkiä huominen ja ylihuominen, silti ilman mitään määränpäätä. Toinen vaihtoehto on hankkia palkinto. Kun sinulla on palkinto, kaikkea paskaa kestää. Intissä palkinto on poispääsy. Vittumaisinkin munat jäädyttävä vartio pystytään vetmään loppuun, kun tiedetään, ettei tämä kestä koko elinikää vaan gona-tj-väbä on enää 312. Jos viikon päästä on iiiihana reissu ulkomaille ja kolmen viikon päästä treffaan söpön iihun ja viiden viikon päästä on jotain JÄNNÄÄÄ ja KIVAAA, niin arjen vitutuksen kestää ja jaksaa. Tässäkin ongelmana on se, että jos elämä on palkintokeskeistä, on liian helppo vain äkkiä tuhlata arkipäivät seuraavaa palkintoa odotellessa. Jos vuodessa on 10 kivaa päivää ja 355 päivää, joista yrittää päästä äkkiä eroon, niin ei sekään ole pidemmän päälle hyvä.

Palkintoelämässä kohdallani suurin ongelma on tämä ajatus, joka päässäni pyörii kun teen jotain hemmetin kivaa: "WOW! Tästä tulee upea facebook-päivitys!" tai "Ei helvetti tästä tulee hyviä muistoja!". Eli minulle on sen hetkistä nautintoa tärkeämpää se, miten itse voin muistella tapahtumia tai kertoa niistä muille. Olen siis täysin kyvytön nauttimaan nykyhetkestä ja toivon hetken olevan ohi, jotta voin turvallisesti muistella sitä kotisohvalta käsin. Jollain ulkomaan reissuilla tämä korostuu, kun jos kesken matkan tulisi joku ja sanoisi: "Syö tämä pilleri ja heräät 4 päivää myöhemmin kotisohvaltasi pää täynnä kivoja muistoja", niin söisin. Ei siis väliä, etten itse kokemalla kokisi niitä asioita, pääasiassa että muistan. Kaikki ne käytännön ongelmat, kivien hierrot kengissä ja pelottavat tilanteet ulkomailla tuntuvat sillä hetkellä pahemmilta kuin sen hetkinen nautinto, jonka takia aikaa haluaa kelata eteenpäin, jolloin aika kultaa muistot ja jäljelle jää vain ne hyvät asiat. Tämä on todella epätervettä, etenkin kun sen yhdistää yhtä aikaa tulevaisuuden haikailuun, jossa luomalla luon itselleni aivan epärealistiset odotukset ja paineet tulevasta.

Eli esim. oletan seuraavana Vappuna tapahtuvan sitä ja tätä ja kolmatta ja haaveilen asian ihan vastaan tulevan henkilön leggingsien kiiltoastetta myöten ja petyn, kun ilta ei olekaan sellainen vaikka se olisi muuten kiva ja samalla jossain vaiheessa tajuan toivovani, että olisin jo kotona ja voisin miettiä, että olipa kiva vappu tai kiroavan, että olipa paska vappu, voi JOS olisin tehnyt toisin! Kaikki elämäni tapatuu menneisyydessä ja tulevaisuudessa eikä yhtään mitään juuri NYT! Mikä pahinta, minä en edes loppujen lopuksi saa koskaan aikaiseksi sen asian eteen, että illasta tulisi hyvä. Laiskuusperiaate toimii ja huipuiksi etukäteen kuvitellut kotibileet lässähtävät siksi, kun en saa kutsuttua ketään, en saa hoidettua tarjoilua ja kun päästään baariin, kello on jo 03. Se pieni kiva mitä illan aikana tapahtuu menee kastiin "muistellaan myöhemmin".

Eräs entinen tuttuni sanoikin ihan helvetin hyvin eräs vappu asiasta kertoessani, että minun pitäisi osata elää hetkessä. Ei, hän ei käyttänyt noin oksettavan kliseisiä sanoja, mutta ymmärsin mitä hän tarkoitti. Eli joka helvetin tilaisuus ja hetki itsessään sisältää kaikki mahdolliset työvälineet niistä nauttimiseen. Joo, hyvät kotibileet vaativat paljon etukäteistyötä, mutta juuri NYT on myöhäistä vaikuttaa menneisyyteen, joten ainoa mitä voit tehdä on etsiä siitä nykyhetkestä ne välineet ja tavat, jolla saat siitä mahdollisimman kivan. Ehkä siitä ei tule täydellistä, mutta kiva on parempi kuin pettymys. Ihminen, joka osaa elää hetkessä ja nauttia siitä, saa kaikkien seikkailujensa lisäksi ihan jo puhtaasti jatkuvaa nautintoa. Hän nauttii elämästään kitumisen sijaan ja tämä on ihan helvetin uskomattoman vitun iso ero omaani verrattuna, joka joutuu järjestämällä järjestämään nautintoa asioilla, jotka ovat samalla haitallisia ja joiden nautintovaikutus perustuu pitkälti tietynlaiseen lohtukäyttäytymiseen. "Olen läski, suklaa ei tuomitse ja syön tän vaikka tiedän etten saisi, omnomnom" versus "Ihanaa suklaata! Hei, otatko säkin palan?"
Jos feikkaa olevansa onnellinen, on onnellisempi kuin jos ei. Etenkin on onnellisempi, kuin jos löytää kaikesta vain negatiivista ja märehtii ongelmissaan.

Tässä mielessä olisi aina kannattavaa ajatella hyviä asioita. Jos olet yksin juhlissa, jossa kaikki nauraa sulle ja viina ei nouse päähän, voit tehdä siitä itsellesi täydellisen katastrofin tai esittää, että sulla on hauskaa, jolloin loppujen lopuksi sulla voi jopa ollakin hieman hauskaa. Sama elämän suhteen. Sinulla menee aika huonosti ja pää on täynnä synkkiä ajatuksia. Tulevaisuus ei näytä valoisalta, etkä oikein saa aikaiseksi tehdä mitään muutoksia. Voit kelata näitä asioita päässäsi tai voit HAHAH, KATSO MITEN SÖPÖ PUPU! HIHIHI, OTANPA JÄTSKIÄ JA KIKATTELEN JA LEIKIN PEILIN EDESSÄ JACKSONIA!

Kun kyse on hetkittäisestä alakulosta, kannattaa valita naurava tie. Kun kyse on elämänkatsomuksesta, kannattaa valita vinkkeliksi positiivinen. Mutta mitäs silloin kun yleisesti ottaen elämä on perseestä, eikä millään onnistu saamaan sitä paremmaksi kuin ei tunnu omistavan välineitä siihen. Voit nauraa, hymyillä ja paijata kissanpentuja, mutta ne asiat pitäisi käsitellä ja kohdata. Pitäisi löytää keinot jolla suosta pääsisi yli. Onnellista feikkaava masentunut on silti masentuneempi kuin peruspessimistinen onnellinen tai neutraali neutraali. Ongelmien läpikäynti kuitenkin muuttuu niin helposti vatvomiseksi ja turhaksi synkistelyksi. Ikuinen dilemma, johon yksi vastaus ehkä on se, ettei tavallisen tallaajan pidäkään pystyä yksin näitä asioita ratkaisemaan, vaan apua pitäisi hankkia ammattilaisilta.

Tulin eilen illalla nyrkkeilyharjoituksista. Pistin pyykit koneeseen, tiskasin ja laitoin ruoan tulille. Kello oli tässä vaiheessa noin 22 ja olin mennyt töihin yhdeksään. Makasin lattialla ja mietin erästä asiaa, joka tuntui äärettömän yksinkertaiselta, mutta silti uudelta. Nyrkkeilyohjaaja nimittäin oli höpöttänyt jotain skebattia kesken treenien siitä, että hän venyttelee avaamalla jääkaapin, ottamalla kaljan ja nostamalla ketarat sohvapöydälle (joo, hehe). Ne äänet, ilmeet ja liikkeet osoittivat, että se on hänen äärimmäinen tapansa rentoutua. Yhtäkkiä tajusin, että minä en tiedä miten rentoudun! Nyt kun makasin lattialla jääpussit silmieni päällä ennätin oikeasti miettiä ajankäyttöäni. Nopean pohtimisen jälkeen tulin seuraavaan tulokseen: Jos vuorokaudesta poistetaan uni, niin jäljelle jää "työ", "vapaa-aika" ja "rentoutuminen". Työ on sitä, jota yleensä on pakko tehdä, jotta nyt ja tulevaisuudessa asiat olisivat hyvin. Tämän ei tarvitse tarkoittaa suoraan mitään palkkatyötä, mutta itselläni kyse on toki siitä. Vapaa-aika on sitä tekemistä (ei vain aikaa), joka on todella kivaa, mutta joka ei itsessään rentouta. Itselläni salilla käynti on enemmän työtä kuin vapaa-aikaa, mutta esim. pelaaminen tai kesällä metsässä kävely on juurikin vapaa-aikaa. Se on tosi kivaa ja hauskaa, mutta se väsyttää. Se on sellaista toimenpidettä, jonka _jälkeen_ haluaisi rentoutua. No miten sitten rentoudun?

Järkytyksekseni en meinannut keksiä ensin yhtäkään tapaa rentoutua. Jokainen asia minkä löysin olivat oikeasti vain vapaa-aikaa, ei rentoutumista. Lopulta sain kerättyä kolme asiaa: shoppailu, syöminen ja juominen. Shoppailulla EN tarkoita sitä kun talvivaatteissa hiki perseessä asti valuen tunget täyteen ale-kauppaan etsimään farkkuja jotka eivät sovi, vaan sitä kun haahuilet kevyissä vaatteissa ympäri kauppoja ja aina kun löydät jotain iiiihanaa, ostat sen. Kyse on siis käytännössä yhtä aikaa vapaudesta käyttää rahaa, materialismista ja ajatuksesta, että se tavara jollain tavalla parantaa elämääni, ulkonäköäni tai asuntoani. Syömisellä en tarkoita vain nälän sammuttamista, vaan juurikin suolenmutkan tukkimista loputtomalla määrällä ruokaa. Joskus yliopistoaikoina täydellisen rentoutumisen muoto oli jakso Twin Peaksia ja puoli litraa suklaalakritsijäätelöä. Nykyään koska ei ole mitään Twin Peaksin vertaista, jäätelöä tarvitsee valitettavasti vähän enemmän. Kuitenkin kaava on sinänsä selvä: hitaasti syödään niin paljon kuin halutaan ja samalla nautitaan jostain kivasta, oli se sitten kiva telkkarisarja tai esim. kiva kaveri (joskin yleensä kaverien kanssa ei välttis kehtaa syödä itseään palloksi, poislukien pari ihanaa syöppöä). Vielä parempi, jos syönnin jälkeen voi nukahtaa niille sijoilleen. Kolmas, eli juominen, liittyy puhtaasti sekä alkoholiin (yhden tuopin jälkeen maailma muuttuu automaattisesti kivaksi ja kikatuttavaksi vaikka olisi kuinka synkkää muuten) sekä myös monesti juomisen hyviin puoliin, kuten pussikaljoitteluun ulkona, festarikaljaan uusien tuttujen parissa tai ulkomaiden jännään terdetunnelmaan. Jos tämän haluaisi avata tarkemmin, niin kyse olisi "nousuhumala yhdistettynä rauhalliseen olotilaan ja suotuisiin elementteihin", eli kotibilejuominen ei yleensä ole niinkään rentouttavaa kuin vain hauskaa, mutta kiireetön festarijuominen lauantai-aamuna on rentouttavinta koskaan. Siitä ei haluaisi luopua, vaikka kello olisi jo ilta ja lempibändi soittaisi.

Mikä näitä rentoutumiskeinoja yhdistää? Niiden haitallisuus! Shoppailu on kallista ja koska rakastan shopata kaikkea täydellisen turhaa, niin raha ei mene edes hyötykäyttöön. Syöminen lihottaa, etenkin kun kyse on siis mässäilystä eikä mistään vitun salaatin nirkkimisestä. Juominen taas vie rahat, lihottaa ja tappaa. Kaikkiin näihin liittyy tärkeänä osana myös se, ettei kohtuus oikein toimi. "Vähän kerrallaan" vain vituttaa, sama kuin joku minuutin ajan antaisi hanskahommaa ja sitten lopettaisi. Mieluummin on kokonaan ilman kuin pääsee vähän makuun ja sit kaikki jää kesken. Itseasiassa koko laihdutuksen (olen taas laihiksella, se osaltaan selittää näitä synkkiä ajatuksia) pahin ongelma ei ole niinkään syömättömyys, vaan vähäsyömäisyys. Pahinta ei ole ennen ruokaa, vaan juuri lautasen tyhjennyttyä. Siinä se oli. TAHDON LISÄÄ, mutten saa. ÄÄÄÄÄ!!! Juominen itseasiassa on mahdollista hoitaa kohtuudella, koska nautinto on helppo saavuttaa jo sillä ekalla tuopilla, eikä sixpäkin jälkeen kyse ole enää rentoutumisesta vaan hauskanpidosta (paitsi festareilla). Kuitenkin yksikin olut sisältää niin paljon kaloreita ja mikä pahinta, vie minulta kaiken itsehillinnän, jonka takia yhden oluen jälkeen mukaan tulee shoppailu ja ruoka. Ei ole pakko käydä pizzeriassa, mutta sitten taas joutuu taistelemaan halujaan vastaan ja halujaan vastaan taisteleminen on koko rentoutumisen vastakohta. Neljäntenä bonussektorina on ihmisten tuijottaminen. Itseasiassa shoppailu ja juominen pitkälle sivuaa tätä, koska ne ovat kivoimpia ihmisjoukossa, mutta ilman ihmiskontakteja. Eli haluan ympärillä olevan ihmisiä, jotka eivät välttämättä kuitenkaan ota kontaktia minuun, jolloin minun ei tarvitse vaihtaa rentoutumista sosiaaliseen paineeseen. Hyvät ystävät asia erikseen, koska heidän seurassaan sosiaalinen kanssakäyminen ei vaadi työtä.

Minun pitäisi siis etsimällä etsiä keino rentoutua. Sellainen keino, joka ei olisi haitallinen minulle, vaan jos millään mahdollista, ehkä jopa positiivinen! Jos pitäisin nukkumista rentouttavana, niin se olisi täydellinen esimerkki asiasta, joka olisi rentouttava ja hyödyllinen. Uni kun on aina ihmiselle hyväksi. Leffojen katsominen ja kirjojen luku olisivat rentouttavina asioina vähintään neutraaleja tai jopa hyödyllisiä koska ne parantaisivat mielikuvitustani ja näköalaani. Harmi vain etten pidä niitä rentouttavina asioina, vaan ne kuuluvat "vapaa-aika" sektorille.

Tämä rentoutumisdilemma luultavasti on se suurin syy, miksi olen jo pitkään pitänyt kämppääni "vankilana". Olen yrittänyt sisustaa sitä ja vaikka tekemistä on ihan helvetisti vielä jäljellä, niin olen edistynytkin paljon. Masentavaa on se, että kämppä tuntuu ihan yhtä vankilalta nyt kuin 1000 sisustusasiaa taaempana, eli vankiluus ei siis ole missään nimessä niinkään ulkonäöllinen asia. Olen luullut sen olevan, koska kun mietin kaverieni kämppiä (joissa rentoudun!!) ja omaani, suurin ero on siisteydessä ja sisustuksessa. Luonnollisesti olen kuvitellut, että jos munkin kämppä on siisti ja sisustettu, se ei vankiloida. Ei! Kyse ei ole ainakaan vain tästä, vaan rentoutumisesta. Itseasiassa juuri äsken tajusinkin, että osaan rentoutua vieraissa. Se on tosin sellaista perverssiä rentoutumista (no ei SELLAISTA sentään, hyi!), koska vaikka selvästi ja sataprosenttisesti laitan sen rentoutumissarakkeeseen, niin silti se sisältää vapaa-ajasta tutun komponentin, eli "haluan tämän loppuvan sillä tavoin, että minulle jää vielä omaa aikaa ennen töitä". Toisaalta tälle on looginen selitys se, että vaikka kaverin kämpillä voin rentoutua täysin, niin minun pitää silti matkustaa sieltä pois kotiini ja se matkustaminen ei ole rentoutumista.

Jatkuu ->
Mitään kuulumisia turha käydä läpi, kun edellisestä merkinnästä on puoli vuotta. Hypätään siis suoraan asiaan.

Päässäni on taas muhinut suuret ajatukset. Kun duuni on perseestä, helle vie yöunet ja loma lähenee, sitä alkaa miettimään Suuria Muutoksia (TM). Tällä kertaa muutama haaveammatti taas listalleni.

Ensimmäinen haave olisi perustaa (netti)lehti, joka erikoistuisi iloisiin uutisiin. Enkä tarkoita tällä sitä, että kaivamalla kaivettaisiin joku mitätön Rekku-koiran pentuminen Sorsuanperältä, vaan samalla tavalla uutisoitaisiin hyvistä asioista kuin pahoistakin. Monella ihmisellä on syntynyt nykymedian kautta illuusio maailman pahuudesta ja turvattomuudesta. Romanit ryöstää sinut murskaten polvesi, 16-vuotias mopopoika raiskaa ja sitten kun raahaudut hakemaan mäkkäriltä apua, ammutaan päähän. Maailma tuntuu hirveän pahalta ja lohduttomalta paikalta. Kaikki ovat sinua vastaan ja juuri tuo random on kuitenkin pahantekijä!

Efekti on sinänsä ihan ymmärrettävä ja normaali. Jos imee itseensä vain huonoja uutisia, joiden otsikot yleensä ovat niin seksikkäitä, kuvittelee elävänsä turvattomassa maailmassa. Vaikka väkivaltatilastot parantuisivat, kaupunki muuttuisi turvallisemmaksi ja puskaraiskaukset lähes loppuisvat, niin ihmiset silti kokevat olonsa entistä turvattomammaksi.

Tämä lehteni olisi kylmän neutraali faktojen suhteen. Vuonna 80 tehtiin näin ja näin monta rikosta. Nyt niitä tehtiin tämän verran. Täällä ja täällä väkivallan todennäköisyys on laskenut todella selvästi. Tuolla väkivalta on aina ollut profiloitunutta ongelmakäyttäytyjien väliseksi eikä koske "rehellisiä veronmaksajia". Paikassa Z taas kantsii pitää lompakostaan kiinni, mutta puukosta siellä ei ole saanut kukaan koskaan.

Lehti myös erikoistuisi tuomaan esille asioita, joihin ihmiset voivat vaikuttaa. Ydinvoimakysymyksen kohdalla velloi jatkuva itkuvirsi kun "uusiutuviin energiamuotoihin ei laiteta rahaa". No ei sitä kukaan puolestanne sinne laitakaan. Tämän takia, etenkin niin pitkään kunnes biovoimafeissarit keräävät lahjoittajia Narinkkatorilta, pitäisi kylmän asiallisesti tuoda esille vaihtoehtoja, hintoja, uusia firmoja, rahareikiä, keräystilejä ja mahdollisuuksia vaikuttaa. Jos haluaa uusiutuvia energiamuotoja, ostaa osakkeita. Tämä on tietenkin ihan mahdotonta random-Penalle, mutta kun lehdessä olisi selvät ohjeet miten se tapahtuu, niin kynnys lahjoittaa rahaa muillekin kuin kerjääjille kasvaisi. Mikäpäs sen parempi kuin antaa rahaa oikeasti hyvään tarkoitukseen! Ja kun firmat menisi yrityksille, ei tarvitsisi pelätä, mitä hyväntekeväisyysorganisaatiot niillä penneillä tekevät.

Minua on myös aina kiehtonut hirveästi tutkia ihmiskohtaloita. Otetaan keksitty esimerkki: "Vuonna 1994 Pentti Esimerkkinen poltti kännipäissään kirkon. Hän sai puoli vuotta ehdollista ja 8 miljoonan euron korvausvaatimukset".

Mitä hänelle kuuluu nyt!? Minua kiinnostaisi ihan älyttömästi! Paljonko hän on voinut maksaa takaisin? Onko hän töissä vai muuttunut juopoksi sillan alle? Katuuko hän tekojaan? Mitä hän on itse ajatellut teostaan, onko hän päässyt siitä yli vai masentunut sen vaikutuksista? Uskooko hän elämästä tulevan koskaan normaalia? Muistaako ihmiset enää häntä?

Missään nimessä tarkoitus ei olisi kaivaa nimiä esille angry mobeja varten, vaan vaikka peitenimien turvin haastatella näitä ihmisiä ja etenkin antaa heille itselleen täysin vapaa mahdollisuus kertoa itse asiasta. Olisivatko "olen syytön!" -mantraa huutaneet ihmiset vielä 20 vuotta linnareissun jälkeenkin samaa mieltä? Tuliko murhaajasta pappi vai teurastaja? Tarvitseeko joku ihminen kenties apua tai haluaako hän kertoa, miten pieni typeryys pilasi hänen elämänsä maineen menettämisen takia. Mitä Kola-Ollille kuuluu lapsipornokohun jälkeen? Miten entinen raiskaaja kertoo vankilareissustaan tulevalle tyttöystävälleen tai lapsilleen? Saako pienistäkin rikkeistä sosiaalisia kuolemantuomioita vai päinvastoin unohtaako yhteiskunta pahatkin teot lopulta ja uusi elämä voi alkaa?

Toinen asia mitä tahtoisin tehdä olisi perustaa firma/yhteenliittymä, jonka tarkoitus olisi kehittää maailmaa parantavia keksintöjä. Enkä puhu nyt atomifuusiosta tai koko saasteongelman ratkaisemisesta, vaan pienistä keksinnöistä, joilla olisi joku ihmisiä tai ihmiskuntaa auttava merkitys. Esimerkkinä vaikka roska-autoissa on laite X, jolla on tapana jumittua ja sen takia roskat valuu pitkin pientareita. Keksitään tähän korjaus! Tadaa, tämä toimii paremmin, nyt roskat pysyy auton sisällä ja pientareet puhistuu! Tai kehitetään biojätepussi, joka on 20% biompi tai vastaavasti 20% kestävämpi nykyisellä biolla.

Uuden keksimisen lisäksi voisi yksinkertaisesti kiertää ympäri maailmaa. Jo parissa maassa käytyään näkee hassuja eroja eri maiden välillä. Miksi saksalaiset kassat ovat niin lyhyitä? Miksi Suomessa pizzalaatikoihin ei osata laittaa muovipidikkeitä pitämään niitä koossa? Miksi Japanissa... jne jne. Kun jokaisesta maasta keräisi ne fiksuimmat täysin arkipäiväiset asiat ja saisi muut maat käyttämään samoja, niin maailmasta tulisi paljon kätevämpi pallo elää. Ehkä aikaa jäisi sitten jollekin muullekin kuin tuskailulle.

10 sanaa ja sanontaa joita rakastanTorstai 04.03.2010 23:58

1. Hiiva (juoma)

Selitys: Olut, yleensä tuoppimuodossa

Esimerkki:

Mies: Äijä on sit lomalla! Eilen kävelin Kampin ohi, niin siellähän se hemmo istui terassilla hiiva kädessä!
Miehen kaveri: Joo-o


2. Paskan vitut! (kirosana)

Selitys: Kirosanafraasi, jolla ilmoitetaan jonkin asian toteutumattomuutta

Esimerkki:

Henkilö töissä: Kävitkö eilen salilla?
Työkaveri: Paskan vitut!

TAI

Henkilö töissä: Saitko eilen tehtyä hommat ajoissa?
Työkaveri: Paskan vitut! Kun tehtaan pilli soi muiden rukkaset tippui, mutta mä jouduin painamaan keskiyölle asti!


3. Raklattaa (adjektiivi)

Selitys: Kuvaa jonkun objektin toimimista, menemistä tai kulkemista rouhakalla tavalla

Esimerkki:

Helpdeskiin soittava asiakas: Mä niinku sain nyt tän uuden koneen niin mitä nyt?
Helpdesk: No pistä mylly raklattamaan niin nähdään toimiiko se!

TAI

Nainen kaverilleen: Meinasin päästä eilen hengestäni! Olin kävelemässä pysäkiltä kotia kun saatana joku bussi tulla raklatti pitkin jalkakäytävää vastaan! Pääsin just hyppäämään pois alta!


4. Tinkiä (verbi)

Selitys: Vaatia jotain tiukkaan ja inhottavaan sävyyn

Esimerkki:

Kultakaupan myyjätär: Just kun olin eilen sulkemassa liikettä ja olin jo laskenut kassan, joku keski-ikäinen mies pölähti paikalle ja alkoi tinkimään
Myyjättären kaveri: Mitä hän tinki?
Kultakaupan myyjätär: "Ennen kuutta kauppaan tulevia pitää kyllä palvella". Paskan vitut! Meinasin tokkaista äijää käkättimeen!

TOIMII MYÖS

Tinkaisa (adjektiivi)

Esimerkki:

Mummo: Minkä tautta tänne pussiin pittää tulla kaikki preput selissä! Ei saa vanhukset istua mihkään!
Teini kaverilleen: No jo on tinkasa mummo!


5. Paitahihasillaan (adjektiivi)

Selitys: Ilman takkia, paitaisillaan

Esimerkki:

Henkilö töissä: Lähdit sitten perjantaina sieltä bileistä paitahihasillaan kävelemään kotiin vaikka ulkona oli pakkasta yli 20
Työkaveri: Ei helkkari mä olin siivuissani! Vieläkin paleltaa


6. Pikku krapulissaan (tila)

Selitys: Olla sietämättömässä olotilassa yleensä jonkun tapahtuman aikana tai olotilan estäen normaalin toiminnan

Esimerkki:

Henkilö töissä: Olin sit pikku krapulissaan tossa lauantaina
Työkaveri: Ai?
Henkilö töissä: Seitsemältä illalla olo tasottui sen verran että pystyin tilaamaan itselleni ambulanssin

TAI

Henkilö töissä: Kävin sit eilen pikku krapulissani työhaastattelussa
Työkaveri: Menikö hyvin?
Henkilö töissä: Paskan vitut meni...


7. Sämistä (verbi)

Selitys: Päästää häiritsevää puhetta suustaan

Esimerkki:

Lapsi: ÄITI! ÄITI! KATO MÄ PIIRSIN TÄMMÖSEN TAI SIIS LAURI SANO TARHASSA ETTÄ MEIDÄN PITÄÄ MAALATA NIIN MÄ SANOIN ETTÄ PITÄÄ PIIRTÄÄ! ÄITI! NIIN SIT MINTTU TULI SIIHEN VAIN...
Äiti: Älä sämise!


8. Kalkaani (substantiivi)

Selitys: Raha, joko kolikkomuodossa tai erittäin suurena summana

Esimerkki:

Yönsä pojan luona viettänyt tyttö: No mää nyt lähden. Olikos se bussi 110T joka lähti tosta mäen alta kohti keskustaan?
Poika: Joo. Eli kun tuut ulos niin kävelet tielle ja sit oikealle ja suoraan. Ohan sulla nyt kalkaania siihen bussiin?

TAI

Mies kaverilleen: Ostin sitten uuden Audin!
Miehen kaveri: Vitustakos sinä kalkaanit siihen sitten repäisit??


9. "En tiedä, nyt en tiedä" (fraasi)

Selitys: Kuvastaa täydellistä hetkellistä umpikujaa elämässä

Esimerkki:

Mies ulkomailla pikku krapulissaan passin hävittäneenä ja ilman kalkaania: En tiedä, nyt en tiedä...


10. Räpsiä (verbi)

Selitys: #sensuroitu#

Esimerkki:

Nainen kaverilleen: Teillä oli eilen aika lämpimät välit sen Jaskan kanssa, mites meni?
Kaveri: No räpsin siltä sit suihin baarin vessassa! Että silleen...
Pitkän tauon jälkeen on taas aika jatkaa näitäkin. Aloitetaan ihan suoraan sillä mihin jäätiin, eli haikailulla. Suurinta pudottajaa nauhalta katsoessa tuli hirveä hinku tuntea taas ruoho varpaidensa alla! En ymmärrä mikä siinä kesässä on sellaista, että silloin tuntoaisti on jotenkin ihan eri tarkkuudella kuin talvisin. Auringon porotuksesta kuuluva ääni, kostea ruoho ja ulkoriehumisen jälkeinen ruoka ovat jotain sellaista, jota kaupungissa ei vain tule enää oikeastaan koettua. Ei, en todellakaan halua muuttaa "böndelle", mutta ehkä pitäisi keksiä jotain muuta. Jos omistaisin toimivat jalat, voisin ihan vittuillessani rueta harrastamaan jotain puistojuoksua. Muutaman jalkapohjasta törröttävän huumepiikin jälkeen ehkä pyörtäisin päätökseni, mutta se onkin sitten asia erikseen.

Toinen juttu juurikin Suurimmasta pudottajasta oli pettymys kilpailijoihin. Plaah. Sellaisia tylsimyksiä kaikki, hävetkäätten. Tärkempi pointti kuitenkin Päivi ja oliko se Vesa, jotka ovat juuri klassinen esimerkki ihmisistä, jotka uhraavat sosiaaliset suhteensa paremmuudelle. Tämä on sinänsä lähellä sydäntäni, että tietynlainen ylisuorittaminen on aina ollut kivaa, mutta et voi ylisuorittaa ilman, että sinua vihataan. Tässä onkin se ongelma. Onko parempi tehdä asiat huonosti vain siksi, ettei muut hermostu vai pitääkö yrittää aina parhauteen vaikka siellä parhaudessa saakin olla yksin vihattuna? Jos vedetään jotain yrityspsykologiakakkaa mukaan, niin kaikissa valmennuksissa aina sanotaan miten huiput ovat niitä, jotka eivät ole antaneet periksi tai eivät ole kumartaneet muita. Tästä huolimatta en usko, että ihminen voi oikeasti olla huipulla ainakaan yritysmaailmassa jos hän on vihattu, etenkin jos se viha ei johdu auktoriteetin käytöstä. Onko olemassa vielä joku ihmisryhmä, joka pystyy ylisuorittamaan ja olemaan parempi kuin muut ilman, että hän onnistuu alienoimaan itsensä täysin muista.

Viikonloppuna tuli taas huomattua yksi asia baareihin, alkoholiin ja havainnointiin liittyen. Olen erittäin sisäänpäin kääntyvä ihminen kuten moni tietääkin (ja moni taas ei tiedä, koska he eivät näe oikeaa minääni kun se esiintyy vain tietyissä tilanteissa). Tuijotan zombiena eteeni, vaikka edessä olisi toisen haaroväli, enkä näe vaikka näkökykyni toimiikin. Itselleni tämä on helpointa kuvitella aivojen olevan pallo, josta osoittaa havainnointinuolet ulospäin normi-ihmisellä. Minulla ne nuolet kääntyvät heti skarppaamisen lopetettua sisäänpäin kuin siilillä. Tämä tila eroaa normizombie-tilasta siten, että päässäni käy ihan uskomaton kuhina. Lisäksi havannoin todella paljon yksityiskohtia, mutten ollenkaan kokonaisuuksia. En enää erota ihmisten puhetta, en välitä mitä muut tekevät, vaikka näenkin neljän pöydän päässä istuvan ihmisen kynsilakan värin ja lasken hänen jalan liikkeen kulmee verrattuna pöydänjalkaan.

Olen huomannut alkoholin parantavan tätä "vikaa" siten, että aistien tylsyessä sisäänpäin kääntyminen vähenee. En tiedä ovatko ne kaksi erillistä toimintoa jotka sattuvat tapahtumaan yhtä aikaa vai johtuuko toinen toisesta. Onko pakko kääntyä ylöspäin kun aistit ei enää toimi vai eikö aistien enää tarvitse toimia, kun huomionsa voi kiinnittää muihin kuin merkityksettömiin pikkujuttuihin ja niiden äärettömän tarkkoihin mutta turhiin ominaisuuksiin?

Tämä aiheutti myös sen yllätyksen, että selvinpäin baarissa voisi sittenkin olla siedettävää, kunhan vain tietyt asiat täyttyvät. Seura vie pois huomiokykyä, mutta vähentää itseensä romahtamista ja ulkomaailmalle sokeutumista. Äänekkäät ihmiset vituttavat ja möly taannuttaa samalla tapaa kuin lumisokeus tai suuri tuulten: aistideprivaatio iskee minulla jo hyvin vähästä ja alan näkemään ja kuulemaan omiani. Tämä on äärettömän rasittavaa jos oikeasti viettää porukalla iltaa. Vaikka kuulen muiden puheen, en enää jaksa erottaa siitä sanoja, koska puheesta muodostuu yhtä vellovaa puuroa ja mikä pahinta, tämä puuro vielä itsessään saa aistit tylpistymään ja kääntymään pois päältä. Tämän takia ihmisten puhuessa alan kuulemaan usein musiikkia tai musiikki muuttuu puheeksi. Tämä tyhjästä ilmestynyt aistikokemus kiinnittää huomioni ja silloin entistä vähemmän enää edes yritän saada selvää ihmisistä ja entistä enemmän romahdan sisääni kuuntelemaan tyhjistä tulleita ääniä.

Ajunnanvirta taas laukaa. Edellisen kappaleen alkupuolen pointti oli siis se, että selvänä baarissa kivassa seurassa ihmisiä katsellen voisi keskittyä yleiseen maailman ihailuun. Kiireessä kaikki menee ohi ja kännissä niitä ei enää muista, mutta ihmisten istuessa paikallaan kiinnittäen huomiota johonkin muuhun, itselle tulee hyvä tilaisuus vain stalkata erilaisten ihmisten erilaista toimintaa. Olo on välillä kuin eläintarhassa ihmetellen hassujen ihmisten hassuja toimintoja, mutta tämä on se mistä tykkään ja mitä kaipaan. Kaverisuhteet ovat tärkeitä, mutta onnellisuus vaatii ihmisjoukkoja ympärilleen ja myös niiden ihmisjoukkojen yksittäisten ihmisten tekojen seuraamista. Tämä vähentää "yksin universumissa" oloa ja tuo lisää sitä fiilistä, että maailmassa on ihan helvetisti elämää johon itsekin kuuluu ja periaatteessa voisi tehdä mitä vain. Kyllä, naapuripöydän ihmisen tuijottaminen todellakin saa aikaan olon, että mähän pystyn mihin vain! Oudot ovat pääni liikkeet, mutta outo on myös se haju joka pyllystäsi kumpuaa lakritsikissa-pussin jälkeen. Kokeile vaikka!

Ainiin, haluan taas harrastaa jotain. Saliharrastus vie ihan kaiken vapaa-ajan jota ei käytä johonkin muuhun, mutta ei se estäisi aloittamasta jotain, mielellään jotain epäfyysistä tai sitten salia vielä reilusti sosiaalisesti fyysisempää. Plussaa, jos siihen liittyy ihmisiä, ruohoa, avaruutta ja hikeä.
Työpäivän jälkeen juodussa oluessa on maaginen kosketus, etenkin kun se kosketus kohdistuu aivojen järkialueelle hyvinkin lamaannuttavasti. Niin monta kertaa koettu tarina miten yksi (1) olut työpäivän jälkeen aiheuttaa varsin outoja ajatuksia päähäni.

Vaihe 1: Pohdinta
Sijanti: Baarissa tuoppi kädessä

"Ei tämä varmaankaan nouse... toisaalta töiden jälkeen vähän nälissään joskus on kyllä tapana, että yksikin nousee. Tällä kertaa ei nouse kuitenkaan. Mitähän tuo baarimikkokin katsoo. Tämän juon ja sitten kotiin, se on vissi. Kaupassakin pitäisi käydä. Ei tämä kyllä tunnu nousevan..."


Vaihe 2: Vittu mä oon kännis!
Sijainti: Juuri pöydästä nousseena ja tasapainon hetkellisesti menettäneenä

"Vittu mä oon kännis!"


Vaihe 3: Euforia
Sijainti: Baarin ulko-ovi

"Ei helvetti tämä nousi sittenkin! Vaauuuu! Mahtava olo! Mä lennän! Valloitan maailman! Duuuuude, mulla on kymmenen sormea, mahtavaa! Hahaahaa! Mitä ihmettä mun juomassa oikein oli, jalkani tuntuvat kevyiltä, poskia lämmittää ja sisällä kytee kymmenestä keijusta tehty lämmin tuli, jonka ympärillä enkelit paistavat vaahtokarkkeja!"


Vaihe 4: Söpöstely
Sijainti: 200m baarista

"Awwww, kato miten söpö nainen ja miten hienot sukat! Purrrr, awwww, iiiiiihanaa, tuijtuij, grrrraauuu, herr, pes, miuuuu! Ai, se meni jo, en ennättänyt sanoa mitään... Mutta hei entäs tuo! Awwww, iiiiikk, iiiihh, söpösöpösöpö! Ai se meni jo..."


Vaihe 5: Kikattelu ja teppostelu
Sijainti: Ruokakauppa

"ELÄINTYNGÄT, HAHAHAHAHHAHA! MERIJÄNIKSET, KKRRRRKKKHHHHH!" *naururäkäturinaa* "HAHAHAHAHA, pitäisikö kampata tuo mies, lyödä häntä sipulilla naamaan ja sanoa, että syö saiböl hyvä mies se kasvattaa luustoa, HAHAAHAHAH" *olkapäiden nytkintää* "KIVAKURKKU! KUOLEN! PAKKO OSTAA YKSI NÄITÄ JA KUMKVATTI MYÖS! HAHAHAHA!" *räkäkuplia* "Visalle vai pankille, visalle vai pankille, pankkivisa, visapankki, HAHAHAHAA"


Vaihe 6: Haikailu
Sijainti: Bussi

"Oi kun olisi taas kesä ja kivoja ihmisiä tai jos olisin ulkomailla tai nuorempi tai rikkaampi tai jos tuo vieressä istuva pyytäisi yhtäkkiä minua kahville tai löytäisin jonkun seikkailun tai leffan tai pelin tai uutta musiikkia tai kävisin jossain keikalla tai jos voisi kattoo Madonnaa taas tuosta kalliolta tai täysikuuta tai jos lähtiskin ihan jonnekin ihmepaikkaan tällä bussilla tai... ai, mun pysäkki"


Vaihe 7: Kotona

"Hoah"