IRC-Galleria

Ristiriitainen olo. Aamulla töihin lähtiessä arvelin ulkolämpötilan niin kylmäksi, että oli hupparikeli. Hupparin alle teki mieli laittaa eräs hieno t-paitani, joka on erittäin tyköistuva. Ilman päällyspaitaa sitä ei kehtaa pitää, kun maha vielä pullottaa, mutta hupparin alla se on täydellinen huomioresoreineen. Kun olin saanut sen t-paidan päälle, katsahdin peiliin ja olin ihan WEE TEE ÄF!! Jumalauta, se paita roikkui mun rintalihasten päällä ja siitä alaspäin oli hieman löysänä. Näytti juuri siltä, miltä t-paidat näyttää himobodareiden yllä. Hieroin kolmesti silmäni, kerran likaisilla sormillani testatakseni nukunko. En nukkunut. En voinut tehdä muuta kuin ihailla uusia lihaksiani niin pitkään, että myöhästyin bussista :D

Okei, eihän ne lihakset oikeasti ole kehittyneet ja kasvaneet vielä paljoa, vaan kyse oli niiden turpoamisesta. Eilen tein varsin (liian) rajun treenin rintalihaksille ja hauiksille ja kun uskaltauduin mummolaitteista niihin pelottavammannäköisiin, niin treeni kohdistui juuri niihin lihaksiin mihin pitikin, eikä tasaisesti ympäri yläkroppaa. Rankka treeni turvottaa lihakset ja turvonneina ne näyttävät sitten aivan upeilta aamulla. Jokaisen kannattaisi rueta käymään salilla, riippumatta koosta. Itse olen huomannut sen, että vaikutus itsetuntoon on lähes välitön ja vaikka 90% hyvästä olosta on sitä, kun näyttää _omasta_ mielestään paremmalta ja 10% sitä, kun näyttää muiden mielestä paremmalta, niin mitä väliä, sehän se melkeistään on tärkeintä! En pidä enää yhtään turhamaisena tai tyhmänä peilailla itseään peilistä, pitäähän sitä saada työlleen jotain palkkaakin ja peilailu on kivaa. Sen ei vielä tartte tarkoittaa mitään kusipäisyyttä tai leuhkuutta.

Sitten siihen miinuspuoleen. Aamulla myöhästyin jo bussista, mutta ilalla töistä palatessa oli tarkoitus, että nappaan itsestäni pari kuvaa uudessa huivissa ja uusilla lihaksilla. Ensin pari räpsyä käsivaralta ja joo, näyttäähän ne tyhmiltä. Seuraavaksi kamera vain jonnekin ja ottamaan kuvia... niin, vittu, minne? Käytin kaiken luovuuteni, ripustelin sitä takkeihin, peileihin ja ties minne, mutta kaikki kuvat meni aina vituiksi. Kamera heilui, salama osui johonkin kulmaan, kuvassa näkyi minusta vain puolet tai ei sitäkään, jostain paikoista kuvattuna näkyi ihan liikaa sotkuista kämppä, jne jne. Koko hyvä olo oli tiessään ja vitutti ihan älyttömästi se, että on niin jumalattoman vaikeaa saada otettua kuvia. Minä en ymmärrä miten muut sen tekevät. Onko kaikilla joku hovikuvaaja vai hyvä jalusta? On todella tuskastuttavaa kun omissa silmissä kaikki näyttää upealta, mutta sitä ei saa mitenkään tallennettua. Tulee niin turhaantunut ja vammainen olo siitä, kun ei millään pysty tekemään sitä mitä haluaisi. Voisi verrata siihen, jos terve saisi aivovamman ja ei enää osaisi kävellä ja puhua, vaikka päässään tietäisi, että kyllähän ne helvetti pitäisi onnistua, mutkun ei niin ei.

Salilla kolmesti viikkoon käynti on myös aiheuttanut ongelmia rahapussiin ja aikapankkiin. Rahan suhteen se on jopa jännää. Nyt ei lasketa ollenkaan mitään kuukausimaksuja, vaan ihan peruspäiväkulutusta. Ennen salia tuhlasin joinain päivinä enemmän ja joinain vähemmän, silti 25 euron päiväbudjetti riitti hyvin ja täppiä jäi vielä ylikin käyttää kerralla isompiin ostoksiin, esim. vaatteisin. Mutta nyt jos perjantain jälkeen budjetti on 30-50 euroa miinuksella, niin se nouse juuri ja juuri nollaan seuraavaksi perjataiksi. Enkä mä edes ole ennättänyt käydä ostamassa mitään kolmen viikkoon. Kai sitä nykyään tulee käytettyä rahaa joka päivä vähän, nimittäin kun salipäivinä on pakko ostaa palkkarit ja ei-salipäivinä on yleensä sitten joku ruoka loppu. Vaihtoehto b on se, että kun sali on Kampissa, niin tulee myös käytyä paljon Kampin K-marketissa ja se taitaa olla yksinkertaisesti vain niin helvetin kallis, että ruokalasku on noussut. Eikä pidä unohtaa sitä, että treenatessa joutuu syömään proteiinia, joka on taas ihan törkykallista. Olen pitänyt ruokavalionikin nyt jo varmaan reilun kuukauden kännipäivää lukuunottamatta tarkkana ja tämäkin maksaa, nimittäin jättipussi karkkia ja sitä seurannut illan syömättömyys on puolet halvempaa kuin syödä terveellisesti ja oikealla vajeella. Noh, olen toki alistunut ja ymmärtänyt sen, ettei treenaaminen ilmaista ole, joten tämä pitää vain maksaa ja hankkia köttiä jostain muualta. Palkankorotuksia odotellessa.

Ajan suhteen ongelma voi olla pahempi. Nyt pimeänä syksynä/talvena se on aika sama, mutta kevään valaistuessa voi rueta nyppimään jos ei jää koskaan aikaa tehdä mitään. Aamulla herätys kello seitsemän, töissä puoli kuuteen, salilta pois kahdeksan jälkeen, kauppaan, kotiin, kokkaamaan ja kello on 22 - 23 kun on syönyt. Jee. Salipäivien myöhäisyys on toki taas yksi asia jonka on valmis maksamaan, mutta kun ongelma on se, että ei-salipäivinä pitää hoitaa salipäivien hommat, jotka jää silloin rästiin. Viikkoon kuitenkin jää vain maanantai ja keskiviikko vapaaksi, jolloin kaikki virastokäynnit ja muut pitää hoitaa ja sit sykkiä kotiin. Plaah. Kaipaan niin shoppailua ja sosiaalista elämää, joka on alkanut vähenemään. Pakko vain tehdä nyt periaatepäätös ja ottaa lauantait hyötykäyttöön krapulamöllöttämiseltä. Syksyisin toki töissäkin menee tunnin verran pidempään kuin keväällä ja unirytmikin pimeän myötä muuttuu myöhäisemmäksi, jonka takia töistä tulee helposti lähdettyä se 1.5 tuntia myöhemmin kuin kesällä, jolla on toki aika iso merkitys kävi salilla tai ei.

Ajankäytöllisten ongelmien yksi uhri on ulkoilu, ei ole nimittäin tullut nyt pariin viikkoon käytyä oikeastaan ollenkaan ulkona vain kävelemässä. Töistäkään ei tule käveltyä kaupungille kun on joko kiire salille tai on ollut ylitöissä ja toisaalta pimeällä ei kävely niin kiva olekaan. Tämän takia myöskin on pakko saada lauantai käyttöön, haluan nähdä joskus auringon. Muutamana aamuna on ollut niin mahtava fiilis, kun on saanut pukeutua lämpimästi ja katsella meren äärellä isoja pilviä ja mollottavaa kuuta. Toki se tieto, että olen kävelemässä kohti töitä pilaa kaiken luontonautiskelun, mutta tämä toimii kuitenkin hyvänä muistutuksena, miten luonnon tuijottelu saa minut tuntemaan maagisia tunteita ja ne ovat ne, joita tarvitsen masennuksen välttämiseen. Kotona masentuu teki mitä teki, on pakko päästä näkemään pilviä ja sadepisaroita. Ihmisiä nykyään onneksi näkee jo sen verran, että se pitää mökkihöperyysmasennuksen tiessään.

Tästä päästään taas saliin, tähän päivän epistolaan. Nimittäin ohmigod miten ihanalta ihmiset voivat näyttää salivaatteissaan. Ei, en puhu nyt mistän "hottiksista gimmoista reidenloitontajassa", vaan yleisesti sitä, miten etenkin naisten salivaatteet ovat jotenkin äärettömän tyttömäisiä ja söpöjä, vaikka jotenkin ei niitä osaisi yhtään yhdistää siihen. Joku niissä trumpettimaisissa lahkeissa, pinkissä ja yksinkertaisissa tiukoissa vaatteissa miellyttää juuri söpöyssilmääni, ei silmää ylipäätään. Sama myös miesten kohdalla, vaikka miehillä onkin tapana pukeutua hieman rumemmin. Itse kateellisena katsoin joidenkin salivaatteita ja on kai pakko mennä taas kauppaan. Ostin uudet verkkarit juuri salia varten, mutta nyt tuntuu, että haluan hienommat housut. Aijai, rahanmenoa :/ Etenkin kun salivaatteet ovat ihan törkykalliita laatuunsa nähden. Jotkut perusrumanyksinkertaiset adidaksen harmaat kolitsihousut kun maksavat 60 euroa, niin kraah, etenkin kun en halua sellaisia vaan housut kaikilla jännillä leikkauksilla ja remeleillä, mutta silti ilman että niistä on treenatessa haittaa. Hintalappu varmaan joku 80 eur ja ihan vain turhamaisuuttaan. Uudet kengätkin tarvitsen, ne tulee tosin ihan tarpeeseen, nykyiset kun tuntuvat perunapellolta sisäpuolelta. T-paitojen suhteen odotan vielä hetken, että rasva sulaa ja sitten siirryn tiukempiin, eli kauppaan saa taas marssia. Mutta kyllähän sitä ulkonäöstään on valmis maksamaan, voisihan ne rahat käyttää huonomminkin, kuten esim... no... tuota... heittää telkkuchattiin?