IRC-Galleria

Kyllä internet on nopea väline. Ja yhdistää ihmisiä eri puolilta maailmaa. Mutta hieman lähempääkin.

Tuskin olin ehtinyt eilen aamulla kirjoittaa mäkiauton ohjausjärjestelmän kehittämiseen kaipaamastani teknisestä tietämyksestä kun Naapurin Rouva ystävällisesti jo soitti Rakkaalle Vaimolle. Ilmoittaen, että heiltä löytyy niin teknistä tietämystä kuin tarvittavaa tekniikkaakin. Joten eikun Kääpiöt iltapäivällä Naapurin Isännän, tuon eläkepäivinään varsinaiseksi Pelle Pelottomaksi heittäytyneen harmaahapsen pakeille.

Niinpä meidän mäkiautoinsinööri Mikko kera isoveli Jussin suunnisti lltapäivällä naapuriin josta he palasivat mukanaan vanha polkuauto. Jonka uumenista nopean purkamiseen jälkeen löytyi täysin toimiva ohjausjärjestelmä. Näin asiat etenevät parhaimmillaan.

Toinenkin myönteinen vaikutus naapurustolla oli eilen meidän Kääpiöön. Meidän Jussia ei meinannut saada eilen lopettamaan puusavottaa lähimetsässä kun naapurin Eero kera oman moottorisahan lähti samalle savotalle hankkimaan naapuriinkin lämpöä kylmiksi talviöiksi. Niinpä Jussi jätti illan elokuvaretkenkin väliin kun Eero innosti hänet vielä iltavuoroon rankametsään. Jo on aikoihin eletty. Pian on pelivelat kuitattu ja mopon vakuutusrahat hankittu. Ja Kääpiön kunto ja lihasmassa kasvaa melkein silmissä. Kuten myös puukasatkin.

Eilen siis ohjelmassa oli Rakkaan Vamon, viiden oman Kääpiön sekä kahden lainalapsen kanssa Karvinen 2. Hauska oli, hyvin tehty ja sisälsi vitsejä, jotka tuntuivat aukeavan myös (vain) aikuisille. Varmaankin naurusta päätellen myös vitsejä, jotka avautuivat vain lapsille. Taas tuli sanottua ne kuuluisat sanat. "meidän pitää kyllä käydä useammin elokuvissa". Saa nähdä nyt.

Lopuksi vielä eilisestä se suuri uutinen. Riittävän korkea taho soitti hieman ennen puoltapäivää ja sanoi mystiset sanat: "Lapsi on syntynyt, on suuri ja kaunis sekä tulee kulkemaan Savonlinnan ohitse." Kaksitoista sanaa, jotka tekivät minut perin onnelliseksi. Ja varmasti monta muutakin savonlinnalaista.

Mutta on sen eteen jumpattukin.

Nyt tarvitaan teknistä neuvoa. Kun mies on tekniikanasioissa yhtä taitava kuin georgebushmanni politiikassa, niin eihän siitä mitään synny. Tai syntyy, mutta kuka tässä katastrofia on etsimässä. Joten jos löytyy minua fiksumpia mäkiauton ohjausjärjestelmän suunnittelijoita niin nyt ideat kehiin. Kiitos.

Pienten Kääpiöiden mäkiautoprojekti on siis vaiheessa, jossa vain jarru ja ohjaus puuttuu. Toisaalta jarruhan on vain heikkohermoisia varten suunniteltu vauhdin surma, mutta ohjaus... sillä sattaisi olla jotain käyttöä. Etenkin, kun mäkiauton kotiradaksi suunniteltu puhelinmaston mäkitie on perin mutkainen. Ja jyrkkä. Vaarallinen yhdistelmä mäkiautolle, jossa ei ole ohjausta ja jarrua.

Kääpiö Mikko on raatanut mäkiauton kimpussa uskomattomalla innolla. Eilen oli jopa hetkittäin nähtävissä varsinainen luoonoharvinaisuus. Meinaan Mikon työnteolla hankkima hikipisara otsalla. Taka-akselin ylimääräisen pätkän sahaaminen rautasahalla oli melko työteliäs suoritus.

Autossa on nyt hieno penkki, takaspoileri, turvakaaret, takarenkaat...Oikeastaan vain tuo etupään konstruktio puutuu. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan. Tiituskin on ollut kykyjensä ja hermojensa rajoissa mukana projektissa. Hänessä onkin nähtävissä aitoa savolaista piällysmiesasenetta. Ideoita ja neuvoja, niitä on kyllä riittänyt.

Eilen oli työteliäs päivä muutenkin. Naapurin metsästä kerättiin ja kärrättiin kaksi auton peräkärryllistä polttopuita omaan pihaan ja ulovarastojen siivousprojekti saatiin päätökseen. Löytyi muuten paljon hyödyllistä jonka olin kuvitellut jo kadonneen ikiajoiksi.

Kaiken tämän keskellä ehdittiin vielä hoitamaan yhteisiä asioita. Halmenimen koulun tiimoilta kuten myös Savonlinnan liikenneratkaisujen nytkäyttämiseksi. Hauskaa puuhaa muun touhuamisen lomassa. Mutta joskus niin auttamattoman takkuista. Nytkin toinen asioista junna apaikoillaan, onneksi toinen sentään tuntuu etenevän.

Tätä päivää olenkin sitten odottanut jo muutaman vuoden. Tänään riittävän korkea taho ilmoittaa, että eiköhän se Savonlinnan ohitustie olisi nyt rakennettava. Tuo päätös koskee vuoden 2007 valtion budjettia. Kun tämä korkea taho niin ilmoittaa, niin en oikein usko, että sitä enää kukaan muuksi muttaa budjetin myöhemmissä käsittelyissä. Niinpä Savonlinnan liikenneturvallisuus, ympäristöystävällisyys, kehitys ja moni muu asia voi ottaa aimo askeleen eteenpäin tämän ratkaisun myötä.

On sitä odotettukin.

Rakas Vaimo meinaan. Joka sairastui viime lauantaina johonkin ihmeelliseen vatsatautiin kuumeineen kaikkineen. Mutta eilen olo helpotti sen verran, että päästiin ekan kerran yhdessä kaupunkiin. Mutta vetämättömissä RV oli tuon keikan jälkeen. Ja illalla vatsa taas muistutti itsestään. Katsotaan nyt, miten tauti etenee. Ja kehen.

Ja minä hermokimppu vanhempi suoritin eilen äänenavausharjoituksia. Yleisönä oli Tilli, tosin ihan aiheesta. Mutta desipelit olivat aiheeseen nähden turhan suuret. Taitaa olla aamulla anteeksipyynnön paikka. Toisaalta voin lohduttaa tyttöä sillä, että sitä saa mitä tilaa. Mikäköhän ihmeellinen totuudenvälttämiskausi meidän Kääpiöistä osalla on menossa.

Toinen selkeä kausituote on Vanhemmanidioottinapitämiskausi. Tuota ilmenee nyt useammallakin Kääpiöllä, viimeisinkin väitti sotkeneensa käsivartensa piirtäessään ja nojatessaan väritettyyn paperiin. No hyvin oli paperista tussi tarttunut käsivarteen. Oma nimi ja sydämet oli selkeästi luettavissa.

Kaksivutias piirtelee mihin sattuu, myös käsiinsä. Mutta Tilli ei ole kaksivuotias. Murrosikäinen pissis piirtelee tussilla käsivarteensa leikkiäkseen tatskoja. Mutta Tilli ei ole kuusitoistavuotias pissis. Joten kilahdin mielestäni ihan aiheesta.

Mutta oli elisessä päivässä paljon hauskaakin. Käärmelahden työsiirtolan rangaistusvanki Jussi pääsi eilen tuomionsa jälkeiselle ensimmäiselle lomalle. Naapurin Eeron ja Jullen kanssa illaksi ja osin yöksikin kalaan. Toivorikkaana ajattelin, että josko miehen malli tarttuisi noista nuorukaisista myös meidän Jussiin. Olisi meinaan hyvät mallit jos vaan Jussi ammentaisi heistä oppeja omaan käyttäytymiseensä.

Muutenkin Jussi suhtautui eilen jo viikonvaihteen töppäilyihinsä ja niistä seuranneeseen rangaistukseen uudella tavalla. Ennenkaikkea hän jaksaa jo naureskella (silleen myönteisesti) töppäilynsä seurauksille. Hyvä merkki.

Pienemmät urosKääpiöt Mikko ja Tiitus käynnistivät eilen mäkiautoprojektin. Illan aikana purettiin jo osia vanhasta Jussin rakentamasta puisesta potkulaudasta joka on jo lojunut vuoden varaston nurkassa. Ja rakennettiin mäkiauton runko. Tänään homma jatkuu pyörien asentamisella ja auton sisustamiselle. Ohjauslaitteen suunnittelussa tarvitaan varmasti myös minun panostani. Mutta into on kova ja se on tärkeää.

On tätä odotettukin.

Meinaten lupaus Kesämaassa käynnistä.

PiPeKo:n (Pihlajaveden Perhekodit) viisi perhettä lapsineen vieraili eilen Kesämaassa. Kuusi aikuista ja 24 lasta. Melkoinen joukko iloisia Kesämaan kiertäjiä. Ja kaikki sujui hyvin. Ehkäpä jopa yllättävän hyvin. Ei riitoja, ei katoamisia, ei vakavia tapaturmia... listaa voisi jatkaa ja kirjata tähän kaikki omat pelot, jotka reisussa eivät toteutuneet. Mutta olkoon.

Lapset kulkivat sekaryhmissä joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Meni niin sanotusti pakat sekaisin. Tekemistä riitti jopa joukon isoimmille. Etenkin rengasliukumäki oli suuri suosikki, siinä jaksoivat pulata niin isot kuin pienimmätkin. Pienemmille löytyi toki muitakin suosikkeja, isoimmille ei juuri muut paikat tuottanut yhtä hyviä kicksejä.

Entäpä me oikein isot. Huolsimme joukkoja sovittuina aikoina, tarjosimme juotavaa ja syötävää mutta muuten saimme olla omissa oloissamme ja jutella mukavia. Oli oikein virkistävää ja hauskaa. Olisi vaan toivonut, että aikuisten joukko olisi ollut vielä lajempia. Mutta päällekäisiä menoja, sairastelua ja oikeita töitä oli osunut joidenkin vanhempien kohdalle. Joten tämän laajempaa vanhempien rinkiä ei tällä kertaa saatu kokoon. Meno oli tällä pienemmälläkin porukalla kuin vanhoina hyvinä aikoina. Jolloin PiPeKon porukat kokoontuivat useastikin yhteisiin rientoihin. Jotenkin vaan aika on karsinut näitä tapaamisia.

Ku saan Kaisalta sähköisesti kuvia Kesämaan reisusta niin vaihtelen niitä tuonne kuvagalleriaan. Sittenpähän näette, kuinka lustia meillä on ollut.

Mutta Kesämaasta arkeen. Olen jumpannut muutaman vuoden erään hankkeen kanssa. Jotkut tosin ovat jumpanneet samaisen hankkeen kanssa pidempäänkin. Nyt näyttää siltä, että torstaina saan vastauksen työni tuloksellisuuteen. Ennakkotieto "asioista normaalisti hyvin perillä olevista lähteistä" kuultuna on perin myönteinen. Mutta nukutaan nyt pari yötä ja odotetaan lopullista sinettiä. Jos se on myönteinen, niin olen äärettömän onnellinen.

Poliittinen eläin kun olen niin nautin tietysti siitä, että tärkeäksi kokemani asia etenee. Joskus iloitsee hyvin pienestä, ehkäpä vain yhdelle ihmiselle tärkeästä mikrotason hankkeesta ja sen voitosta. Mutta jonkun kerran elämässään saattaa olla nauttimassa suuresta, makrotason hankkeen nytkähtämisestä eteenpäin. Tosin sellaisia täyttymyksen hetkiä ei satu kovin usein kohdalle.

Nyt tuollainen tyydytys taitaa olla huulilla.

Meinaten lupaus Kesämaassa käynnistä.

PiPeKo:n (Pihlajaveden Perhekodit) viisi perhettä lapsineen vieraili eilen Kesämaassa. Kuusi aikuista ja 24 lasta. Melkoinen joukko iloisia Kesämaan kiertäjiä. Ja kaikki sujui hyvin. Ehkäpä jopa yllättävän hyvin. Ei riitoja, ei katoamisia, ei vakavia tapaturmia... listaa voisi jatkaa ja kirjata tähän kaikki omat pelot, jotka reisussa eivät toteutuneet. Mutta olkoon.

Lapset kulkivat sekaryhmissä joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Meni niin sanotusti pakat sekaisin. Tekemistä riitti jopa joukon isoimmille. Etenkin rengasliukumäki oli suuri suosikki, siinä jaksoivat pulata niin isot kuin pienimmätkin. Pienemmille löytyi toki muitakin suosikkeja, isoimmille ei juuri muut paikat tuottanut yhtä hyviä kicksejä.

Entäpä me oikein isot. Huolsimme joukkoja sovittuina aikoina, tarjosimme juotavaa ja syötävää mutta muuten saimme olla omissa oloissamme ja jutella mukavia. Oli oikein virkistävää ja hauskaa. Olisi vaan toivonut, että aikuisten joukko olisi ollut vielä lajempia. Mutta päällekäisiä menoja, sairastelua ja oikeita töitä oli osunut joidenkin vanhempien kohdalle. Joten tämän laajempaa vanhempien rinkiä ei tällä kertaa saatu kokoon. Meno oli tällä pienemmälläkin porukalla kuin vanhoina hyvinä aikoina. Jolloin PiPeKon porukat kokoontuivat useastikin yhteisiin rientoihin. Jotenkin vaan aika on karsinut näitä tapaamisia.

Ku saan Kaisalta sähköisesti kuvia Kesämaan reisusta niin vaihtelen niitä tuonne kuvagalleriaan. Sittenpähän näette, kuinka lustia meillä on ollut.

Mutta Kesämaasta arkeen. Olen jumpannut muutaman vuoden erään hankkeen kanssa. Jotkut tosin ovat jumpanneet samaisen hankkeen kanssa pidempäänkin. Nyt näyttää siltä, että torstaina saan vastauksen työni tuloksellisuuteen. Ennakkotieto "asioista normaalisti hyvin perillä olevista lähteistä" kuultuna on perin myönteinen. Mutta nukutaan nyt pari yötä ja odotetaan lopullista sinettiä. Jos se on myönteinen, niin olen äärettömän onnellinen.

Poliittinen eläin kun olen niin nautin tietysti siitä, että tärkeäksi kokemani asia etenee. Joskus iloitsee hyvin pienestä, ehkäpä vain yhdelle ihmiselle tärkeästä mikrotason hankkeesta ja sen voitosta. Mutta jonkun kerran elämässään saattaa olla nauttimassa suuresta, makrotason hankkeen nytkähtämisestä eteenpäin. Tosin sellaisia täyttymyksen hetkiä ei satu kovin usein kohdalle.

Nyt tuollainen tyydytys taitaa olla huulilla.

Meinaten lupaus Kesämaassa käynnistä.

PiPeKo:n (Pihlajaveden Perhekodit) viisi perhettä lapsineen vieraili eilen Kesämaassa. Kuusi aikuista ja 24 lasta. Melkoinen joukko iloisia Kesämaan kiertäjiä. Ja kaikki sujui hyvin. Ehkäpä jopa yllättävän hyvin. Ei riitoja, ei katoamisia, ei vakavia tapaturmia... listaa voisi jatkaa ja kirjata tähän kaikki omat pelot, jotka reisussa eivät toteutuneet. Mutta olkoon.

Lapset kulkivat sekaryhmissä joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Meni niin sanotusti pakat sekaisin. Tekemistä riitti jopa joukon isoimmille. Etenkin rengasliukumäki oli suuri suosikki, siinä jaksoivat pulata niin isot kuin pienimmätkin. Pienemmille löytyi toki muitakin suosikkeja, isoimmille ei juuri muut paikat tuottanut yhtä hyviä kicksejä.

Entäpä me oikein isot. Huolsimme joukkoja sovittuina aikoina, tarjosimme juotavaa ja syötävää mutta muuten saimme olla omissa oloisamme ja jutella mukavia. Oli oikein virkistävää ja hauskaa. Olisi vaan toivonut, että aikuisten joukko olisi ollut vielä lajempia. Mutta päällekäisiä menoja, sairastelua ja oikeita töitä oli osunut joidenkin vanhempien kohdalle. Joten tämän laajempaa vanhempien rinkiä ei tällä kertaa saatu kokoon. Meno oli tällä pienemmälläkin porukalla kuin vanhoina hyvinä aikoina. Jolloin PiPeKon porukat kokoontuivat useastikin yhteisiin rientoihin. Jotenkin vaan aika on karsinut näitä tapaamisia.

Mutta Kesämaasta arkeen. Olen jumpannut muutaman vuoden erään hankkeen kanssa. Jotkut tosin ovat jumpanneet pidempäänkin. Nyt näyttää siltä, että torstaina saan vastauksen työni tuloksellisuuteen. Ennakotieto asioista normaalisti hyvin perillä olevista lähteistä kuultuna on perin myönteinen. Mutta nukutaan nyt pari yötä ja odotetaan lopullista sinettiä. Jos se on myönteinen, niin olen äärettömän onnellinen. Poliittinen eläin kun olen niin nautin tietysti siitä, että tärkeäksi kokemani asia etenee. Joskus iloitsee hyvin pienestä, ehkäpä vain yhdelle ihmiselle tärkeästä mikrotason hankkeesta ja sen voitosta. Mutta jonkun kerran elämässään saattaa olla nauttimassa suuresta, makrotason hankkeen nytkähtämisestä eteenpäin. Tosin sellaisia täyttymyksen hetkiä ei satu kovin usein kohdalle.

Nyt tuollainen tyydytys taitaa olla huulilla.

Kysymys on retorinen. Vastausta ei kaivata sillä se voi satuttaa. Tai en minä itse koe olevani idiootti. Mutta jotkut Kääpiöt pitävät minua sellaisena.

Olenhan minä vuosien saatossa kouluttajan, puhujan, konsultin, työnohjaajan yms. rooleissa puhunut varmaankin satoja kertoja siitä, että murrosiän tietyssä vaiheessa murkulla on maailman tyhmimmät vanhemmat. Kaikilla muilla on fiksummat vanhemmat, mutta miksi juuri minulle on siunaantunut ne kaikkein idioottimaisimmat vanhemmat? Näin miettii murkku. Ja se kuuluu kuvioon.

Mutta miten se sitten sattuukaan, kun oma Kääpiö pitää sinua juuri niin iditoottina kuin idiootti vain voi olla. Sattuu se ihan saatanasti, voin kokemuksesta sanoa.

Vanhin urosKääpiö oli launtaina telttailemassa kavereiden kanssa tuolla muutaman kilometrin päässä niemessä. Lähtiessä kaikki tunuti melko hyvältä, kaveritkin olivat niitä tuttuja kylän poikia joten ei kun Kääpiö matkaan. Evästyksenä, että pidä hauskaa ja ole varovainen. Tosin jakomielitautinen toivotus ajattele varmasti 15-vuotias urosKääpiö. Miten voi samaan aikaan pitää hauskaa ja olla varovainen. Kääpiön mielestä ei varmaan mitenkään.

Jostain syystä Kääpiöltä jäi kertomatta, että telttailemaan tulee myös yksi autoikäinen pojankloppi. Ja että tuohon autoon oli jo pakattu kaljat ja viinat. Eihän tuota kannattanut kertoa, niuhottajavanhemmat vielä kieltävät lähdön.

No sunnuntaina palattiin sitten hyvissä ajoin, perinteiseen vanhemman kyselyyn, miten meni vastattiin että hyvin meni ja hauskaa oli. No ketäs teitä siellä oli? Ja vastaukseksi saatiin luettelo, johdonmukaisesti se sama kuin oli lähtiessä kerrottu. Edelleen unohtui se viinatrokarin nimi listasta.

Juttu olisi jäänyt siihen ellei telttapaikka olisi ollut se sama kuin perinteinen uimapaikkamme. Olimme käynneet uimassa lauantaina ennen kuin oli tietoakaan Kääpiön telttaretkestä ja menimme uimaan taas sunnuntaina. Ei salapoliisifiiliksellä vaan kuten kymmeniä kertoja ennenkin.

Mutta paikanpäällä oli asiota ja tavaroita, jotka herättivät mielenkiinnon. Oman Kääpiön eväspussit ja makkarapaketin kuoret liehuivat hietikolla vienossa kesätuulessa. Kaljapullon etikettejä oli liotettu rantavedessä pulloista. Tai ilmeisesti pullot oli heitelty lllalla veteen, etiketit oli lionnut yön aikana irti ja aamulla ei oltu jaksettu kerätä kuin pullot, ei enää etikettejä. Onneksi yksikään pullo ei ollut rikkoutunut ihanan pehmeään hiekkarantaan. Pullonkorkkeja oli sen sijaan törröllään hiekassa eikä niihinkään kovin mukava ole astua. Nuotiopaikan äärestä löytyi vielä Leijona-viinaleka, tosin tyhjä sellainen. Mopolla oli krossattu pitkin hiekkarantaa, tyhjiä kertakäyttöisiä vesipulloja lojui hietikolla liki puoli tusinaa. Ei ollut kovin ylevä näky Kultaranikolla josta koko perhe olemme vuosikausia nauttineet. Näinkö hyvin me olemme oman Kääpiön kasvattamisessa onnistuneet. Mutta ei tässä vielä kaikki.

Toivoin, että asian selvttely kotona on helppo. Mutta olin totaalisen väärässä. Kun Kääpiö tuli iltapäivällä taas mopoilemasta kotiin syömään, kysäisin salakavalan kierosti (sellainen minä olen ja pärjään vielä jonkin aikaa siinä taidossa Kääpiöillekin), että "arvaa mitä sellaista näin niemessä johon kaipaisin sinulta selvitystä?" Raksutus käynnistyi Kääpiön päässä, katse hakeutui pitkin seiniä, vieno puna nousi kasvoille. Ensimmäinen vastaus oli: "en mä vaan tiedä". Mutta kun jatkoin, valitsi Kääpiö pienimmän pahan reitin eli arveli asian koskevan eväsroskia. Johon minä: " väärin arvattu". Tuskaisen mietinnän jälkeen hän tarjosi kaljatölkkejä. Joista minulla ei ollut niemessä mitään havaintoa. Joten vastasin jälleen: "väärin". Seurava tarjous oli kalpapullot johon minä: "ensimmäinen oikein, jatka vaan". Seuraavaksi tuli jostain syystä kokispullo joka kääpiöllä oli mukana. Mutta tuokaan vastaus ei kelvannut minulle vaan annoin kahden pisteen vihjeen: "ei kokispulo vaan jotain mitä siihen on sekoitettu". Ja tässä vaiheessa Kääpiö oli vielä ihan tiedoton tuosta Leijona-pullosta. Tosin huonosti näytellen.

En jaksa jatkaa tätä tarinaa sillä tässä oli vasta alku. Valheiden verkko osoittautui valtavaksi ja siitä Kääpiö raotti totuutta aina juuri sen verran kuin hän luuli selviämisen kannalta olevan tarpeellista. Mutta minäpä tiesin enemmän kuin hän luulikaan. Ja sen lisäksi osasin tehdä paljon parempia päätelmiä ja arvauksia kuin hän osasi ikonä kuvitellakaan. Liki kaksikymmentä vuotta nuorisotyössä, katutyössä, erityisnuorisotyösä ja nuorisokahviloissa eim ole mennyt hukkaan. Kääpiö(i)llä on nyt kunnon vastus.

Selvitystyössä oli oma etunsa myös pienen kylän vanhempien keskinäisestä keskusteluyhteydestä. Etenkin kun ystäväperheessä on rehellisempiä ja suorapuheisempia lapsia kuin tämä Kääpiömme. Olenkin aina inhonnut sitä ajattelua, että ei meidän lapset mutta ne muiden kakarat. Ja jälleen kerran se osoittautui juuri nurinkuriseksi. Ystäväperheen lapsi kertoo totuuden vanhemmalleen, meidän yrittää valheen jos toisenkin kautta purjehtia turvaan.


Nuo varsinaiset mokat (kalja, tupakka, viina) suututtavat toki nekin eivätkä vielä kuulu 15-vuotiaan telttaretkeen. Ainakaan minun mielestäni. Mutta jos nuo asiat herättävät suuttumusta niin tuo patologinen valehteleminen saa minut raivoon. Lisäksi huolestuttaa se asenne, että miehenalku ihannoi viinanhuuruista ja tupakansavuista elämää. Luulisi hänen nyt nähneen, mihin se pahimmillaan johtaa. Vasta muutama kesä takaperin hän kirosi viinan keksijät ja itki tuon aineen aikaansaannoksia. Joka satutti tätä kaikesta huolimatta perin rakasta Kääpiötä tosi läheltä.

Lähempää kuin lasta ehkä koskaan voi satuttaa.

Rakas Vaimo sairastaa, häntä hellikäämme,
teetä kuppi keittäkää, muu ei kelpaakaan.
Sänky lämmin paikka on,
jossa voipi olla.
Vaan selälle ei sänkykään,
tahdo rauhaa antaa.

Eilinen vatsatauti äityi kuumeeksi, jokapaikan kolotukseksi ja muutenkin surkeaksi oloksi. Ainut paikka jossa RV jaksaa olla on sänky. Mutta se taas kiusaa välilevyjen puutteesta kärsivää selkää. Ei todellakaan ylentävää katsottavaa.

Katsotaan nyt, miten päivä lähtee liikkeelle. Yhteisellä aamutee-kahvihetkellä ei vielä näyttänyt kovin hyvältä. Mutta toivotaan, että tauti on jo voiton puolella. Tai siis juuri toisinpäin, tauti on jo häviön puolella. Eli poispäin menossa. Eikä toivottavasti jäämässä taloon vaan poistumassa Käärmelahdesta kokonaan.

Kääpiötkin osasivat eilen hienosti rauhoittaa Rakkaan Vaimon sairastamisen turhilta häiriöiltä. Toivottavasti sama hienotunteisuus jatkuu tänään. On kaikkien helpompi olla.

Kahdelle vanhimmalle naaraspulisele KotiKääpiölle pitäisi tänään rustata yhdessä oma Galleriasivu tänne. Sitten saatte Kääpiönäkökulman Käärmelahden tapahtumiin. Saas nähdä, kuinka paljon se poikkea tästä Muhku-näkökulmasta.

Ai niin, multa on taas kysytty, että mikä pirskatin Muhku. Joten kerrottakoon. Tämä nimi on pääasiassa rakkaan Erikoisen ja hänen Rinsessa Aavansa ansiota. Kun saimme iloksemme ryhtyä pohtimaan isovanhemmuutta, päätyi Rakas Vaimoni Ahku-nimikkeeseen. Ahkuhan on saamelaisten naispuolinen isovanhempi ja kun RV on puoliksi saamelainen, tuntui tuo Ahku-nimike hänestä oikealta valinnalta.

Olematta mitenkään perinteitä kunnioittamaton päädyin minä sitten Muhku-nimikkeeseen. Ensinäkin se rimmaa hyvin Ahku-nimikkeen kanssa ja kertoo minusta omasta mielestäni paljon. Etenkin muodostani. Joten nyt Rinsessa Aavalla on Ahku ja Muhku ja myös Ahkula tai Muhkula, johon tulla vierailulle.

Jotta tälleen tällä kertaa.

Käärmelahdessa kävi eilen pariskunta tutustumassa elämään perhekodissa. Liki kolme tuntia meni keskustellessa meidän elämästämme. Kuten myös heidän. Toivottavasti rehellinen kertomuksemme perhe-elämästämme ei karkottanut heitä sijaisperheajatuksista. Sillä siinä olisi oiva perhe oikeille lapsille. Perhehoidossa tarvitaan monenlaisia perheitä, mutta tuollaisista perheistä on pulaa. Tarkemmin sanoen, en ole nähnyt juurikaan vastaavaa näinä kymmenenä vuotena, jotka olen perhehoidon kentässä kahlannut. Toivottavasti he tulevat syksyllä alkavaan Prideen.

Myös Iso Äiti oli eilen kotivierailulla. Osin nämä vierailut menivät päällekäin, mutta onneksi Kääpiöt järkkäsivät Isolle Äidille mukavan kahvihetken sillä aikaa kun me lätisimme vieraidemme kanssa. Hiukan ehdin minäkin istumaan hänen kanssaan. Oli taas matroonalla vahti päällä. Pitäisköhän keskustella lääkärin kanssa lääkityksestä. Tuntuu duracel-annos olevan ylärajoilla. Mutta hyvä kai niin, eihän masennu niin helposti näiden suurten muutosten edessä, joita elämä tällä hetkellä hänelle tarjoilee.

Kolmas merkitävä asia eilisessä päivässä oli Jussin mopon tervehtyminen. Asko oli tehnyt ihmeitä vuorokaudessa, nyt mopo oli paremmassa kunnossa kuin hieman yli kuukausi stten kaupasta tulessaan. Tehoa oli hieman lisää (vain laillisin keinoin), mutta ennenkaikkea hengenvaarallinen etupään laakerivaurio oli korjattu. Miten viisisataa kilometriä ajetussa mopossa voi olla tuollaisia vikoja. Kertokaapa minulle jos teillä on lähipiirissä kokemuksia vastaavista Fundai/Samurai-mopoista tai yleensä tämän Myllymäen postimyynnin myymistä tuotteista. Minusta touhu on edesvastuutonta. Ainakin toistaiseksi.

Eilen oli myös yhden suuren henkilökohtaisen ratkaisun hetki. Lähestyvät 50-vuotissynttärit on nyt päätetty pitää. Lopullisen sysäyksen ratkaisulle antoi Ystävä, joka ilmoitti saapuvansa juhlistamaan tapahtumaa oikein Helsingistä saakka. Olipa sitten juhlat tai ei. No nyt on sitten järjestettävä juhlat jo pelkästään sen takia, että yksi Ystävä kaiken kiireensä keskellä raivaa kalenteriinsa tilaa saapuakseen Savonlinnaan. Perin monille pääkaupunkiseudun tutuille ja ystäville kun tuo matka tänne Savoon tuntuu ylivoimaisen pitkältä.

Kurkistus gallerian kuvakommenteihin hieman himmensi iloa eilisestä päivästä. Erikoisen tuska on myös minun tuskaa. Vaikka ei luonnollisestikaan samassa mittakaavassa kuin Erikoisella itsellään. Jotain on nyt kuitenkin hakoteillä mutta en vaan tiedä mitä. Joten en tiedä myöskään miten auttaa. Toivottavasti Erikoisen pahanolonlaatikko avautuu jossain kohtaa minun kohdallanani. Ennenkuin se täyttyy revetäkseen.

Syli on avoin.

Kuvittele tilanne jossa 150 kiloa treenamatonta miesmassaa kipuaa Oiva-pyörän satulaan ja hurauttaa kylmiltään 15 kilometrin lenkin. Arvaa vaan, olisiko tuollaisesta suorituksesta seuraavana päivänä kankut kipeenä. Voin sanoa, että olisivat. Ja ovat.

Eilen oli taas yhden kesälupauksen lunastuksen vuoro. Oli tullut sanottua Tiitukselle, että tehdään jossaan vaiheessa kesää pyöräretki. Jotenkin se oli Kääpiön aivoissa kääntynyt pyöräilyksi Sillan baarille. Joka on kesäinen saaremme huvittelukeskus. Kauppa, pubi, kahvila, kaikki nuo yksissä viehättävissä puitteissa. Moinniemen saaren merkittvin kaupallinen palvelu. Ja käytännössä myös ainut. Ja saari on sentään maan kahdeksanneksi suurin sisävesisaari. Sillan baari on muuten ihan aidosti miellyttävä pysähtymiskohde. Liikkuipa sitten autolla tahi pyörällä Moinsalmentietä tai veneellä sisempää väylää Savonlinnasta Punkaharjulle. Suosittelen pistäytymistä.

No eikun takaisin pyörän selkään. Matkaan olivat Tiituksen lisäksi innostuneita lähtemään myös Tilli, Sansku ja Mikko. Joten polkemaan. Tarkassa järjestyksessä, vähintään kymmenen metrin väleillä. Sansku ryhmänjohtajana ja minä peränpitäjänä. Toisinaan toki enemmänmkin kuin kymmenen metriä edelläni ajavasta Tiituksesta.

Menomatka oli jo ensimmäisen kilometrin jälkeen melkoista tuskaa. Hiki pukkasi pintaan ja persvakoon, keuhkot huusivat happea ja sydän pumppasi verta kuin vpk:n suurtehopumppu. Mutta sinnikkäästi olimme hieman yli puolen tunnin pyöräilyn jälkeen hikisinä Sillan Baarilla. Jossa baarin viehättävä täti heti lohduttelemaan, että helppoahan tänne on teiltä tulla kun on melkein koko matka alamäkeä. Jonka minäkin tuossa vaiheessa tajusin. Jopa käänteisenä. Eli kotimatkalla on paljon enemmän ylämäkeä kuin tänne tultaessa.

Hetki rentoutusta, puolen litran pullo vissyä korvaamaan haihtunutta nestettä, lapsille maistui jostain syystä makeampikin juominen ja syöminen. Jätskiä ja limsaa tankattiin kotimatkan tarpeiksi vähemmän oikeaoppisesti.

Lopulta oli pakko kivuta takaisin pyörän satulaan ja ryhtyä kelaamaan kotia kohti. Totta oli sekin, että kotimatkalla oli ihan samat mäet kuin menomatkallakin. Nyt vain väärässä asennossa. Eli alhaalta ylöspäin. Hyytelöksi iski polvet, setsuuriksi reidet ja vastaavasti tiukoiksi perslihakset. Kerrankin oli perse timminä, pyöräilystä kireiksi jännittyneiden lihasten ansiosta.

Kotona yritin saunalla avittaa lihasten palautumista mutta jo yöllä tuntui, että aamu ei ole kovin helppo. Reisikin vielä kramppasi niin että tähdet vaan kimoilivat silmissä. Mutta eiköhän tämä tästä. Mutta hieman jäykkää on meno, ei ole perinteistä rentoutta liikkumisessa.

Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin.